Muistojen 60-luku


Muistojen 60-luku
Gummerus, 2012. 256 s.
Kaikki historiaan liittyvä vetää minua puoleensa, varsinkin jos mukana on kuvia. Mikä onkaan parempi tapa viettää pieni hetki päivästä, kuin mennä aikamatkalle menneeseen! Sen tämä kirja tosiaan tarjoaa, ja kirja tuntuukin sisältävän enemmän kuvia kuin tekstiä.

Kun miettii 60-lukua, mieleen tulee ensimmäisenä Kennedyt, Beatles ja ensimmäiset askeleet kuussa. Tulee mieleen aika, jolloin kaikki oli paremmin. Kirjaa selatessa mieli kuitenkin muuttuu, kun ymmärtää että silloin on ollut yhtä paljon sotia kuin nytkin. Jossain päin maailmaa tuntuu aina olevan sota menossa. Musiikki oli ehkä parempaa ja elettiin elokuvien kulta-aikaa, mutta samalla on tehty salamurhia ja sodittiin milloin missäkin.

Kaiken kaikkiaan kirja oli mukava nopeasti selattava muistutus 60-luvulta, niin hyvistä, huonoista, hauskoista ja kauheista hetkistä. Samaan kirjasarjaan kuuluu myös Muistojen 70-luku -kirja, mutta valitettavasti sen enempää ei ole näitä kirjoja tehty. Olisin kyllä mielelläni lukenut näitä enemmänkin. Kirjassa oli mukana myös DVD-levy, jossa oli noin 30 min tuohon aikaan kuuluvaa videomateriaalia eri tapahtumista.


Lisää luettavaa:

Kommentit

Blogin luetuimmat tekstit