Tammikuu: mitä tuli luettua


Lueskelin tässä muitten tammikuun yhteenvetoja ja ajattelin, että voisin kai itsekin sellaisen tehdä!  Vuosi lähti liikkeelle ihan mukavasti kirjojen parissa. Tammikuun alussa työkuviot olivat vähän hiljaisempia, joten aikaa oli lukemiselle. Nyt on taas enempi töitä, mutta kyllä sitä aina tunnin tai pari vähintään tulee päivässä lueskeltua.

Tammikuussa jätin surutta kesken monta kirjaa, ei vain ollut niiden aika. Luettua tuli yhteensä 11 kirjaa, lisäksi olen lueskellut muutamia novelleja, mutta en ole saanut niistä kirjoitettua mitään vielä. Tuntuu paremmalta ajatukselta kirjoittaa koko novellikokoelmasta sitten kerralla.

Mukaansatempaavin kirja oli varmasti Milja Kauniston Luxus, joskin Keskilinnan ritarit tulee hyvänä kakkosena perässä. Luxus oli sellainen ihana kirja, johon sai kunnolla uppoutua ja jonka lukemista ei halunnut jättää kesken. Onneksi tälle on tulossa jatkoa!

Surumielisyydellään minuun teki vaikutuksen Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle. Tämä oli virkistävällä tavalla erilainen lukukokemus sodasta ja sodan kauhuista. Miksi samat vanhat kaunat aina nostavat rumaa päätään, vaikka kukaan ei muista mistä alun perin edes tapeltiin? Kirjan teemat sopivat niin hyvin myös tähän päivään.

Luin myös muutaman oikein hyvän tietokirjan, joista on vaikea valita sitä parasta. Nämä ovat niin erilaisia teoksia, mutta jokainen omalla tavallaan kiinnosti minua. Taistelu internetistä - Microsoftin, Applen ja Googlen digisodat oli kutkuttavaa luettavaa kerta kaikkiaan. Suomen lasten linnakirja taas puhutteli sitä historiafriikkiä, joka asustaa jossain päin pääkoppaani.

Runojakin tuli luettua jonkin verran, muutamasta kokoelmasta en oikein saanut mitään irti, joten en niistä sitten mitään kirjoittanutkaan. En enää edes muista niiden kirjojen nimiä... Saima Harmajan Sateen jälkeen taas kolahti, kuten Harmajan runot yleensä tuppaa minulla tekemään.

Helmikuulle on lukujonossa monen monta kirjaa, kirjastosta niitä on taas kannettu kasoittain kotia. Pyrin lukemaan Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteeseen pari kirjaa, kaksi minulla on nyt jo luvussakin. Lisäksi ajattelin lukea pari kirjaa myös Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen, mulla on jo valikoituna siihenkin jotakin. Ja sitten luen mitä päähän sattuu pälkähtämään, kuten yleensäkin. :)


Lisää luettavaa:

Kommentit

Blogin luetuimmat tekstit