Lempparileffoja #2: Frida


Frida on ainutlaatuinen tarina villistä rakkaudesta, kesyttämättömästä taiteesta ja naisesta, joka ei pelännyt elää omaa elämäänsä haluamallaan tavalla.


Olen aina ollut kiinnostunut taidemaalareista, heidän elämästään ja sielunmaisemastaan. Etenkin Salvador Dalí, Vincent van Gogh ja Frida Kahlo ovat kiinnostaneet minua. Frida Kahlosta (1907-1954) tehtiin myös loistava elokuva vuonna 2002 (yllä traileri), jonka pääosissa ovat Salma Hayek ja Alfred Molina.

Elokuva kertoo nimensä mukaisesti kuuluisan meksikolaisen taidemaalarin elämästä: hänen lapsuudestaan, hänen loppuelämäänsä vaikuttaneesta bussionnettomuudesta, taidemaalarin urasta, myrskyisästä suhteesta taidemaalari Diego Rivieraan, lukuisista rakkaussuhteista sekä naisten että miesten kanssa, hänen kuolemastaan...

Kahlo on vaikuttanut olevan todella mielenkiintoinen persoona, jonka elämästä ei ole tragediaa puuttunut. Kaikista eniten hän onkin maalannut omakuvia, toipuessaan tuhoisasta bussionnettomuudesta. Nuoresta lähtien hän eli erilaisten kipujen kanssa, joita lukuisat korjausleikkauksetkaan eivät poistaneet, mutta hän ei antanut niiden määrätä elämäänsä, mikä on hienoa.

Elokuva on todella kauniisti tehty ja tuo hienolla tavalla esiin Kahlon maalauksia ja taidetta, kertoen samalla mikä idea niiden takana on ollut. Salma Hayek on mielestäni täydellinen Kahlon rooliin, samoin myös muutkin roolivalinnat ovat osuneet nappiin. Suosittelen tutustumaan tähän elokuvaan etenkin, jos vahvat persoonat, maalaustaide, meksikolainen kulttuuri tai historia kiinnostavat sinua.


Lisää luettavaa:

Kommentit

  1. Tää on kyllä elämäkertaelokuvien joukossa parhaita. Jotenkin jäänyt värimaailma erityisesti mieleen, oli jotenkin todella kaunis ja eteläamerikkalainen tunnelma korostui. :)

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa mielenkiintoiselta elokuvalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen vilkasemaan sit joskus kun on aikaa ja tahtoa, tää on hyvä leffa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogin luetuimmat tekstit