keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Joe Kubert: Yossel - 19 huhtikuuta 1943


Kubert, Joe: Yossel - 19 huhtikuuta 1943
RW Kustannus, 2015. 128 s.

Vuonna 1939 minä olin 13-vuotias ja kävin musiikki- ja taidelukiota New Yorkissa. Samana vuonna Hitler valloitti Puolan. Kaksi miljoonaa juutalaista pyyhkäistiin natsien verkkoon osana Hitlerin lopullista ratkaisua.

Sarjakuvista muodostui mun teema edellisellä superlukumaratonilla, ja tämä on yksi niistä kolmesta, jotka poimin lähikirjastoni tositapahtumiin perustuvien sarjakuvien kirjanäyttelystä. Kuuluisan supersankarisarjakuvien piirtäjän Joe Kubertin (1926-2012) sarjakuva-albumi Yossel - 19 huhtikuuta 1943 kertoo mitä jos -tyyppisen tarinan siitä, mitä hänen perheelleen olisi voinut tapahtua, jos he eivät olisi muuttaneet vuonna 1926 Yhdysvaltoihin. Puolan juutalainen Kubert (jonka juutalainen nimi on Yossel) sai kasvaa unelmoiden sarjakuvapiirtäjän ammatista sillä välin, kun hänen kotikylänsä Puolassa tyhjennettiin juutalaista Varsovan gettoon.

Sarjakuvaromaanissa tarinaa kerrotaan taitelijan urasta haaveilevan, mutta perheensä kanssa Varsovan gettoon heitetyn Yosselin luonnosteluiden ja taiteen kautta. Hän käsittelee kaameita kokemuksiaan piirtämällä ja siinä samalla tulee kertoneeksi lukijalle oman ja muiden tapaamiensa juutalaisten tarinan. Piirtämisen lahja antaa Yosselille enemmän vapauksia kuin muille, mutta kohtalo on silti sinetöity: nöyryytetyt, ihmisoikeutensa menettäneet ja julmaan kohteluun kyllästyneet juutalaiset aloittavat ensimmäisen Varsovan kansannousun vuonna 1943.

Kaikkiin tositapahtumiin perustuviin kirjoihin tai elokuviin verrattuna tämä voisi olla täysin totta, sillä juuri tämän kaltaisista kauheuksista niiden kautta on saanut kuulla. Kirjassa Getossa asuvat juutalaiset eivät voi kuvitella, että tilanne voisi tästä pahentua, kunnes kuulevat keskitysleiriltä karanneen miehen tarinan. Voin kuvitella kuinka vaikeaa on ollut ajatella, että olisi itse ihan hyvin voinut olla tuossa tilanteessa, jos vanhemmat eivät olisi tehneet muuttopäätöstä vuonna 1926. Kubertin ratkaisu jättää piirrokset luonnosmaisiksi ja ikään kuin Yosselin mielessään piirtämiksi toimii hienosti.

Ei voi muuta kuin päätellä, että ihmiset kykenevät kauheisiin tekoihin, ja heti kun ihmisarvo viedään pois, sinulle voi tehdä mitä tahansa. Holokaustistakaan ei loppujen lopuksi kovin kauan aikaa ole. Tämä oli koskettava lukukokemus, ja vaikka näitä on vaikea lukea, niin tällaiset tapahtumat on tärkeä muistaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...