Erika Vik: Seleesian näkijä


Vik, Erika: Seleesian näkijä
Kaksosauringot #2
Gummerus, 2017. 613 s.

Hän sanoi nimekseen Aleia oli niin ihanan mukaansatempaavaa fantasiaa kiehtovassa maailmassa seleeseineen ja kaksosaurinkoineen, että tartuin innoissani sen jatko-osaan, Seleesian näkijään. Ensimmäisestä osasta jäi myös paljon kysymyksiä, joihin oli pakottava tarve saada vastauksia.

Seleesian näkijässä Corildon onnistuu kuljettamaan etsintäkuulutetun Aleian Seleesiaan, jossa he pyrkivät selvittämään, miten Aleian lumouksen voisi murtaa. Poliittinen ilmapiiri seleesien ja ihmisten välillä tuntuu kiristyvän, eikä asiaa auta ollenkaan huhut Seleesiasta aikoinaan karkotetuista tulilinnuista. Kaiken tämän keskellä Corildon taistelee myös surullisen menneisyytensä kanssa. Entä onko Aleia, ihminen joka pystyy tuntemaan seleesien toisen pulssin, vaaraksi seleeseille?

Tämä kirja oli yhtä mukaansatempaava lukukokemus kuin ensimmäinenkin osa, eikä pettänyt odotuksiani ollenkaan. Vik osaa todella taitavasti viedä lukijan keskelle seleesien maailmaa. Viihdyin paljon etenkin kaikkien yliluonnollisia kykyjä ja tuntemuksia kuvaavien kohtausten parissa. Tässä kirjassa pyöritään paljon Corildonin perheen ympärillä, ja Corildonin menneisyyttä ja perhesuhteita avataan enemmän. Vikin luoma fantasiamaailma myös tuntuu entistä rikkaammalta ja kiehtovammalta nyt, kun sai kurkistaa seleesien historiaan, tietää enemmän heidän kyvyistä ja muutenkin viettää aikaa Seleesiassa.

Tunnelmaltaan tämä oli mielestäni paljon ahdistavampi kuin edellinen osa, johtuen juuri Seleesian yllä lymyävästä sodan uhasta, lajismista ja seleesien ja ihmisten välien kiristymisestä. Jännitystä toi mukaan Aleian takaa-ajajat ja heidän motiiviensa pohdiskelu. Kaiken kaikkiaan kirja oli loistava ja ahmittava lukukokemus, josta ei jäänyt puuttumaan mitään. Ihmissuhteitakin puidaan, mutta turhan romanttisiksi ei silti heittäydytty. 😉 Latausta monien henkilöhahmojen väliltä kyllä löytyy.

Ehdottomasti tartun myös kolmanteen osaan sitten kun se ilmestyy, niin mielenkiintoiseen paikkaan tämä jäi. Suosittelen tätä viktoriaanisen aikakauden tyyliseen ympäristöön sijoittuvaa kirjasarjaa etenkin kaikille fantasian ystäville, mutta myös tietysti kaikille hyvää tarinaa kaipaaville. Olen salaa hieman myös ylpeä siitä, että Suomessa kirjoitetaan näin hienoa fantasiaa, ja toivon todella kirjojen löytävän tiensä myös maailman markkinoille.

 ❅❄❅

Muita lukukokemuksia: Hyllytontun höpinöitä, Eniten minua kiinnostaa tie, Mustetta paperilla, Kirjapöllön huhuiluja, Kirjavaras Rere 

Lisää luettavaa:

Kommentit

Lähetä kommentti

Blogin luetuimmat tekstit