Tuntematon sotilas (minisarja 2018)

Kuva: IMDb

Kuulun siihen ilmeisen harvaan joukkoon, joka ei ole lukenut Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta, en ole katsonut sitä vanhaa mustavalkoista elokuvaa, enkä uutta Aku Louhimiehen ohjaamaa elokuvaa. 🙈 Siispä päätin tarttua tähän vuoden 2017 elokuvasta pidennettyyn minisarjaan. Tässä on 1,5 tuntia lisämateriaalia elokuvaan verrattuna, joten uskon että sarjan voi hyvin katsoa vaikka olisi leffan jo nähnyt.

Ja onneksi tuli katsottua, sillä tämä oli loistava! Minulla ei ole mitään mihin tätä verrata, joten voin arvostella sarjaa vain omana itsenäisenä teoksenaan, ja tykkäsin paljon. Kuten monet jo varmasti tietävät, Tuntematon sotilas kertoo Suomen jatkosodasta Neuvostoliittoa vastaan, seuraten konekiväärikomppaniaa sotavuosien läpi. Näyttelijät olivat mahtavia, henkilöhahmot aitoja ja inhimillisiä, maisemat sydäntä lähellä ja elokuvataide maailmanluokkaa... Olihan tämä melkoinen tunteiden vuoristorata. Tekisi mieli katsoa tämä uudelleen.

Myönnettäköön tässä nyt myös, että en juuri koskaan katso suomalaisia elokuvia tai sarjoja. Se taas johtuu siitä, että en pysty kuuntelemaan sitä ihmeellistä tönkköä puhetta, robottimaista kirjakieltä (jokainen varmasti tietää mitä tarkoitan :D) puhuttuna koko leffan ajan. Sen takia oli ihanaa huomata, että tässä puhutaan murteilla ja puhekielellä. Se toi oman osansa uskottavuutta ja aitoutta henkilöhahmoihin. Olen kuitenkin tottunut kuulemaan ihmisten puhuvan jonkin asteisella murteella (kuten varmasti moni muukin), hyvin harvoin kirjakielellä.

Jatkosodan tarina on tärkeä osa suomalaista historiaa. Valitettavasti siinä myös kuoli todella paljon suomalaisia, ja se tulee tässä sarjassakin esille. Sodan kauhut, kuolema, loukkaantumiset, tappaminen... Kaikki tuntui realistiselta ja sotilaiden tuntemukset tuli hyvin esiin. Hienoja näyttelijäsuorituksia etenkin Vataselta, Suomiselta, Aholta... Ja kaikilta muiltakin. 😊

Suosittelen lämpimästi katsomaan tämän minisarjan!

Lisää luettavaa:

Kommentit

  1. Jenny, minä olen lukenut niin romaanin kuin katsonut vuosittain sen vanhan version elokuvasta. Suosittelen sitä Laineen versiota. Minua on puhuttanut siinä kirjassa tuo vänrikki Koskela, joka myöhemmin sai luutnantin natsat. Tässä Louhimiehen elokuvassa täytyy kyllä kehaista Jussi Vatasen Koskelaa. Siinä on paljon sitä hahmoa, jonka itse löysin Linnan romaanista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin myös Vatasen esittämästä hahmosta. Muutenkin, tässä oli paljon mielenkiintoisempia henkilöhahmoja kuin alun perin osasin odottaa, mikä oli positiivinen yllätys. <3

      Poista
  2. Määkään en oo sitä kirjaa lukenu! Mustavalkoisen leffan oon joskus tyyliin 15v sitten katsonu. Enpä muista siitä oikein mitään. Tätä sarjaa mietin, että katonko, mutta ei sitten jaksanu kiinnostaa niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, löytyyhän tämä Yle Areenasta jos vaikka alkaakin kiinnostaa. :)

      Poista
  3. Kiinnostelee kyllä, mitä niissä 1,5 tunnin lisämateriaaleissa on verrattuna elokuvaan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ymmärtäny että tässä syvennytään henkilöhahmoihin vähän enemmän. Mutta en osaa sitten sanoa, että millä tavalla, kun en ole sitä elokuvaa nähnyt. :D

      Poista
  4. Tuntematon sotilas on hieno ja vaikuttava teos, joka on tullut luettua useammankin kerran. Olen nähnyt yhden uudemmankin filmivereion, mutta olen samaa mieltä Luetut kirjat-kommentin kanssa Laineen version paremmuudesta.
    Mainioita persoonia yhtä kaikki, kuten mm. tuo Koskela ja hersyvä karjalaismies Rokan Antti. Uskottava ja todenoloinen kuvaus sodasta kaikkinensa. Toivottavasti ei koskaan enää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan ei. :) Pitää lukea tämä kirjakin, onhan se keikkunut lukulistalla jo liian pitkään.

      Poista

Lähetä kommentti

Blogin luetuimmat tekstit