Syksyn kooste: mitä tuli luettua


Hoh hoh, syksy oli ja meni, ja nyt availlaan jo joulukalenterista luukkuja. Hullun nopsaa menee tämä aika! Ajattelin vähän katsoa taaksepäin ja kerrata mitä tuli luettua elo-syys-loka-marraskuussa. Kirjoja tuli ahmittua yhteensä 17 kappaletta, joista 5 oli tietokirjaa, 4 sarjakuvaa, muutama lastenkirja, yksi klassikko ja loput fantasiapainotteisia romaaneja.

Löysin mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä tietokirjoja, joista takaraivoon nakertamaan jäivät etenkin ihmislajin tulevaisuudenkuvia piirtelevä Homo Deus ja Pohjois-Amerikan intiaanien kohtaloista kertova Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen. Osallistuin myös yhteen lukumaratoniin, jonka aikana sain luettua monta sarjakuvaa. Delislen kuivan humoristinen Shenzhen jäi niistä parhaiten mieleen, ja olenkin roudannut kirjastosta kotiin kaikki muutkin hänen sarjakuva-albumit, joihin pääsin käsiksi (vähän menee överiksi nämä kirjastoreissut aina kun jostain innostuu...)


Olen myös ylpeä siitä, että selätin taas yhden klassikon, tällä kertaa Kotiopettajattaren romaanin, ja jopa pidin siitä. Katsoin joskus kirjaan perustuvan elokuvan, josta en tykännyt sitten yhtään, joten oli iloinen yllätys että kirja olikin hyvä. Luin myös monta makoisaa fantasiakirjaa Sapkowskista Vikiin, ja Seleesian näkijä onkin vielä aika tuoreena mielessä. Aloitin myös uuden kirjasarjan (vaikka mulla on miljoona kirjasarjaa kesken :')), Näkijän tarun, jota mulle on suositeltu ties kuinka pitkään.

Mitäs sitten on blogi/lukusuunnitelmissa lähiajoille: Jatkan Jim Kayn kuvittamien Pottereiden parissa, ihanaa Azkabanin vankia olenkin jo aloitellut. Aloin myös lukemaan Tulen ja jään laulu -kirjasarjaa (mulle on täysin mahdotonta lukea yksi sarja loppuun ja sitten vasta aloittaa toinen). Pyrin myös lukemaan satuja Ajattomia satuja ja tarinoita 2 haasteeseen, jatkan Top Ten Tuesday -listojen parissa, ja pyrin esittelemään kirjaostoksiakin enemmän.

***

Luetut kirjat:




***

Kommentit

Kuukauden luetuimmat

Kirjavia haaveita

Jumalattomat (tv-sarja 2017)

Mojo Erämetsä: Aikamatkakuvia Helsingistä

Yuval Noah Harari: Homo Deus - Huomisen lyhyt historia

Diana Gabaldon: Syysrummut (Matkantekijä #4)