keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Zacharias Topelius: Sampo Lappalainen


Topelius, Zacharias: Sampo Lappalainen
Satu Suomen Lapista
Weilin+Göös, 1984.

Julkaistiin alun perin vuonna 1860.

Ilmoittauduin mukaan Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteen kolmannelle kierrokselle, joka pyörähti liikkeelle Musteen jäljet -blogissa tämän kuun alussa. Tähän oli tietysti pakko lähteä mukaan, sillä klassikkosatuihin tutustuminen on ollut mukavaa puuhaa! Mulla haaste alkaa tällä Topeliuksen lappihenkisellä tarinalla, jonka kuvituksesta vastaa Veronica Leo. (Muuta tässä ei olekaan ehtinyt lukea viime aikoina... 🙈 Onneksi nyt vähän normalisoituu tämä elämänrytmi taas).

Sampo Lappalainen kertoo nimensä mukaan pojasta nimeltään Sampo Lappalainen. Sampo perheineen asustaa syvällä Lapin erämaissa, ja pojasta kasvaa utelias seikkailija. Sadussa vilisee susia, poroja, peikkoja ja onpahan yksi pelottava hiisikin mukana. Hiisi meinaa viedä Sampon mennessään, sillä Sampoa ei ole kastettu kristinuskon mukaisesti, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin tässäkin tarinassa.


Kirjan kuvitus etenkin värimaailmaltaan toi ihanan lämpimän ja kotoisan fiiliksen. 💜

Vähän ehkä särähti lukiessa ikävähkösti tuo kuinka sadussa kuvataan kristinuskon tuomista vahvasti mukaan saamelaisten elämään. Otan tämän kuitenkin tällaisena oman aikansa tuotoksena. Kirjan lopussa oleva opetus tuntuu nimittäin olevan, saamelaisten ei tule vitkastella lasten kastamisessa kristinuskoon. Ihan hauska ja menevä tarina tämän muuten oli, sopivasti Lapin taianomaisuudella höystettynä. Pikkulapset tuskin välittää uskonnollisista sävyistä, kun mennään porojen ja susien selässä seikkaillen. :)

Lukuhaasteissa:
🌺 Ajattomia satuja ja tarinoita 3
🌺 Helmet-lukuhaaste 2018 kohta 40. Kirjassa on lemmikkieläin, nimittäin Sampon oma pieni poro.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Tove Jansson: Muumipappa ja meri


Jansson, Tove : Muumipappa ja meri
WSOY, 1965. 181 s.

Olen aika myöhään herännyt siihen todellisuuteen, että muumikirjat ovat aivan ihania. Mutta onneksi heräsin! Muumipappa ja meri on sellainen, josta en oikeastaan tiennyt juuri mitään etukäteen. En muista tästä tehtyjä muumijaksoja (kai niitä on kuitenkin tehty? :D)  yhtään, joten oli ilo alkaa lukemaan täysin uutta ja ihmellistä muumitarinaa.

Muumipappa tuntee Muumilaaksossa olonsa tarpeettomaksi, sillä kaikilla näyttää riittävän puuhaa, paitsi hänellä itsellään. Pappa päättääkin, että seikkailu olisi tarpeen. Kaikkien on siis lähdettävä asumaan erääseen kärpäsen kakalta näyttävään saareen, jossa majakka kaipaa valojen sytyttämistä. Ja seikkailuhan siitä syntyykin, meri on suuri ja tuntematon, saarella on omat salaisuutensa ja kaikilla on totuttelemista tähän uuteen karumpaan elämään.

Mörkö tuntui pienenä muumeja katsoessa hyvin pelottavalta, mutta kirjoissa siitä tulee esiin ihan uusi puoli. Mörköhän on yksinäinen, ja Mörön kohtalo aika surumielinen. Muumipappa taas pohtii syntyjä syviä ja aloittaa tutkielmansa kirjoittamisen. Pikku Myy piruilee kuten yleensä. Muumipeikko sekaantuu jos minkälaiseen seikkailuun, ja Muumimamma on ihanan kotoisa ja lempeä kuten aina.


Janssonin sympaattiset, luonnosmaiset pienet kuvitukset tuovat kivasti lisätunnelmaa kirjaan. Jotenkin tällainen mustavalkoinen karkeahko kuvitus sopii juuri tähän kirjaan erinomaisesti, sillä muumithan elävät melko karuissa oloissa yksinäisellä saarella. Tykkäsin muutenkin kirjan erämaisesta, koruttomasta taustasta, johon muumit tuovat oman lämpönsä. On saari, jossa on vaikea kasvattaa yhtään mitään, tyhjillään ammottava valoton majakka, myrskyisä ja arvaamaton meri...

Voi että tämä oli ihana kirja. Muumit ovat niin lempeän rauhallisia jopa myrskyn keskellä: keitetään kahvit, lähdetään huviretkelle ja mietitään asioita sitten uudestaan. Ei hötkyillä tyhjästä. Kirjan teemana on muun muassa suvaitsevaisuus, pelkojen ylittäminen, oman paikkansa löytäminen... Jansson tuo muumeihin mukavan tasapainoisesti sympaattista elämänfilosofiaa, huumoria ja seikkailua. 💜

Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 23: Kirjassa on mukana meri

❅❅❅

Blogin puolella on ollut nyt hiljaisempaa kuin yleensä, sillä meillä on muutto uuteen asuntoon tulossa ja lisäksi meidän kotiin saapui myös tällainen karvanaama vähän aikaa sitten:


Meiltä löytyy nyt siis kaksi koiraa ja kissa, joten tekemistä on piisannut näiden kanssa. Ihmeen hyvin ovat toisiinsa kyllä tottuneet, vaikka uusi tulokas on myös jo aikuinen koira. Nyt tuntuu niin kuin Nasu olis ollut meillä aina. 😊

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -haasteen koonti

http://kirjakissa.blogspot.fi/2017/08/ajattomia-satuja-ja-tarinoita-2.html


Tuntuu että aika menee ihan hiton nopeasti nykyään, ja läheskään kaikkea sitä mitä haluaisi lukea, ei millään saa luettua. Tähän haasteen toiseen kierrokseen sain sentään pari klassikkoa luettua. 😌

Kirsi Kunnakselta kaksi kirjaa: Hanhiemon iloinen lipas ja Tiitiäisen satupuu, aivan ihania molemmat!
Zacharias Topelius: Adalminan helmi
Venäläinen kansansatu Lumityttö
Tove Janssonilta kaksi tarinaa yksien kansien välissä, Kertomus näkymättömästä lapsesta ja Kuusi
 (tämä oli minun suosikki näistä teoksista, varsinkin jouluinen Kuusi-tarina)

Lisäksi ehdin aloitella Frances Hodgson Burnettin klassikkokirjaa Salainen Puutarha, sekä Tove Janssonin Muumipappa ja Meri -kirjaa. Haaste saa jatkoa Musteen jäljet -blogissa, joten aion osallistua myös kolmannelle kierrokselle, totta kai. Lukemattomia Lanu-klassikoita löytyy niin paljon 💕

lauantai 17. helmikuuta 2018

Välikatsaus: Näitä olen lukemassa


Onpas aika hurahtanut nopeasti, kun edellisestä postauksesta on jo kolme viikkoa aikaa! Ohhoh. Näyttää siltä, että lukeminen sujuu nyt hitaasti (vähän on keskittymisvaikeuksia), joten ajattelin tähän väliin kertoa mitä minulla on luettavana:

Robin Hobb: Kuninkaan salamurhaaja
Näkijän taru #2

Kuninkaan salamurhaajaa olen aloitellut lukemaan tässä vastikään ja tähän mennessä olen tykännyt. Hobb kirjoittaa ihanan sujuvasti, ja tietenkin haluan tietää miten Fitzille oikein käy. Mihin kuningaskunnassa ollaan menossa...

Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha

Tämä nuorten klassikko on ollut minulla luettavana jo pitkään. Aina kun tartun tähän, kirjaa tulee luettua oikein mielellään, mutta kun lasken sen takaisin yöpöydälle, siihen on jostain syystä vaikea tarttua uudestaan. Mutta enköhän tämän kanssa ehdi vielä Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -haasteeseen.

John Galsworthy: Forsytein taru I

Tartuin tähän kirjastossa innoissani, sillä muistan kirjaan perustuvan tv-sarjan joten kuten nuoruudesta. Saas nähdä mitä kirjasta tykkään, olen vasta pari sivua saanut luettua.

Fedor Dostojevski: Muistelmia kuolleesta talosta

Tämä oli Jordan B. Petersonin kirjalistalla, jota tutkailin yksi päivä kiinnostuneena hänen verkkosivultaan. Vaikea, raskas aihe, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen ja tärkeä kirja. Ajattelin lukea tätä vähitellen, ajatuksen kanssa, sillä liian isoina annoksina ei kykene. Kirja kertoo venäläisen rangaistusvangin elämästä Siperian vankileirillä 1800-luvulla. Fiktiivinen tarina on vahvasti omaelämäkerrallinen.

❅❅❅

Tässäpä sitä olisi luettavaa kerrakseen. Lisäksi minulla on liuta muita kirjoja kirjastosta lainassa, mutta nähtäväksi jää ehtiikö niihin tarttua ennen palautuspäivää. :D Väliin on myös mahtunut muutamia uutuuskirjoja, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta kesken.


lauantai 27. tammikuuta 2018

Alias Grace (minisarja 2017)


Alias Grace, minisarja 2017
Netflix original.
kuva: IMDb

Se on aina ihanaa, kun löytyy joku hyvä minisarja, jonka parissa voi kätevästi viettää vapaapäivän. Törmäsin tähän alun perin Sarjarakastuja-blogin arvostelussa, muuten olisi varmaan mennyt ihan ohi. Tykästyin paljon sarjan synkähköön 1800-lukulaiseen tunnelmaan ja Gracen tarinaan. Pakko siis hehkuttaa tätä täälläkin. 😁

Alias Grace on kuusiosainen minisarja, joka perustuu Margaret Atwoodin romaaniin Nimeltään Grace. Tarinan keskiössä on murhasta tuomittu Grace Marks, jonka menneisyyteen tässä syvennytään, suurimmaksi osaksi psykiatri Simon Jordanin haastatteluiden kautta. Tohtori Jordan yrittää tutkia Gracen mielensopukoita ymmärtääkseen onko Grace syyllinen vai ei. Hän ei nimittäin muista mitään murhayön tapahtumista.

Sarja on todella hyvin rakennettu, henkilökuvaukset tarpeeksi syviä minun makuuni ja näyttelijät nappivalintoja (varsinkin Sarah Gadon Gracen roolissa ja Edward Holcroft tohtori Jordanina). Etenkin Grace hahmona mielestäni mukavan moniulotteinen. Tarinaa kerrotaan kiehtovasti takaumien, haastatteluiden ja Gracen omien ajatuksien kautta. Kiehtovan sarjasta tekee myös se, että katsojalle ei ole aina selvää puhuuko Grace totta vai ei. Näin minä ainakin ajattelin läpi sarjan.

Historiallisen sarjan ystävää tässä myös hemmotellaan, sillä tämä sijoittuu 1800-luvun Kanadaan. Miljöönä toimivat kuritushuoneet sekä idylliset maalaistalot (ja kartanot) palvelusväkineen ja isäntineen. Atwoodin kirjoittama kirja perustuu tositapahtumaan, jonka ympärille hän on kutonut fiktiivisen moniverkkoisen tarinan.

Eli jos et ole löytänyt tätä minisarjaa vielä Netflixistä ja tykkäät tummanpuhuvista historiallisista draamasarjoista, hieman murhamysteerillä höystettynä, suosittelen tsekkaamaan!

Seuraavaksi mulla on katsomislistalla mm. Anna, a lopussa ja The Handmaid's tale.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Ayaan Hirsi Ali: Pakomatkalla


Hirsi Ali, Ayaan : Pakomatkalla
Tammi, 2008. 405 s.


Ayaan Hirsi Ali alkoi henkilönä kiinnostaa minua, kun näin hänet jossakin Bill Maherin haastattelussa. Tiesin jotain myös hollantilaisesta elokuvaohjaajasta Theo van Goghista ja hänen murhastaan. Ajattelin, että Pakomatkalla olisi hyvä valinta Oksan hyllyltä -blogin Naisen tie -lukuhaasteeseen, jonka ansioista pitkästä pitkästä aikaa sain taas aikaiseksi tarttua elämäkertaan. Ja onneksi tartuin! Tämän naisen tarina on hämmästyttävä.

Somalialaissyntyinen Ayaan vietti lapsuutensa Somaliassa, Saudi-Arabiassa, Etiopiassa ja Keniassa, muuttaen jatkuvasti paikasta toiseen. Monen mutkan kautta hän päätyi hakemaan Hollannista turvapaikkaa paetakseen isänsä järjestämää avioliittoa. Siellä häntä alkoi kiinnostaa tämä rauhanomainen yhteiskunta, ja hänestä kasvoikin näkyvä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Monet hänen terävät ja suorasanaiset lausuntonsa (ja kritiikkinsä) islaminuskoa kohtaan ovat johtaneet siihen, että hänen täytyy elää alituisesti piilossa ja loputtomien turvatoimien keskellä.

Tämä kirja sai minut ihastumaan Ayaaniin entisestään. Hän kirjoittaa lapsuudestaan, nuoruudestaan ja kasvamisestaan aikuiseksi monien eri kulttuurien keskellä niin elävästi ja rohkeasti, että kirja oikein tempaisi mukaansa. Miten haastavaa on varmasti ollut lapsena opetalla moneen kertaan uusi kieli ja uuden maan tavat aina muuton jälkeen. :/ Oli todella mielenkiintoista päästä kurkkaamaan esimerkiksi Saudi-Arabian gender apartheid -yhteiskuntaan ja verrata sitä klaanisuhteisiin vahvasti perustuvaan Somaliaan tai Keniaan, jotka ovat kaikki hyvin hyvin erilaisia kulttuureja.

Tolerance of intolerance is cowardice.
- Yksi Ayaanin kuuluisimmista lausahduksista. Ja hyvin totta.

Oli myös mielenkiintoista seurata jonkun matkaa eurooppalaiseen yhteiskuntaan, etenkin sellaiseen kuin Hollanti, ja mitä kaikkea Ayaan pisti merkille sen ihmisistä ja käyttäytymisestä. Nämä ovat sellaisia asioita, mitä ei juuri itse tule huomanneeksikaan. Kaikki säännöt, järjestys, aika... Ayaan nousi lopulta poliitikoksi Hollannissa, asianaan muun muassa edistää maahanmuuttajanaisten asemaa yhteiskunnassa. Niin suvaitsevainen yhteiskunta kuin Hollanti onkin, sekin saa osansa terävistä sanoista: kaiken suvaitsevuuden keskellä, ja juurikin sen varjolla, lakaistiin kätevästi maton alle etenkin maahanmuuttajanaisten kohtaamat vääryydet kunniamurhista sukupuolielinten silpomisiin.

Ayaan päätyi tekemään provosoivan lyhytelokuvan nimeltä Alistuminen yhdessä van Goghin kanssa, jossa otettiin kantaa Koraanin naisia väheksyviin teksteihin, ja yleisesti naisten asemaan islamilaisissa yhteiskunnissa. Tästä suuttunut muslimimies hyökkäsi Theon päälle kadulla, ampuen häntä, viiltäen tämän kurkun auki ja lopuksi vielä iskien veitsen Theon rintaan, jossa oli kiinni Ayaanin henkeä uhkaava kirje: Ayaan on seuraava.

Tämä loputon kuolemanuhka ei ole pysäyttänyt Ayaania arvostelemasta oman kulttuurinsa asenteita ja uskontoa johon hänet kasvatettiin, mikä on hieno asia. Ayaan kävi pienenä tyttönä läpi sukupuolielinten silpomisen, hän kasvoi väkivaltaisessa kodissa ja kyseenalaisti monessa vaiheessa jo kasvaessaan sen, miksi naisia kohdellaan niin eri tavoin kuin miehiä. Hän haluaa parantaa naisten, homojen ja muiden vähemmistöjen asemaa monissa islamilaisissa kulttuureissa, joissa löytyy vielä työnsarkaa. Kaikilla täytyisi olla vapaus elää elämäänsä niin kuin haluavat, ilman pelkoa kunniamurhasta tai joutumisesta oman yhteisönsä hylkiöksi.

Kirjan nimi Pakomatkalla on oikein osuva, sillä sitä tämän naisen elämä tuntuu aina olleen ja valitettavasti tulee olemaan tulevaisuudessakin. Elämäkerta teki minuun suuren vaikutuksen, ja koko tunteiden skaala tuli käytyä läpi tätä lukiessa. Kunnioitan paljon tällaisia vahvoja, suorasanaisia hahmoja, joita ei pelotella hiljaisiksi sitten millään. 💜

Muualla luettua: Kolmaslinja, Kattona taivas, Pieni kirjasto

Helmet-lukuhaasteessa täyttyisi hyvin moni kohta tällä kirjalla, muun muassa:
1. Kirjassa muutetaan,
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan,
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa,
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt,
33. Selviytymistarina...
Päädyin kuitenkin täyttämään kohdan 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

Tämä on myös ensimmäinen lukemani kirja Naisen tie -lukuhaasteeseen.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Top Ten Tuesday: Ihanat bookstagramtilit (osa 2)

Bookstagramtilejä, eli kirjojen kuvaukseen keskittyviä instagramtilejä, on ihan mahoton määrä, joten ajattelin tässä esitellä toiset kymmenen kappaletta ihania instagramtilejä Top Ten Tuesdayn hengessä (lue edellinen postaus täältä):

Klikkaamalla kuvaa pääset tutkailemaan kyseistä tiliä tarkemmin.

https://www.instagram.com/polishthebook/

https://www.instagram.com/booksundays/

https://www.instagram.com/never_too_many_books/

https://www.instagram.com/emilyjmead/

https://www.instagram.com/booksandcoffeestains/

https://www.instagram.com/thefrizzybookster/

https://www.instagram.com/lifeinlit/

https://www.instagram.com/biblionatic/

https://www.instagram.com/natula_czarymary/

https://www.instagram.com/bibliophilicbabe/

Voin vain haaveilla, että osaisin itsekin ottaa näin kauniita kuvia! 💕 Ainakin näistä saa inspiraatiota, ja nämä ovat ihania ilopilkkuja instagramin loputtomassa kuvavirrassa.


maanantai 15. tammikuuta 2018

Tove Jansson: Kertomus näkymättömästä lapsesta ja Kuusi


Jansson, Tove: Kertomus näkymättömästä lapsesta ja Kuusi
Kaksi muumitarinaa
WSOY, 2017. 79 s.

Tämä söpö pieni muumikirja komeili kirjaston uutuushyllykössä siihen malliin, että pakkohan tähän oli tarttua. Mukavan ohkainen kirja iltalukemiseksi, ja kukapa nyt ei muumeista tykkäisi. Kirja sisältää nimensä mukaisesti kaksi muumitarinaa, jotka ovat aiemmin ilmestyneet kokoelmassa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962).


 Tiedättehän, että jos jotakuta säikäyttää kovin usein, hän muuttuu helposti näkymättömäksi. 

Ensimmäisessä tarinassa kerrotaan Ninnistä, näkymättömäksi muuttuneesta lapsesta, jonka Tuu-Tikki haki ilkeän, oikeammin sanottuna kylmän ja ironisen, tädin luota muumitaloon asumaan. Muistan tämän tarinan oikein hyvin pienenä katsotuista muumijaksoista, mutta oli silti hauska lukea Tove Janssonin hienovaraisella ja lämpöisellä otteella kynäilemä tarina myös.

Tarinassa alkuihmetyksestä yli päästyään muumit ottavat Ninnin mukaan heidän päivittäiseen elämäänsä, ja kas kummaa, Ninnistä alkaakin pikkuhiljaa tulla näkyvä. Välillä hän säikähtää Pikku Myyn kovia sanoja, ja välillä isoa mertakin, mutta lopulta hän pääsee peloistaan irti. Tarinan opetuksena onkin, että kaikkia täytyy kohdella kunnioittavasti ja omia puoliaan täytyy oppia pitämään.

Oikein hienosti kirjoitettu tarina tärkeästä aiheesta.


- Äiti, herää, Muumipeikko sanoi pelästyneenä. - On kuulemma tapahtunut jotain kamalaa. Sanovat sitä jouluksi.

Kuusi sen sijaan on humoristinen tarina muumeista, jotka heräävät Hemulin omituiseen touhotukseen ja äreyteen. On joku joulu, ja kaikki Muumilaakson asukkaat touhottavat epätoivon partaalla, viilettäen ympäri lumikinoksia ties minkä asian perässä. Muumit ovat ihmeissään, ja yrittävät kaiken hälinän keskellä saada selvää siitä, mikä tämä joulu on ja mitä kuuselle on tarkoitus tehdä. Joulu tuntuu muumeista aika pelottavalta.

En ollut tästä muumitarinasta kuullutkaan ennen kun tämän kirjan napasin käsiini. Mutta olipas vain aika hauska tarina! Tove Jansson taitaa tässä ottaa vähän kantaa nykyiseen joulunviettoon ja siihen, kuinka paljon ihmiset ottavat ressiä kaikesta mahdollisesta aina lahjoista ruoanlaittoon ja koristeisiin. Onkohan se ihan se joulun tarkoitus? On aika hauska kyllä muumien kautta katsoa muiden järjetöntä menoa. Vuonna 1962 ilmestynyt tarina ei voisi olla yhtään relevantimpi, mutta niin taitaa olla asian laita kaikkien muumitarinoiden kohdalla.

Kirjan lopussa on vielä kiva pieni Muumigalleria, jossa esitellään Muumilaakson asukkaita.

❅❆❅

Osallistun näillä tarinoilla Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -lukuhaasteeseen.  
Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 11. Kirjassa käy hyvin

lauantai 13. tammikuuta 2018

Deadwood (tv-sarja 2004-2006)

Selasin HBO Nordicia tuossa yksi päivä, ja törmäsin siellä tähän sarjaan, joka on tullut jo aikoja sitten. Jostain syystä en ole ikinä tullut katsoneeksi tätä, vaikka Deadwood on aiheensa puolesta oikein mielenkiintoisen kuuloinen sarja: Pohjois-Amerikka, 1800-luku, kultaryntäys, ei lakia...


Sarja lähtee liikkeelle siitä, kun Montanan sheriffi Seth Bullock päättää lopettaa työnsä ja lähteä perustamaan uutta yritystä, rautakauppaa, ystävänsä Sol Starin kanssa Deadwoodiin. Deadwood on paikka johon monenlaiset onnenonkijat tulevat ympäri Amerikkaa ja maailmaa perustamaan yrityksiä ja etenkin kaivamaan kultaa. Lain ulkopuolelle jäävässä kaupunginpahasessa lankoja pitelee tiukasti käsissään Gem's Saloonin Al Swearengen, jolla on sormensa pelissä jos minkälaisessa bisneksessä aina prostituutiosta huumekauppaan ja muuhun rikollisuuteen.

Tämä on yksi parhaita sarjoja mitä olen vähään aikaan katsonut. Sarjan käsikirjoitus on aivan mahtava, henkilöhahmot loistavia (etenkin Al, Calamity Jane, E. B. Farnum... Ja melkeinpä kaikki muutkin), pikimustaa huumoria viljellään läpi sarjan ja draamaakin on riittämiin. Näyttelijät ovat ihan nappivalintoja, todellakin! Ian McShane taisi voittaa Alin roolistaan Golden Globen.

Kiinnostavan sarjasta tekee myös sen historiallinen tausta: sarja perustuu osittain tositapahtumiin (toki fiktiivisiä hahmoja ja tapahtumia on myös mukana). Deadwood on siis oikeasti olemassa, historiallinen konteksti esimerkiksi intiaanien kohtelusta ja sopimuksista on totuudenmukaista, ja suurin osa näistä henkilöistä on myös oikeasti ollut olemassa. Toki heidän tarinaansa on rutkasti väritetty, mutta esimerkiksi Al taisi olla oikeassa elämässä jopa julmempi kuin tv-sarjassa, mikä kertoo jo aika paljon miehen julmuudesta... Seth Bullock lähti oikeastikin perustamaan rautakauppaa yms. Sarjassa vilahtelee monia kuuluisia lännen sankareita aina Wyatt Earpista Wild Bill Hickokiin. Tosi mielenkiintoista materiaalia kaikin puolin!

Tätä on tullut kolme kautta, 12 jaksoa per kausi. Suosittelen tsekkaamaan sarjan, etenkin jos sinua kalvaa jonkinnäköinen GoT-ikävä (huomasin sarjan vähän lievittäneen sitä), olet kiinnostunut aikakaudesta tai kaipaat muuten vain loistavasti kirjoitettua sarjaa katsottavaksi. Jos et tykkää väkivaltaisista kohtauksista, niin silloin tämä ei ehkä ole sinulle...

❄❄❄

Oletteko katsoneet sarjan ja mitä olitte mieltä? 

torstai 11. tammikuuta 2018

J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (kuvittanut Jim Kay)


Rowling, J. K. : Harry Potter ja Azkabanin vanki
Kuvittanut Jim Kay
Tammi, 2017. 325 s.

Harry Potter ja Azkabanin vanki on J. K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -sarjan kolmas osa, ja mun henkilökohtainen suosikki näistä kirjoista. Olen todella tykästynyt näihin Jim Kayn kuvittamiin Pottereihin, eikä tämäkään todellakaan tuottanut pettymystä. Valmiiksi jo taianomaiset ja huiput Potter-kirjat todella heräävät eloon tämän herran kuvituksen kera. 💜 Tämä oli tarkoitus vielä saada luettua Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -haasteeseen, mutta en ihan ehtinyt. Tulipahan kuitenkin luettua.

Harry Potterin kolmas vuosi Tylypahkassa lähtee käyntiin synkissä merkeissä Azkabanin vankilaa vartioivien ankeuttajien ja pelottavan murhaaja-vankikarkurin Sirius Mustan jättämän varjon alla. Harry ei voi liikkua yhtä vapaasti kuin ennen, sillä uskotaan että Musta yrittää etsiä Harryn käsiinsä. Koululaisten lukuvuosi täyttyy taas lukuisista oppiaineista, kuten pimeydenvoimilta suojautumisesta ja taikajuomien keittelystä. Silmissä siintää myös huispauksen mestaruus. Tästä lukuvuodesta vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei todellakaan jää puuttumaan.

Koukkujalalla on jotain Kutka-rottaa vastaan

Miksi tämä on sitten minun lempi Potteri? Mietiskelin kysymystä samalla tätä lukiessani, ja päädyin siihen, että kirjan tunnelma jotenkin kolahtaa minuun, samoin kuin uudet hahmot: mystinen Sirius Musta ja rähjäinen Remus Lupin. Sävy on jokseenkin astetta synkempi edellisiin osiin verrattuna (ja tästähän koko kirjasarja sitten lähteekin synkistymään ihan roppakaupalla). Ehkä tässä kirjassa ollaan siis vielä sellaisissa sopivan mustahkoissa (pun intended) tunnelmissa. Huumoria on tietysti mukana myös sopivissa määrin.

Pimeydenvoimilta suojautumisen tunnit olivat tällä kertaa jopa mielenkiintoisia. Harryn taistelu omia pelkojaan vastaan ja etenkin Harryn vanhempien kohtalon ja menneisyyden avaaminen tuovat myös oman kiinnostavan elementtinsä kirjaan. Ankeuttajat ovat aika karmivia, ja mietin aina Sormusten herrat -leffojen mustia ratsastajia, kun niitä kuvataan.

Tässä kirjassa myös juoni alkaa olla monimutkaisempi kuin aiemmissa, Hagrid pääsee opettamaan, mukaan tulee Kelmien kartta, ihanalta paikalta kuulostava Tylyaho ja kaikkea muutakin kivaa. Jotenkin kaikki elementit tässä kyseisessä kirjassa puhuttelee minua. Myös Matohännän, Sarvihaaran, Kuutamon ja Anturajalan tarina.

Pelkäsin vähän, että en enää tykkäisi kirjasta niin paljon kuin nuorempana, mutta se pelko oli turha. Tosin yhdessä vaiheessa muistui mieleen mitä myöhemmissä kirjoissa tapahtuu ja se vähän tuppasi latistamaan lukutunnelmia, mutta pääsin siitäkin tunteesta eroon. Suurin piirtein. Jim Kayn kuvittamien kirjojen lukeminen on ensimmäinen kerta, kun luen Potterit uudestaan sen jälkeen kuin viimeinen osa kirjasarjaa julkaistiin vuonna 2007.

Jostain syystä en ole onnistunut hankkimaan itselleni Pottereita (yhden kirjan omistan, mutta siihenkin kissa terotti kyntensä 😒), joten ajattelin kerätä sen sijaan nämä Kayn kuvittamat versiot omaan hyllyyn komeilemaan. Koska onhan nämä aivan mahtavia.

Azkabanin vanki sopisi moneenkin kohtaan Helmet-lukuhaasteessa, mutta pistin sen tähän: 38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo. Tämä kansikuva lukeutuu myös yksiin mun lemppareihin, tosi hieno! Poimittaislinjahan se siinä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...