Kirjojen Pyörteissä
  • Etusivu
  • Lukuhaasteita
    • Helmet-lukuhaaste 2023
    • Sadan vuoden lukuhaaste (2023-2024)
    • Kirjat jotka muuttivat maailmaa (Andrew Taylor)
  • Kirjatageja
    • 15 poimintaa kirjahyllystä -kirjatagi
    • #54321-kirjatagi
    • Fantasia Book Tag
    • Tunteiden kirjo -tagi
 
"Pakkotyöleirit olivat neuvostotodellisuuden musta aukko. Niistä ei puhuttu, virallisesti niitä ei ollut olemassa. Niihin lähetettiin miljoonia ihmisiä. Jotkut palasivat, monet eivät."
 
- Ote takakannesta.
 
Vihdoinkin sain tämän parin vuoden lukuprojektin pakettiin. Oikeasti luin tätä kirjaa varmaan muutamana päivänä, mutta niiden päivien väliin mahtui aina muutama kuukausi. 😅 Tämä ei ollut mitenkään vaikeasti luettava siinä mielessä, että tämä olisi jotenkin vaikeasti ymmärrettävä, hankalaa kieltä tai olisin tylsistynyt tämän parissa - päin vastoin, tämähän oikein imaisi mukaansa. Mutta koska aihe on niin synkkä ja raskas, halusin pitää taukoja välillä.

Aleksandr Solženitsyn on Neuvostoliiton vankileireillä 8 vuotta viettänyt kirjailija, joka ryhtyi tähän uhkarohkeaan kirjaprojektiin, koska halusi kertoa kaikille, mitä hänen kotimaassaan tapahtuu: Neuvostoliiton kommunistinen utopia on valhe, jonne on muodostunut salaperäinen ryhmittymä julmia työleirejä, joita kirjailija nimittää vankileirien saaristoksi. Hän halusi kertoa tässä kirjassa niin monen vankileirien kynsiin joutuneen ihmisen tarinan kuin vain pystyi. Kirjaa hän kirjoitti aina salassa, sillä koska tahansa joku saattaisi löytää hänen käsikirjoituksensa ja se olisi siinä sitten, kaikki työ valuisi hukkaan. 

Se kiireen ja hädän tuntu, joka tästä kirjasta huokuu läpi, on käsinkosketeltavaa. 

Voin kuvitella, kuinka kirjailijan pääkopassa on lopulta viimeisetkin sietokyvyn rippeet napsahtaneet kaiken tuon epäreiluuden, julmuuden ja sorron keskellä, ja hän on vimmaisesti alkanut kirjoittamaan kirjaansa. Kirjailijan sanoissa suorastaan huutaa halu saada kaikki Neuvostoliiton kammottavuudet yksityiskohtiaan myöten mustana paperille, unohtamatta kenenkään tarinaa, kaunistelematta yhtään mitään.

Kirja koostuu kirjailijan omista kokemuksista ja tutkimuksista sekä yli 200:n vangin todistuksista. Niistä piirtyy kuva vankileirien käsittämättömästä julmuudesta, järkyttävästä kohtuuttomuudesta, järjestelmän korruptiosta, ihmismielen kieroutumisesta, ahneudesta ja puhtaasta välinpitämättömyydestä, suuresta nälänhädästä ja kansan köyhyydestä, pelon ilmapiiristä - sekä tietenkin selviytymisestä ja siitä millaisen veron se vaatii. Millaista onkaan elää yhteiskunnassa, jossa epäluottamus naapureihin ja virkamiehiin on melkeinpä elinehto. 

Tämä kirja julkaistiin aikoinaan ensimmäisenä Ranskassa. Suomenkielisen version julkaisu jäi lopulta ulkomaisen kustantamon ja myöhemmin kotimaisten pienkustantamon kontolle, sillä isommat kotimaiset kustantamot eivät halunneet koskea tähän kirjaan pitkällä tikullakaan. Suomeksi kirjan osat ilmestyivät alun perin vuosina 1974, -76 ja 78. Minun lukema kirja on Sofi Oksasen Silberfeldt kustantamon vuonna 2012 julkaisema versio, jossa on kaikki osat samojen kansien välissä.

Gulag - Vankileirien saaristo on rohkea, järkyttävä, vaikuttava - ja sellainen kirja, joka kaikkien kannattaa jossain vaiheessa elämää lukea. Tämä on yksi kammottavimpia mutta parhaimpia kirjoja, mitä olen koskaan lukenut.

Liitän tähän loppuun kirjassa mainitun runon, josta tuli sen kirjoittajalle 10 vuotta vankeutta:

"Rukoilla voit toki vapaasti
mutta... niin että vain Jumala kuulee."

★★★★★

Aleksandr Solženitsyn: Gulag - Vankileirien saaristo

Silberfeldt, 2012. 1303 s.

Alkup. venäjänkielinen teos ilmestyi vuonna 1973.

Oma ostos.

Kirjaa on luettu myös täällä: Jokke kirjanurkka, Savannilla

***

Helmet lukuhaaste 2023 kohta 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

Sadan vuoden lukuhaaste kohta 1970-luku.


Talo kyyryssä
Pitkään uneen vaipumassa
pihoilla lehtipeitteet.
Mänty vaihtaa karvaa.

Jänissuojat on laitettava
puut saatettava talveen.
Ei sujahda ohi
on elettävä läpi jokaisen päivän.

Pitkä on Suomen talvi, siitä ei pääse mihinkään. Tämä Helena Anhavan runokirja Maininki ennen aaltoa vuodelta 1997 tarttui mukaani kirjastosta aika sattumalta. Tunnistin kirjailijan nimen ja uteliaisuudesta halusin kurkata, että millaisia hänen runonsa ovat. 

Olen niin iloinen, että tartuin tähän! Miten ihanan lämminhenkinen, nostalginen ja samalla aika surumielinen runokokoelma. Tämän kirjan runoissa nousee esiin luonto, vuodenajat, lapsuuden muistot, sota-ajan traumat, kuolema, suru ja syrjäytyminen. Tässä on tuulahdus historiaa niin hyvässä kuin pahassa. Tuli sellainen olo kuin vanhaa valokuva-albumia selaisi.

Tämä sai minut ajattelemaan edesmennyttä mummoani, jolle lapsuuden sota-aika oli piirtynyt muistiin valokuvatarkasti. Vaikka muisti alkoi olla huonompi, niin evakkoajat hän muisti yksityiskohtaisesti aina ihmisten käyttämien vaatteiden kuoseja ja nappeja myöten.

Täytyy lukea lisää Anhavan runoja! ❤


Solujen muistiin ne piiloutuvat
historian ankarat varjot, nousevat mieleen
kuin jousisoitinten ääni matalalta.
Et kulje Tornin ohi ettei sydäntä kylmäisi.
Kuulet hälytysäänen ja sielu käpertyy kokoon.
Niinkuin kuu vaikuttaa maan vuorovesiin
niin historian muisti meihin.

★★★★

Helena Anhava: Maininki ennen aaltoa

Otava, 1997. 82 s.

***

Helmet-lukuhaaste 2023 kohta 12. Kirjan nimi liittyy veteen

Sopii myös näihin kohtiin:

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun:

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

***

Sadan vuoden lukuhaaste kohta 1990-luku.

 

Muutama kirja on jäänyt kesken syystä ja toisesta. En enää koe, että minun pitäisi lukea jokin kirja loppuun, jos sen lukeminen ei tunnu mielekkäältä sillä hetkellä (jos joku siis joskus ihmettelee, miksi kirjoitan blogissani lähinnä positiivisista lukukokemuksista, se johtuu tästä). Ja kun olen ottanut tämän mentaliteetin, tartun vapaammin erilaisiin kirjoihin ja tosinaan yllätyn myös positiivisesti. ❤

En tosin näiden kanssa...

A. A. Milne: Nalle Puh

Tämä tuntuu ihan kauhelta myöntää, koska halusin tykätä tästä kirjasta niin paljon... Olen ihan kamala ihminen, kuka nyt jättää Nalle Puhin kesken! 😅 Näköjään minä. Nalle Puh on etäisesti tuttu pienenä katsotuista piirretyistä ja tietysti pehmoleluista, joita tulee vastaan joka paikassa. Pojalla on Nalle Puh -yökkäri, meidän koiran nimi on Nasu... 

Mutta. Odotin kirjasta jotain Muumien tai Pikku Prinssin kaltaista ihanaa, lämmintä elämänfilosofiaa huumorin pilkahduksineen, mutta en saanutkaan sitä. Sen sijaan tylsistyin kuoliaaksi ensimmäisten kappaleiden parissa kunnes luovutin (ymmärrän toisaalta, miksi lapset voisivat pitää tätä ihan hauskanakin). Jospa kirja olisi parantunut loppua kohti, sitä en nyt saa tietää. :') Ehkä vain tarvin Nalle Puhini pienemmissä annoksissa värikkäiden kuvien kera tai jotain.

Topias Haikala: Pimeän jälkeen liikkuvat olennot

Tämä kuvitettu maagista realismia edustava kirja tarttui mukaani jännittävän nimensä ansiosta. Rakastan kaikkea vähän kauhuun liittyvää kirjallisuutta, jossa liikkuu vampyyreja, ihmissusia ja muita myyttisiä pimeitä olentoja. Täytyy todeta, että haluan paranormaalin kirjallisuuteni kuitenkin myös hippusen romantiikkalla ja ihmissuhteilla höystettynä. Mutta jos tykkäät tämän tyylisistä kirjoista, niin tää vois olla mielenkiintonen tuttavuus. 

Ote takakannesta: "Tutkija Samuel Merenlahti metsästää hirvöitä, joka on 1920-luvulta alkaen syönyt ihmisiä Helsingin öisillä kaduilla."

Paavo Rintala: Rikas ja köyhä

Lainasin tämän kirjan kirjastosta takakannessa mainitun Oulun takia, olisihan se jännää lukea omaan asuinkaupunkiin sijoittuva kirja joskus. Kuitenkin kävi niin, että kirja ei kyllä napannut yhtään, aika nuivasti lähti käyntiin. En myöskään päässyt yli siitä, että yhden päähenkilön nimi on Aadolf...

Takakannessa sanotaan, että "Rikas ja köyhä on viimeaikaisen kirjallisuutemme mittavimpia saavutuksia" (huom, kirja on julkaistu vuonna 1955.)

Jos tiedätte jotain raflaavaa Ouluun sijoittuvaa kirjallisuutta, niin vinkkejä saa laittaa kommentteihin. 😄


 

Ulkona on
kaunis päivä.

Laiha lohtu kun
Sisällä myrskyää.

Tuleepas nyt luettua runoja ihan olan takaa. Nämä saapuvat kirjaston varaushyllyyn paljon nopeammin kuin muut uutuuskirjat, sen olen nyt huomannut. 😅 Tämä tosin tuli luettua BookBeatista, kun se siellä sopivasti tuli vastaan. Taitoluistelijana tunnettu Kiira Korpi on tehnyt uuden aluevaltauksen tällä runokirjallaan. Hyppää vaan! on täynnä lyhyitä runoja ja toteamuksia (?), joissa Korpi selkeästi käsittelee eroa ja eron jälkeistä uutta aikaa, itsetutkailua ja elämästä nauttimista. 

Säkenöi beibe säkenöi!
Sut on tehty sitä varten.

Tämä ei ihan ole minun makuun, jotenkin superpositiivinen you can do it woman- (🠉) energia ei nyt tarttunut, en tosin ole sitä tyyppiä kehen tuommonen koskaan tarttuisi muutenkaan. Nämä lausahdukset ja runot ovat kuin kevyitä pintaraapaisuja, joten kovin syvälle tässä ei päästä. Ehkä senkään takia en saanut näistä runoista hirveästi irti. Jotenkin paradoksaalisesti tämä tuntui samalla myös siltä, kuin olisi kurkistanut jonkun päiväkirjaan, melko yksityiseltä. Siinä mielessä myös rohkealta.

En tykkää sellaisista runoista, jotka on tehty niin korkealentoisiksi, että niissä ei ole päätä eikä häntää - itse asiassa en voi sietää niitä. Tässä ollaan ehkä ajauduttu toiseen ääripäähän - melkein jo liian simppeliä. Usein vertaan mielessäni runoutta maalaustaiteeseen, joten olisiko tämä tyylisuuntana sellaista runouden minimalismia? 😄 Minimalismi taiteessa on aina ollut vahvoja mielipiteitä herättävä suuntaus: toiset inhoaa sitä yli kaiken kyseenalaistaen koko suuntauksen kutsumisen taiteeksi ja toiset taas rakastaa.

Jotkut kirjan lausahdukset oli mun makuun aika korneja ja hattaraisia. Mutta oli tässä runoja, jotka oli ihan hyviä ja hauskojakin! Kirosanojen viljely oli myös ihan piristävä elementti, siihen voin samastua. 👍Minua ei häirinnyt kirjan tyyli ollenkaan, jossa yhdellä sivulla voikin olla esimerkiksi vain kirosanaviidakko. Kuka nyt ei olisi joskus huudahtanut vittusaatanaperkele.

Tilasin metrin korkuisen
pehmonallen
verkkokaupasta.
Hänestä tulee uusi
unikaverini.

Minäkin haluan metrin korkuisen pehmonallen!

Kirjan kuvitus oli ihan söpöä ja tykkään kansikuvasta myös. Toivottavasti Kiira Korpi ei lannistu murskakritiikistä, jota mediassa on pyöritetty ja jatkaa runoilujaan jatkossakin. Tyylinsä kullakin. 😊 Minun lukulistalle ne kirjat tuskin päätyy, mutta kaikki ei voi olla kaikille, ja se on ihan ok. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia. Kehittyä toki voi ja pitääkin itse kenenkin.

Yleensä en koskaan lue kirjallisuuskritiikkejä lehdistä, vaan seuraan muita blogeja. Tässä tapauksessa on ollut vaikea välttyä kirjan saamalta negatiiviselta julkisuudelta... Ei tämä minun mielestä nyt suorastaan julkaisukelvoton ollut, kuten Hesarissa kirjoitettiin. 🙄Mutta mielipiteenvapaus kaikille suotakoon. Sen kyllä uskon, että tunnetulla nimellä on ollut suuri vaikutus kirjan julkaisuun.

Kenelle tätä suosittelisin... Ehkä superpositiivisia tsemppilauseita lukeville, kevyttä lukemista kaipaaville erosta toipuville ja instagram-aforismien ystäville.

★★(½)

Kiira Korpi: Hyppää vaan!

Otava, 2023. 208 s.

Luettu BookBeatista.

***

Helmet-lukuhaaste 2023 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan

Sopii myös näihin kohtiin.

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

24. Kirja kertoo urheilijasta

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun:

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Minulla oli linnun kieli, tiklin ilosta pulppuavat sanat
ja niitä minä hoin ja sitä kutsuttiin lauluksi
kuin olisin ylistänyt elämää, mutta mitä muuta saatoin laulaa
mitä muuta hokea, en koskaan valinnut
tätä suruineen jäädytettyä sydäntä
jonka painon herättyäni tunsin,       kuin vanhan ystävän
vaikka miksi kertoisin ystävyydestä
kun heijastukseni häkissä roikkuvassa peilissä
oli ainoa koskaan tapaamani lintu.

Juuri kun sanoin Kesken jääneet #5 postauksessa, että pitkät runoilut eivät ole minun juttu, tulikin tartuttua tähän kirjaan. Marianna Kurton Ellen valkeudessa on johonkin tulevaisuuteen sijoittuva runomuotoinen tarina kahdesta näkökulmasta: linnusta, joka on päätynyt ihmisten koekaniiniksi. Ja miehestä, isännästä, jonka käsi aikoinaan ruokki lintua.

Tämä oli oudon lumoava ja synkkä samaan aikaan. On maailmanlopun meininkiä, lintu joka epätoivoisesti haluaa kuolla vankeudessa elämisen sijaan, ja tiedemiehet, jotka toivovat kipeästi ratkaisua vääjäämättömän kuoleman selättämiseen. Miten voisimme elää ikuisesti? Ikuinen elämä onkin aihe, jota tässä pohdiskellaan - onko se jotain, mitä kannattaa tavoitella. Pyhittääkö tarkoitus keinot.

Luin tämän kirjan kerralla alusta loppuun. Jotenkin sitä vain hukkui näiden kahden hahmon ajatuksiin. Tämä on sellainen kirja, jota jää miettimään jälkeenpäin. Kerrassaan kiehtova runokirja kauniilla kielellä, joka on välillä terävää kuin veitsi. Ajatuksia herättävä, surullinen, kaunis, kaihoisa...

Suosittelen! ❤

Kun veret oli laskettu, sain tilalle liuosta
joka pitäisi minut hengissä, tai ainakaan en kuolisi
kuin mikä tahansa västäräkki, varpusen mitättömyys
oli kaukana minusta, olin valittu
erityiseen tehtävään
ihmiskunnan hyväksi, jos jäisestä vuoteestani vielä nousisin
toivo hulmahtaisi heissä          liekkinä, kuinka ylivertainen on tiede

★★★★

Marianna Kurtto: Ellen valkeudessa

Otava, 2023. 72 s.

Lainattu kirjastosta.

***

Helmet-lukuhaaste 2023 kohta 21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta

(ainakin mun mielestä tämä sopii tähän kategoriaan...)


"Taidokkaissa, Venäjän historiaa ja kulttuuria syväluotaavissa esseissään Šiškin piirtää kuvan ristiriitaisesta maasta, jonka tulevaisuutta voi ennustaa vain menneisyyden valossa."

- Ote takakannesta.

Tämä on yksi niistä kirjoista, joista tulee palava halu kertoa muille, mutta lukukokemus oli niin vaikuttava, että sitä jää lopulta sanattomaksi. Mitä tästä siis sanoisin? Venäjän ja etenkin Neuvostoliiton historia on aihe, joka on oikeastaan aina kiinnostanut minua, mutta varsinkin näinä aikoina. Naapurimaamme kulttuuri on paradoksaalista niin monella tasolla (mikäpä kulttuuri ei jollain tasolla olisi). Niin paljon kaunista taidetta, niin paljon veristä kärsimystä.

Sota vai rauha koostuu Venäjällä syntyneen ja kasvaneen, mutta nykyään Sveitsissä asuvan Mihail Šiškinin kirjoittamista esseistä. Niissä käsitellään Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa, kansakunnan henkistä tilaa, pelon ilmapiiriä, vankileirejä, kulttuuria, omien ja muiden kansojen alistamista, vahvoja johtajia, heikkoja johtajia, aivopesua ja sensuuria, nykyaikaa... Ja tietenkin Venäjän suhtautumista länsimaihin.

Šiškin kirjoittaa väkevästi omien kokemuksiensa ja perheensä historian kautta kasvamisesta tukahduttavaan kulttuuriin ja järjestelmään, jonka teoista ja historiasta olet muiden mielestä vastuussa kaikkialle minne menet. Hän kertoo isästään, joka on omasta mielestään sotasankari - ei julma valloittaja - ja äidistään, joka pelkää lapsensa (ja kaikkien toisinajattelijoiden) puolesta. Kirjan esseet ovat vahvasti suodattuneet kirjailijan oman elämänkokemuksen värittämien linssien läpi, totta kai. En kokenut sitä huonona asiana, mutta ehkä se on jotain, mikä kannattaa ottaa huomioon.

Koin, että tämä avarsi mieltäni joitakin minua askarruttavia asioita kohtaan, kuten sitä miksi Venäjällä suhtaudutaan vihamielisesti demokratiaa (tai paskakratiaa kuten muun muassa kirjailijan isä sanoisi) ja länttä kohtaan. Esseistä huokuu katkeruus, suru ja pettymys Venäjän toimia kohtaan, ymmärrys ja rakkaus kanssavenäläisiä kohtaan ja pienen pieni toivon murunen tulevaisuutta kohtaan.

Todella vaikuttava kirja, suosittelen! 

P.s. Jotain sekin tästä kirjasta kertoo, että jopa mieheni joka lukee nykyään vain mangaa ja that's it, pysähtyi kuuntelemaan tätä - vieläpä kehujen kera.

"Ihmisillä, jotka ovat valmiita taistelemaan vapautensa puolesta, on ihanat kasvot."

★★★★★

Mihail Šiškin: Sota vai rauha - Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä

WSOY, 2023. 224 s. / 7h 47 min.

Kuunneltu BookBeatista, lukija: Unto Nuora 👍

***

Helmet-lukuhaaste 2023 kohta 17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja

 
Miten sitkeästi
lapsuuden kokemukset

kääntyilevät meissä

ehkä eräänä päivänä puhkeaa auringonsäde
puhaltaa suruun railoja

On todellakin kuljettava kuusikon läpi on Veera Sylviuksen esikoisrunokirja. Onpas ihana nimi runokirjalle ja kerrassaan kaunis kansikuva. Tämä oli minulle vähän 50/50, toisista runoista pidin paljonkin ja toiset taas meni vähän ohi. 

Voi olla, että jotkut fiinimmät sanavalinnat häiritsivät minun lukukokemusta, ikään kuin herättivät runokirjan uumenista pohtimaan: wtf. Kirjailija on koulutukseltaan teoreettinen fyysikko, joten ymmärrän, että hänen ja tällaisen ei todellakaan fyysikon sanavarastot poikkeavat toisistaan. Ne ovat siis varmasti hyvinkin sujuvasti sujahtaneet runoilijan kynästä, mutta minun pääkoppaani saapuessaan alkoi kompurointi. 😅 Transponoitua, fraktaalit ja kvarkit, turbulenttinen fluktuaatio...

Ja kyllä luin alkutekstin, mutta unohdin selitykset heti seuraavalla sivulla. What can you do. Mutta plussaa siitä, että jotkut sanat selitetään.

Runoissa huokuu luonto ja luonnon kiertokulku, kuolema, havumetsät, pimeät illat, unenomaisuus, suru ja jokin melankolinen kaihertava tunne; ehkä ajatus siitä, että jotain jäi tekemättä tai sanomatta pysyvästi. Mennyt on mennyttä, eikä siihen voi palata. Tämä on vain minun tulkintaa - tai enemmänkin se päällimmäinen ajatus, joka tästä jäi käteen.

Mutta tällaisen pohjoista luontoa rakastavan, tähtitaivasta innokkaasti tuijottelevan unelma-anelman sydämeen löysi tiensä pari runoa tästäkin kokoelmasta, kuten nämä jotka tähän tekstiin nostin. Otava todella on tähtitaivaan koru. ❤ 

Miten voimakas on tupasvilla
hentoisen varren päässä itsepintainen tupsu
tuulen kurittaessa taipuu vain nimeksi
antaa valkoisen huntunsa hulmuta

★★★

Veera Sylvius: On todellakin kuljettava kuusikon läpi

Enostone, 2023. 76 s.

Lainattu kirjastosta.

P.s. Kirjoitin tämän pilke silmäkulmassa, toivon että Sylvius viljelee jatkossakin kattavaa fyysikon sanastoaan runoissaan. 😉

***

Helmet-lukuhaaste 2023 kohta 3. Kirjan nimessä on kasvi

Sopii myös näihin kohtiin:

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Olen oppinut ettei mikään täällä ole pysyvää,
pilvet ovat leijuvia kaupunkeja ja rajuilmat
puhkeavat nopeammin kuin kaksintaistelut. 

Ote runosta Uudisraivaaja.

Tämä Teemu Helteen runokirja herätti kiinnostukseni jännällä nimellään, joka kuulosti juuri sopivan mystiseltä minun makuun. En tiennyt mitä odottaa, koska en ainakaan muista lukeneeni runoilijalta muita teoksia. Kuu näyttää kirjaimensa on Helteen seitsemäs runokokoelma. 

Tämähän olikin oikein kiinnostava setti eri pituisia ja sävyisiä runoja, jossa hypitään aiheesta toiseen aika odottamattakin: ensin ollaan historian pölyissä ja sitten rullaillaankin jo ilmastoidussa toimistossa. Välillä sivutaan kuolemaa, välillä rakkautta.

Kirkkaat illat ja kirkkaat yöt
ovat olleet lohtunamme,
kun olemme tällä terassilla kuunnelleet
syksyisiä tuulia ensin
isäsi, sitten äitisi kuolemasta

Ote runosta Retkikunta.

Huomaan nyt tätä kirjoittaessa, että en oikein keksi millä sanoilla tätä kuvailisin. 😅 Voin vain sanoa että yllätyin, syvennyin miettimään, nautin kielikuvista, kohottelin kulmiani, jopa naurahdin pari kertaa... Tykkäsin. Minusta tämä oli sopivan mutkatonta lukemista ja juuri sen tyylistä runoutta, joka on lähellä minun sydäntä. ❤

Tässä muutama runo, joihin huomasin palaavani aina uudestaan: Kosketus, Retkikunta, Uudisraivaaja, Rakastamisen vaikeudesta, Vuosi ja Ei syksyjä, kiitos.

Kevät tuli nopeasti. Jos ihan tarkkoja ollaan,
se tuli aamulla varttia vaille kymmenen
kun olin hakemassa apteekista allergialääkettä.
Näin talven hyppäävän likaisenvalkoiseen
Toyota Hiaceen ja kaasuttelevan pois.

Ote runosta Vuosi.

★★★★

Teemu Helle: Kuu näyttää kirjaimensa

Robustos, 2023. 79 s.

Lainattu kirjastosta.

***

Helmet-lukuhaaste 2023 kohta 49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Sopii myös näihin kohtiin:

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

Ajattelin koota tähän postaukseen pari kiinnostavaa kasvatukseen ja vauva-arkeen liittyvää kirjaa, jotka ovat roukkuneet täällä bloggerin luonnoksissa jo vuoden päivät. Kuuntelin ja luin nämä odotusaikana, mutta silloin ei riittänyt energia postailuun. Nyt kun vauva-arkea on takana jo huimat 9kk, voin myös pohtia, onko näistä kirjosta ollut minulle hyötyä käytännössä, ja mitä lopulta otin mistäkin kirjasta mukaan omaan arkeeni.

Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé 

Äänikirja Storytelistä. Siltala, 2012. 10h 19 min.



Tämä on kiinnostava katsaus ranskalaiseen vanhemmuuteen. En ollut kuullut teoksesta aikaisemmin, mutta luettuani tämän jälkeen muutaman muunkin aiheeseen liittyvän kirjan, huomasin, että tämä pompahtaa esiin aika usein. Ilmeisesti tämä on ollut jonkinnäköinen ilmiö. 

Kirjassa verrataan ranskalaisia ja amerikkalaisia kasvatusoppeja keskenään. Pamela Druckerman on amerikkalainen nainen, joka päätyikin kasvattamaan lastaan Ranskassa. Siitä idea kirjaan lähtikin. Todella kiinnostavia huomioita etenkin uniasioihin, mutta muutenkin lasten kasvatukseen liittyen. 

Mikä oli se, mitä kirjasta jäi parhaiten mieleen? Se on vauvan uniasioihin liittyvä tauko. Pidä tauko ja kuulostele, älä hyökkää heti paikalle jos vauva itkahtaa. Se osoittautui erittäin hyödylliseksi neuvoksi, jota ilman olisin varmaan rikkonut meidän pojan unisyklin useampaan kertaan neuroottisella tarkistelulla. 😅

Keijo Tahkokallio: Uskalla olla lapsellesi aikuinen

Lainattu kirjastosta. Minerva, 2018. 288 s.

Hyvä kirja tasapainoisesta kasvatuksesta ja turvallisesta lapsuudesta rajoineen kaikkineen. Paljon käytännön esimerkkejä, maalaisjärkeä ja tutkimustietoon perustuvaa tietoa. Suosittelen! 

Tämän kirjan lukemisesta on jo vuosi vierähtänyt, ja paljon on tullut luettua sen jälkeen, eli yksityiskohdat ovat hämärtyneet, mutta muistan todella tykänneeni tästä. Kirja antoi minulle huojentavaa varmuutta, toisin sanoen itseluottamusta. Siksi se onkin uudelleen luettavien kirjojen listalla heti etupäässä.

Suzy Giordano: 12 Hours' Sleep by 12 Weeks Old

Äänikirja Nextorysta, Tantor Audio 2012. 2h 42min.

Tämä on varmaan näistä se kirja, joka on auttanut tällaista ensikertalaista vanhempaa alkuun kaikkein eniten. Vauva-arki on kuitenkin niin uutta ja minä ainakin kaipasin ihan konkreettisia neuvoja. Kirja on alun perin suunniteltu auttamaan kaksos- ja kolmoslapsien vanhempien hektisessä arjessa, mutta toimii vallan hyvin myös yhden vauvan kanssa.

Tämä oli lyhyt, vain reilun kahden tunnin pituinen äänikirja, jossa mentiin suoraan asiaan ja käytännön ohjeisiin, eli hyvin helppo ja nopea kuunneltava. Jos siis kaipaat jotain käytännönläheistä ohjenuoraa, jonka avulla alkaa järjestelemään omaa vauva-arkea helpommaksi, tästä kirjasta voisi löytyä vinkkejä sinullekin. Kirjasta löytyy päteviä ohjeita muun muassa ruokarytmin luomiseen, yösyöttöjen lopettamiseen, nukahtamisopetteluun, yms. Tätä ei ole suomennettu, mutta löysin sen englanninkielisenä äänikirjana Nextorysta.

Halusin siis ottaa kirjasta ne ohjenuorat, jotka kuulostivat meille sopivilta ja kokeilla josko se toimisi meille. Ja hyvinhän se toimi, mutta meni ehkä vähän pidempään, että muutoksia alkoi näkyä, kuin kirjassa luvattiin, koska en noudattanut kaikkea niin tarkasti. Esimerkiksi: vauva nukkui paljon pidempään meidän kanssa samassa huoneessa, kuin kirjassa suositeltiin (meillä noin 6kk ikään asti), nukkui aika pitkään myös kolmet päikkärit (viimeiset aika lyhyet), vaikka suositeltiin kahta... Jne. Eli en osaa sanoa täyttyykö lupaukset suhteellisen nopeista muutoksista, jos noudattaa ihan kaikkea mitä neuvotaan. Minä ajattelin, että kokeilen omalla tavallani muutaman viikon, ja jos merkkejä muutoksesta ei ole, palaan kirjaan ja koitan tehdä asiat sitten tarkemmin. Ei tarvinut palata.

Meidän vauva on nukkunut yönsä hyvin (tai tehnyt yönsä, kuten kirjassa Kuinka kasvattaa bébé sanotaan)  noin 4,5 kk ikäisestä lähtien pitkälti tämän kirjan neuvojen ansiosta. Tietysti uneen vaikuttaa monet asiat: välillä tulee hampaita, on nuhaa, muuten vain huono päivä, jne. mutta normaalisti yöt menee hyvin ja poika yleisesti ottaen ihan tykkää mennä sänkyynsä nukkumaan. Lähtötilanne ei todellakaan ollut tämä. 😅

Tiedän, että vauvojen uniasiat aiheuttaa keskustelua ja närää itse kussakin, mutta koin tämän kirjan sen verran hyödylliseksi omassa arjessa, että halusin vinkata eteenpäin.😊

Michaeleen Doucleff: Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja

Äänikirja Storytelistä. Siltala, 2022. 13 h. 51 min.
 

Tästä kirjoitinkin lyhyesti täällä, mutta halusin vinkata vielä tässä yhteydessä toistamiseen. Kuuntelin kirjan vast'ikään uudestaan, ja tykkään tästä edelleen todella paljon. En ole vielä siinä vaiheessa, että olisin päässyt näitä asioita kovin paljoa toteuttamaan omassa arjessa, mutta teema, joka on parhaiten painunut mieleeni tätä kuunnellessa on tyyneyden säilyttäminen. Siitä ei voi olla muuta kuin hyötyä.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan!

***

Luin myös nämä:

Laura Andersson: Voit nukkua - Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään (Atena 2016) ja Anna Keski-Rahkonen & Minna Nalbantoglu: Unihiekkaa etsimässä (Duodecim 2020). Näistä kirjoista ei ole jäänyt kovin hyvää muistijälkeä, mutta kai minä jotenkuten koin nämä mielenkiintoisiksi, koska luin loppuun asti. 😅 Olen herkkä jättämään kirjoja kesken, jos en pidä niistä. Voin vinkata näitäkin, jos vauvojen uniasiat on aihe joka kiinnostaa.

Seuraava kirja, jonka haluasin saada hyppysiini on Abigail Tuckerin Mom Genes - Inside the New Science of Our Ancient Maternal Instinct. Todella mielenkiintoinen aihe, mutta tätä ei ole suomennettu (ainakaan vielä). Äkkiseltään tarkistettuna tämä löytyy Storytelistä ja Nextorysta englanniksi, mutta ei tietenkään BookBeatistä, joka minulla on tällä hetkellä tilattuna.

Vinkkaa ihmeessä kommenteissa, jos olet löytänyt hyvän kirjan aiheeseen liittyen. Varsinkin, jos koit että siitä oli sinulle hyötyä. :)

Jos saisin olla eläin, 
niin mieluiten olisin pääsky.
 
En hiiri lääketehtaan laboratoriossa,
en kettu suljettuna ahtaaseen häkkiin,
en kuutti joka tukehtuu kalaverkkoon,
en hömötiainen, jonka pesäpuut avohakkuu hävitti.

Ote runosta Olisin pääsky.

Bongasin tämän runokirjan selaillessani tämän vuoden runouutuuksia. Suojele luotujasi - huokauksia eläinten puolesta on hyvin uskontopainotteinen kirja (kuten ehkä nimestäkin voi päätellä), mutta se oli huojentavaa luettavaa myös tällaisen ei kirkkoon kuuluvan tallaajan mielestä. 

Jos siis et itse ole uskovainen, älä säikähdä uskonnollista teemaa, koska tästä voi mielestäni kuka tahansa eläinrakas ihminen löytää sydäntälämmittäviä - tai riipaisevia - säikeitä. Kirja sisältää rukouksia ja runoja, ajatuksia ja huolia, joihin varmasti moni eläinten ja luonnon ystävä voi samastua. Ainakin minun sydän lämpeni näille. Limppu Witickin kuvitus on kaunista.

Kaikkivaltias Isä,

näet tyhjän hihnan kädessäni
ja lelun, joka lojuu vailla leikkijää.
Kuulet korvia särkevän hiljaisuuden.
Tunnet, kuinka lämpimän suolaiset poskeni ovat,
ja kuinka ikävä puristaa rintaani.

Kannathan surua kanssani, yksin en siihen
 kykene.

Ote runosta Minulla on ikävä.

Tästä runosta etenkin kohta Kuulet korvia särkevän hiljaisuuden resonoi minussa, koska kun vuosi sitten piti lopettaa meidän koiravanhus, se kestämätön hiljaisuus, mikä sen jälkeen kodin valtasi... Todellakin särki korvia ja sydäntä.

★★★½

Satu Saarikko & Limppu Witick: Suojele luotujasi - Huokauksia eläinten puolesta

Kirjapaja, 2023. 110 s.

Lainattu kirjastosta. 

***

Helmet-lukuhaaste 2023: kohta 27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin

(aihetta käsiteltiin joissakin rukouksissa)

Kirja sopii myös näihin kohtiin:

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

Nyt kun on taas oikein kunnon lukuinnostus päällä pitkästä aikaa, niin tulee kirjastostakin poimittua sitä sun tätä. Ja sitten jätettyä kesken, kun ei ollutkaan ihan sitä mitä juuri sillä hetkellä haluttaa lukea. Kirjan kesken jättäminen ei siis (aina) tarkoita, että se olisi huono, vaan että se ei sovi sen hetkiseen lukufiilikseen.

Nämä jäi minulta kesken:

Yukio Mishima: Kunnia on katkera juoma. 

Tämän varasin kirjastosta, koska kiinnostuin sen englanninkielisestä nimestä: The Sailor Who Fell from Grace with the Sea. Siinä on jotain runollista. Mutta suomenkielinen nimi (ja kansikuva) ei tuonut samaa kiinnostuksen tunnetta, vaan sai kiinnostuksen tipahtamaan astetta alemmas. Ehkä se on tuo sana katkera, sana ja tunne jota inhoan. Aloitin lukemisen, mutta lopulta kirjan teema oli vähän liian inhorealistinen minulle. Joku toinen päivä.

Silja Kejonen: Lähetä minulle ympyrä

Runoilijan toinen kirja ei vienyt minua mukaansa samalla tavalla kuin esikoisteos Vihkilumen talo. Tämän alku tuli luettua ja loppu lähinnä selailtua läpi. Kansikuva oli minulle myös vähän turn off, mutta nämähän ovat niin makuasioita kuin vain voi olla. 

V. E. Schwab: Loihdittu valkeus

Olen lukenut/kuunnellut Shades of Magic -sarjan kaksi ensimmäistä osaa Magian syvempi sävy ja Tummenevat varjot. Siinä välissä ehti vierähtää vähän aikaa ennen kuin tartuin tähän kolmanteen osaan, ja jostain nyt en päässytkään enää tarinaan sisään. Kaikki tuntui paikallaan junnaavalta ja huomasin koko ajan ajatuksien harhailevan muualle, tuntui että tarina ei etene mihinkään. Lopulta jätin kesken. Tykkään toisaalta paljon tämän kirjasarjan kansikuvista, minkä takia niistä alun perin kiinnostuinkin.

Ville Hytönen: Vaivanaika - Runoutta metallurgian, mustien hirvien, komposiitin, sammalen ja bitiumin liitosta, eli kaikki mitä halusin pojalleni kertoa

Tämä oli vähän erilainen kuin mitä odotin, mutta toisaalta jossain minun pääkopan uumenissa raksutti jo tätä lainatessani, että tämä ei välttämättä ole minulle. Kirja tuntuu olevan yhtä pitkää runoa, joka ei tyylilajina minua yleensä houkuttele. Tykkään runoni vähän lyhyemmissä pätkissä. Tämä oli myös niitä kirjoja, joista en oikeastaan tajunnut juuri mitään. Vaatii varmaan tietyn mielentilan, jossa en selkeästi ollut. Arvostin kyllä kirjan visuaalista puolta, niin pitkälle kuin tätä luin.

***

Ilmeisesti kansikuvilla on minulle yllättävän paljon merkitystä. Miksiköhän... Ehkä se vain menee niin, että jos en pidä kansikuvasta, etenkin sen luomasta tunnelmasta tai assosiaatioista, minä ja kirja aloitamme tutustumisen väärällä jalalla. Kaikki ei kuitenkaan ole vielä tässä vaiheessa menetetty, yleensä sisällölläkin on jotain merkitystä... 😅 

Näistä kirjoista Mishiman kirja on ehkä se, johon kuvittelen tarttuvani vielä uudestaan.

Takanannesta: Ichigo ichie on japanilainen ajattelutapa, joka kannustaa vaalimaan jokaista hetkeä kuin kallista aarretta. Ichigo ichie vapauttaakin menneen murehtimisesta ja tulevan pelkäämisestä, auttaa nauttimaan havaintojen tekemisestä sekä kohentamaan ihmissuhteita.

Kirjassa avataan vanhaa japanilaista sanapartta, kuten nimestä voi jo päätellä. Tämä oli hyvä ja lyhyt opus, jossa kannustetaan hetkessä elämiseen. Oiva oivallus näin pienen lapsen äitinä, mutta muutenkin elämässä: jokainen kohtaaminen on ainutkertainen, eikä enää koskaan toistu samanlaisena. 

Joitakin ajatuksia tästä heräsi.

Vaikka päivät tuntuvat välillä toistuvan samanlaisina, eihän se niin ole. Ne pienetkin asiat ja hetket täytyisi oppia kaivamaan esiin ja arvostamaan niitä. Kuten minä nyt, kahvin äärellä blogitekstiä kirjoittamssa, kun 9kk poika on päikkäreillä nukkumassa. Kahvi, jonka saa juoda kuumana loppuun asti. 👌Päikkäreiltä toivon mukaan herää hymysuinen poika, jonka väsykiukku on jälleen hetkeksi taltutettu. Täytyisi koittaa paremmin arkihuolien ohella muistaa, että nyt on tämä päivä, eikä se enää koskaan toistu samanlaisena. 

Minusta tuntuu, että ihmismielellä on tarve takertua negatiivisiin asioihin, menneisyyteen ja omiin virheisiin - isoihin tai pieniin - paljon tiukemmin, kuin positiivisiin tapahtumiin. Pitääkin yrittää kerrata mielessään myös niitä kivoja juttuja, pieniä ja isoja onnistumisia, samalla energialla. Ja pysähtyä hoksaamaan tämä hetki. Sillä sitten kun sitä ei piehtaroi lyhyessä tai kaukaisessa menneisyydessä, niin miettii huolissaan tulevaisuutta. 

Tämä oli tällainen kiva, mielialaa kohentava ja sumuisia ajatuksia pikkaisen ravisteleva kirjanen, jollaisia tykkään lukea silloin tällöin. Tuskin sitä koskaan vapautuu kokonaan huolissa ja murheissa märehtimisestä, mutta välillä on hyvä hoksata milloin ajatukset on junnautumassa tietyille kierroksille ja keskittyä tämän hetken arvostamiseen sen sijaan.

Toistankin tässä sen lainauksen Tenavat-sarjakuvasta, johon kirjassakin viitattiin:

"Yhtenä päivänä meidän kaikkien täytyy kuolla, Ressu..."

"Kyllä, mutta kaikkina muina päivinä meidän ei täydy."

★★★★

Héctor García & Francesc Miralles: Ichigo Ichie - Hetkessä elämisen taito japanilaisittain

Gummerus, 2020. 2h 54min. (67 s.)

Alkup. espanjankielinen julkaisu vuodelta 2018.

Kuunneltu BookBeatista.

***

Helmet-lukuhaaste 2023: kohta 32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet

Kirja sopii myös näihin kohtiin:

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä)

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogin takana

Oma kuva
Jenny - Kirjojen pyörteissä
Hei! Täällä kirjoittelee kolmikymppinen yhden lapsen äiti ja lähinnä fantasian, historiallisen romantiikan, tietokirjojen, satunnaisten kirjalöytöjen ja kahvin suurkuluttaja.

Kiva kun löysit tänne! Jätä ihmeessä kommenttia. :) Kirjavinkit ja kirjakeskustelu on aina tervetullutta.
Tarkastele profiilia

Seuraa myös täällä

instagram twitter

Ota yhteyttä

kirjojen.pyorteissa (at) gmail.com

Tähdet

Joskus muistan antaa kirjoille tähtiä, jotka tarkoittaa:

★ Nope
★★ Tässä on potentiaalia
★★★ Hyvä
★★★★ Todella hyvä! ❤︎
★★★★★ Ihan loistava lukukokemus! Rakastan ❤︎

Postaus tulossa:

Katja Meriluoto: Mehiläisen paino

Taaperon loputtoman riemun kirjat

Syksyn 2023 kirjauutuuksia

Liity lukijaksi

Lukutavoite

2023 Reading Challenge

2023 Reading Challenge
Jenny has read 1 book toward her goal of 30 books.
hide
1 of 30 (3%)
view books

Nyt luen:

Munro
Munro
by Kresley Cole
Lumen maa
Lumen maa
by Yasunari Kawabata
Laakson linnut, aavan laulut
Laakson linnut, aavan laulut
by Katri Kauppinen
En minä aina ole sama
En minä aina ole sama
by Fernando Pessoa
Äiti, tule kotiin! : tarina pienen lapsen surusta
Äiti, tule kotiin! : tarina pienen lapsen surusta
by Katarina Malmberg

goodreads.com

Arkisto

  • ▼  2023 (30)
    • ▼  maaliskuuta (18)
      • Gulag - Vankileirien saaristo
      • Helena Anhava: Maininki ennen aaltoa
      • Kesken jääneet #6
      • Kiira Korpi: Hyppää vaan!
      • Dystooppinen kuvaus tiedemiehestä ja linnusta: Mar...
      • Katsaus Venäjän henkiseen ilmapiiriin: Mihail Šišk...
      • Veera Sylvius: On todellakin kuljettava kuusikon läpi
      • Teemu Helle: Kuu näyttää kirjaimensa
      • Kirjoja vauva-arjesta ja kasvatuksesta
      • Satu Saarikko & Limppu Witick: Suojele luotujasi
      • Kesken jääneet #5
      • Ichigo ichie - Hetkessä elämisen taito japanilaisi...
      • 15 poimintaa kirjahyllystä -kirjatagi
      • José Sánchez-Silva: Poika ja Valas
      • Ilona Tuominen: Huutoon vastaa kaiku vain
      • Lukeminen vai kuunteleminen?
      • Ydinvoimalaonnettomuus uudesta näkökulmasta: Tšern...
      • Jos kerrot tästä, tapan sinut
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2022 (5)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
  • ►  2021 (34)
    • ►  marraskuuta (5)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (2)
  • ►  2020 (8)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2019 (28)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2018 (26)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (9)
  • ►  2017 (123)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (10)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (9)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (8)
    • ►  kesäkuuta (12)
    • ►  toukokuuta (14)
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (13)
    • ►  helmikuuta (11)
    • ►  tammikuuta (14)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (21)
    • ►  marraskuuta (17)
    • ►  lokakuuta (10)

Vuoden luetuimmat

  • Lapsuuden joulu: Rakkaimmat joulurunot
    Lapsuuden joulu - Rakkaimmat joulurunot Toim. Satu Koskimies ja Juha Virkkunen Tammi, 2005. 343 s. "Tämän valikoiman runoissa...
  • Kiira Korpi: Hyppää vaan!
      Ulkona on kaunis päivä. Laiha lohtu kun Sisällä myrskyää. Tuleepas nyt luettua runoja ihan olan takaa. Nämä saapuvat kirjaston varaushylly...
  • Zacharias Topelius: Sampo Lappalainen
    Topelius, Zacharias: Sampo Lappalainen Satu Suomen Lapista Weilin+Göös, 1984. Julkaistiin alun perin vuonna 1860. Ilmoittauduin mu...

Löydä lisää luettavaa:

  • Blogit.fi - Kulttuuriblogit
  • Kirjasampo: Kirjablogit
  • Kotimaiset kirjablogit
  • Kvaak - Sarjakuvasivusto
  • Risingshadow - Spekulatiivista fiktiota

Kurkkaa uusin kirjoitus

Gulag - Vankileirien saaristo

  "Pakkotyöleirit olivat neuvostotodellisuuden musta aukko. Niistä ei puhuttu, virallisesti niitä ei ollut olemassa. Niihin lähetettiin...

Vierailuja

© Kirjojen pyörteissä. Teeman suunnittelu: OddThemes