perjantai 14. joulukuuta 2018

Lapsuuden joulu: Rakkaimmat joulurunot


Lapsuuden joulu - Rakkaimmat joulurunot
Toim. Satu Koskimies ja Juha Virkkunen
Tammi, 2005. 343 s.

"Tämän valikoiman runoissa ja kuvissa on tallessa koko joulu: kuusen himmeys ja lasten silmien tuike, piparit ja paketit, olkilyhteiden, piippalakkien, juhlakulkusten ja tähtien taika."

Olen ehdottomasti jouluihminen, mutta pariin vuoteen ei ole oikein ollut sellaista kunnon joulufiilistä. Nyt pitkästä aikaa olen taas ihan mielellään laittanut jouluradiota soimaan, ja kirjastosta nappasin vasiten mukaan tämän joulurunokirjan, jota oli mukava lueskella iltasella. Sai vähän tunnelmoida ja muistella kaikkia lapsuuden jouluja. Lapsena sitä oli aina niin innoissaan. Se fiilis mahanpohjassa, kun tajuaa aamulla, että on jouluaatto... Oi muistoja. 😊

Yön satoi uutta lunta.
Se peitti jäisen maan.
Ja järvi näkee unta
vain hanki peittonaan.
Kauan odotimme, ikkunaan jäimme,
kun tähdistä kirkkaimman näimme.
Se joulunviesti on
taas kylmyyteen lämpöä saamme.
On mieli huoleton,
sillä joulu tuo valon maailmaamme. 

- Tove Jansson, Muumilaakson laulukirja

Lapsuuden joulu sisältää ison valikoiman runoja ja lauluja, aina vanhoista ja perinteikkäistä runoista uudempiin ja ehkä vähemmän tunnettuihin joulurunoihin. Jokainen varmasti löytää tästä ne lapsuutensa joululaulut tai runot, joita kuuli vuodesta toiseen. Oman lapsuuteni laulut ovat painuneet niin mieleen, että niitä ei pysty vain lukemaan, vaan mielessä on pakko laulaa ne niin kuin ne menee.

Olen 90-luvun kasvatti, ja silloin etenkin Petteri Punakuono, Hei tonttu-ukot hyppikää, Sinivuorten yö, Joulupuu, Kulkuset...  näitä aina koulussa laulettiin ja muutenkin lapsena tuli kuunneltua. Varmaan nämä kuuluu vieläkin nykylasten joulu-ohjelmaan, onhan ne ikivihreitä klassikoita. Minun lemppari joululauluja ovat Joulumaa ja Tonttu, oih. Ja ne vähän synkemmät kuten Varpunen jouluaamuna jne. Niissä on sitä jotain.

Tämä kokoelma on lumoava ja omiaan luomaan joulutunnelmaa. Tykkäsin lukea etenkin suomalaisia vanhempia runoja ja tekstinpätkiä, joista huokui entisajan joulunvietto. Huomasin, että 1940-50 -luvuilla runoihin hiipi myös sota-ajan joulut. Hienoa että nekin oli sisällytetty tähän kirjaan synkkyydestä huolimatta. Koottujen runojen tunnelma vaihteleekin aina rauhaisan hartaasta surumieliseen, odottavaan ja iloiseen.

Nuku, lapsi levoton.
Älä itke, kulta.
Jouluaaton ilta on.
Katso kuusen tulta.

Isä siellä jossakin
muistaa meitä varmaan.
Ajatuksin sieltäkin
on luona lapsen armaan.

- Hilkka-Helinä Lappalainen, Tuutulaulu sotajouluna

Tykkäsin siitä, miten runot on jaoteltu löyhähkösti aiheen perusteella. Suurin osa on suomalaista runoutta aina Topeliuksesta Janssoniin, Huoviin, Helakisaan, Leinoon... mutta käännettyjäkin helmiä löytyy paljon. Suosittelen tarttumaan tähän, etenkin jos joulutunnelma on vielä hakusessa, tai muuten vain haluat uppoutua suureen joukkoon joulurunoja vuosien varrelta.

Huomasin myös, että Tammi on julkaissut tästä tänä syksynä uuden painoksen, joten varmasti monet muutkin ovat tästä kokoelmasta tykänneet. 💗

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Lämminhenkinen joulusatu: Untu ja sydäntalven salaisuus


Nora & Pirkko-Liisa Surojegin : Untu ja sydäntalven salaisuus
Otava, 2012. 95 s.

"Minusta joulu kuulostaa rauhalliselta. Sellaiselta, että sen voisi ottaa kainaloon ja katsella vaikka kuuta..."

Ajattelin kirjastossa käydessäni vilkaista myös satuhyllyä, sillä halusin herätellä taas henkiin Satusunnuntaita täällä blogissa. Onhan se lokoisaa pysähtyä välillä lukemaan satukirjaa, ja antaa aivojen levätä raskailta lukutaakoilta.

Tämä ihana satukirja löytyikin heti hyllyltä esille nostettuna, ja etenkin kirjan nimi tuntui kutsuvan minua. Minun sydämestä löytyy myös erityinen paikka Pirkko-Liisa Surojeginin kuvituksille, sillä niissä on aina seesteinen ja luonnonläheinen tunnelma. Kirjan on kirjoittanut Nora Surojegin, jonka tekstistä huokuu myös tietty lämpöisyys ja huumori. Untu ja sydäntalven salaisuus oli oikein mukavaa luettavaa näin joulukuun talvisiin (vihdoinkin) tunnelmiin.

Untu Willi on rannikolla asustava pikkuruinen ukkeli, joka yksi päivä löytää postikortin, jossa toivotetaan joulun valoa. Untua alkoi mietityttää, mikä oikein on joulu tai joulun valo... Hän päättää lähteä matkalle kauas pohjoiseen etsimään vastauksia kysymyksiinsä. Matkallaan Untu tutustuu monenmoiseen metsänväkeen aina muppeleista lontteihin ja pelottavaan rautamatoon.

Tästä kirjasta tuli hyvälle mielelle. Sadusta huokui suomalainen luonto ja rauhallisuus: matkanvarrella pysähdytään kahvikupposelle tai mustikkateelle, ja kuunnellaan toisten kertomuksia luonnonhelmassa. Mukana on hauskoja ja kekseliäitä otuksia, kuten maailmanympärysmatkalla olevat (erehdyttävästi puita muistuttavat) hämyläiset, jotka eivät tosin ole edenneet kovin pitkälle vuosien varrella.

Untun matka sydäntalven salaisuutta kohti on ihanan lämminhenkistä huumoria ja elämänfilosofiaa sisältävä seikkalu, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Tuli ihan Tove Jansson fiiliksiä tätä lukiessa, ja Muumithan on ihania kirjoja niin lapsille kuin aikuisille. Niin on tämäkin. 💜

maanantai 3. joulukuuta 2018

Ihana kirpparilöytö osa 2



Viime aikoina on tullut käytyä harvemmin kirppareilla, mutta sen kerran kun kävi, niin kannatti kyllä! Löysin nimittäin yllä näkyvän kirjapinon vain 12 eurolla. Pakkohan se oli napata kyytiin. Suurin osa kirjoista näyttää siltä, että niitä ei ole avattukaan. Ei vissiin napannut tämä kirjasarja, kun noin ajautui kirpparipöydälle. Noh, eiköhän nämä nyt viimeistään tule luettua läpi.

Olen kyllä aloitellut Valtaistuinpeliä moneen kertaan vuosien varrella, mutta aina se tuntuu liian tutulta. Olen katsonut sarjan, ja muistan melko tarkkaan kaikki tapahtumat vieläkin, mikä häiritsee lukukokemusta. Esimerkiksi poikaystävä lukee yllättävän paljon, mutta vain about kahta kirjaa (Marley ja minä tai Vuorovetten prinssi). Ja niitä vain uudestaan ja uudestaan. Itse en pysty, jos tapahtumat on tuoreena mielessä... Tulee ähky.😅

Muita kirjaostoksia ei ole tullut tehtyä, lukuun ottamatta paria kokkikirjaa. Pitäisi ostaa enemmän kirjoja, varsinkin uutuuksia. Ajattelin ensi vuonna petrata sillä saralla.


Joskos te olette tarttuneet tähän kirjasarjaan? 


Ps. Vaikea uskoa, että nyt on jo joulukuu! Tämä vuosi on mennyt ihan supernopeasti, iik. En ole jaksanut lukea läheskään niin paljon kuin yleensä luen, minkä vuoksi myös blogi on päivittynyt harvemmin.

maanantai 26. marraskuuta 2018

A Discovery of Witches (tv-sarja 2018)

Kuva: IMDb

Löysin HBO:lta mielenkiintoisen sarjan, joka perustuu Deborah Harknessin kirjoittamaan All Souls -trilogiaan (joista suomeksi löytyy ensimmäinen osa Lumottu). Pari jaksoa katsottuani tajusin, että olen jopa lukenut tuota kirjaa joskus aikoinaan vähän matkaa, mutta ei kyllä ole hajuakaan siitä miksi se jäi kesken.

Sarja kertoo Diana Bishopista, noidasta joka kieltäytyy taikomasta. Diana löytää sattumalta kadoksissa olleen maagisen kirjan, jota havittelee moni muukin olento. Tästä lähtee liikkeelle tapahtumaketju, jossa sekä vampyyrit, noidat että demonit pyrkivät saamaan kirjaa itselleen. Tietysti mukana on roimasti romantiikkaa ja erityisolentomeininkiä, mikä sopii kyllä mulle! Plussaa tulee myös Satu Järvisen hahmosta, suomalaisesta noidasta (jolla ei ollut yhtään suomalainen aksentti, mutta annettakoon se anteeksi tämän kerran).

Tämän sarjan ensimmäinen kausi sisältää kahdeksan jaksoa, ja sinä aikana ei taideta käydä läpi tuota ekaa kirjaa kokonaan. Muistelen ainakin, että siinä tapahtui vaikka mitä enemmän. En osaa myöskään sanoa, että noudattaako sarja tarkalleen kirjan tapahtumia, sillä omat muistikuvat on aika hämärät. Sarjassa tykkäsin erityisesti Matthew Clairmontin, 1500-vuotiaan vampyyrin, hahmosta. Jostain syystä Dianan hahmo ei oikein jäänyt mieleen hyvässä eikä pahassa. Olisikohan päähenkilö kirjassa vähän mieleenjäävempi persoonallisuus?

Vaikka ekojen jaksojen aikana en osannut päättää tykkäänkö sarjasta vai en, niin olihan tämä lopulta koukuttava eka kausi. Täytyy sanoa että juuri kun aloin toden teolla kiinnostua tarinasta, kausi loppui. Pöh. Pitää vissiin noutaa se kirja sitten kirjastosta...

 Oletteko tutustuneet sarjaan tai lukeneet Harknessin kirjaa?

perjantai 19. lokakuuta 2018

Terhi Tarkiainen: Pure mua


Tarkiainen, Terhi : Pure mua
Tammi, 2018. 403 s.

Hip hei, pitkästä aikaa sain luettua kirjan alusta loppuun. Se oli ihana tunne! Niin monta kirjaa on syystä tai toisesta jäänyt viime aikoina kesken. Tämä kirja sopikin omalla tavallaan hyvin pimeneviin syysiltoihin ja lähestyvän Halloweenin teemaan.

Pure mua on Terhi Tarkiaisen esikoisromaani, jossa liikutaan vahvasti maagisen realismin aihealueella. Romaanissa Espoossa asuva ikuinen opiskelija Anna saa synttärilahjakseen vampyyrin. Kyllä, tässä kirjassa vuokrataan vampyyreja ihmisille, käyttöoppaan ja koulutusvälineiden kera. Paitsi että Anna ei haluaisi vampyyria kotiinsa. Alkaakin siis selvitystyö siitä, kuinka vampyyri Vlad palautetaan mysteeriseen Kenneliin, josta ei tunnu olevan mitään tietoja yhtään missään.

"Aikooko emäntä päästää minut häkistä? Tietysti se on täysin emännän päätettävissä." Miehen lausumat sanat kuulostivat nöyriltä, mutta ääni oli kaikkea muuta kuin alistuva.

Tämä oli oikein mukaansatempaavaa luettavaa, ja vaikka juoni oli paikoin ennustettavissa, se ei haitannut minua hirveästi. Olin sillä tuulella, että halusin lukea jotain uutta ja viihdyttävää, ja sitä tämä kirja tarjosi. Sitä paitsi aina kun puhutaan vampyyreista tai ihmissusista, olen automaattisesti kiinnostunut. Tarinasta, etenkin Annan pohdinnoista, löytyy myös purevaa (heh heh) huumoria, joka välillä pisti hekotelemaan.

Historian rakastajana tykkäsin myös Annan graduaiheesta, jossa hän tutkii sisällissodan aikana tapahtunutta oman sukunsa perhesurmaa. Kauhea tapahtuma on pysynyt mysteerinä, johon tiedetään liittyneen punakapinallisia. 

Viihdekirjallisuudelle tyypillisesti mitään suuria ja monipuolisia henkilökuvauksia kirja ei tarjoa, sillä hahmot ovat melko yksulotteisia (Annan koko lähipiiri on minusta melko vastenmielinen), ja Anna välillä ärsyttävä aivotuksineen, mutta jos niistä pääsee yli, niin kirja vie mukanaan. Tarkiaisen teksti soljui mukavasti eteenpäin, ja yhtäkkiä huomasinkin lukeneeni parisataa sivua yhdellä istumalla. Tylsäksi tätä ei voi ainakaan kutsua. Vakuuttava esikoisteos! Tulen tsekkaamaan Tarkiaisen kirjoja tulevaisuudessakin.

Jos olet maagisen realismin ystävä, haluat jotain nopealukuista ja tykkäät eroottisella latauksella varustetuista vampyyritarinoista (with a twist), suosittelen tutustumaan!


sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Sarah Lark: Valkoisen pilven maa


Lark, Sarah: Valkoisen pilven maa
Uusi-Seelanti -trilogia #1
Bazar, 2015. 892 s.

Saksalaisen Sarah Larkin Uuteen-Seelantiin sijoittuva historiallinen romaani kertoo kahden nuoren brittinaisen uskaliaasta matkasta uuteen maahan, jonne he lähtevät etsimään rakkautta. Vaatimaton Kotiopettajatar Helen vastaa tuntemattoman miehen lehtikirjoitukseen, ja neiti Gwyneira lähtee rikkaan lammasparonin matkaan. Elämä Uudessa-Seelannissa ei kuitenkaan ihan vastaa odotuksia. Kirjassa seurataan naisten ystävyyttä ja elämää, jota he lähtevät rakentamaan vastoinkäymisistä huolimatta.

Rakastan historiallisia romaaneja (etenkin 1700-1800 -lukuja) ja sukuromaaneja, ja niiden tähden tämä kirja tarttuikin mukaani kirjastosta. En ole ennen lukenut mitään Uuteen-Seelantiin sijoittuvaa, joten siinä kolmas syy, miksi kirja kiinnosti erityisesti. Kirjan lähtökohdat ovat myös kutkuttavat, ja antavat mahdollisuuksia vaikka kuinka menevälle tarinalle!

Tämä kirja herätti minussa ristiriitaisia tunteita.

Tästä lähtien teksti sisältää juonipaljastuksia.

Hyvät puolet ensin... Rakastin kirjan ajankuvausta ja uudisasukkaiden elämän seuraamista Uudessa-Seelannissa. Maisemanvaihdos oli oikein tervetullutta lukemieni historiallisten romaanien kentälle. Helen ja Gwyn olivat kiinnostavia ja sopivan erilaisia hahmoja, ja tykkäsin seurata heidän ystävystymistä. Kirjassa vilahtelee myös paljon eläimiä koirista hevosiin ja lampaisiin, mitä eläinrakkaana ihmisenä arvostin.

Ensimmäiset noin 500 sivua veivät mukanaan täysillä, mutta sen jälkeen romaani alkoi saada turhan saippuasarjamaisia piirteitä, ja juonikuvioita alettiin käydä tiuhasti läpi omaan makuuni. Joistakin henkilöistä tuli melkein epäuskottavan "pahoja". Suurin osa romaanin henkilöistä alkoi olla luotaantyöntäviä, ja se yksi joka kiinnosti minua kaikkein eniten, katosi miltei kokonaan kuvasta.

Kirjan loppuosasta jäi sellainen tuntu, kuin kirjailijalla olisi tullut kiire tiivistää romaania tai kirjoittaa se loppuun, joten henkilökuvat jäivät yhtäkkiä yksipuolisiksi ja ontoiksi, ja päädyin inhoamaan melkein kaikkia henkilöitä Heleniä lukuunottamatta. Esimerkiksi Gwyneira oli aivan ihana hahmo siihen asti, että sai Paulin ja kohteli poikaa aivan kamalasti. Ja hänen järkeilynsä oli tyyliin "en osaa rakastaa omaa poikaani, joten turha edes teeskennellä". Wut? Ymmärrän, että poika sai alkunsa raiskauksesta, mutta eihän se pojan vika ole... Jotenkin tämä osuus tarinasta jäi kaipaamaan lisää syvennystä, jotta olisin ymmärtänyt sekä Paulia että Gwyneiraa paremmin.

Ehkä en odottanut, että näin paksussa, melkein 900-sivuisessa kirjassa tulisi vastaan kökköjä henkilöhahmoja. Minun mielestä esimerkiksi Paulin hahmosta olisi voitu ottaa paljon enemmän irti, mutta nyt se oli olemassa lähinnä ärsyttävänä sivuhahmona, joka aiheuttaa ongelmia silkkaa ilkeyttään kaikille, jotta saataisiin juonikuvioita menemään eteenpäin. Geraldin ja Howardin hahmot tuntuivat myös turhan yksipuolisilta ja sen takia hiukan epäuskottavilta. Anyways...

Yleensä en ärsyynny näin vahvasti kirjaan, mutta tällä kertaa tuntuu, että tarinalla olisi ollut paljon enemmän potentiaalia. Kun alku oli niin hyvä, miksi se kääntyi omituiseksi husertamiseksi loppua kohden? Oliko kenekään muun lukukokemus samanlainen, vai olenko vain liian kriittinen? 😬

Noh, tämä lukukokemus oli nyt tälläinen, voihan olla, että joskus luen tämän kirjan uudestaan ja ihmettelen miksi vaahtosin tuosta loppupuoliskosta noin paljon (ei olis eka kerta). Täytyy sanoa, että melkein 900-sivuiseksi kirjaksi tämä oli melko nopeasti luettu läpi, joten pakostakin tämä oli lukemisen arvoinen. Vaikka loppu oli aika pettymys, hyvän alun takia aion lukea myös trilogian toisen osan, Maorien laulun. Toivottavasti se kantaa alusta loppuun!


🍁🍁🍁


Muualla luettua: Luetut kirjat, Ullan luetut kirjat, Kirjasähkökäyrä, Mari A:n kirjablogi, kirjakaapin kummitus

Helmet-lukuhaaste 2018:  14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

torstai 26. heinäkuuta 2018

Syksyn 2018 kiinnostavimmat uutuudet

Taas on tullut käsille se mukava hetki, kun saa syynätä kustantajien tulevan syksyn uutuuskatalogeja (tai siis onhan näitä voinut selata jo jonkin aikaa, mutta minä heräsin tähän vasta nyt). Tässä kuumuudessa onkin helpottavaa ajatella, että syksy on jo ihan nurkan takana... Olen ehdottomasti enemmän syksy/talvi-ihminen.

Nyt oli niin paljon kiinnostavia uutuuksia, että oli vaikeuksia karsia sieltä ne kaikkein kiinnostavimmat... Päädyin listaamaan 10 kaunokirjaa ja 10 tietokirjaa:

Tässä ovat ne uutuudet, joiden varausjonoihin täytyi heti liittyä: 

💮 💮 💮  KAUNOKIRJAT  💮 💮 💮


Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino
Otava
Kirjassa matkataan Itämeren Aurin pojan matkassa Färsaarille 



Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
Otava
 "Downton Abbey kohtaa Agatha Christien!" Tää kuulostaa niiiin hyvältä....



Erika Vik: Nefrin tytär
Gummerus
Kaksosauringot-trilogian päätösosa, kaikki hyvä loppuu aikanaan...



Heli Slunga: Kehtolauluja kuoleville
WSOY
Olen lukenut Slungalta yhden runokokoelman, joka oli todella hyvä (täällä). Täytyy tsekata tämäkin! 



Shiwu: Kaivoin lammen kuuta varten
Art house
1200-1300-luvuilla eläneen, Punapilvivuorille erokoituneen kiinalaisen chanmestarin mietteitä.



Terhi Tarkiainen: Pure mua
Tammi
Vähän erilainen vampyyritarina... 



Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu
Tammi
Haluaisin lukea  Aleksijevitšiltä montakin kirjaa, mutta tämän ehkä ensimmäisenä.



Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin
WSOY
Tämä runokokoelma kiinnitti huomioni WSOY:n katalogissa haikeudellaan.



Andrzej Sapkowski: Narrenturm
WSOY
Uusi kirjasarja Noituri-kirjojen kirjoittajalta. Tässä seikkaillaan keskiajan Euroopassa. 



Katja Kettu: Rose on poissa
WSOY
Tämä kansikuva on ihana 💜  "Häikäisevä tarina rakkaudesta, omien juurien etsimisestä ja täyttymättömistä toiveista."


Huomasin myös, että Tammi on julkaissut uudet painokset Harry Pottereista, uusilla ihailla kansikuvilla. 💜 En varsinaisesti rakastanut niitä edellisiä, vaikkakin niistä tulee aina mukavan lämmin fiilis kun niitä näkee.

💮 💮 💮  TIETOKIRJAT   💮 💮 💮



Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta
Bazar
Edellisissä kirjoissa katsottiin menneisyyteen (täällä) ja tulevaisuuteen (täällä), nyt pysytään vankasti nykyajassa. 



Antti Haataja: Pohjoinen
Tammi
Antti haatajan ja Pekka Sammallahden vaikuttavan valokuvateoksen Tuulessa roihuaa maa jälkeen täytyy lukaista tämäkin.   



Katja Tikka, Elina Maaniitty & Iisa Aaltonen: Punaisten lyhtyjen Helsinki - Prostituutio pääkaupungin historiassa 
Minerva
Helsingistä on tullut luettua viime aikoina hienoja tietokirjateoksia (Suruton kaupunki, Aikamatkakuvia Helsingistä)... Tämä on mielenkiintoinen, vähän synkempi näkökulma pääkaupungin historiaan. 



Jake Bernstein: Rahaeliitin salainen maailma - Miten miljoonaomaisuudet luodaan ja piilotetaan
Minerva
Panama-papereiden ja muiden kohujen jälkeen olisi ihan kiinnostavaa luettavaa. 



Masaji Ishikawa: Pako helvetistä - Kohtalona Pohjois-Korea
Minerva
Pohjois-Koreasta on tullut muutamiakin elämäntarinoita viimevuosina, mutta vielä en ole yhtäkään lukenut. Tässä kirjassa kerrotaan Pohjois-Koreaan matkanneen japanilaisperheen tarina.  



Jarno Hietalahti: Huumorin ja naurun filosofia
Gaudeamus
"Mahtuuko täydelliseen maailmaan ilkikurista vinoilua?" Mielenkiintoinen kirja luettavaksi aikakautena, kun joku loukkaantuu aina jostain, ja oikeastaan mistään ei saisi enää vääntää vitsiä. 



Philip Lymbery & Isabel Oakeshott: Farmageddon
Into
Tehotuotannon todellisuuteen pureutuva tietokirja.   



Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen: Propagandan historia 
Into
Aiheena propaganda on varsin kiinnostava, etenkin nykyaikana, kun tietoa voi levittää niin helposti eri kanavien kautta. 



Seneca: Elämän lyhyydestä
Otava
Antiikin Roomassa eläneen Senecan elämänviisautta.  



Airin Bahmani & Bruno Jäntti: Syyrian sota
Tammi
Hatara kuva minulla on tästä aiheesta, mutta haluan tietää enemmän.



Mitä uutuuskirjoja te olette bongailleet?

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Täydellistä kesähömppää: Nora Roberts - Suojaton


Roberts, Nora : Suojaton
HarperCollins Nordic, 2015.  374 s.


Olipa ihanaa tarttua taas vaihteeksi kirjaan, joka tuli luettua parissa päivässä. Aivot narikkaan ja menoksi vuoden 1875 Yhdysvaltoihin, kullankaivannan, rikoksien ja romantiikan pyörteisiin. Tämä aikakausi on mielenkiintoista luettavaa aina, ja mieleen pomppasikin tasaisin väliajoin Deadwoodin menot ja meiningit. Ja jos et ole katsonut Deadwoodia vielä, niin hop hop! Vain yksi parhaista tv-sarjoista ikinä.

Herrasneiti Sarah Conway saapuu Arizonaan isänsä luo, kuvitellen saapuvansa emännöimään ihanaa taloa palvelusväkineen. Todellisuus onkin toisenlainen, mutta Sarah päättää jäädä ja selviytyä uudisraivaajien karusta elämästä. Avukseen hän saa vastenhakoisen Jake Redmanin, tuon juron, huonotapaisen - ja totta kai vaarallisen - pyssysankarin.

Täytyy sanoa, että vaikka lukeminen sujui vaivatta ja kirjan ääreltä oli vaikea poistua pidemmiksi ajoiksi, välillä täytyi pyöritellä silmiä Sarahin ja Jaken menolle. Molemmat ärsyttivät minua omilla tavoillaan, mutta kun ei ottanut kirjaa liian tosissaan, se ei jäänyt häiritsemään. Tämä oli taas sellainen kirja, josta tiesi mitä tässä tulee tapahtumaan ensimmäisiltä sivulta lähtien, mutta silti se onnistui viihdyttämään oikein hyvin. Sehän hömppäkirjoissa parasta onkin.

Mulla etenkin vanhempi Robertsin tuotanto menee juuri täydellisestä hömppäkirjallisuudesta (tämäkin on tullut alun perin vuonna 1989), mutta olen huomannut, että hänen uudemmat kirjat harvemmin tulee luettua loppuun asti, paitsi jos ne on enemmän jännityspainotteisia. Jos olet lukenut Nora Robertsin tuotantoa ennenkin, tämä kirja tuskin tarjoaa mitään yllättävää, muuta kuin ehkä tervetulleen maisemanvaihdoksen. Mutta jos tykkäsit Robertsin aiemmista kirjoista tykkäät melko varmasti tästäkin.

Täytyy sanoa, että vähän nauratti tuo etukannen pakollinen sitaatti: "Nora Roberts on paras - hän on loistava kaikessa, mitä hän tekee!" - Romantic Times Magazine

... Ok. Hyvä tietää. :')

Bongasin tämän Olen lukenut ja luen edelleen -blogista, kiitos vinkistä!

Helmet-lukuhaaste 2018: 1 - Kirjassa muutetaan


keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

J. K. Rowling: Tästä alkaa elämä


Rowling, J. K. : Tästä alkaa elämä
Epäonnistumisen ilo ja mielikuvituksen tärkeys
Otava, 2018. 73 s.


Bongasin instagramista jokin aika sitten Sarah Knightin Viis veisaamisen elämänmullistava taika -kirjan, ja pistin heti varaukseen. Kirjan nimi kuulosti sellaiselta että voisin hyötyäkin tästä! Kirjanhakureissun yhteydessä päätin koluta 17.3 luokkaa tarkemmin ja törmäsin tähän J. K. Rowlingin pienoiseen, mutta ihanaiseen kirjaan. Muistan nähneeni tätä kirjablogeissa, etenkin valmistujaisten tienoilla, mutta silloin se meni multa jotenkin ohi. Onneksi sitten kuitenkin tämän löysin, koska kirja oli ihana. Luulin että tykkäisin Knightin kirjasta myös, mutta toisin kävi... Ei se puhutellutkaan minua. Jos tunnet että tarvitset KonMari tyylistä järjestämistä ruuhkaisessa elämässä myös sisustamisen ulkopuolella, niin ehkä sitten se voi olla sinulle hyvä.

Tästä alkaa elämä on Rowlingin pitämä puhe Harvardista valmistuville opiskelijoille, mutta se sopii luettavaksi ihan kaikille. Puheessaan hän kertoo epäonnistumisen ja mielikuvituksen merkityksestä elämässä.

On mahdotonta elää epäonnistumatta kertaakaan, paitsi jos valitsee aina niin varman päälle ja varovaisesti, että elämä jää kokonaan elämättä - ja se vasta epäonnistumista onkin.

Rowling puhuu omista kokemuksistaan, epäonnistumisia kuitenkaan kaunistelematta. Epäonnistuminen ja eläminen vähillä varoilla ei ole mitään ruusuista aikaa, mutta niistäkin voi oppia jotain: vaikeista ajoista voi selvitä ja yrittää uudelleen. Joskus tuntuu että sitä pelkää epäonnistumista niin paljon, että mitään ei kunnolla edes yritetä. Mutta sitten ei mitään myöskään saavuta.

Minusta tämä oli hieno, lyhyt ja ytimekäs, lämminhenkinen mutta samalla realistinen kannustuspuhe kaikille unelmiaan tavoitteleville. Suosittelen tutustumaan!

Jos näitä kahta kirjaa vertaa toisiinsa, niin koin että samastuin Rowlingin kirjoitukseen enemmän: eläminen mielikuvitusmaailmoissa, koulun käytävillä haahuilu, motivaation puute ja alisuorittaminen, kahviloissa istuminen ja ihmettely, mitä on hyvä elämä ja kannattaako epäonnistumista pelätä... Sain kirjasta siis paljon irti. Knight taas puhui kirjan alussa siitä, kuinka elämä on niin täynnä vauvakutsuja ja kavereiden paskoille näytelmille taputtamista, että kun ottaa viis veisaamisen asenteen, vapautuu älyttömästi vapaita sunnuntaipäiviä ja ärsyyntymisen aiheita. En ehkä löytänyt samastumispintaa tähän, joten kirja jäi kesken... Jota nykyään kieltämättä tapahtuu aina herkemmin ja herkemmin. Saattaa olla, että annan tälle uuden mahdollisuuden joskus tulevaisuudessa.

 Helmet-lukuhaaste: 9. Kirjan kansi on yksivärinen

torstai 5. heinäkuuta 2018

Keskenjääneitä osa 2

Hei taas! Vaikea uskoa, että on jo heinäkuu hyvästi aluillaan. Kesä on sujunut töitä tehden, lukiessa ja podcastien parissa, mutta harvempi kirja on tullut luettua loppuun asti. Ajattelin tässä esitellä muutaman keskenjääneen teoksen:


Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin

Poikansa traagisesti menettäneen äidin surutyötä runojen, päiväkirjamerkintöjen, muisteluiden ja pohdintojen kautta. Tämä kirja oli minulle liian sekavasti koostettu, mutta toisaalta ymmärrän miksi se on kirjoitettu juurikin niin. Suosittelen silti tutustumaan, joku toinen voisi saada tästä paljonkin irti. 

Mika Waltari: Rakkaus vainoaikaan

Yritin kerrankin lukea kirjan omasta hyllystä... Tästä tykkäsin enemmän kuin alun perin ajattelin (ehdin jopa puoleen väliin), mutta kirjan fontti alkoi käydä silmiin ja aiheutti päänsärkyä pidemmän päälle. Mulle tulee herkästi huono olo, enkä tykkää lukea fontteja, jotka eivät ole tarpeeksi "tasaisia". Mulla alkoi tässä hyppimään katse riviltä toiselle ja lopulta päätin luovuttaa kirjan suhteen. Ehkä hommaan tämän kirjastosta joku päivä eri painoksena. Harmittaa että omasta hyllystä löytyy juuri se painos, jota en pysty lukemaan. Kuitenkin kun kirjaa selailee muuten vain, fontti ei näytä heti siltä, että sitä olisi hankala lukea. Eli paljoa se ei mulla vaadi...

Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi

Tätä hypetettiin niin paljon joka puolella, että päätin tarttua kirjaan, vaikka se ei ehkä minun tyyliseltä kuulostanutkaan. (ehkä 6-10 vuotta sitten olisi ollut?) Olen halunnut tarttua johonkin uuteen fantasiasarjaan jo jonkin aikaa, joten what the heck. Ja oikeassahan minä olin, tämä on hieman ehkä nuoremmille (tai nuoremmanmielisille) suunnattu. En tykännyt päähenkilöistä kenestäkään, (sen verran mitä niihin ehdin tutustua), ja Celaenan nimi tuntui hankalalta lukea... Huomasin koko ajan lukevani sen Celeana, ja sitten piti ärsyyntyä itseensä ja korjata nimi omissa mietteissä oikeaan muotoon. Oliko kellään muulla tätä ongelmaa? 😅 Lopulta kirjan ensimmäiset noin 50-70 sivua eivät houkuttaneet  jatkamaan lukemista.

🌼🌼🌼

Oletteko tartuneet kyseisiin kirjoihin ja pääsittekö loppuun asti? Mitä olitte mieltä?

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Jumalattomat (tv-sarja 2017)


Netflix original - 2017 - 7 jaksoa

Parin viikon kesäloman myötä oli taas aikaa palata Netflixin äärelle. Ulkona on ollut suurimmaksi osaksi onneksi kylmää ja sateista, joten ei ole tuntunut ollenkaan pahalta lorvailla täällä sisällä suurimman osan ajasta.

Sain katsottua Jessica Jonesin toisen tuottarin, mikä ei kyllä ollut yhtä hyvä kuin eka, mutta koukuttava kuitenkin. Samaa sanoisin myös 13 Reason's Why -sarjan tokasta tuottarista, joka oli tosin huomattavasti huonompi kuin eka... Anyways. Kaipailin näiden jälkeen muutakin katseltavaa, ja olen todennut minisarjat oikein hyväksi ajanvietteeksi, joten laitoin päälle tämän Jumalattomat (Godless) minisarjan.

Sarja ajoittuu 1880-luvulle, ja siinä seurataan väkivaltaista rikollisjengiä, joka jahtaa ryöstösaaliin kanssa karannutta Roy Goodea. Jahti vie heidät pieneen, kaivostoiminnan ympärille muotoutuneeseen La Bellen kylään, jonka asukkaat koostuvat suurimmaksi osaksi naisista, johtuen kylää kohdanneesta pahasta kaivosonnettomuudesta.

Asetelma on mielenkiintoinen, ja kylän henkilöt mukavan monipuolisia persoonia. Sarjassa keskitytään suurimmaksi osaksi Roy Goodeen ja häntä jahtaavan jengin pomoon Frank Griffiniin, sekä kyläläisistä sheriffiin ja sheriffin siskon elämään, kuten myös kauempana kylästä asustavan Alicen elämään. Tykkäsin sarjasta ja sen tiiviistä tunnelmasta, mutta olisin halunnut tutustua enemmän myös muiden asukkaiden taustoihin. Sarja kaipasi vähän enemmän lihaa luiden ympärille niin sanotusti, ja muutkin asukkaat vaikuttivat ihan mielenkiintoisilta, mutta valitettavasti heihin ei syvennytty juuri ollenkaan. Tuntuu melkein, että tarina olisi ollut mielenkiintoisempi, jos rikollisjengi-juoni olisi ollut pieni sivujuoni, ja sen sijaan olisi keskitytty kertomaan siitä miten asukkaat rakentavat elämäänsä ja kyläänsä uudelleen onnettomuuden jälkeen.

Näyttelijävalinnat olivat oikein hyviä, mutta etenkin sheriffin siskoa näytelleen Merrit Weverin ja Frank Griffiniä esittäneen Jeff Danielsin suoritukset jäivät positiivisesti mieleeni. Michelle Dockeryn yksi-ilmeinen roolisuoritus Alicena taas ei vakuuttanut. Lyhyesti sanottuna, jäi vähän nakertamaan se, että tällä (hyvällä) sarjalla olisi ollut pontentiaalia enempäänkin, mutta jostain syystä se päätettiin jättää käyttämättä.

Jos tykkäsit sellaisista sarjoista kuin Deadwood, Hatfields & McCoys ja niin edelleen, joissa keskitytään Pohjois-Amerikan uudisasukkaiden perustamien kylien elämään 1600-1800-lukujen aikoihin, suosittelen tsekkaamaan tämänkin.

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Kirjavia haaveita




Hei taas, ja mukavaa kesää kaikille! Tähän postaukseen ajattelin listata omia pieniä ja suuria haaveita kirjallisuuteen liittyen.

Haluaisin siis...

🌺 Ison kattoon asti yltävän kirjahyllyn tai oikeastaan oman pienen kirjaston, johon tarvitaan tikkaat niin kuin Kaunotar ja hirviö -piirretyssä. Tämä piirretty oli mun lemppari pienenä.

🌺 Lukumajan, pienen pehmoisen piilopaikan johon voisi mennä lukemaan. Miksi en voisi tehdä sellaista vaikka heti? Hmm...

🌺 Ikkunasyvennyksen pehmoisella tasanteella. Miksi näitä sanottiinkaan? Vanhoissa rakennuksissa olen useinkin nähnyt tällaisia ihania paikkoja.

🌺 Kerätä itselleni kaikki lukemani kirjat (joista tykkäsin), etenkin lastensatuja ja klassikoita. Mutta olen aika nillittäjä kansikuvien suhteen, joten jos tiedän että kirjalla on kansikuva josta tykkään, haluan ehdottomasti sen version omaan hyllyyni. Ja niihin nyt ei aina törmää... Tälläkin hetkellä minua riepoo se, että omistamissani Outlander-kirjoissa on ainakin kolmea eri kansikuvasarjaa mukana.

🌺 Tehdä työtä kirjallisuuden parissa, ja olenkin koulutukseltani kirjastoalan tradenomi, eli askeleita olen ottanut siihen suuntaan. Kirjailijan ammatti olisi myös kaukainen unelma jos vain osaisi kirjoittaa.

🌺 Kuvittajan ammatin. Olen aina tykännyt piirtää ja maalata, vaikka se onkin jäänyt taka-alalle tässä viime vuosina. Mutta luettuani ihania Jim Kayn kuvittamia Harry Pottereita, kuvittajan työ on alkanut kutkuttaa tuolla jossain aivojen taka-alalla. Ensin täytyisi vaan tarttua kynään ja katsoa mitä sitä vielä osaa. Vaikkei tästä ammattia tulisikaan, niin ainahan sitä voi omaksi iloksi kuvituksia vääntää.

🌺 Bookstagrammaaminen, eli kirjakuvien ottaminen. Tämäkin on oma taitolajinsa, jota olen yrittänyt harjoitella. Hiljaa hyvä tulee. 😉


Täytyyhän sitä elämässä haasteita ja unelmia olla. Löytyykö teiltä kirjavia haaveita?


maanantai 21. toukokuuta 2018

Mojo Erämetsä: Aikamatkakuvia Helsingistä


Erämetsä, Mojo: Aikamatkakuvia Helsingistä
Tammi, 2018. 127 s.

Sama paikka, kaksi eri aikaa.
Aikamatka alkaa.

Olipa mukavaa taas saada kirja luettua alusta loppuun, ihan sama vaikka olikin valokuvakirja kyseessä. ;) Mulla on ollut vaikeuksia keskittyä lukemiseen, mutta olen vähitellen löytänyt taas takaisin nauttimaan kyseisestä harrastuksesta. Varasin tämän Mojo Erämetsän teoksen kirjastosta aikoja sitten, ja ilokseni huomasin yksi päivä, että se oli odottamassa minua kirjaston varaushyllyssä. Historiaa, vanhoja valokuvia... Mukavan kevyttä selailtavaa. Ihanaa lukemista kesäiselle iltapäivälle.

Kirjan idea on varsin kiehtova: siinä yhdistyy samasta paikasta kaksi kuvaa, toinen nykyisyydestä ja toinen menneisyydestä. Näin kuvien katsoja saa nähdä miltä Helsingin kaupungin kuuluisat ja vähemmän kuuluisat kadut ja talot ovat joskus näyttäneet, mitä ihmiset tekivät, miten pukeutuivat, millä menopelillä oltiin liikkeellä ja niin edelleen, verrattuna nykyisyyteen.

Kuvia oli ilo katsoa, vaikka en Helsingistä kotoisin olekaan. Onhan se silti Suomen pääkaupunki ja täynnä historiaa. Historia onkin aina kiinnostanut minua, etenkin valokuvien ja vanhojen rakennusten muodossa. Nämä kuvat oli oikein mainiosti ja saumattomasti toteutettu, mitä tietysti täytyy arvostaa. Hieno lopputulos!

Minun toiveena olisi, että tästä kasvaisi kirjasarja, jossa olisi samankaltaisia kuvakirjoja myös Oulusta muista Suomen kaupungeista. Olisi oikein kiehtovaa nähdä millaisia kuvia niistä saisi aikaiseksi. Suosittelen tutustumaan tähän teokseen, oli oikein mukava istuskella iltapäivä tutkailemassa näitä kuvia.

Meillä onkin tätä nykyä myös oma takapiha, jonne paistaa mukavasti aurinko suurimman osan päivästä. Ja vaikka muualla tuulee, niin takapihalla on oikein lämmin. Sekin on innostanut minut taas lukemaan enemmän, etenkin kun tuli hommattua aurinkotuolikin tuonne. Oi että, kesälomakin häämöttää jo lähitulevaisuudessa...

Helmet-lukuhaaste 2018: 49 - Vuonna 2018 julkaistu kirja

😎🌻📚

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Zacharias Topelius: Sampo Lappalainen


Topelius, Zacharias: Sampo Lappalainen
Satu Suomen Lapista
Weilin+Göös, 1984.

Julkaistiin alun perin vuonna 1860.

Ilmoittauduin mukaan Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteen kolmannelle kierrokselle, joka pyörähti liikkeelle Musteen jäljet -blogissa tämän kuun alussa. Tähän oli tietysti pakko lähteä mukaan, sillä klassikkosatuihin tutustuminen on ollut mukavaa puuhaa! Mulla haaste alkaa tällä Topeliuksen lappihenkisellä tarinalla, jonka kuvituksesta vastaa Veronica Leo. (Muuta tässä ei olekaan ehtinyt lukea viime aikoina... 🙈 Onneksi nyt vähän normalisoituu tämä elämänrytmi taas).

Sampo Lappalainen kertoo nimensä mukaan pojasta nimeltään Sampo Lappalainen. Sampo perheineen asustaa syvällä Lapin erämaissa, ja pojasta kasvaa utelias seikkailija. Sadussa vilisee susia, poroja, peikkoja ja onpahan yksi pelottava hiisikin mukana. Hiisi meinaa viedä Sampon mennessään, sillä Sampoa ei ole kastettu kristinuskon mukaisesti, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin tässäkin tarinassa.


Kirjan kuvitus etenkin värimaailmaltaan toi ihanan lämpimän ja kotoisan fiiliksen. 💜

Vähän ehkä särähti lukiessa ikävähkösti tuo kuinka sadussa kuvataan kristinuskon tuomista vahvasti mukaan saamelaisten elämään. Otan tämän kuitenkin tällaisena oman aikansa tuotoksena. Kirjan lopussa oleva opetus tuntuu nimittäin olevan, saamelaisten ei tule vitkastella lasten kastamisessa kristinuskoon. Ihan hauska ja menevä tarina tämän muuten oli, sopivasti Lapin taianomaisuudella höystettynä. Pikkulapset tuskin välittää uskonnollisista sävyistä, kun mennään porojen ja susien selässä seikkaillen. :)

Lukuhaasteissa:
🌺 Ajattomia satuja ja tarinoita 3
🌺 Helmet-lukuhaaste 2018 kohta 40. Kirjassa on lemmikkieläin, nimittäin Sampon oma pieni poro.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Tove Jansson: Muumipappa ja meri


Jansson, Tove : Muumipappa ja meri
WSOY, 1965. 181 s.

Olen aika myöhään herännyt siihen todellisuuteen, että muumikirjat ovat aivan ihania. Mutta onneksi heräsin! Muumipappa ja meri on sellainen, josta en oikeastaan tiennyt juuri mitään etukäteen. En muista tästä tehtyjä muumijaksoja (kai niitä on kuitenkin tehty? :D)  yhtään, joten oli ilo alkaa lukemaan täysin uutta ja ihmellistä muumitarinaa.

Muumipappa tuntee Muumilaaksossa olonsa tarpeettomaksi, sillä kaikilla näyttää riittävän puuhaa, paitsi hänellä itsellään. Pappa päättääkin, että seikkailu olisi tarpeen. Kaikkien on siis lähdettävä asumaan erääseen kärpäsen kakalta näyttävään saareen, jossa majakka kaipaa valojen sytyttämistä. Ja seikkailuhan siitä syntyykin, meri on suuri ja tuntematon, saarella on omat salaisuutensa ja kaikilla on totuttelemista tähän uuteen karumpaan elämään.

Mörkö tuntui pienenä muumeja katsoessa hyvin pelottavalta, mutta kirjoissa siitä tulee esiin ihan uusi puoli. Mörköhän on yksinäinen, ja Mörön kohtalo aika surumielinen. Muumipappa taas pohtii syntyjä syviä ja aloittaa tutkielmansa kirjoittamisen. Pikku Myy piruilee kuten yleensä. Muumipeikko sekaantuu jos minkälaiseen seikkailuun, ja Muumimamma on ihanan kotoisa ja lempeä kuten aina.


Janssonin sympaattiset, luonnosmaiset pienet kuvitukset tuovat kivasti lisätunnelmaa kirjaan. Jotenkin tällainen mustavalkoinen karkeahko kuvitus sopii juuri tähän kirjaan erinomaisesti, sillä muumithan elävät melko karuissa oloissa yksinäisellä saarella. Tykkäsin muutenkin kirjan erämaisesta, koruttomasta taustasta, johon muumit tuovat oman lämpönsä. On saari, jossa on vaikea kasvattaa yhtään mitään, tyhjillään ammottava valoton majakka, myrskyisä ja arvaamaton meri...

Voi että tämä oli ihana kirja. Muumit ovat niin lempeän rauhallisia jopa myrskyn keskellä: keitetään kahvit, lähdetään huviretkelle ja mietitään asioita sitten uudestaan. Ei hötkyillä tyhjästä. Kirjan teemana on muun muassa suvaitsevaisuus, pelkojen ylittäminen, oman paikkansa löytäminen... Jansson tuo muumeihin mukavan tasapainoisesti sympaattista elämänfilosofiaa, huumoria ja seikkailua. 💜

Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 23: Kirjassa on mukana meri

❅❅❅

Blogin puolella on ollut nyt hiljaisempaa kuin yleensä, sillä meillä on muutto uuteen asuntoon tulossa ja lisäksi meidän kotiin saapui myös tällainen karvanaama vähän aikaa sitten:


Meiltä löytyy nyt siis kaksi koiraa ja kissa, joten tekemistä on piisannut näiden kanssa. Ihmeen hyvin ovat toisiinsa kyllä tottuneet, vaikka uusi tulokas on myös jo aikuinen koira. Nyt tuntuu niin kuin Nasu olis ollut meillä aina. 😊

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -haasteen koonti

http://kirjakissa.blogspot.fi/2017/08/ajattomia-satuja-ja-tarinoita-2.html


Tuntuu että aika menee ihan hiton nopeasti nykyään, ja läheskään kaikkea sitä mitä haluaisi lukea, ei millään saa luettua. Tähän haasteen toiseen kierrokseen sain sentään pari klassikkoa luettua. 😌

Kirsi Kunnakselta kaksi kirjaa: Hanhiemon iloinen lipas ja Tiitiäisen satupuu, aivan ihania molemmat!
Zacharias Topelius: Adalminan helmi
Venäläinen kansansatu Lumityttö
Tove Janssonilta kaksi tarinaa yksien kansien välissä, Kertomus näkymättömästä lapsesta ja Kuusi
 (tämä oli minun suosikki näistä teoksista, varsinkin jouluinen Kuusi-tarina)

Lisäksi ehdin aloitella Frances Hodgson Burnettin klassikkokirjaa Salainen Puutarha, sekä Tove Janssonin Muumipappa ja Meri -kirjaa. Haaste saa jatkoa Musteen jäljet -blogissa, joten aion osallistua myös kolmannelle kierrokselle, totta kai. Lukemattomia Lanu-klassikoita löytyy niin paljon 💕

lauantai 17. helmikuuta 2018

Välikatsaus: Näitä olen lukemassa


Onpas aika hurahtanut nopeasti, kun edellisestä postauksesta on jo kolme viikkoa aikaa! Ohhoh. Näyttää siltä, että lukeminen sujuu nyt hitaasti (vähän on keskittymisvaikeuksia), joten ajattelin tähän väliin kertoa mitä minulla on luettavana:

Robin Hobb: Kuninkaan salamurhaaja
Näkijän taru #2

Kuninkaan salamurhaajaa olen aloitellut lukemaan tässä vastikään ja tähän mennessä olen tykännyt. Hobb kirjoittaa ihanan sujuvasti, ja tietenkin haluan tietää miten Fitzille oikein käy. Mihin kuningaskunnassa ollaan menossa...

Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha

Tämä nuorten klassikko on ollut minulla luettavana jo pitkään. Aina kun tartun tähän, kirjaa tulee luettua oikein mielellään, mutta kun lasken sen takaisin yöpöydälle, siihen on jostain syystä vaikea tarttua uudestaan. Mutta enköhän tämän kanssa ehdi vielä Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -haasteeseen.

John Galsworthy: Forsytein taru I

Tartuin tähän kirjastossa innoissani, sillä muistan kirjaan perustuvan tv-sarjan joten kuten nuoruudesta. Saas nähdä mitä kirjasta tykkään, olen vasta pari sivua saanut luettua.

Fedor Dostojevski: Muistelmia kuolleesta talosta

Tämä oli Jordan B. Petersonin kirjalistalla, jota tutkailin yksi päivä kiinnostuneena hänen verkkosivultaan. Vaikea, raskas aihe, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen ja tärkeä kirja. Ajattelin lukea tätä vähitellen, ajatuksen kanssa, sillä liian isoina annoksina ei kykene. Kirja kertoo venäläisen rangaistusvangin elämästä Siperian vankileirillä 1800-luvulla. Fiktiivinen tarina on vahvasti omaelämäkerrallinen.

❅❅❅

Tässäpä sitä olisi luettavaa kerrakseen. Lisäksi minulla on liuta muita kirjoja kirjastosta lainassa, mutta nähtäväksi jää ehtiikö niihin tarttua ennen palautuspäivää. :D Väliin on myös mahtunut muutamia uutuuskirjoja, jotka ovat jääneet syystä tai toisesta kesken.


lauantai 27. tammikuuta 2018

Alias Grace (minisarja 2017)


Alias Grace, minisarja 2017
Netflix original.
kuva: IMDb

Se on aina ihanaa, kun löytyy joku hyvä minisarja, jonka parissa voi kätevästi viettää vapaapäivän. Törmäsin tähän alun perin Sarjarakastuja-blogin arvostelussa, muuten olisi varmaan mennyt ihan ohi. Tykästyin paljon sarjan synkähköön 1800-lukulaiseen tunnelmaan ja Gracen tarinaan. Pakko siis hehkuttaa tätä täälläkin. 😁

Alias Grace on kuusiosainen minisarja, joka perustuu Margaret Atwoodin romaaniin Nimeltään Grace. Tarinan keskiössä on murhasta tuomittu Grace Marks, jonka menneisyyteen tässä syvennytään, suurimmaksi osaksi psykiatri Simon Jordanin haastatteluiden kautta. Tohtori Jordan yrittää tutkia Gracen mielensopukoita ymmärtääkseen onko Grace syyllinen vai ei. Hän ei nimittäin muista mitään murhayön tapahtumista.

Sarja on todella hyvin rakennettu, henkilökuvaukset tarpeeksi syviä minun makuuni ja näyttelijät nappivalintoja (varsinkin Sarah Gadon Gracen roolissa ja Edward Holcroft tohtori Jordanina). Etenkin Grace hahmona mielestäni mukavan moniulotteinen. Tarinaa kerrotaan kiehtovasti takaumien, haastatteluiden ja Gracen omien ajatuksien kautta. Kiehtovan sarjasta tekee myös se, että katsojalle ei ole aina selvää puhuuko Grace totta vai ei. Näin minä ainakin ajattelin läpi sarjan.

Historiallisen sarjan ystävää tässä myös hemmotellaan, sillä tämä sijoittuu 1800-luvun Kanadaan. Miljöönä toimivat kuritushuoneet sekä idylliset maalaistalot (ja kartanot) palvelusväkineen ja isäntineen. Atwoodin kirjoittama kirja perustuu tositapahtumaan, jonka ympärille hän on kutonut fiktiivisen moniverkkoisen tarinan.

Eli jos et ole löytänyt tätä minisarjaa vielä Netflixistä ja tykkäät tummanpuhuvista historiallisista draamasarjoista, hieman murhamysteerillä höystettynä, suosittelen tsekkaamaan!

Seuraavaksi mulla on katsomislistalla mm. Anna, a lopussa ja The Handmaid's tale.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Ayaan Hirsi Ali: Pakomatkalla


Hirsi Ali, Ayaan : Pakomatkalla
Tammi, 2008. 405 s.


Ayaan Hirsi Ali alkoi henkilönä kiinnostaa minua, kun näin hänet jossakin Bill Maherin haastattelussa. Tiesin jotain myös hollantilaisesta elokuvaohjaajasta Theo van Goghista ja hänen murhastaan. Ajattelin, että Pakomatkalla olisi hyvä valinta Oksan hyllyltä -blogin Naisen tie -lukuhaasteeseen, jonka ansioista pitkästä pitkästä aikaa sain taas aikaiseksi tarttua elämäkertaan. Ja onneksi tartuin! Tämän naisen tarina on hämmästyttävä.

Somalialaissyntyinen Ayaan vietti lapsuutensa Somaliassa, Saudi-Arabiassa, Etiopiassa ja Keniassa, muuttaen jatkuvasti paikasta toiseen. Monen mutkan kautta hän päätyi hakemaan Hollannista turvapaikkaa paetakseen isänsä järjestämää avioliittoa. Siellä häntä alkoi kiinnostaa tämä rauhanomainen yhteiskunta, ja hänestä kasvoikin näkyvä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Monet hänen terävät ja suorasanaiset lausuntonsa (ja kritiikkinsä) islaminuskoa kohtaan ovat johtaneet siihen, että hänen täytyy elää alituisesti piilossa ja loputtomien turvatoimien keskellä.

Tämä kirja sai minut ihastumaan Ayaaniin entisestään. Hän kirjoittaa lapsuudestaan, nuoruudestaan ja kasvamisestaan aikuiseksi monien eri kulttuurien keskellä niin elävästi ja rohkeasti, että kirja oikein tempaisi mukaansa. Miten haastavaa on varmasti ollut lapsena opetalla moneen kertaan uusi kieli ja uuden maan tavat aina muuton jälkeen. :/ Oli todella mielenkiintoista päästä kurkkaamaan esimerkiksi Saudi-Arabian gender apartheid -yhteiskuntaan ja verrata sitä klaanisuhteisiin vahvasti perustuvaan Somaliaan tai Keniaan, jotka ovat kaikki hyvin hyvin erilaisia kulttuureja.

Tolerance of intolerance is cowardice.
- Yksi Ayaanin kuuluisimmista lausahduksista. Ja hyvin totta.

Oli myös mielenkiintoista seurata jonkun matkaa eurooppalaiseen yhteiskuntaan, etenkin sellaiseen kuin Hollanti, ja mitä kaikkea Ayaan pisti merkille sen ihmisistä ja käyttäytymisestä. Nämä ovat sellaisia asioita, mitä ei juuri itse tule huomanneeksikaan. Kaikki säännöt, järjestys, aika... Ayaan nousi lopulta poliitikoksi Hollannissa, asianaan muun muassa edistää maahanmuuttajanaisten asemaa yhteiskunnassa. Niin suvaitsevainen yhteiskunta kuin Hollanti onkin, sekin saa osansa terävistä sanoista: kaiken suvaitsevuuden keskellä, ja juurikin sen varjolla, lakaistiin kätevästi maton alle etenkin maahanmuuttajanaisten kohtaamat vääryydet kunniamurhista sukupuolielinten silpomisiin.

Ayaan päätyi tekemään provosoivan lyhytelokuvan nimeltä Alistuminen yhdessä van Goghin kanssa, jossa otettiin kantaa Koraanin naisia väheksyviin teksteihin, ja yleisesti naisten asemaan islamilaisissa yhteiskunnissa. Tästä suuttunut muslimimies hyökkäsi Theon päälle kadulla, ampuen häntä, viiltäen tämän kurkun auki ja lopuksi vielä iskien veitsen Theon rintaan, jossa oli kiinni Ayaanin henkeä uhkaava kirje: Ayaan on seuraava.

Tämä loputon kuolemanuhka ei ole pysäyttänyt Ayaania arvostelemasta oman kulttuurinsa asenteita ja uskontoa johon hänet kasvatettiin, mikä on hieno asia. Ayaan kävi pienenä tyttönä läpi sukupuolielinten silpomisen, hän kasvoi väkivaltaisessa kodissa ja kyseenalaisti monessa vaiheessa jo kasvaessaan sen, miksi naisia kohdellaan niin eri tavoin kuin miehiä. Hän haluaa parantaa naisten, homojen ja muiden vähemmistöjen asemaa monissa islamilaisissa kulttuureissa, joissa löytyy vielä työnsarkaa. Kaikilla täytyisi olla vapaus elää elämäänsä niin kuin haluavat, ilman pelkoa kunniamurhasta tai joutumisesta oman yhteisönsä hylkiöksi.

Kirjan nimi Pakomatkalla on oikein osuva, sillä sitä tämän naisen elämä tuntuu aina olleen ja valitettavasti tulee olemaan tulevaisuudessakin. Elämäkerta teki minuun suuren vaikutuksen, ja koko tunteiden skaala tuli käytyä läpi tätä lukiessa. Kunnioitan paljon tällaisia vahvoja, suorasanaisia hahmoja, joita ei pelotella hiljaisiksi sitten millään. 💜

Muualla luettua: Kolmaslinja, Kattona taivas, Pieni kirjasto

Helmet-lukuhaasteessa täyttyisi hyvin moni kohta tällä kirjalla, muun muassa:
1. Kirjassa muutetaan,
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan,
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa,
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt,
33. Selviytymistarina...
Päädyin kuitenkin täyttämään kohdan 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä

Tämä on myös ensimmäinen lukemani kirja Naisen tie -lukuhaasteeseen.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Top Ten Tuesday: Ihanat bookstagramtilit (osa 2)

Bookstagramtilejä, eli kirjojen kuvaukseen keskittyviä instagramtilejä, on ihan mahoton määrä, joten ajattelin tässä esitellä toiset kymmenen kappaletta ihania instagramtilejä Top Ten Tuesdayn hengessä (lue edellinen postaus täältä):

Klikkaamalla kuvaa pääset tutkailemaan kyseistä tiliä tarkemmin.

https://www.instagram.com/polishthebook/

https://www.instagram.com/booksundays/

https://www.instagram.com/never_too_many_books/

https://www.instagram.com/emilyjmead/

https://www.instagram.com/booksandcoffeestains/

https://www.instagram.com/thefrizzybookster/

https://www.instagram.com/lifeinlit/

https://www.instagram.com/biblionatic/

https://www.instagram.com/natula_czarymary/

https://www.instagram.com/bibliophilicbabe/

Voin vain haaveilla, että osaisin itsekin ottaa näin kauniita kuvia! 💕 Ainakin näistä saa inspiraatiota, ja nämä ovat ihania ilopilkkuja instagramin loputtomassa kuvavirrassa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...