maanantai 7. joulukuuta 2020

Dracula (minisarja 2020)

 

Netflixin kolmiosainen Dracula-minisarja oli kaikessa mustanpuhuvuudessaan yllättävän hyvä. Sarjan katsomisesta on vierähtänyt tovi, mutta tajusin vasta nyt, että en muistanut kirjoittaa tästä tänne. Tämä oli kyllä sen verran hyvä, että pakkohan se vahinko on korjata. 

Dracula on modernisoitu tv-adaptaatio Bram Stokerin samannimisestä klassikkoromaanista. Etenkin ensimmäinen jakso (ja ehkä toinenkin) pysyttelee jotenkuten romaanista tunnistettavissa kuvioissa, mutta jossakin vaiheessa sarja lähtee elämään omaa elämäänsä. Monia muutoksia juoneen ja henkilöhahmoihin on tehty. Yleensä vastustan moista aika hanakasti, mutta tässä se toimi yllättävän hyvin. Ehkäpä tykästyin Draculan hahmoon sen verran, että hyväksyin uusille urille ajautumisen. 

Claes Bang oli nappivalinta Kreivi Draculan rooliin. Hän toi synkkään, monesti valkokankaalla nähtyyn hahmoon persoonallisuutta ja omalaatuista huumoria. Myös sisar Agatha oli mielestäni kivan erilainen hahmo. Sarjan miljöö on synkän 1800-lukulainen, kuten kauhusarjalta odottaa saattaa.

Alkuun tästä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset, mutta nyt kun aikaa on kulunut, muistelen sarjaa hyvillä mielin. Sanotaanko niin, että kolmannen jakson viimeinen puolituntinen meinasi pilata koko kokemuksen, ja jätti jälkeensä lieviä WTF-tuntemuksia, mutta nyt se on jo pyyhkiytynyt mielestä mukavasti... Suosittelen silti tätä kauhun / kauhuromantiikan ystäville, sillä suurin osa sarjasta oli loistavaa ja ehdottomasti katsomisen arvoista. 👌


torstai 3. joulukuuta 2020

Margit Sandemo: Lumottu - Jääkansan tarina 1


Lounaassa olivat kauheat tunturit, joita Silje nimitti Varjonmaaksi tai Illanmaaksi. Niiden valtava hahmo on pelottanut ja kiehtonut Siljeä koko hänen lapsuutensa ajan. Tunturit olivat niin kaukana, että ne erotti vain vaivoin. Mutta kun ilta-auringon kirkas hohde lankesi tunturien huippuihin, ne näkyivät ihmeellisen utuisen terävinä, mikä oli omiaan ruokkimaan Siljen elävää mielikuvitusta.

 

 

Norjalaisen Margit Sandemon historiallisen fantasiaromaanisarjan aloitusosa oli ehkä juuri sitä, mitä kaipasin tähän vapaapäivien alkajaisiksi. Olen lukenut enemmän tietokirjoja viime aikoina, joten tarvitsin vähän tällaisen aivot narikkaan -kirjan tähän väliin. Tämä oli taas näitä, että potentiaalia olisi ollut mielestäni parempaankin tarinaan ja henkilöhahmoihin, mutta maailma vei silti mukanaan. 

Tarinan backdrop on synkkä ja melankolinen, talvinen ruton ja kuoleman riivaama Norja, jonka tuntureilla asuu maagista Jääkansan väkeä. 17-vuotias Silje on lapsesta asti kuullut pelottavia tarinoita jääkansasta, ja niiden siivittämät painajaiset ovat vaivanneet häntä aina. Huhut kertovat, että aikoinaan jääkansan esi-isä myi sielunsa paholaiselle.

Silje on yksi perheensä rutolle menettäneistä kurjista sieluista, joka potkitaan pihalle torpasta uusien asukkien tieltä. Hän löytää nopeasti rinnalleen pari lasta, joiden kohtalo olisi ollut ikävä ilman häntä. Matkallaan kohti lämmittävää ruumisroviota, Silje törmää pelottavaan ja mystiseen mieheen metsän laidalla.

Onko kirjassa kornia romantiikkaa... Kyllä: iso, pelottava, "melkein eläimellinen" mies ja teini-ikäinen rääsyihin pukeutunut viaton tyttö kohtaa metsäreissulla. 😬 Tuliko tehtyä pari silmänmuljautusta vuoropuhelulle... Juu. Luinko silti kirjan alusta loppuun yhdellä istumalla, totta kai. :') Etenkin pidin kirjan miljööstä: tuntureiden ja lumisten maisemien kuvailusta tuli hyvin kotoisa olo. Päähahmot eivät oikein herättäneet tunteita puolin tai toisin, mikä oli vähän harmi.

Jatko-osia on huikeat 47, joten totta tästä kirjasarjasta on pari muutakin tykännyt. Ehkäpä tarinaan löytyykin hippusen enemmän syvyyttä tai yllätyksellisyyttä jatko-osissa? Kertokaa jos olette lukeneet, en ole vielä päättänyt haluanko tarttua niihin...

***

Sandemo, Margit: Lumottu 

Jääkansan tarina #1

Alkuteos ilmestynyt 1982.

E-kirja (BookBeatista) Jentas A/S, 2020. 186 s.

 


keskiviikko 5. elokuuta 2020

Alison Davies: Tähtitaivaan tarinoita


Davies, Alison: Tähtitaivaan tarinoita
Tietoja, taruja ja tieteenhistoriaa
Gummerus, 2019. 208 s.


Hei taas! Sain luettua kirjan. :') Olen kyllä lueskellut tässä parin kuukauden aikana vaikka mitä, mutten oikeastaan mitään vielä loppuun asti. Paitsi tämän! Tämä oli niin helppo ja mielenkiintoinen. Tähdet ovat aina kiinnostaneet minua, mutten ole oikeastaan opetellut löytämään kovin montaa tähtikuvioita, ehkä osaan juuri ja juuri ne perinteiset bongata: Otava, Kassiopeia, Orion, Pieni karhu.... Mutta tänä syksynä aion hankkia planisfäärin ja lähteä sen kanssa tähdistöjen bongailuun, kunhan tästä illat pimenee.

Alison Davies käy kirjassaan läpi kaikki 88 tähdistöä, ja kertoo niihin liittyvistä tarinoista. Ne ovat mielestäni oivia muistisääntöjä, kun alkaa etsimään tähdistöjä taivaalta, sillä toistensa läheisyydessä olevat tähdistöt monesti liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa: missä on Iso karhu, on myös Pieni karhu, ja lähellä täytyisi olla myös Ajokoirat, jotka ajavat karhuja takaa ja niiden takana Karhunvartija, joka ajokoirat omistaa... Ja niin edelleen.

Kirja on selkeästi rakennettu siten, että toisiinsa liittyvät tähdistöt käydään läpi samassa luvussa. Jokaisen tähdistön kohdalla kerrotaan myös kuinka se näkyy Suomessa parhaiten, vai näkyykö ollenkaan.

Suosittelen tätä kaikille tähdistä kiinnostuneille! Kirja oli oikein helppo luettava lyhyine lukuineen ja nätteine kuvineen.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Tove Jansson : Taikurin hattu


Jansson, Tove : Taikurin hattu
WSOY, 2010. 78 s. (e-kirja)

Alkuperäinen julkaisu 1948


Oli todellakin tulossa ihana päivä. Maa oli täynnä unenpöpperöisiä pieniä mönkijöitä, jotka olivat nukkuneet koko talven ja juoksivat nyt ympäriinsä touhuten joka paikassa. Tuuletettiin vaatteita ja harjattiin viiksiä ja korjattiin taloja ja valmistauduttiin kaikin tavoin uutta kevättä varten.

Tällä hetkellä minulla on kesken melko raskaita kirjoja, kuten esimerkiksi Aleksandr Solzhenitsynin Gulag - Vankileirien saaristo. Kaipasin siihen rinnalle jotain kevyttä ja sympaattista, ja mikä olisikaan parempi vaihtoehto kuin Tove Janssonin Muumit! Taikurin hattu tuntui juuri sopivalta tähän hetkeen kekseliäine taikoineen. 

Tässä kirjassa muumit löytävät sattumalta taikurin hatun, ja sekös pistääkin muumilaakson sekaisin. Hatun kanssa täytyy olla tarkkana, sillä mitä ikinä sinne laittaakin, se ei tule samanlaisena ulos! Muumit saavat muun muassa lentää pilvillä, seikkailla viidakossa... Hattivatitkin säikäyttävät muumit pahoin, hyytävän pelottava mörkö käy vierailulla ja hassua kieltä puhuvat Tiuhti ja Viuhti tulevat muumitaloon.

Taikurin hattu sisältää lempeää huumoria, filosofisia pohdintoja ja retkiä uusiin paikkoihin. Kaikkea, mitä muumikirjalta voi haluta. Muumilaakson hahmojen persoonallisuuksiin ja keskinäisiin suhteisiin syvennytään vähän tarkemmin: on säntillinen Hemuli, turhamainen Niisku-neiti, ahne Nipsu... Tunnelma on lämminhenkinen, toiveikas ja keväisen myrskyinen.

Tarinat olivat jo melko hyvin muistissa lapsuudesta muumisarjan kautta, mutta oli oikein kiva palata näihin. Muumikirjojen hyväntuulista tunnelmaa kaipaa nyt syystä jos toisestakin. Taikurin hattu on Janssonin kolmas muumikirja, ja ensimmäinen, joka sai myös kansainvälistä huomiota.  

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille, ja lukuiloa! 💛
 

torstai 19. maaliskuuta 2020

Näitä kirjoja luen nyt...

Blogi on ollut melkein vahingossa hiljaa jo kaksi kuukautta, äkkiä se aika juoksee... Ajattelin tehdä väliaikakatsauksen niihin kirjoihin, joita olen tällä hetkellä lukemassa. Jostain syystä olen ajautunut enemmän tietokirjojen pariin tätä nykyä, mutta kaunokirjallisuuttakin löytyy. Jos osaisin lukea vain yhtä kirjaa kerralla, saisin varmaan tasaisemmin blogitekstejäkin ulos, mutta kun pitää tehdä kaikki yhtä aikaa... 😅

Filippo Parlatore : Matka pohjoiseen Eurooppaan vuonna 1851 (myös Suomen Lappi mainitaan). Kasvitieteilijä Parlatore matkustaa Skandinavian pohjoisiin kolkkiin selvittämään mihin asti kasvit ovat levinneet, ja siitä on syntynyt tämä monivaiheinen matkakertomus.

Nappasin samalla kirjastoreissulla mukaani myös Hjalmar Appelgrenin Suomen muinaislinnat vuodelta 1891. Tämä Appelgrenin väitöskirja taitaa olla laajin selvitys Suomen linnoista (joista osa on jo tuhoutunut), mitä on tähän mennessä tehty. Tätä on hauska lukea jo vanhahtavan kielensä vuoksi. 


Robert Whitakerin Anatomy of an Epidemic kaivautuu syvälle Yhdysvaltojen lääketeollisuuteen ja mielisairauksien räjähdysmäiseen kasvuun Amerikassa. Voiko olla, että esimerkiksi masennuslääkkeet pidemmän päälle pahentavat mielenterveysongelmia, ja johtavat loputtomaan lääkekierteeseen, jota ei voi koskaan lopettaa?

Aleksandr Solzenitsyn : Gulag - Vankileirien saaristo. Solzenitsyn vietti 11 vuotta Neuvostoliiton vankileirillä kirjoittamansa kirjeen vuoksi. Hän selvisi sieltä elossa, ja kuvaa nyt kirjassaan vankileirien karmeita oloja omiin ja satojen muiden vankien kokemuksiin perustuen. Kirjansa vuoksi hänet karkotettiin maasta. Neuvostoliitossa tätä ei tietenkään koskaan julkaistu, ja Suomessakin kesti pitkään, ennen kuin kustantajat hyväksyivät sen julkaistavaksi. Tässä vuonna 2012 ilmestyneessä laitoksessa on Sofi Oksasen saatesanat.

Lisäksi minulla on lainassa kirjastosta muun muassa Richard Adamsin Ruohometsän kansa, ja Kenneth Grahamen The Wind in the Willows. Historia painottuu aika paljon näissä kirjavalinnoissa, mutta on myös kova halu palata klassikkokirjojen pariin!

P.s. Lukuiloa kaikille, ja tsemppiä tämän koronaviruksen kanssa taisteluun! Kyllähän tämä nyt vaikuttaa kaikkien elämään tavalla tai toisella...

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Jukka Nieminen: Vaiettu muinaisuus


Nieminen, Jukka : Vaiettu muinaisuus
Salakirjat, 2015. 206 s.

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, ja etenkin muinaishistoriasta. Mitä menneisyydessä on tapahtunut ja mitä kaikkea tietoa historian hämäristä voi vielä löytyä? Minusta tuntuu, että se mitä nykyään tiedetään, on vain pintaraapaisu... Jos sitäkään. Onhan maapallo käynyt läpi melkoisia myllerryksiä, jotka nekin ovat iso kysymysmerkki vielä, niin ei ole helppoa kaivaa esiin todisteita menneistä kulttuureista ja tapahtumien kulusta.

Nyt kiinnostus kasvoi Suomen historiaa kohtaan, ja lainasin kirjastosta muutaman aiheeseen liittyvän kirjan. Tämä Jukka Niemisen Vaiettu muinaisuus on ensimmäinen, jonka luin, ja ehdottomasti kiinnostavaa oli! Arvostan Niemisen rohkeaa ja kyseenalaistavaa otetta. Tämä muistutti minua jonkin verran Graham Hancockin kirjasta Magicians of the Gods, joska luin jokunen vuosi sitten. Ilmeisesti molemmat herrat ovat saaneet kovaa palautetta arkeologeilta heidän kirjoitustensa vuoksi. Minusta he esittävät kiinnostavia pointteja.

Nieminen kyseenalaistaa sellaisia asioita, jotka ajatellaan yleensä jo totuuksina, kuten jääkauden kilometrien korkuiset jäämassat, ja sen että jäämassojen liikkuminen olisi aiheuttanut monia niitä asioita mitä niiden kontolle on aikoinaan laitettu: hiidenkirnut, jättimäiset kivenlohkareet siellä sun täällä, maaperän painuminen ja kohoaminen... Minua tämä aihe kiinnostaa, ja siksi on aina mielenkiintoista kuulla näistä ns. eriävistä mielipiteistä. Nieminen tuo esiin myös ajatuksen erilaisista suomalaisista muinaismustotyypeistä ja niihin liittyvistä kulttuureista, jotka on ilmeisesti pitkälti sivuutettu arkeologian saralla.

Kirjasta nousi mieleen lukuisat Joe Rogan -podcastit, joissa on vieraillut tutkijoita, kuten John Anthony West, Robert Schoch (etenkin kun Nieminen puhui joka puolelta maapalloa löytyvistä tikku-ukkomaisista kuvista, joihin Schochilla on oma teoriansa), Graham Hanckock ja Randall Carslon... Joista kaikki ovat saaneet hurjasti lokaa niskaansa, mutta jatkaneet silti tutkimuksiaan ja kirjoituksiaan alalla, mikä on hienoa.  Eli jos muinaset kulttuurit ja esihistoria kiinnostaa, niin Joe Roganin podcast on oikea aarreaitta. :)

Vaiettu muinaisuus oli oikein helppolukuinen kirja kuvineen kaikkineen, ja mielenkiinto pysyi alusta loppuun. Jos sinulla kiinnostaa ajatuksia ravisteleva teos Suomen esihistoriasta, niin tartu ihmeessä tähän!

Kiinnostus heräsi myös Niemisen muuta tuotantoa kohtaan, seuraavaksi taidan etsiä käsiini kirjan nimeltä Geomantia.

torstai 9. tammikuuta 2020

Annika Havaste: Suolistoa hoitamalla superaivot


Havaste, Annika : Suolistoa hoitamalla superaivot
Viisi askelta parempaan työtehoon ja palautumiseen
Viisas elämä, 2019. 365 s.


Tuossa joulun aikaan olikin hyvä lukea terveellisestä ruokavaliosta ja siitä miten haitallista esimerkiksi sokeri voi olla suolistolle. 😅 Luin vasta samaisesta aiheesta Michael Mosleyn kirjasta Älykäs suolisto, joka oli todella mielenkiintoinen. Tämä Annika Havasteen kirja käy läpi samoja teemoja: suolistolla on vahva kytkös aivoihin. Huono ruokavalio voi johtaa moniin suolistovaivoihin ja jatkuvaan matalaan tulehdustilaan suolistossa, joka taas voi aiheuttaa muun muassa masennusta ja muistisairauksia.

Tykkäsin siitä, miten suoraviivaisesti Havaste selittää asiat, hyvin ymmärrettävästi ja selkeästi. Kirja on täynnä havainnollistavia kuvia, luetteloita ja tiivistelmiä. Tätä on helppo selata vielä lukemisen jälkeen ja löytää kaikki pääasiat omissa pienissä bokseissaan. Kirja sisältää paljon vinkkejä, joiden avulla voi kohentaa oman suoliston terveyttä resepteineen kaikkineen. Huomaan paljon samoja ruoka-aineita, kuten Mosleyn kirjassa jo vinkattiin. Silloin noudattelin hänen laatimaansa ruokaohjelmaa, ja huomasin, kuinka paljon enemmän energiaa minulla oli.

Minusta tämä aihe on todella kiinnostava, varsinkin kun näyttää siltä, että länsimainen ruokavalio tekee erittäin huonoa ihmisille, ja monien olo parantuisi ruokavaliota muuttamalla. Erilaiset mahavaivat ovat yleistyneet Suomessakin hurjaa vauhtia. Osaan saa diagnoosin, osaan taas ei. On ärtyneen suolen oireyhtymää, vuotavaa suolta, gluteeniyliherkkyyttä... Ja sitten niitä selittämättömiä vatsavaivoja.

Kuten jo Mosleyn kirjan kohdalla mainitsin, olen aina ollut kunnon sokeriaddikti ja samalla useimmiten hyvin väsynyt, ja päivät menee monesti sellaisessa "aivosumussa". Yleensä siihen helpottaa se, että jättää sokerit ja pullamössöt pois ruokavaliosta. Jostain syystä sitä on vain vaikeaa pysytellä niistä erossa... Mutta mitä enemmän luen tästä aiheesta, sitä tarkempi koetan olla siitä mitä syön.

Jos siis olet kiinnostunut suoliston terveydestä, suolistoystävällisestä ruokavaliosta ja uusimmasta tutkimustiedosta siihen liittyen, tässä olisi hyvin suoraviivainen tietopakkaus aiheesta.

Muita kirjoja, joita minulla on tällä hetkellä lainassa aiheeseen liittyen ovat Soki Choin Suolistovallankumous (kiitos Kirjasähkökäyrä-blogin Maille vinkistä) ja Kelly Broganin Hoida kehoasi, voita masennus. 

 

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

The Witcher (tv-sarja 2019 - )



 
Oi että, vihdoin kahden vuoden odottelu on ohi ja sai rauhassa istua bingewatchaamaan tämän sarjan. Eikä todellakaan ollut pettymys! The Witcher perustuu puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-romaaneihin, joista olen tähän mennessä lukenut kolme ensimmäistä (neljännes kohta luettu...) Lisäksi vaikutteita on ilmeisesti otettu (etenkin visuaalisuudessa, jos olen oikein ymmärtänyt) Witcher-peleistä.

Minulle tärkeää oli, kuten yleensä kirjoihin perustuvissa sarjoissa, että romaanien tunnelma ja henki saataisiin välitettyä tv-ruudun kautta. Eli, että sarja tehtäisiin lähdemateriaalia kunnioittavasti, vaikka ymmärrän, että kyseessä on kaksi täysin eri taidemuotoa, ja tv-sarjoista ei voi ikinä saada kaikkea mitä kirjasta saa (tai päinvastoin). Siinä mielessä tässä on onnistuttu hyvin. Oli synkkää metsää, pikkusia kyläpahasia ja kapakoita, luuttua soitteleva Valvatti, sotaista porukkaa puolin ja toisin...

Lyhyesti sanottuna sarja kertoo noituri Geraltista, joka metsästää erinäisiä hirviöitä palkkiota vastaan. Noiturit ovat taikuuden avulla luotuja mutantteja, joita ei ole enää kovin montaa jäljellä. The Witcherin maailma edustaa keskiaikaistyylistä fantasiaa, jonka hirviöt ja olennot ovat saaneet vahvasti vaikutteita slaavilaisesta mytologiasta.

Sarjassa seurataan kolmea päähenkilöä: Geralt Rivialasta, prinsessa Ciriä ja velho Yenneferiä. Etenkin sarjan alussa liikutaan eri aikajanoilla, kun tutustutaan kaikkien taustatarinaan. Se on mielestäni oikein toimiva ratkaisu, sillä Yennefer ja Ciri ovat olennainen osa myös Geraltin tarinaa, ja olisi ollut aika tylsää seurata vain Geraltia ensimmäisellä kaudella. Kirjoissa nimittäin Yennefer ja Ciri tulevat paljon myöhemmin mukaan. Alussa minusta tuntui, että aikajanojen toteutuksen olisi voinut tehdä paljon paremmin, mutta loppua kohden palaset loksahtelivat niin hyvin paikoilleen, että muutin mieleni.

Minusta roolitukset meni nappiin pääroolien osalta ainakin. Henry Cavill sopii Geraltin rooliin mainiosti. Geraltista olen tykännyt aina, minusta hän on jokseenkin sympaattinen, vaikka metsästääkin hirviöitä ja käy milloin mitäkin taisteluita. Romaaneissa Yennefer on jotenkin ärsyttävä minun mielestä, mutta sarjassa hän oli ihan mukiinmenevä hahmo. Toivottavasti tulevilla kausilla henkilöhahmoihin syvennytään vielä entistä enemmän.

Suosittelen kaikille fantasian ystäville!