... Koska syksy on paras vuodenaika! Ihanaa aikaa lenkkellä koirien kanssa, ihastella värejä ja hyvästellä kesän liian kuumat päivät. Syksy on aina ollut minulle raikas tuulahdus, jolloin tulee vähän sellainen innokas olo, että voisi aloittaa jotain. Juontaa ehkä juurensa ajoilta, jolloin syksyllä alkoi aina uusi lukukausi. 🤔 

Pak, Kenard : Goodbye Summer, Hello Autumn   Henry Holt and Company, 2016

Stiefvater, Maggie : Ikuisuus WSOY, 2011

Munro, Alice : Jupiterin kuut Tammi, 2017

Murakami, Haruki : Värittömän miehen veallusvuodet Tammi, 2014

Lennox, Judith: Isän perintö WSOY,  2004

Gabaldon, Diana : Syysrummut  Gummerus, 2015. (4. p.)

Gavalda, Anna : Karkumatka Gummerus, 2010

Lennox, Judith : Askel tuntemattomaan WSOY, 2008

Pitkäkangas, Elina : Ruska Myllylahti, 2018

Jansson, Tove : Muumilaakson marraskuu WSOY, 2018 (ensimmäinen painos ilmestyi 1970)

... Joko tuli syksyinen fiilis?

Rakastan syksyn värejä, ja näissä kansissa ne nousee kauniisti esiin. Yllä olevista kirjoista olen lukenut vain Gabaldonin Syysrummut (tuo nimenomainen kansikuvasarja Outlandereista on mun lemppari 💛). Muumilaakson marraskuu on tällä hetkellä lainassa kirjastosta, mutta en ole vielä päässyt aloittamaan sitä. Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet alkoi kiinnostaa.

Rantala, Tomi : Metsäläiset Arktinen Banaani, 2019. 64 s.

Aika palata taas sarjakuvien pariin! Viimeisin luettu sarjakuvakirja taitaa olla Sarah Andersenin Aikuisuus on myytti, jonka lukemisesta on melkein kaksi vuotta jo kulunut... Mihin kaikki tämä aika on mennyt? O.o

Metsäläisten idea vaikutti sen verran hauskalta, että tuli pitkästä aikaa tartuttua taas sarjakuvakirjaan. Tässä sarjakuvassa perisuomalaisen metsän asukit, kuten iso kivi ja sen vieressä kasvava kuusi, elävät elämäänsä paikolleen (ja toistensa viereen) juurtuneina. Muu metsän elämä, vuodenajat ja ihmiset tarjoavat puheenaiheita ja lähinnä ärsyttävät metsän vakioasukkeja.


Kirja olikin todella nopealukuinen. Piirrosjälki on mustavalkoista, terävää ja selkeää, mistä pidin paljon. Muutamalle stripille tuli hymyiltyä ja naurahdettua, mutta suurimmaksi osaksi sarjakuvan huumori ei oikein tarttunut minuun, vaan jäi nakertamaan tunne, että potentiaalia olisi ollut paljon enempäänkin. Ehkä johonkin vähän oivaltavampaan? En oikein tiedä... Mutta huumori on niin yksilöllinen asia, että tämähän voi naurattaa jotakuta toista paljonkin.

Nykyään jätän helposti kirjan kesken, jos se ei jostain syystä nappaa. Luettavaa on paljon, lukujono loputon... Sitä vain jättää sen kirjan siihen yöpöydälle ja tarttuukin johonkin muuhun. Siksi blogiin päätyy lähinnä positiivisia lukukokemuksia, koska ne muut jäi kesken. Noh, poikkeuksiakin on tietysti.

Tässä muutama kirja, joita aloitin (osaa luin jopa yli puoleen väliin), mutta en päässyt loppuun asti:




Jane Johnson : Neidonryöstö

Tässä kirjassa oli päällisin puolin kaikkea, mitä kunnon kesäkirjalta toivoin: historian havinaa, romantiikkaa, seikkailua, draamaa... Neidonryöstö on kirjailijan omiin kokemuksiin nojautuva kertomus naisesta, joka löytää vanhan kirjontaoppaan. Sen kautta alkaa selvitä tarina vuosisatojen takaisesta sukulaistytöstä, joka siepataan ja myydään orjana itämaihin, mutta joka jotenkin selviytyy sieltä takaisin kotikonnuilleen. Kuulosti varsin mielenkiintoiselta lähtökohdalta.

Kirjassa liikutaan kahdessa ajassa, nykyajassa ja 1600-luvulla. Harmittavasti tämä nykyaikaosuus ja sen ärsyttävä päähenkilö pakotti jättämään kirjan kesken. Ja joku kerronnassa häiritsi minua liikaa muutenkin. Kaipasin ehkä enemmän syvyyttä sekä henkilö-, että historiankuvailuun.

J.R.R. Tolkien : Gondolinin tuho

Tämä oli väärä kirja aloittaa tutkimaan Tolkienin tuotantoa, mutta en muutenkaan tykkää lukea jonkun keskeneräisiä töitä. Se tuntuu jotenkin väärältä. Miksi siis lainasin tämän? En tiedä :')

Mia Kankimäki : Naiset joita ajattelen öisin

Paljon hehkutettu kirja ei vastannut odotuksiini, mikä oli harmi. En tiedä miksi minulla oli vääränlaiset odotukset, mutta en oikein saanut otetta tästä.

Raymond Carver : Sateisten päivien jälkeen

Jos totta puhutaan, niin keskenjääneiden runokirjojen lista on melko pitkä, mutta kuvittelin että tästä olisi löytynyt sellainen joka puhuttelisi minua. Olin väärässä. Vain takakannen runo puhutteli minua, muut runot eivät olleet samankaltaisia ollenkaan (ainakaan siihen asti mihin tätä luin ja selailin). Myöskään takakannen lupaus "Hän ei ole hienosteleva tai vaikea runoilija." oli vain puoliksi totta, mutta ehkä kaikilla on oma käsityksensä siitä, mikä on vaikeaa runoutta. 😅

Tolkien, J.R.R. : The Fellowship of the Ring Lord of the Rings #1 HarperCollins, 2005. Äänikirja, 19h 53min.

Tolkienin klassikko Taru sormusten herrasta (1954) on ollut lukulistallani ikuisuuden. Elokuvatrilogia kuuluu ehdottomiin lempparileffoihini, ja monta Lotr-maratoonia on tullut elettyä läpi. Kirjaakin aloitin joskus teininä lukemaan, mutta en päässyt kovin pitkälle. Nyt hoksasin aloittaa tämän uudestaan äänikirjana, kun oli monen tunnin automatka edessä, enkä pysty lukemaan kirjaa autossa. Storytelistä löysin nämä englanninkielisinä versioina. Täytyy sanoa, että Rob Inglis on täydellinen lukija Sormusten herroihin.

Suurin osa varmasti tietää mistä Lord of the Rings kertoo, ja alla oleva lainaus on luultavasti hyvin monelle tuttu. Mutta niille jotka ovat eläneet tynnyrissä (😉), lyhyesti sanottuna tarina sijoittuu kuvitteelliseen Keski-Maahan, jota asuttavat kaikenlaiset olennot aina hobiteista velhoihin, kääpiöihin ja haltioihin. Ensimmäisessä osassa nuori hobitti Frodo ystävineen lähtee kuljettamaan salaista sormusta tuhottavaksi, ja he saavat matkakumppaneikseen sekalaisen sakin Keski-Maan asukkaita.

 “One Ring to rule them all,
One Ring to find them,
One Ring to bring them all
and in the darkness bind them.”

Elokuvat ovat painuneet niin vahvasti mieleeni, että oli mahdotonta olla näkemättä Frodoa Eliah Woodina, Gandalfia Ian McKelleninä ja ehdottomasti Aragornia Viggo Mortensenina... ja niin edelleen. Yllätyin siitä, kuinka hyvin elokuvat noudattelevat kirjaa, vaikka kyseessä on näinkin pitkä opus. Oli tietysti erilaisia lauluja, matkanvarrella tavattuja hahmoja ja pieniä tapahtumia, joita ei elokuvissa esiinny. En esimerkiksi muista, että Tom Bombadil olisi niissä vilahtanut.

Onhan kirja silti lähes aina syvällisempi elämys kuin elokuva. Tolkien on mestari kuvailemaan luomansa maailman ja henkilöiden luonnetta. Maisemat piirtyy mieleen niin tarkkana, että voit melkein haistaa vihreiden nummien tuoksun ja tuntea vuoriston kylmyyden. Mustat ratsastajat myös tuntuivat paljon kriipimmeiltä kirjoissa, vaikka elokuvissakin ne ovat suhteellisen pelottavia. Sitä juuri rakastan kirjoissa! Ehkä teini-ikäisenä kirja oli minulle liian pitkäveteinen ja verkkaisesti etenevä pitkine kuvailuineen, mutta nyt se tuntui vain virkistävältä.

Tarinassa korostuu kontrastit hyvän ja pahan välillä. Esimerkiksi hobitit ovat viattomia, elämäniloisia, yksinkertaisesta elämästään nauttivia olentoja. Heidän asuinalueensa on vehreä, pientä kylää muistuttava kupla, jossa kaikki tuntevat toisensa. He voivat olla pikkumaisia toisiaan kohtaan kyllä, mutta kontrasti on hyvin syvä, kun musta ratsastaja saapuu Kontuun. Muutenkin pahuus on puhtaasti pahaa, mustat ratsastajat ovat niljakkaita, pahuutta huokuvia otuksia isoine hevosineen, ja he haluavat sormuksen hinnalla millä hyvänsä. Tämä hyvän ja pahan taistelu on ajaton teema fantasiakirjallisuudessa, ja Tolkien (korkean)fantasiakirjallisuuden isänä on varmastikin ollut inspiraationa/vaikutteena tähän.

Vaikka tykkäsin kirjasta, sanoisin että tälle on oma aikansa ja paikkansa. Jos et karttele fantasiaa, ja toivot jotain lukemista, johon voi kunnolla syventyä, tämä voisi olla hyvä valinta omine maailmoineen, historioineen ja tarustoineen. Jos taas toivoo jonkinlaista aivot narikkaan -kirjaa, tämä ei ehkä ole se paras valinta. 😅 Olen esimerkiksi kesän aikana alkanut lukemaan paljon kirjoja, jotka ovat jääneet kesken lepsun tai jotenkin ei vain tarpeeksi syvälle kurottavan kerronnan takia, ja tämä kirja oli juuri sitä mitä kaipasin lääkkeeksi näiden kirjojen jälkeen.

Luulen, että jatkan kirjasarjan parissa äänikirjan muodossa, sillä tykästyin Rob Inglisin eläytyvään kerrontaan.

Kirjoittanut ja kuvittanut Nina Haiko Lasten Keskus 2007

Jussi-pupu ei uskalla nukkua pimeässä. Siellähän voi olla vaikka kuinka monta mörköä! Ja jussi on varma että niitä on, vaikka aikuiset sanovatkin muuta...  Mutta mörköhän onkin ihan erilainen kuin Jussi kuvitteli, sekin nimittäin kaipaa kaveria. 


Mörön unisukat on lämminhenkinen tarina erilaisuuden kohtaamisesta, ystävyydestä ja pimeydenpelon voittamisesta. Kuvitus on aika tummanpuhuvaa, lähinnä mustan, oranssin, vihreän ja valkoisen sävyistä. Tarinaa lukiessa nousi itselläkin hymy huulille pariin otteeseen. Tämä voisi olla hyvä kuvakirja luetavaksi esimerkiksi pimeää pelkäävälle lapselle.