Iloista joulua!

 Kun maass´ on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon,
kun pääsky pitkän on matkan päässä ja metsä autio, lauluton,
käy lämmin henkäys talvisäässä, kun joulu on, kun joulu on

 (Kappaleesta Kun joulu on)

Ajattelin piipahtaa hetkeksi täällä blogin puolella ja toivottaa kaikille oikein mukavaa ja rauhallista joulua! Minä palailen bloggailemaan uudenvuoden jälkeen uusien lukukokemuksien kera, nähdään silloin. 😊🎄🎆

Top Ten Tuesday: Pahikset joita rakastan vihata

Viimeksi listasin lemppari sivuhahmoja ja nyt on vihatuimpien kirjapahisten vuoro. Nämä hahmot ajavat lukijan (ainakin minut) hulluksi, ja näiden kuolemaa toivoo enemmän kuin mitään muuta... Nämä ovat mun top 10 kirjapahista, joita rakastan vihata:

kuvat: IMDb

1. Voldemort
J. K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -kirjasarjan ultimate evil: Tiedät-Kai-Kuka, joka tappoi Harry Potterin vanhemmat, inhoaa jästejä ja kuraverisiä, käyttää pimeyden voimia... Inho Voldemortia kohtaan vain kasvaa kirja kirjalta. Etenkin nuorempana kun luki kirjoja, Voldemort oli myös aika pelottava.

2. Joffrey Baratheon
Olen juuri lukemassa Valtaistuinpeliä ja Joffrey ajaa minut nyt jo hulluksi. Tuon pilalle hemmotellun insestilapsen kuolemaa toivoo enemmän kuin mitään muuta koko kirjasarjassa...

3. Black Jack Randall
Dianan Gabaldonin Matkantekijä-sarjan pääpahis, etenkin ekassa osassa. Tässäkin on kyllä niin kieroutunut ja perverssi henkilöhahmo, että toista samanlaista on vaikea löytää.

4. Omega
J. R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta -kirjasarjassa taistellaan omegaa vastaan. Jostain syystä Omega on piirtynyt minun mieleen aika ällöttävänä hahmona, vaikka en muista miksi. Siis sen lisäksi, että Omega on kirjasarjan äärimmäinen pahis, joka loi sieluttomat, vauvatalkin hajuiset, impotentit lesserit vastineena Kirjurineitsyen vampyyreille. Tai ehkä siinä on jo ihan tarpeeksi syytä.

5. Tywin Lannister
Game of Thronesin pelottava isäpappa. Joskus aplodaan tätä hahmoa, ja sitten Tywin onnistuu sanomaan jotain, joka saa minut taas inhoamaan hahmoa todella paljon.

6. Draco Malfoy
Taas palataan Pottereiden pariin. Herran jumala että tämäkin hahmo saa veren kiehumaan. Kunnon koulukiusaaja.

7. Ramsay Bolton (Snow)
Tuttu Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjasta. En ole päässyt sarjassa niin pitkälle, missä Ramsay astuu peliin, mutta tv-sarjassa tämä on varsin kylmäävä ja erityisen inhottava hahmo. Kokemuksen pohjalta veikkaan, että kirjoissa hahmo tulee olemaan vielä kylmäävämpi.

8. Lash
Lash on varsin inhottava vampyyri Mustan tikarin veljeskunta- sarjasta, sanotaan vaikka niin. 

9. Neiti Ratched
Ken Keseyn kirjasta Yksi lensi yli käenpesän. Muistan vain sen kammottavan, selkäpiitä karmivan tunteen, jonka tämä hahmo aiheutti olemassaolollaan. Hän on siis kylmäkiskoinen hoitaja mielisairaalassa, johon kirja sijoittuu.

10. Alec D'Urberville
Ugh, Alec. Thomas Hardyn klassikko Tess of the D'urbervilles on toinen kirja, jota en ole vielä lukenut, mutta minisarjan perusteella vihaan ylimielistä ja itsekästä Alecia.

❅❅❅

Mitä vihatuimpia pahiksia teidän top10 listalta löytyy? 

Syksyn kooste: mitä tuli luettua

Hoh hoh, syksy oli ja meni, ja nyt availlaan jo joulukalenterista luukkuja. Hullun nopsaa menee tämä aika! Ajattelin vähän katsoa taaksepäin ja kerrata mitä tuli luettua elo-syys-loka-marraskuussa. Kirjoja tuli ahmittua yhteensä 17 kappaletta, joista 5 oli tietokirjaa, 4 sarjakuvaa, muutama lastenkirja, yksi klassikko ja loput fantasiapainotteisia romaaneja.

Löysin mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä tietokirjoja, joista takaraivoon nakertamaan jäivät etenkin ihmislajin tulevaisuudenkuvia piirtelevä Homo Deus ja Pohjois-Amerikan intiaanien kohtaloista kertova Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen. Osallistuin myös yhteen lukumaratoniin, jonka aikana sain luettua monta sarjakuvaa. Delislen kuivan humoristinen Shenzhen jäi niistä parhaiten mieleen, ja olenkin roudannut kirjastosta kotiin kaikki muutkin hänen sarjakuva-albumit, joihin pääsin käsiksi (vähän menee överiksi nämä kirjastoreissut aina kun jostain innostuu...)

Olen myös ylpeä siitä, että selätin taas yhden klassikon, tällä kertaa Kotiopettajattaren romaanin, ja jopa pidin siitä. Katsoin joskus kirjaan perustuvan elokuvan, josta en tykännyt sitten yhtään, joten oli iloinen yllätys että kirja olikin hyvä. Luin myös monta makoisaa fantasiakirjaa Sapkowskista Vikiin, ja Seleesian näkijä onkin vielä aika tuoreena mielessä. Aloitin myös uuden kirjasarjan (vaikka mulla on miljoona kirjasarjaa kesken :')), Näkijän tarun, jota mulle on suositeltu ties kuinka pitkään.

Mitäs sitten on blogi/lukusuunnitelmissa lähiajoille: Jatkan Jim Kayn kuvittamien Pottereiden parissa, ihanaa Azkabanin vankia olenkin jo aloitellut. Aloin myös lukemaan Tulen ja jään laulu -kirjasarjaa (mulle on täysin mahdotonta lukea yksi sarja loppuun ja sitten vasta aloittaa toinen). Pyrin myös lukemaan satuja Ajattomia satuja ja tarinoita 2 haasteeseen, jatkan Top Ten Tuesday -listojen parissa, ja pyrin esittelemään kirjaostoksiakin enemmän.

***

Luetut kirjat:

Andrzej Sapkowski: Haltiain verta

Ainutlaatuiset kartat - Maailma kartantekijöiden silmin

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu ja Hanhiemon iloinen lipas

Diana Gabaldon: Tuliristi

Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen

Guy Delisle: Shenzhen

Hanneriina Moisseinen: Kannas

Joe Kubert: Yossel - 19. huhtikuuta 1943

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Tuulessa roihuaa maa - Kertomus Lapista, jäisestä merestä ja Saamen kansasta

Robin Hobb: Salamurhaajan oppipoika

Erika Vik: Seleesian näkijä

Zacharias Topelius: Adalminan helmi

Mari Pulkkinen: Surun sylissä - Suomalaisten kokemuksia menetyksestä

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti

Yuval Noah Harari: Homo Deus - Huomisen lyhyt historia

***

Yuval Noah Harari: Homo Deus - Huomisen lyhyt historia

Harari, Yuval Noah: Homo Deus - Huomisen lyhyt historia
Bazar, 2017. 447 s.

Joutaisiko mieli jo sielun, Jumalan ja eetterin mukana tieteen roskakoriin?

Muun muassa tätä pohtii israelilainen historiantutkija Yuval Noah Harari uutuuskirjassaan. Rakastuin Hararin esikoiskirjaan Sapiens - Ihmisen lyhyt historia, joten totta kai oli pakko lukea myös ihmiskunnan tulevaisuudesta kertova niin sanottu jatko-osa, Homo Deus - Huomisen lyhyt historia. Harari jätti Sapiens-kirjan loppuun muutaman pohtimisen arvoisen pointin ihmiskunnan tulevaisuudesta, ja niitä hän lähtee tutkailemaan tässä kirjassa pidemmälle.

Sapiensista tuttu viiltävän terävä kirjotustyyli nousee esiin tässäkin teoksessa. Harari pohtii todella syvällisesti, terävästi sekä omia uskomuksia ja ajatuksia ravistelevasti ihmislajin toimia niiden ja mahdollisia seurauksia: mitä seurauksia voi olla tekoälyn luomisella, geenien manipuloimisella tai kuolemattomuuden metsästämisellä, millaisia mahdolliset uudet uskonnot tulevat olemaan ja niin edelleen. Onko dataismi tulevaisuuden uskonto? Datan palvominen yli kaiken muun.

Harari pohtii kirjassaan monelta eri kantilta tulevaisuuden uhkakuvia, joista monet tuntuvat pelottavan mahdollisilta. Mitä seurauksia voi esimerkiksi olla teknologialla, joka osaa lukea ajatuksia? Näitä on kehitelty esimerkiksi korvaamaan raajansa menettäneiden käsivarsia tai jalkoja: käsivarsi pystyy lukemaan aivojen lähettämiä signaaleja ja toimimaan periaatteessa kuin oikea käsi. Mutta voiko tätä teknologiaa käyttää väärin, esimerkiksi jos valtio haluaa valvoa kansalaisiaan? Pelottava ajatus.

Mihin siis tekoäly ja kokoajan kehittyvä teknologia ja internetin maailma vie ihmiskuntaa. Mitä seuraa kun äly vieraantuu tietoisuudesta. Tunteeko Google meidät paremmin kuin me itse? Miten käy ihmisten yksityisyydelle ja humanismin perusarvoille, kun kaikki tieto annetaan Googlen algoritmeille, jotka ovat paljon älykkäämpiä kuin me? Kommunikoivatko autot kohta keskenään, ihmisten tietämättä? Entä kuka omistaa kaiken datan?

Ovatko tiedemiehet kehittämässä ihmislajin evoluution seuraavaa vaihetta, Homo Deusta, ja mitä tapahtuu meille tavallisille tallaajille silloin? Suhtautuuko tämä homo deus homo sapiensiin samalla tavalla kuin me suhtaudumme massatuotannon sikoihin ja kanoihin, tai lääketieteen koe-eläimiin? Näkeekö tekoäly ihmiskunnan maapallon vitsauksena, joka täytyy hävittää, jotta vältytään totaaliselta tuholta?

Täytyy tunnustaa, että viihdyin paremmin menneisyydessä esikoisteoksen parissa, koska se oli vähemmän pelottavaa ja kylmiä hikikarpaloita aiheuttavaa luettavaa. Vaikka tulevaisuus voi myös sisältää jotain täysin ennalta-arvaamatonta, ja erilaisten mahdollisuuksien pohtiminen on pitkälle spekulointia, on näitä silti mielestäni hyvä miettiä, ja nämä ovat mielenkiintoisia aiheita pohdittavaksi.

Tämä oli tosiaan lievästi masentava, mutta lukemisen arvoinen ja ajatuksia herättävä kirja. Hararin vetävä ja ajoittain provosoivakin kirjoitustyyli säilyttää takuulla mielenkiinnon aiheeseen, jota voisi muuten olla tuskaistakin lukea. Suosittelen! 😄👌

Muualla luettua: Kirjavinkit, Sanoissa ja sivuilla, Kirjavarkaan tunnustuksia

❅❅❅

Hararilta löytyy myös lukuisia TEDtalk videoita ja muita mielenkiintoisia haastatteluja youtubesta, joissa hän puhuu molemmissa kirjoissaan käsittelemistään aiheista. Kannattaa käydä vilkaisemassa! Laitan tähän yhden melko lyhyen klipin, jossa puhutaan kuolemattomuuden tavoittelusta:

Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti

Andersen, Sarah: Aikuisuus on myytti
Sammakko, 2017. 109 s.

Oletko ihan päällikkö ja spessu tyyppi?

Ovatko verkostoitumistilaisuudet ihania mahdollisuuksia edistää uraasi?

Onko aikuisuus jännittävä haaste, johon koet olevasi hyvin valmistautunut?

Tämä kirja ei ole sinua varten. 

Tämä sarjakuva pisti silmääni kirjaston esittelyhyllystä, ja luettuani yllä olevan takakansitekstin, vakuutuin, että kirja on tarkoitettu minun luettavaksi. Andersenin kerta kaikkiaan ei sitten missään määrin omaelämäkerrallinen (😉) sarjakuva-albumi seuraa sosiaalisesti rajoittunutta ja lievästä laiskuudesta kärsivää Sarahia, ja siinä aprikoidaan muun muassa sitä, koska paljon puhutun aikuisuuden on tarkoitus alkaa.

Albumi on täynnä humoristisia hetkiä, joihin ainakin minä pystyin samaistumaan täysin. Mikään ei ole parempaa, kuin hengailu kotona pyjamassa ja kirja kädessä. Sosiaaliset tilanteet ei aina mene putkeen ja aika tosiaan menee huomaamattakin hengailemalla netissä, milloin lukemassa päämäärättömästi wikipedia-artikkeleita, milloin selaillessa youtube-videoita. Tai katsellessa kissalle raapimapuita.

Andersenin piirrostyyli on selkeää ja yksinkertaista, mikä sopii minulle vallan mainiosti. Tällainen huumori iskee minuun ja naureskelinkin itsekseni läpi koko kirjan, välissä mutisten pääni sisällä niin totta, niiiin totta. Sarjakuvastrippejä on alun perin ilmestynyt netissä vuodesta 2011 alkaen, missä se saavutti suuren suosion. Suosittelen tutustumaan!

❆☃❄

Muualla luettua: Ei vain mustaa valkoisella, Sivutiellä, Kirjojen keskellä

Kevään 2018 kiinnostavat kirjauutuudet

Voi että se on ihana huomata, kun kustantajien sivuille alkaa ilmaantua uutuuskatalogeja ja niitä pääsee pläräämään. 😍 Poimin tähän minua eniten kiinnostavat ensi kevään kirjat:

Kristiina vuori: Elinan surma
Tammi, 2018. n. 400 s.

Uutta tulkintaa keskiaikaisesta Elinan Balladista, mielenkiintoista! Olen myös pitänyt Vuoren aiemmista romaaneista, joten odotan samankaltaista viihteellistä historiallista romaania tältäkin.

Mojo Erämetsä: Aikamatkakuvia Helsingistä
Tammi, 2018. n. 128 s.

Kiinnostavan kuuloinen valokuvateos, jonka kuvissa yhdistyvät vanha ja nykyinen Helsinki. Hauska idea!

J.K. Rowling & Jim Kay: Taikuuden historia
Tammi, 2018. n. 144 s.

Olen niin rakastunut Jim Kayn kuvittamiin Pottereihin, että pakkohan tämäkin on lukaista. Olen siitä vähän outo Potter-fanaatikko, etten ole vielä yhtäkään ns. spin-off kirjaa lukenut. Onpahan sitten vielä jotakin löydettävää tuossakin taikamaailmassa. :)

Kimmo Ohtonen: Ikimaa - Soturin tie
Otava, 2018. n. 250 s. 

Kuulostaa jännittävältä kotimaiselta fantasialta. Pakko se on tsekata.

Ante Aikio: Stallun pata
Reuna, 2018. n. 120 s.

Saamelaisesta mytologiasta ammentava novellikokoelma, kuulostaa mielenkiintoiselta, vaikken novelleja hirveästi välitä yleensä lukea.

J. Pekka Mäkelä: Hunan
Like, 2018. n. 500 s.

"Väkevä historiallinen romaani 30-luvun Kiinasta." Missä historiallinen romaani, siellä minäkin.

Katja Törmänen: Karhun morsian
Like, 2018. n. 300 s.

Mielenkiintoista, suomalaisesta ja skandinaavisesta mytologiasta ammentavaa fantasiaa. Tämä on Liken ja Tähtivaeltajan järjestämän kirjoituskilpailun voittaja.

Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918
Gummerus, 2018. n. 250 s.

Romaani ihmisistä kahtiajakautuneessa, sisällissodan runtelemassa Suomessa.

❅☃❅

Yllättäen taas aika fantasia/historia painotteisia nämä mun valinnat. 😁

Top Ten Tuesday: Lemppari sivuhahmot

Oi, miten monenlaisia hahmoja kirjoista löytyy, niin hyvässä kuin pahassa. Rakastan erityisesti sellaisia kirjoja, joissa on paljon hienoja henkilöhahmoja myös päähenkilöiden lisäksi, joten sen kunniaksi päätin listata mun top kymmenen lemppari sivuhahmoa:

1. J. K. Rowling: Harry Potter -sarja: Hagrid
Voi Hagridia, tuota lempeää jättiläistä, joka rakastaa kaikkia vaarallisia eläimiä. Hagrid on yksiä sympaattisimpia hahmoja kirjallisuudessa. (Tämä top10 voisi koostua pelkistä Harry Potter -hahmoista, mutta koitin kovasti miettiä tähän muitakin. Heh.)

2. Diana Gabaldon: Matkantekijä-sarja: Jenny
Jamien tulinen sisko, jolla riittää asennetta vaikka muille jakaa. Hän osaa olla hyvin lämmin rakastamiaan ihmisiä kohtaan, mutta myös todella kylmä sellaisille, joista ei välitä syystä tai toisesta. Jennyn ja Jamien väliset taistelukohtaukset ovat niin parhaita hetkiä, varsinkin Muukalaisessa ja Matkantekijässä. Jennyä onkin vähän ikävä sitten sarjan jälkimmäisissä osissa. 

3. George R. R. Martin: Tulen ja jään laulu -sarja: Tyrion
Kenen lempihahmo ei ole Tyrion? Hauska, piinattu, sukkelasanainen... Game of Thronesissa on kyl niin paljon hahmoja, ettei oikein osaa päättää ketkä ovat sivuhahmoja. Kaikki? Ei kukaan? :D

4. Tove Jansson: Muumit: Pikku Myy
Muumeissakin on niin monia ihania hahmoja, mutta ei ole ilkikurisen Pikku Myyn voittanutta!

5. J. K. Rowling: Harry Potter -sarja: Remus Lupin
Koska ihmissudet. Ja muutenkin rähjäinen ja jotenkin surumielinen mutta sympaattinen hahmo.

6. Andrzej Sapkowski: Noituri-sarja: Valvatti
Noiturin matkakumppani, humoristinen soittoniekka, jolla on laulu joka tilanteeseen. Tämä hahmo tuo kivasti väriä muuten melko synkkään kirjasarjaan.

7. J. R. Ward: Mustan tikarin veljeskunta -sarja: Lassiter
Lassiter, tuo taivaasta pudonnut hyödytön enkeli tuo myös liudan hulvattomia hetkiä aika synkähköön kirjasarjaan.

8. Diana Gabaldon: Matkantekijä-sarja: Roger
Roger, tuo ihanan rauhallinen skotti 💜

9. Robin Hobb: Salamurhaajan oppipoika: Narri
Mystinen hahmo, joka puhuu arvoituksin ja jonka aivoituksista ei oikein ota koskaan selvää. Olen melko varma että Narri on hyvis kuitenkin. Kai.

10. Anu Holopainen: Noitien hovi: Hexa
Iloinen, hieman ilkikurinen metsän keskellä asustava noita, joka ystävystyi Sonjan kanssa. Ihana hahmo!

❆❆❆

Ketä teidän suosikki sivuhahmoista löytyy? 

Mari Pulkkinen: Surun sylissä - Suomalaisten kokemuksia menetyksestä

Pulkkinen, Mari: Surun sylissä - Suomalaisten kokemuksia menetyksestä
Kustannus S&S, 2017. 399 s.

Jos monikasvoisesta surusta halutaan etsiä jotakin yhteistä, on ilmeisin ja viime kädessä kenties ainut yhdistävä tekijä surevien ihmisyys.

Mari Pulkkinen on kirjoittanut suuremmalle yleisölle suunnatun teoksen väitöskirjastaan Salattu, suoritettu ja sanaton suru, jossa hän perehtyy suomalaisten läheisen menetyksen tuomaan suruun. Surun sylissä oli vähän erilainen kuin mitä nimen perusteella odotin, mutta kuitenkin mielenkiintoinen, pohtiva ja vanhojen kaavojen kahleista irti pyristelevä teos. Odotin enemmän myös suomalaisten henkilökohtaisia kertomuksia, mutta niitä ei varsinaisesti tässä ollut, muuten kuin pieninä mainintoina tekstin lomassa. Pulkkinen sen sijaan pohtii erityisesti suomalaista surua, perustaen päätelmänsä saamiinsa kirjeisiin.

Kuten jo mainittua, kirjallaan hän pyristelee irti tavanomaisista surukäsityksistä, vaiheista ja kaavoista, pyrkiäkseen ymmärtämään surua kokonaisvaltaisena kokemuksena, eikä vain pelkkänä vaiheena, josta täytyy päästä yli. Miksi suru ylipäätään ymmärretään poikkeustilana? Miksi surusta täytyy niin määrätietoisesti päästä yli? Onko jopa vahingollista käsittää suru surutyönä? Pulkkinen lähestyy surua hyvin monesta suunnasta, aina yksilöllisistä kokemuksista ja tavoista surra, yhteiskunnan ja vallitsevan kulttuurin vaatimuksiin ja tapoihin. Miten yhteiskunnassa kohdellaan surevaa ja miksi surevan kohtaaminen on meille muille joskus niin vaikeaa?

Mielestäni tämä oli mielenkiintoinen ja mieltä avartava lukukokemus. Kirjoittajalla on myös omakohtaista kokemusta surusta, sillä hän on menettänyt kaksi lastaan. Nämä menetykset toivatkin Pulkkisen tutkimaan surua tarkemmin. Yhtenä pyrkimyksenä kirjalla on myös lähentää surevia ja heitä kohtaavia läheisiä ja ammattilaisia, ja auttaa heitä ymmärtämään toisiaan paremmin. Siihen tarkoitukseen tämä vaikuttaa myös oikein toimivalta teokselta, onhan kirjailija itsekin sekä tutkija että kuolemansurun kohdannut. Lopusta löytyy myös monipuolinen kirjallisuuslista, josta voi löytää lisää lukemista. Suosittelen siis jokaista aiheesta kiinnostunutta tarttumaan tähän teokseen! Uusia näkökulmia kaivataan aina, ja sen tämä lämpimän pohtivalla otteella kirjoitettu teos myöskin tarjoaa.

Kirjan ulkoasu on hyvin onnistunut, kansikuva on erityisen kaunis kaikessa surumielisyydessään. Tykkäsin myös pienistä yksityiskohdista kirjan nimiösivuilla. 💜

Olemme taipuvaisia ajattelemaan, että ihmiselämässä vain se, mikä on hyvää, kaunista ja helppoa, on tavoiteltavaa ja vaalimisen arvoista. Surevat suomalaiset muistuttavat kuitenkin, että murhe kantaa painavimpia mahdollisia merkityksiä ja jättää usein syvimmät jäljet.

Kiitokset kustantajalle lukukappaleesta. 😊

Edit: Korjasin pikapikaa tekstistä pois pienen väärinymmärryksen, toista tutkimusta siis ei ole tulossa eikä uusia surukokemuskirjeitä kannata lähetellä enää. 😅 En siis huomannut, että kirjan viimeisillä sivuilla oleva kirjekysely liittyi juurikin tähän nimenomaiseen väitöskirjaan, vaan ymmärsin että se oli pyyntö lähettää uusia kirjeitä. Sorry. 🙈

Top Ten Tuesday: Lemppari kansikuvat

Rakastan ihania kirjojen kansia, ja monesti voin lainata kirjan jo pelkästään kansikuvan perusteella. Nämä ovatkin sellaisia, jotka ovat kiinnittäneet huomioni lähiaikoina kirjastossa tai kustantajien katalogeissa. Listaan olisi voinut valita vaikka mitä, mutta lopulta sain karsittua kymmenen, jotka syystä tai toisesta puhuttelevat minua. Tässä on mun tämän hetken Top Ten lemppari kansikuvat:

1. Andrés Neuman: Vuosisadan matkustaja
Ihastuttava värimaailma, ja taustalla kaunis vanhaa aikaa henkivä kaupunkikuva täysikuuta vasten. Oih 💜

2. Eeva Kilpi: Noidanlukko
Tämä on ihanan unenomainen ja samalla yksinkertainen kansikuva.

3. Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
Tässäkin jotenkin harmaan ja punertavan sävyt ja Lontoon kaupunkimaisema näyttävät kauniin kohtalokkaalta, kuten on kirjan nimikin.

4. Glaudie Gallay: Tyrskyt
Jostain syystä tämä kaikessa yksinkertaisuudessaan puhuttelee minua.

5. Erika Vik: Seleesian näkijä

Kirjailijan itsensä suunnittelemat kannet ovat kerta kaikkiaan kauniit, varsinkin värimaailmaltaan.

6. J. S. Meresmaa: Mifongin kadottama
Aivan ihanat värit tässäkin ja muutenkin kohtalonomainen maisemakuva. Love! 

7. Orhan Pamuk: Lumi
Nämä värit. Ja vanhanaikaisuus.  💜

8. Paula Havaste: Lumen armo
Ihanat värisävyt tässäkin, ja kaunis talvisen huurteinen kuva.

9. Timo K. Mukka: Laulu Sipirjan lapsista
Olen tykännyt kaikista näistä samantyylisistä Timo K. Mukan kirjoihin suunnitelluista yksinkertaisista, mutta toimivista kansista. Jopa fontti toimii loistavasti.

10. J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki (kuvittanut Jim Kay)
Tämä on vain niin hieno kansi, joka tuo heti mieleen tuon hauskan kohtauksen tästä kirjasta. En olisi voinut tuota bussia paremmin mielessäni kuvitella.

Varmaan turvallista sanoa, että tykkään kansikuvista, joissa on sointuvat värit, oli ne sitten räikeitä tai hempeitä. Haluan saada kansikuvasta jonkinlaisen mututuntuman, että millainen tämä kirja tulee olemaan, ja väreillä saa usein hienosti asetettua alkutunnelman. Jostain syystä myös talviset kannet houkuttelevat minua. 

Yleensä taas en välitä kansikuvista, joissa pällistelee jonkun naama. (köh, erittäin monet romantiikkagenren kirjat, köh). Muuten olen kyllä kyseisen genren ystävä, joten on vähän sääli että niihin kirjoihin on vakiintunut tuo yksi ja sama kansikuvaformaatti: nainen katselee haaveillen johonkin suuntaan. Toisaalta, ainakin kyseistä genreä edustavan kirjan erottaa jo kaukaa. 😆

Satusunnuntai: Topelius: Adalminan helmi

Topelius, Zacharias: Adalminan helmi
Alunperin julkaistu vuonna 1856
Satu luettu osoitteessa iltasatu.org

Hyväsydäminen on köyhänäkin rikas, mutta rikas jolla on kova sydän on köyhääkin köyhempi.

Satusunnuntai saa pitkästä aikaa taas tuulta purjeisiinsa, kun löysin tällaisen satusivuston, josta löytyy myös monia klassikkosatuja ihanien kuvitusten kera. Tässä Zacharias Topeliuksen ajattomassa klassikossa Adalminan Helmessä on mukana myös Rudolf Koivun alkuperäinen kuvitus. Sadut ovat minun makuun sopivan lyhyitä luettavaksi tietokoneen näytöltä, joten rakastuin tähän sivustoon. Ihana idea! 

Kun Prinsessa Adalminan ristiäisiä vietettiin, hän sai kaksi haltijatarta kummikseen: Punattaren ja Sinettären. Punatar antaa Adalminalle kastelahjaksi helmen, joka antaa Prinsessalle kauneutta, rikkautta ja viisautta ikuisesti, mutta yhdellä ehdolla: jos prinsessa kadottaa helmen, kaikki tämä katoaa, kunnes helmi taas löytyy. Sinettären kastelahja on erilainen: Jos Adalmina hukkaa helmensä, hän saa sen tilalle hyvän ja nöyrän sydämen.

Näistä puitteista satu lähtee liikkeelle, kertoen pilalle hemmotellusta prinsessasta, joka (spoiler allert!) tietenkin hukkaa helmensä tuijotellessaan omaa kuvajaistaan lammen pinnasta. Tarinaan liittyy myös prinssi, opetus ja onnellinen loppu. Topelius haluaa sadulla kertoa, että hyvä sydän on parempi omistaa kuin maalliset rikkaudet.

Tästä sadusta jäi mukavan lämmin tunne, varsinkin kuin sai ihastella Koivun kuvitusta, joka auttamattomasti tuo oman lapsuuden mieleen. En edelleenkään lukisi täysmittaista romaania e-kirjana, mutta e-satukirjojen ystävä minusta voi tämän myötä kehkeytyä. 😉

Lukuhaasteessa: Ajattomia satuja ja tarinoita 2

❅❅❅

Iloista isänpäivää kaikille isille!  💕

 

Big Little Lies (minisarja 2017)

Päätin viettää vapaapäiväni tällä kertaa tämän HBO:n seitsenjaksoisen minisarjan, Big Little Lies, parissa. Ja Hitto miten hyvä sarja tämä oli! Aina kun katson tv-sarjaa, jossa on yllättävän mielenkiintoisia ja monimutkaisia ihmissuhteita (ja ihmisiä), mietin ensimmäiseksi, että perustuukohan tää johonkin kirjaan. Ja yleensä olen oikeassa, kuten tämänkin kohdalla. Sarja perustuu nimittäin Liane Moriartyn teokseen Mustat valkeat valheet (2015).

Sarjan pariin minut houkutteli True Bloodin pahisvampyyria esittävä Alexander Skarsgård ja Nicole Kidman, jotka näyttelevät ongelmaista pariskuntaa. Sarja kertoo pienten ykkösluokkalaisten vanhemmista, ja heidän näennäisesti täydellisistä elämistään, mutta pinnan alla kuohuu. Ensimmäisessä jaksossa jo selviää, että yksi heistä tulee kuolemaan, ja joku heistä on siihen myös syyllinen.

Tähän oli valittu täydellinen näyttelijäkaarti! En ihmettele yhtään miksi Skarsgård ja Kidman voittivat Emmyt roolisuorituksistaan. Myös Reese Witherspoon on hyvä tässä helikopterimammana. Big Little Lies on sekä jännittävä murhamysteeri että perhe/ihmissuhdedraama, josta löytyy mukavasti huumoriakin. Naisten väliset ystävyydet korostuvat tässä, mitä oli kiva seurata. Hahmoihin todella kiintyy ja samalla pelottaa saada tietää mitä kellekin tapahtuu.

Suosittelen todella tsekkaamaan tämän minisarjan!

Top Ten Tuesday: Books I Can't Believe I've Never Read

Tuo otsikko ei jotenkin kääntynyt sujuvasti suomeksi, joten jätin sen noin... Mulla on valitettavasti montakin ammottavaa kirjaisaa aukkoa sivistyksessä, joista muutamia on kyllä tullut paikkailtua muun muassa lukuhaasteisiin osallistumalla.

Monia suomalaisia klassikoita ja muita must-read kirjoja en ole koskaan lukenut, vaikkakin joidenkin kohdalla olen kyllä yrittänyt... Keräsin tähän sellaisia kirjoja, joista kuulee puhuttavan paljon, ja jotka melkein kaikki tietämäni kirjaihmiset ovat lukeneet, paitsi minä. Nyyh. 🙈

1. Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Aion kyllä käydä katsomassa uuden leffan tästä, jos se edes osan tätä vääryyttä korjaisi.

2. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Yritin... Ajattelin seuraavaksi kokeilla Seitsemän koiraveljestä.

3. Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen
Tätä äiti yrittää mulle aina mainostaa, mutta jostain syystä ei tule tartuttua tähänkään.

4. Suzanne Collins: Nälkäpeli
Jos totta puhutaan, niin vaikka olen fantasian ja erilaisten maailmojen ystävä, dystopiat tuntuu jäävän aika usein lukematta. Tuntuu kyllä kuin olisin jäänyt paitsi jostain movementista näitten kohdalla.

5. J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
Ottaen huomioon kuinka paljon rakastan näitä elokuvia, ihmettelen kyllä miksi en ole saanut tätä kirjaa luettua. Yritin joskus teininä englanniksi, mutta se ei oikeen lähtenyt sujumaan.

6. George R. R. Martin: Valtaistuinpeli
Tätä erhettä olen tosin korjaamassa tällä hetkellä! Rakastan tuota tv-sarjaa.

7. Mikä tahansa Finlandia-palkinnon voittanut kirja...
En tiedä mikä minulla on palkintoja vastaan, mutta jostain syystä en ole koskaan tullut lukeneeksi näitä. Ehkä ne tuntuu liian vakavilta? Olisi jo korkea aika tarttua joihinkin näistäkin, varsinkin kun kirjablogeissa näitä niin usein kehutaan. Varmaan ne palkinnot ihan ansaittuja on.

8. Bram Stoker: Dracula
Rakastan kaikkea vampyyrimeininkiä, joten olisi korkea aika tarttua tähän klassikkoon. Kerran olen aloittanut, mutta se piti palauttaa kirjastoon kesken kaiken.

9. Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli
Tämäkin on sellainen klassikko, joka pitäisi olla jo luettuna. Olen kyllä selaillut kirjaa useastikin mutta...Uskon kyllä että tykkäisin tästäkin.

10. William Golding: Kärpästen herra
Tätäkin on minulle suositeltu jo ties kuinka kauan, mutta mutta. Kärpäsiä? Nääh. ;) (tiedän että kirja ei kerro kärpäsistä...)

❅❅❅

Mitä lukemattomia kirjoja teidän top kympistä löytyy?

Erika Vik: Seleesian näkijä

Vik, Erika: Seleesian näkijä
Kaksosauringot #2
Gummerus, 2017. 613 s.

Hän sanoi nimekseen Aleia oli niin ihanan mukaansatempaavaa fantasiaa kiehtovassa maailmassa seleeseineen ja kaksosaurinkoineen, että tartuin innoissani sen jatko-osaan, Seleesian näkijään. Ensimmäisestä osasta jäi myös paljon kysymyksiä, joihin oli pakottava tarve saada vastauksia.

Seleesian näkijässä Corildon onnistuu kuljettamaan etsintäkuulutetun Aleian Seleesiaan, jossa he pyrkivät selvittämään, miten Aleian lumouksen voisi murtaa. Poliittinen ilmapiiri seleesien ja ihmisten välillä tuntuu kiristyvän, eikä asiaa auta ollenkaan huhut Seleesiasta aikoinaan karkotetuista tulilinnuista. Kaiken tämän keskellä Corildon taistelee myös surullisen menneisyytensä kanssa. Entä onko Aleia, ihminen joka pystyy tuntemaan seleesien toisen pulssin, vaaraksi seleeseille?

Tämä kirja oli yhtä mukaansatempaava lukukokemus kuin ensimmäinenkin osa, eikä pettänyt odotuksiani ollenkaan. Vik osaa todella taitavasti viedä lukijan keskelle seleesien maailmaa. Viihdyin paljon etenkin kaikkien yliluonnollisia kykyjä ja tuntemuksia kuvaavien kohtausten parissa. Tässä kirjassa pyöritään paljon Corildonin perheen ympärillä, ja Corildonin menneisyyttä ja perhesuhteita avataan enemmän. Vikin luoma fantasiamaailma myös tuntuu entistä rikkaammalta ja kiehtovammalta nyt, kun sai kurkistaa seleesien historiaan, tietää enemmän heidän kyvyistä ja muutenkin viettää aikaa Seleesiassa.

Tunnelmaltaan tämä oli mielestäni paljon ahdistavampi kuin edellinen osa, johtuen juuri Seleesian yllä lymyävästä sodan uhasta, lajismista ja seleesien ja ihmisten välien kiristymisestä. Jännitystä toi mukaan Aleian takaa-ajajat ja heidän motiiviensa pohdiskelu. Kaiken kaikkiaan kirja oli loistava ja ahmittava lukukokemus, josta ei jäänyt puuttumaan mitään. Ihmissuhteitakin puidaan, mutta turhan romanttisiksi ei silti heittäydytty. 😉 Latausta monien henkilöhahmojen väliltä kyllä löytyy.

Ehdottomasti tartun myös kolmanteen osaan sitten kun se ilmestyy, niin mielenkiintoiseen paikkaan tämä jäi. Suosittelen tätä viktoriaanisen aikakauden tyyliseen ympäristöön sijoittuvaa kirjasarjaa etenkin kaikille fantasian ystäville, mutta myös tietysti kaikille hyvää tarinaa kaipaaville. Olen salaa hieman myös ylpeä siitä, että Suomessa kirjoitetaan näin hienoa fantasiaa, ja toivon todella kirjojen löytävän tiensä myös maailman markkinoille.

 ❅❄❅

Muita lukukokemuksia: Hyllytontun höpinöitä, Eniten minua kiinnostaa tie, Mustetta paperilla, Kirjapöllön huhuiluja, Kirjavaras Rere 

Top Ten Tuesday: Lapsuuden suosikit

Kaipasin jotain hauskaa ja kevyttä lisämaustetta tänne blogiin, joten kaivelin internetin syövereistä tämän The Broke and The Bookish -blogin luoman Top Ten Tuesday -jutun. Tämä on pyörinyt kirjablogeissa jo vuodesta 2010 (en tosin tiedä kuinka paljon suomalaisissa blogeissa?) mutta minulle tämä on uusi löytö. Tämä taitaa olla edelleen kyseisessä blogissa käynnissä joka tiistai, mutta menneiden juttujen listassa oli niin herkullisia aiheita, etten halunnut hypätä niiden yli. Heh.

Viikoittaisia Top Ten Tuesday -aiheita löytyy jo pitkä lista, joten tässähän riittää sisältöä vaikka kuin pitkään. Lisäksi listoja on aina hauska koota, joten aihe sopii minulle kuin nenä päähän!  😍 Ajattelin käydä aihelistaa läpi satunnaisessa järjestyksessä, lähinnä poimien niitä aiheita jotka kutkuttavat kirjamieltäni eniten.

Tässä minun Top 10 lapsuuden kirjasuosikit:

En ollut kovin suuri lukija pikkulapsena, oikeastaan vasta Harry Potterit innostivat minut kirjojen maailmaan. Näitä kirjoja tuli siis joskus ala-asteen lopulla/yläasteella luettua:

1. Pirkko Koskimies: Pupu Tupuna 
Nämä lasten kuvakirjat ovat niitä harvoja joita muistan lukeneeni pienenä tyttönä. Varsinkin mummolassa.

2.  R. L. Stine: Goosebumps -kirjat
Nämä oli niin hauskoja ja pelottavia samaan aikaan.

3.  Marilyn Kaye: Replica -kirjasarja
Jännittävää scifiä ja kloonimeininkiä. Taisin kasvaa sarjasta ulos ennen kuin kerkesin lukea viimeiset kirjat.

4.  Louise Rennison: Georgia Nicholsonin salatut elämät -kirjasarja
Nämä oli sellaisia kirjoja joiden ääressä sai nauraa aina vedet silmissä. Rakastettavia hahmoja ja teinitytön toilailuja.

5.  Fiona Kelly: Mystery club -kirjasarja
Jännittävää salapoliisimeininkiä kolme erilaisen ystävyksen, Hollyn, Tracyn ja Belindan toimesta.

6.  J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
Mun lemppari Potteri 💜

7.  Anu Ojala: Emilia-kirjat
Nämä puhuttelivat minun eläinrakasta sydäntäni.

8.  Anu Holopainen: Sinisilmä 
Pohjoistuulen jälkeläiset on ihana ja koskettava fantasiatrilogia, jota luin joskus ala-aseen loppupuolella/yläasteella paljon. Sinisilmä on aina ollut suosikkini Holopaisen kirjoista.

9.  Marja-Leena Tiainen: Rakas Mikael
Vaikuttava lukukokemus yläasteelta, joka jäi mieleen kummittelemaan vuosiksi.

10. Tuija Lehtinen: Roskisprinssi
Luin yhdessä vaiheessa yläastetta varmaan kaikki Lehtisen nuorille suunnatut kirjat. Tämä on jostain syystä jäänyt parhaiten mieleen.

***

Mitä kirjoja sun Top Ten lapsuuden suosikeista löytyy?

Robin Hobb: Salamurhaajan oppipoika

Hobb, Robin: Salamurhaajan oppipoika
Näkijän taru 1
Otava, 1996. 446 s.

Vihdoinkin tuli luettua tämä modernin fantasiakirjallisuuden klassikoksi jo noussut teos, jota ihmiset ovat yrittäneet saada mua lukemaan jo vuosia. Robin Hobbin Salamurhaajan oppipoika aloittaa Näkijän taru -nimisen kirjasarjan, jossa seurataan Prinssi Uljaan äpäräpojan Fitzin elämää. Hobb on kirjoittanut monta tähän samaan maailmaan sijoittuvaa sarjaa ja kirjaa, joista käytetään yhteistä sarjanimeä Realm of the Elderlings. Valitettavasti kaikkia näitä kirjoja ei ole suomennettu.

Fitzin lapsuus, sellaisenaan kuin hän on sen tuntenut, tulee päätökseen, kun hänet raahataan Prinssi Uljaan ystävän ja hovin eläintenhoitajan Burrichin luo. Hän nimeää äpäräpojan osuvasti Fitziksi ja pyrkii kasvattamaan hänestä kunnollisen pojan, yrittäen samalla pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Kuningas Ovela iskee kuitenkin silmänsä Fitziin, ja näin pojasta aletaan kouluttamaan muiden tietämättä salamurhaajaa kuninkaalle, samalla kun hänen päivänsä täyttyvät myös monen monista muista oppitunneista. Toiset valtaapitävät kokevat Fitzin läsnäolon hovissa uhkana, kun taas toiset mahdollisuutena. Poika on nimittäin perinyt isältään sukunsa näkijän lahjan ja telepaattisen kommunikoinnin taidon.

Salamurhaajan oppipojassa tarinan kertoja on vanhempi Fitz, joka muistelee kohtaamiaan tapahtumia. Hän muistelee mitä ajatteli asioista pienenä poikana, välillä ihmetellen omia päätöksiään, mikä oli ihan mielenkiintoinen tapa kertoa tarinaa. Fitz on henkilöhahmona mukavan oloinen, mutta yksinäinen poika, joka tahtomattaan joutuu mukaan hovin ja Kuuden herttuakunnan valtataisteluihin, koska hän on korkea-arvoisen prinssin äpärä. Kirjassa seurataan hänen varttumistaan pienestä pojasta teini-ikäiseksi salamurhaajaksi.

Vaikka en konsanaan muuta olisi tehnyt kuin syntynyt ja löytynyt, olin jo jättänyt merkkini koko maahan ja aikakirjoihin. Vartuin ilman isää ja äitiä hovissa, missä kaikki tajusivat minun tuovan muutoksen mukanani. Ja paljon minä muutinkin.

Kirjan maailma kostuu kuudesta herttuakunnasta, joita hallitsee Näkijöiden suku. Herttuakuntia ovat kohdanneet vaikeat ajat, kun pahamaineiset punakaartilaiset ryöstävät julmasti ihmisiä ja vaativat heistä lunnaita: maksakaa niin tapamme heidät, jos ette maksa, palautamme heidät. Kuningas ei tiedä mitä punakaartilaisten ja heidän käsittelystään palanneiden ihmisten kanssa pitäisi tehdä, kansa on tyytymätön ja kapinan uhka on todellinen. Tätä ympäristöä ja poliittisia tapahtumia lukija seuraa tavallaan nuoren pojan näkökulmasta, joka yrittää ymmärtää maailmaa johon hänet on heitetty. Kaikkea hän ei ymmärräkään. 

Pidin paljon Hobbin lämpöisestä, pohdiskelevasta kerrontatyylistä, ja etenkin joka luvun alussa olevista pienistä kappaleista, joissa avataan Kuuden herttuakunnan tärkeiden henkilöiden ja tapahtumien taustoja. Tarina alkoi mielenkiintoisesti, mutta lähti sitten etenemään aika verkkaisesti omasta mielestäni. Välillä sitten taas tuli luettua sata sivua melkein huomaamatta. Tykkäsin kuitenkin kirjasta, vaikka se oli ihan erilainen kuin odotin mainospuheiden perusteella. (Poikaystävä rakastaa näitä kirjoja ja vertasi tätä Game of Thronesiin, mikä ei nyt ihan mennyt nappiin omasta mielestäni. Hän ei tosin ole katsonut kyseistä sarjaa taikka lukenut kirjoja, joten... Anyways)

Vaikka tämä kirja on yksi fantasiakirjallisuuden tunnetuimpia teoksia, ja sanotaan olevan must-read etenkin kaikille fantasian ystäville, luulen että muutkin voisivat ihan hyvin pitää kirjasta. Tässä ei nimittäin ollut ylitsevuotavasti fantasian elementtejä, vaikka jonkin verran tietysti. Saa nähdä onko tulevissa kirjoissa sitten niitä enemmän, ja mitä esimerkiksi pelottavista punakaartilaista selviää.

Kirja jätti minut pohtimaan mitä kaikkea kertoja-Fitz on joutunut kokemaan ja millaiseksi aikuiseksi tämä kuninkaan salamurhaaja tuleekaan kasvamaan. Pitää vissiin lukea sarjan muutkin kirjat. 😃

Tuulessa roihuaa maa - Kertomus Lapista, jäisestä merestä ja Saamen kansasta

Haataja, Antti & Sammallahti, Pekka:
Tuulessa roihuaa maa - Kertomus Lapista, jäisestä merestä ja Saamen kansasta
Tammi, 2017. 448 s.

Tykkään aina välillä selailla kirjaston tietokantaa mielenkiintoisten uutuuksien toivossa, ja tämä kirja tuli siellä vastaan. Kiinnostava nimi riitti siihen että laitoin varauksen menemään. Kun sitten taas menin hakemaan kirjaa kirjastosta, oli pieni järkytys yllätys nähdä kuinka iso kirja siellä hyllyssä odotti. 😅 Ei mahtunut kassiin, mutta kotia se tuli kuitenkin roudattua.

Tuulessa roihuaa maa on kaunis, paljon valokuvia sisältävä teos, joka kertoo Lapista, Lapin luonnosta, sen asukkaista ja erityisesti saamelaisista ja saamelaisuudesta. Kirjan kieli on välillä kaunopuheista luontokuvausta, välillä vankkaa tietopakettia. Mistä saamenkieli polveutuu? Koska ensimmäiset asukkaat saapuivat Suomeen? Mitä on saamelaisuus ja kuka sen saa määritellä? Montako vuodenaikaa Lapissa oikeastaan on? Millaista on kulkea Lapin luonnossa?

Erityisesti luvut Iso hirvi - Saamelainen tähtitaivas ja Juuret kiinnostivat minua. Toisessa pureudutaan hieman saamelaiseen astronomiaan, ja toisessa kerrotaan saamelaisten oikeudesta elinkeinoonsa ja elintapaansa, identiteetistä ja suomalaisesta kolonialismista. Oli myös hauska lukea kirjan tekijöiden omista kokemuksista Lapissa ja Lapin luonnossa.

Kirjan valokuvat ovat oikein hienoja, kauniita ja karuja, kaikkea mitä Lapin luonnossa voi vaan olla. Kuvia on jokaiselta vuodenajalta ja isohkosta kirjasta niitä oli oikein näyttävä katsella. Valokuvia ihastellessa podin myös pientä koti-ikävää, kun ajattelin kaikkia niitä tykkylumipuita ja kauniita sinisen ja punaisen sävyjä talviaikaan, joita Oulussa ei juuri koskaan näy.

Tämä oli oikein hieno ja kauniisti kirjoitettu teos, joka antoi myös pohtimisen aihetta. Suosittelen lukemaan ehdottomasti jo pelkkien valokuvienkin takia, mutta myös kaikille Lapin ystäville ja saamelaisuudesta kiinnostuneille. 💜

Olen kiitollinen...

... Monen monista asioista. Sain tämän kiitollisuus-haasteen Karvakasan alta löytyi kirja -blogin Tiialta, kiitoksia. 🤗

Usein sitä unohtuu vain ajattelemaan kaikkia huolia ja murheita, eikä pysähdy pohtimaan niitä hyviä pieniä ja isoja asioita, joita omasta elämästä löytyy. Minä tunnustan olevani huolehtija-persoona, jolla on aina jokin asia mieltä painamassa, osaan hyvin taidokkaasti tehdä mielessäni pienenpienestä banaanikärpäsestäkin härkäsen. Täytyy todellakin alkaa miettimään positiivisia asioita samassa mittakaavassa!

Pamin kanssa käytiin ihmettelemässä ensilunta

Näistä asioista olen erityisen kiitollinen:

🍃 Perhe, sukulaiset, isovanhemmat, poikaystävä, ystävät
On mukavaa kun on isohko suku, vaikka itse olen ehdottomasti ehkä se introvertein meistä ja en todellakaan aina osallistu kaikkeen (oikeastaan kammoan osallistumista, en osaa sanoa miksi). Antin kanssa ollaan oltu yhdessä reilu 9 vuotta, mikä äkkiseltään kuulostaa pitkältä ajalta, mutta ei todellakaan tunnu siltä. 💜

🍃 Karvinen-kissa ja Pami-koira
Karvinen otettiin meille melkein heti kun muutettiin yhteen, ja vielä se pirulainen porskuttelee menemään. Kissa tuli meille reilun neljän kuukauden iässä ja nyt on jo 9 vuotta kertynyt laariin. Vanahukseksi sitä pittää kohta alakaa sanoa. Pami taas on jo seitsemän vuotias tytön tyllerö, josta on tullut oikea sohvaperuna.

🍃 Työ, vaikka se ei olekaan sitä mitä haluaisin eniten tehdä, on se silti mukava työpaikka työkavereineen
Siitäkin on syytä olla kiitollinen, ehdottomasti.

🍃 Se että asun Suomessa ja Oulussa, kaupungissa josta pidän kovasti
Suomi on mahtava ja turvallinen maa, ja pienenä saikin aina kuulla kuinka on lottovoitto olla syntynyt Suomeen: ilmainen koulutus ja kaikkea. Olemme poikaystävän kanssa molemmat kotoisin Ivalosta Pohjois-Lapista, ja kesti pitkään valita kaupunki, johon voitaisiin muuttaa opiskelemaan. Lopulta valittiin Oulu, koska Etelä-Suomi ei sittenkään houkutellut, sitä olis joutunut liian kauaksi kotoa. Ja niin sitä on kotiuduttu tänne. 💜

Olen kiitollinen myös kirppareista, josta löysin muun muassa nämä hyvät kengät kahdella eurolla 💜

🍃 Oma koti tavaroineen kaikkineen. Täällähän sitä suurimman osan ajastaan viettää, olen oikea kotihiiri.
🍃 Hyvästä terveydestä
🍃 Kaikista niistä hyvistä kirjoista, sarjoista ja elokuvista, joita on tullut katsottua ja luettua
On se niin hienoa että saa nauttia lahjakkaiden ja luovien ihmisten tekemästä taiteesta, jonka kautta saa kokea tunteita laidasta laitaan.

🍃 Kaikesta siitä vapaa-ajasta, jonka saan käyttää miten huvittaa (kuten lukemalla ja netflixiä selaamalla...)
Onnekseni teen sellaista työtä jota ei tarvi tuoda kotiin, joten kun töistä päivän päätteeksi lähtee, ei niitä asioita tarvi(tsisi) pohtia enää loppupäivänä. Se on oikein mukava tunne, varsinkin kun mielen perukoilla on vielä opiskelujen aikana koettu stressi, koulutehtävien pinoutuminen ja vapaa-ajan puute.

🍃 Että on syksy ja kohta talvi, mun lemppari vuodenajat
Nautin aina kesästä sen ensimmäiset kaksi viikkoa, jonka jälkeen alan toivoa taas kylmempiä säitä ja ötökättömyyttä. Syksy ja talvi on niin tunnelmallista aikaa. Täytyy olla kiitollinen että asuu paikassa, jossa saa kokea kaikki neljä vuodenaikaa. Vaikka täytyy myöntää, ettei Oulun talvi vedä vertoja Lapille. 😉

🍃 Siitä että joka vuosi on joulu, ja kohta saa taas laittaa koristeita, leipoa torttuja, juoda glögiä ja muuten vain fiilistellä
🍃 Puhtaasta vedestä
🍃 Suomen ihanasta luonnosta

Karvinen ihastelee lumisia maisemia ikkunasta

En oikein tiedä ketkä kaikki tähän haasteeseen ovat osallistuneet, mutta haastan seuraavat bloggaajat: Luetut kirjat, Carry on reading ja Rinkka ja nojatuoli. Olkaapas hyvät, ja jos olette tämän jo tehneet, niin ignooratkaa tämä. :)

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Kunnas, Mauri: Koiramäen Suomen historia
Otava, 2017. 80 s.

Osaatko kuvitella millaista elämä oli Suomessa esi-isiemme aikaan, kun maata hallitsivat Kaarlet, Juhanat, Kristiinat, Kustaat ja muut kruunupäät? Aapinen oli vielä kirjoittamatta, haarukka uusinta muotia, ja sotimaan lähdettiin nuijat aseina.

Olenkohan koskaan lukenut Mauri Kunnaksen kirjaa josta en olisi tykännyt? Tuskinpa. Uutuuskirja Koiramäen Suomen historia ei tee tähän poikkeusta, tämä on ihana! Varsinkin tällaiselle historianörtille. Oliko tämä muka lapsille suunnattu? Pöh. 😆

Kirjassa käydään Kunnakselle tyypilliseen tapaan läpi Suomen historian merkkihenkilöitä ja tapahtumia aina uskonpuhdistuksesta 1800-luvulle ja Vänrikki Stoolin tarinoihin. Niin monta sotaa, keksintöä ja hallitsijaa on Suomessakin nähty. Kuvitus on täynnä hienoja yksityiskohtia ja teksti mukavan yksinkertaisesti, mutta kiinnostavasti kirjoitettua.

Mikael Agricola haluaa kirjoittaa suomenkielisen aapisen

Kunnas on sekoittanut historiaselostuksen sekaan hauskoja pieniä tarinoita, tavallisten tallaajien kommelluksia ja Koiramäki-tarinoista tuttuja hahmoja, mikä tosiaan teki kirjasta kevyemmän luettavan ja lisäsi tarinaan mukavasti huumoria.

Voin hyvin kuvitella tämän nousevan yhdeksi lastenkirjallisuuden klassikoksi Seitsemän koiraveljestä ja Koirien Kalevalan rinnalle, kuten takakansitekstissäkin jo vinkataan. Tämä on hieno opetushetki sekä lapsille että aikuisille Suomen historiasta hauskan kuvituksen ja lämpimän huumorin kera.

Joe Kubert: Yossel - 19 huhtikuuta 1943

Kubert, Joe: Yossel - 19 huhtikuuta 1943
RW Kustannus, 2015. 128 s.

Vuonna 1939 minä olin 13-vuotias ja kävin musiikki- ja taidelukiota New Yorkissa. Samana vuonna Hitler valloitti Puolan. Kaksi miljoonaa juutalaista pyyhkäistiin natsien verkkoon osana Hitlerin lopullista ratkaisua.

Sarjakuvista muodostui mun teema edellisellä superlukumaratonilla, ja tämä on yksi niistä kolmesta, jotka poimin lähikirjastoni tositapahtumiin perustuvien sarjakuvien kirjanäyttelystä. Kuuluisan supersankarisarjakuvien piirtäjän Joe Kubertin (1926-2012) sarjakuva-albumi Yossel - 19 huhtikuuta 1943 kertoo mitä jos -tyyppisen tarinan siitä, mitä hänen perheelleen olisi voinut tapahtua, jos he eivät olisi muuttaneet vuonna 1926 Yhdysvaltoihin. Puolan juutalainen Kubert (jonka juutalainen nimi on Yossel) sai kasvaa unelmoiden sarjakuvapiirtäjän ammatista sillä välin, kun hänen kotikylänsä Puolassa tyhjennettiin juutalaista Varsovan gettoon.

Sarjakuvaromaanissa tarinaa kerrotaan taitelijan urasta haaveilevan, mutta perheensä kanssa Varsovan gettoon heitetyn Yosselin luonnosteluiden ja taiteen kautta. Hän käsittelee kaameita kokemuksiaan piirtämällä ja siinä samalla tulee kertoneeksi lukijalle oman ja muiden tapaamiensa juutalaisten tarinan. Piirtämisen lahja antaa Yosselille enemmän vapauksia kuin muille, mutta kohtalo on silti sinetöity: nöyryytetyt, ihmisoikeutensa menettäneet ja julmaan kohteluun kyllästyneet juutalaiset aloittavat ensimmäisen Varsovan kansannousun vuonna 1943.

Kaikkiin tositapahtumiin perustuviin kirjoihin tai elokuviin verrattuna tämä voisi olla täysin totta, sillä juuri tämän kaltaisista kauheuksista niiden kautta on saanut kuulla. Kirjassa Getossa asuvat juutalaiset eivät voi kuvitella, että tilanne voisi tästä pahentua, kunnes kuulevat keskitysleiriltä karanneen miehen tarinan. Voin kuvitella kuinka vaikeaa on ollut ajatella, että olisi itse ihan hyvin voinut olla tuossa tilanteessa, jos vanhemmat eivät olisi tehneet muuttopäätöstä vuonna 1926. Kubertin ratkaisu jättää piirrokset luonnosmaisiksi ja ikään kuin Yosselin mielessään piirtämiksi toimii hienosti.

Ei voi muuta kuin päätellä, että ihmiset kykenevät kauheisiin tekoihin, ja heti kun ihmisarvo viedään pois, sinulle voi tehdä mitä tahansa. Holokaustistakaan ei loppujen lopuksi kovin kauan aikaa ole. Tämä oli koskettava lukukokemus, ja vaikka näitä on vaikea lukea, niin tällaiset tapahtumat on tärkeä muistaa.

Millaisesta kirjasta tykkään

Aloin yksi päivä pohtimaan millaisista kirjoista pidän ja miksi erityisesti juuri niistä. Tykkään lukea laidasta laitaan kaikenlaista ja kaiken tyyppistä kirjaa aina sarjakuvista (joista olen oppinut tykkäämään :D) runoihin ja romaaneihin, ja yritän silloin tällöin haastaa itseäni lukemaan myös sellaista, mihin en ehkä normaalisti tarttuisi. Mutta tietynlaiset kirjat nousevat ylitse muiden: nimittäin fantasiakirjat ja historialliset romaanit. Niitä rakastan!

Mikä niissä sitten on niin erityistä?

Ensinnäkin maailma. Rakastan lukea kirjoja, jotka sijoittuvat erilaiseen maailmaan kuin missä itse elän. Tästä syystä en juurikaan tule lukeneeksi nykypäivään sijoittuvia realistisia kirjoja, en ole kiinnostunut lukemaan Annan ja Pekan avioliittokriisistä ruuhkavuosien keskellä. Etenkin inhorealistiset kirjat ovat niitä, jotka jäävät melko äkkiä kesken. Jostain syystä kauheista tapahtumista on helpompi lukea, kun se tapahtuu jossain muualla: vaikka 1200-luvun Suomessa, Tylypahkassa tai Westerosissa.

Haluan yleensä lukea jotain, johon saan uppoutua kunnolla, ja kirjassa täytyy silloin mielestäni olla tarpeeksi mielenkiintoinen ja erilainen maailma, on se sitten tulevaisuuteen tai menneisyyteen sijoittuva aikakausi, tai täysin kirjailijan itse luoma erikoinen paikka. On hauska kuvitella mitä itse tekisi tai miten selviytyisi siellä. Tästä syystä suosikkikirjoihini lukeutuu esimerkiksi Harry Potterit ja Diana Gabaldonin romaanit.

Kauhu taitaa olla toinen sellainen genre, johon en ole hirveästi tutustunut, poikkeuksena kaikki vampyyri- ja ihmissusikirjat, koska niistä yleensä tykkään. 💜 Ne ovatkin olleet yleensä sellaisia kirjoja, jotka voisi ihan hyvin sijoittaa myös jännitys- tai fantasiaosastoille, kuten Charlaine Harrisin tai J. R. Wardin kirjat. Mikä niissä ihmissusissa niin kiehtoo? :D

Tykkään mielenkiintoisista ja monisävyisistä henkilöhahmoista, ja niitä näistä kirjoista tuntuu löytyvän mukavasti. Monesti fantasiakirjat ja historialliset romaanit ovatkin elementtiharkkoja, tai vähintäänkin tiiliskiviä, joten ei pitäisi yllättää, että henkilöhahmojen mielenmaailman kuvaukseen ja kehitykseen käytetään paljon sivuja. En toki väitä, että mielenkiintoisia henkilöhahmoja ei muista kirjoista löytyisi! :)

Haluan että kirjassa on vähän kaikkea: seikkailua, toimintaa, romantiikkaa, ihmissuhdekiemuroita, murhia ja valtataisteluita, huumoria, vaikeitakin aiheita... Jos yhden kirjan mukana mennään koko tunneskaala läpi, sen on pakko olla hyvä! En tykkää jos kirja on liian höttöistä, mutta pelkäksi kärsimykseksi se ei myöskään saa mennä. Jos kirjassa käydään läpi jonkun henkilöhahmon vaikeita kokemuksia ja selviytymistä niistä, I'm here for it!

Sarjakuvissa olen huomannut, että en ole yleensä huumorisarjisten ystävä, mutta niin sanotut sarjakuvaromaanit ja tosielämän tapahtumiin perustuvat sarjakuvat ovat usein ihan helmiä. Kuten esimerkiksi Janne Kukkosen Voro tai Guy Delislen Shenzhen. Emily Carrollin kauhuromanttinen sarjakuva-albumi Through the Woods oli myös mahtava löytö!

Olen myös huomannut, että tartun aika usein kirjasarjoihin. Jokin siinä viehättää, kun saa palata aina uudestaan samaan maailmaan ja samojen henkilöiden keskelle. Se onkin katkeransuloinen ja vähän surullinen tunne, kun on lukenut jonkin kirjasarjan loppuun, ja tietää että jatkoa ei ole tulossa (köh, Potterit, köh).

Silloin tällöin tekee mieli tarttua myös johonkin "kevyeen" kirjallisuuteen, jonka saa imaista hetkessä sen enempiä miettimättä (ja voi olla varma että loppu on onnellinen), kuten esimerkiksi Nora Robertsin kirjoihin. Tykkään erityisesti hänen jännäripainotteisista kirjoista, mutta olen lukenut muutakin. Uudemmat hääsuunnittelijatrilogiat sun muut eivät tosin ole olleet mun juttu. Onhan näissä kirjoissa periaatteessa aina sama tarina eri vaatteisiin puettuna, mutta se ei haittaa minua. Siinä on jotain tuttua ja turvallista.

Hanneriina Moisseinen: Kannas

Hanneriina Moisseinen: Kannas
Kreegah Bundolo, 2016. 237 s.

Hanneriina Moisseisen Kannas oli yksi niistä sarjakuvista, joita tuli luettua Superlukumaratonin aikana. (Note to self: sarjakuvat ovat hyvä valinta maratoneihin.) Aiemmin olen lukenut Moisseiselta koskettavan sarjakuva-albumin Isä - Father, jossa hän kertoo isänsä katoamisesta.

Kannas sen sijaan kertoo riipaisevan tarinan jatkosodasta ja Karjalasta evakkoon joutuneista ihmisistä. Toisaalla on ainoana joukostaan elossa selinnyt, mutta fyysisesti ja henkisesti vammautunut mies, joka ei muista omaa nimeään. Toisaalla taas ihmiset lähtevät marssimaan evakkoon, se määrä tavaroita mukanaan, mitä he jaksavat kantaa. Kolmantena näkökulmana on nainen, joka kuuntelee radiosta lähetystä evakkoon lähteneiden marssista.

Moisseinen on piirtänyt tämän hieman luonnosmaisella otteella, mihin oli tottuminen aluksi. Lopulta kuitenkin päädyin tykkäämään tästä tyylistä, sillä se jotenkin omalla tavallaan tuntui korostavan tuon ajan hektistä liikkeellelähtöä ja sodan järjettömyyttä. Välillä sivut sisältävät myös oikeita valokuvia muun muassa evakkolaisista, kotieläimistä ja kuolleista sotilaista. Se oli mielenkiintoinen ratkaisu ja teki sarjakuvan sisältämän tarinan hyvin todentuntoiseksi.

Hän vaikuttaa heikkomieliseltä eikö totta... Sähköshokkihoito ja viikon lepo kenties auttaisivat...

Moisseinen käsittelee tarinassaan muun muassa sitä, miten sodan tuomia traumoja ei osattu hoitaa ollenkaan... Osataanko vieläkään? Ainoana omasta rykmentistään elossa selvinneellä miehellä on vakavia traumoja ja vammoja, mutta niitä ei juuri yritetä ymmärtää tai hoitaa. Loppua kohti tarinat myös alkavat nivoutua yhteen, ja mielestäni radiolähetyksen tuominen tarinaan oli hyvä tapa tuoda esiin evakkoon lähteneiden tuntemuksia ja kokemuksia.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä(kin) sarjakuvasta. Suosittelen lukemiseksi etenkin kaikille sota- ja evakkotarinoista kiinnostuneille.

Guy Delisle: Shenzhen

Delisle, Guy: Shenzhen
WSOY, 2010.
Alkup. ranskankielinen teos vuodelta 2000

Lähdin hakemaan lähikirjastostani jotain sopivaa luettavaa viime viikonlopun Superlukumaratoniin, ja törmäsin kivaan kirjanäyttelypöytään, johon oli nostettu esille tositapahtumiin perustuvia sarjakuvia. Niissä oli montakin kiinnostavaa kirjaa, mutta lopulta päädyin lainaamaan kolme, Guy Delislen Shenzhen oli yksi niistä. Ja tämä on ihan loistava! Vähän niin kuin päiväkirja, omaelämäkerta ja matkakertomus kaikki samassa.

Kanadalainen Delisle kertoo albumissaan kolmen kuukauden matkastaan Kiinan Shenzheniin, kaupunkiin melko lähellä Hong Kongia. Siellä hän asuu hotellissa ja työskentelee paikallisessa firmassa animaattorina, osaamatta yhtään kiinaa. Työkaverit, tai melkein kukaan muukaan, ei tunnu tässä kaupungissa vuonna 1997 osaavan yhtään englantia. Delisle kirjoittaa huvittavista pienistä huomioistaan, kulttuurieroista ja tapaamistaan ihmisistä kuivan humoristiseen sävyyn.

Tämä oli oikein viihdyttävä kertomus elämästä karussa Shenzhenin kaupungissa, josta puuttuu kaikki hohdokkuus tai länsimaalaisuus, jota esimerkiksi Hong Kongista voi löytää. Delisle kertoo kokemuksistaan viihdyttävällä otteella, välillä oudoksuen (muttei mollaten), ja hänen tekemänsä huomiot nostavat väkisinkin hymyn huulille: kuten hänen silmiinsä osunut mies, joka luki sillankaiteella kyykyssä päivän lehteä, tai takakujan viemäriä ronkkineet työmiehet, jotka paljastuivatkin viereisen ravintolan kokeiksi...

Oli pakko varata heti kirjastosta muutkin Delislen sarjakuva-albumit, mitähän havaintoja hän on tehnyt Pohjois-Koreassa? Tai Burmassa? Pakko saada tietää!

Superlukumaraton 24.9 / päivittyvä postaus

Hiphei, Superlukumaraton käynnistyy minun osalta nyt (klo 12.00)! Päivitän omia lukemisia ja tekemisiä tällä kertaa tähän postaukseen. Aloitan lukumaratonin  Hanneriina Moisseisen melko uudella (2016) sarjakuva-albumilla Kannas. Aiemmin olen lukenut hänen teoksistaan sarjakuva-albumin Isä - Father, josta pidin kovasti.

Ei ehkä se kevyin aihe tähän aamupäivään, mutta sitäkin kiinnostavampi!

12.40: Olipas se kiinnostava sarjakuva, todella nopealukuinen isoine kuvineen ja välissä oli myös oikeita valokuvia Karjalasta ja evakkoon lähteneistä. Moisseinen käsittelee kirjassaan muun muassa sitä, miten sodan kauheat kokemukset vaikuttavat mielenterveyteen, ja tätä ei aikanaan osattu hoitaa/ymmärtää ollenkaan. Annetaan vähän sähköshokkihoitoa, niin pitäs olla taas kunnossa ja palata omalle osastolle.

Nyt pidän vähän taukoa ja palaan lukemisen pariin luultavasti Salamurhaajan oppipojan parissa, koska sitä tuli luettua eilen illallakin. 

Luettuja sivuja yht: 237

15.07: Salamurhaajan oppipoikaa tuli luettua tuossa vähän matkaa ja se tarina alkaa viedä mennessään. Voi Fitziä... Kaupasta tuli myös haettua suklaata ja nyt vois keittää päivän kolmannet kahvit! (Ollaan Antin kans melkosia kahviholisteja, varsinkin vapaapäivinä) Sitten ajattelin hypätä vähäksi aikaa taas sarjakuvan pariin, joka on tällä kertaa Guy Delislen Shenzhen.  

Luettuja sivuja yht: 297

20.01: Sain Guy Delislen mielenkiintoisen sarjakuvan, Shenzhenin  luettua loppuun. Tämä oli myös hyvä! Kulttuurimatka Kiinan Shenzhen nimiseen kaupunkiin, jossa kanadalainen Delisle työskenteli animaattorina kolme kuukautta. Tämä albumi on siis niin matkakertomus, päiväkirja kuin omaelämäkertakin, täynnä mielenkiintoisia pikku huomioita kulttuurieroista ja erilaisista ihmisistä.

Tässä välissä katsoin myös yhden jakson Outlanderia ja nukuin pikku päikkärit. Kuvassa mun päikkäri/lukukaveri Pami 💜

Luettuja sivuja yht: en tiedä montako sivua tässä on, pöh 😒

21.45: Aion tässä pikkuhiljaa painua pehkuihin, kirjan kera totta kai. Luultavasti luen Salamurhaajan oppipoikaa vielä niin pitkälle kuin tänä iltana jaksan, ja päivittelen seuraavan kerran aamulla. Nähdään silloin!

09.22:  Huomenta! Tulipas sitä illalla luettua vielä vähän matkaa tuota Hobbia, nytten ajattelin keittää aamukahvit ja lukaista taas yhden sarjakuvan: Joe Kubertin Yossel - 19 huhtikuuta 1943.  Kävin myös kirjaston sivuilta vilkuilemassa jos sieltä löytyisi sivumäärä tuohon Shenzheniin ja olihan siellä!

Luettuja sivuja yht: 475

12.14:  Luin yllä mainitun sarjakuva-albumin hetkessä. Ei taaskaan mikään kevyin aloitus tähän aamuun, mutta aihe on tärkeä. Sarjakuvapiirtäjä, pienenä vauvana Amerikkaan muuttanut Puolan juutalainen Joe Kubert kertoo tositapahtumiin pohjautuvaa fiktiivistä tarinaa siitä, miten hänelle ja hänen perheelleen olisi käynyt, jos he eivät vuonna 1926 olisi muuttaneet Yhdysvaltoihin.

Tämä on loppu minun lukumaratonille, mukava kokemus oli taas! Otin vähän rennommin kuin viimeksi enkä turhaa ressanut lukemisesta. :)

Luettuja sivuja yhteensä: 600

Kirjavalintoja viikonlopun Superlukumaratoniin (24.9)

Kesällä osallistuin yhteen lukumaratoniin ja se oli oikein kiva kokemus, joten nyt ajattelin repäistä ja osallistua tähän Superlukumaratoniin. Superlukumaratonin päiviä emännöivät Henna Carry on reading -blogista ja Lotta Hogwarts Library -blogista. Nyt sattui kivasti vapaa viikonloppu, ja mikäs sen mukavampi tapa rentoutua kuin kirjojen parissa. Vielä en tiedä osallistuinko muihin maratoneihin, mutta ainakin nyt tähän 24.9 pidettävään.

Ajattelin tällä kertaa lähteä sarjakuvapainotteisella lukemisella liikkeelle, koska kirjastossa oli niin mielenkiintoisia sarjiksia laitettu esille:

Hanneriina Moisseinen: Kannas (sarjis)
Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi (fantasiaromaani)
Guy Delisle: Shenzhen (sarjis)
Joe Kubert: Yossel - 19 huhtikuuta 1943 (sarjis)
Erika Vik: Seleesian näkijä (fantasiaromaani jonka olen aloittanut)
Sylvia Löhken: Hiljaisissa on voimaa - Miten introvertti pärjää ekstroverttien maailmassa? (tietokirja)

Tällaisilla valinnoilla lähden huomenna klo 12 aloittamaan Superlukumaratonia, aion ottaa lukemisen rennosti ja ehkä välillä jopa piipahtaa ulkonakin. :D Päivitän lukemisia ja tekemisiä sitten tänne blogiin erilliseen postaukseen.

Mukavaa lukumaratonia kaikille! 💜😊📚