American Gods (tv-sarja 2017- )

Kuva: IMDb

American Gods (Unohdetut jumalat) perustuu Neil Gaimanin samannimiseen kirjaan vuodelta 2001. Tämä kirja on ollut kyllä minulla lainassa useampaankin otteeseen, mutta en ole koskaan ehtinyt lukea sitä ennen kun se on pitänyt jo palauttaa. En siis osaa sanoa kuinka paljon sarja noudattelee kirjan juonta ja yleensäkin tunnelmaa. Gaiman on kuitenkin yksi sarjan tuottajista, joten luulisi että hänellä on aika paljon sananvaltaa sarjan osalta.

Sarja lähtee käyntiin siitä, kun Shadow Moon vapautuu vankilasta surullisissa tunnelmissa: hänen vaimonsa on juuri kuollut. Lentokoneessa matkalla kotiin Shadow törmää oudohkoon vanhaan mieheen nimeltä Wednesday. Heidän matkansa kietoutuu yhteen kun Shadow suostuu alkamaan Wednesdayn turvamieheksi. Tästä alkaa oudot kokemukset, sillä herra Wednesday haluaa tavata jos minkälaista porukkaa. Herra Wednesdaylla vaikuttaa olevan myös voimakkaita vihamiehiä.

Aloin katsomaan tätä ekan kerran sen ilmestyttyä 2017, mutta en tainnut päästä kahta jaksoa pidemmälle. Nyt mielenkiinto heräsi uudelleen, ja päätin antaa sarjalle toisen mahdollisuuden. Ja mitä vielä, kaksi kautta tuli katsottua kahden päivän sisään. Kunhan sarjan outoudesta pääsee yli, se on oikeastaan aika loistava. Varsinkin sarjan visuaalisuus teki minuun vaikutuksen. Vanhojen ja uusien jumalien taistelu on ihan kiinnostava teema.

Ricky Whittle, joka esittää Shadow Moonia, on mielestäni loistava tässä roolissa, ja kemiat kohtaa hienosti Ian McShanen (Wednesday) kanssa. Sarjassa riittää muutenkin hyviä roolisuorituksia ja mieleenjääviä hahmoja, joista ensimmäisinä mieleen nousee Emily Browningin esittämä Laura Moon ja Pablo Schreiberin roolihahmo Mad Sweeney. Sarjasta on tulossa ainakin vielä kolmas kausi näillä näkymin.

Oletteko lukeneet tätä kirjaa tai katsoneet sarjaa? Mitä olitte mieltä? :)

Janne Toriseva: Valas

Toriseva, Janne : Valas
Arktinen Banaani, 2019. 204 s.

Yritän kovaa vauhtia tehdä paluuta entisen inhokkigenreni, sarjakuvien, pariin. Sarjakuvat ja runot ovat jotenkin oudosti sellaisia, että yleensä joko inhoan niitä sydämeni pohjasta, tai tykkään tosi paljon. Ei ole harmaita alueita. Valas kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen kategoriaan.

Janne Torisevan sarjakuvaromaani perustuu Herman Melvillen klassikkoromaaniin Moby Dick. En ole lukenut kirjaa koskaan, mutta tarina oli silti jotenkuten tuttu: pakkomielteiset merimiehet ajavat takaa valasta. Minulla on aina ollut kirjasta sellainen ennakkokäsitys, että luultavasti en tykkäisi siitä. Vähän samaan tapaan kuin Hemingwayn Vanhus ja meri -kirjasta aikoinaan, mutta yllättäen kirja olikin hyvä.

Laivalla jokainen kuolee kuin kuningas.

Alkuasukas Queequeg ja köyhä Ishmael värväytyvät kaikista varoituksista huolimatta kapteeni Ahabin valaanpyyntilaivaan töihin. Ahab on kehittänyt pakkomielteen erästä valkoista kaskelottia kohtaan, ja jahtaa sitä oli hinta mikä hyvänsä. Sarjakuvaromaanin luoma tunnelma laivasta ja miehistöstä on rujo ja julma, elämä valaanpyyntialuksella on melko raakaa ja yksinäistä. Miehet tappelevat verisesti, pelaavat korttia, kertovat tarinoita ja koittavat saada aikaa kulumaan välillä inhottavillakin tavoilla. Ja tietenkin välillä löytyy valas.

Valaanpyynti 1800-luvulla (ja varmaan vieläkin) oli todella kaameaa näin sivustakatsojan näkökulmasta. Tiedän, että Melville oli itsekin aikoinaan töissä valaanpyyntialuksella, ja se kokemus on varmasti vaikuttanut suuresti tähän tarinaan. Valas on kertomus siitä, miten ihmiset eri taustoista ovat kerääntyneet samalle laivalle, ja merenkäynnin kovuus muuttaa jokaista omalla tavallaan. Keskenään on pärjättävä mielipuolisen kapteenin alaisuudessa.

Toriseva on työstänyt tätä sarjakuvaromaania 10 vuoden ajan, ja mielestäni jälki on sen näköistä. Kirjaa oli helppo lukea, ja piirrosjälki persoonallista ja selkeää (mistä tykkään). Tarina kaikkine mielipuolisuuden sävyineen tuli hienosti esiin. Arvostin myös sitä, että kuvat ovat värillisiä, koska se loi oman tunnelmansa kirjaan. Olen huomannut, että usein sarjakuvat ovat mustavalkoisia, vaikka kansikuva olisikin värillinen, mikä on monesti sitten pettymys.

Suosittelen tarttumaan tähän, etenkin jos tykkäät Melvillen alkuperäisestä romaanista, tai haluaisit tutustua tarinaan ehkä helpommin luettavassa muodossa. Olisi hauska nähdä lisää tällaisia ajatuksella tehtyjä sarjakuvateoksia klassikkoromaaneista. Saa vinkata jos on tiedossa sellaisia. :D

Muumilaakson marraskuu sopii täydellisesti syksyyn

Jansson, Tove : Muumilaakson marraskuu
WSOY, 1970. 170 s.

Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeää ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät.

Tove Janssonin Muumilaakson marraskuuta oli ihana lukea, varsinkin tähän aikaan vuodesta. Pääsee latautumaan kunnon syksytunnelmaan. 💛

Kirjassa syksyn sateinen kylmyys ajaa Hemulin, Mymmelin, Tuhton, Ruttuvaarin ja Vilijonkkan muumilaaksoon etsimään lämpöä ja turvaa. Mutta muumitalo on tyhjä. Mihin muumit ovat menneet? Kuka nyt tekee lämmintä herukkamehua ja luo kotoisaa tunnelmaa? Vieraat asettuvat muumitaloon, mutta kaikki ei ole aivan samoin ilman muumeja. 

Tässä Janssonin viimeisessä muumiromaanissa on jotenin alakuloinen vire. Minulle syksy (ja talvi) on parasta aikaa vuodesta, mutta tiedän että monelle se on pimeää ja masentavaa aikaa. Ehkä kirjasta vähän huokuu kumpikin tunnelma omalla tavallaan? Syksy on lähtemisen aikaa. Mutta myös jäämisen aikaa. Tärkeää on tehdä valintansa ajoissa.

Yhtenä teemana on myös omana itsenä oleminen ja pysyminen, se ettei kannata yrittää muuttua. Vilijonkka yrittää kaikkensa ollakseen kuten Muumimamma, mutta on vain yksi Muumimamma. Ja vain yksi Vilijonkka.

Muumikirjat ovat ihanan lämpöistä luettavaa aina. :)