keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Carnival Row (tv-sarja 2019)

Olihan se Amazonin Prime Video pakko hommata, että saa katottua näitä uusia sarjoja. Sen verran oli kivan kuulosia ohjelmia siellä, eikä hintakaan kyllä päätä huimannut. Onhan tässä jo Netflix, HBO... Kaikki ne on vissiin pakko tilata. 😅



Carnival Row on viktoriaaninen fantasiasarja, jossa kuvataan sotaa ja sodan jälkeistä poliittista myllerrystä, rikkaiden ja köyhien välistä kuilua, erilaisuutta, yhteiskunnan hylkiötä, ihmisten ja muiden olentojen välisiä jännitteitä, ihmissuhteita... Ja samalla tutkitaan mystisiä murhia, joita tapahtuu pahamaineisella Carnival Rowlla.

Päähenkilöitä ovat muun muassa Orlando Bloomin esittämä etsivä / sotilas Philo ja Cara Delevingnen esittämä Vignette. Sarjassa seurataan heidän keskinäistä suhdetta, mutta myös monia muita sivujuonia. Minusta kiinnostavinta oli seurata hemmotellun ladyn ja hänen naapuriinsa muuttaneen rikkaan puckin (?) edesottamuksia.

Sarja on visuaalisesti todella hyvin tehty ja fantasiamaailma vaikuttaa autenttiselta. Tunnelma on jotenkin todella ahdistava, sillä sarjan maailma on kallistumassa sodan jälkeen hyvin vaaralliseen suuntaan. Burguen kaupunki täyttyy pakolaisista, ja tässä mielessä sarja sivuaa aika paljon myös tämän päivän tapahtumia omalla tavallaan.

Välillä käsikirjoitus tuntui minusta (etenkin Vignetten ja Philon kohtauksissa) jotenkin kiireiseltä. He rakastuvat erittäin nopeasti, ja kestää vähän aikaa pitää heidän tarinaa uskottavana. Mutta kuitenkin mielestäni sarja on laadukkaasti toteutettu, juonikuvioita on monessa tasossa ja haluan ehdottomasti nähdä toisenkin kauden! Jotenkin tämä fantasiamaailma vain imaisi minut mukaansa, ja katsoin kaikki 8 jaksoa päivässä.


tiistai 10. syyskuuta 2019

10 vaikuttavinta lukukokemusta

Kirjaimia -blogissa tuli vastaan kiva haaste: listaa kymmenen vaikuttavinta lukukokemusta. Mietiskelin pienessä mielessäni niitä kirjoja, jotka on tullut luettua ehkä vain sen yhden kerran, mutta ne ovat jääneet mieleen kummittelemaan pysyvästi. Osan näistä kirjoista olen lukenut monia vuosia sitten,  osan tässä blogiaikana. 



Alicia Appleman-Jurman: Alicia - Juutalaistyttö


Luin tämän kirjan joskus 15-16 -vuotiaana, ja se oli kyllä kauhea lukukokemus. Tämä on Alician elämäkerta, tarina nuoresta juutalaistytöstä Puolassa toisen maailmansodan aikaan. Kirjasta jäi monta asiaa mieleen, mutta päällimmäisenä ehkä se, miten vaikeaa selvinneille juutalaisille oli palata takaisin sodanjälkeiseen elämään ja vapauteen: joku toinen asuu sinun kodissa, ihmisillä on edelleen pahansuopa asenne sinua kohtaan, ja monet juutalaiset jäivät kaduille vaeltamaan ilman mitään apua yhtään keneltäkään. Pohdin tätä kirjaa vieläkin silloin tällöin. 

Torey Hayden: Tiikerin lapsi


Olen lukenut monta Haydenin kirjaa, mutta tämä jäi erityisesti mieleen. Päällimmäisenä ongelmallisen, vihaisen pienen Sheilan ja hänen opettajansa välinen yhteys, jonka rakentamiseen vaadittiin paljon hermoja ja aikaa.

Margaret Mitchell: Tuulen viemää


Tämä on muistaakseni ensimmäinen klassikkokirja, johon ihan vapaaehtoisesti tartuin. Muistan yllättyneeni kirjan sujuvuudesta ja siitä, kuinka äkkiä siihen upposikaan. Se ei tuntunut yhtään klassikolta. Tykästyin kirjan ärsyttävään, lellittyyn ja häikäilemättömään päähenkilöön Scarlett O'Haraan, vaikka luulin että tulisin vihaamaan tuota hahmoa.

Osamu Dazai: Ei enää ihminen


Sukellus masentuneen, muista vieraantuneen ihmisen sielunelämään. Kaikin puolin vaikuttava lukukokemus.

Yuval Noah Harari: Sapiens


Vetävästi kirjoitettu tietokirja ihmisten historiasta. Harari tarjoaa kirjassaan niin kiinnostavia näkökulmia ihmiskunnan historian kulmakiville, että se jää varmasti kaihertamaan mieltä.

Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen


Kirja kertoo Pohjois-Amerikan lännen valloituksesta intiaanien näkökulmasta. Julmuuksia tehtiin puolin ja toisin, lupauksia rikottiin ja lopulta intiaanit kokivat karun ja julman kohtalon. 

Nicholas Wolterstorff: Surulaulu pojalleni


Tein opparinani kirjallisuusluettelon surukirjallisuudesta, ja kävin sen prosessin aikana läpi satoja kirjoja. Löysin monia monia helmiä, mutta niiden joukosta tämä jäi syystä tai toisesta mieleen pysyvästi. Siinä Nicholas kertoo poikansa kuolemasta vuorikiipeilyonnettomuudessa, ja elämästä ja surusta sen jälkeen.

Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi


Luin Pikku prinssin vasta aikuisiällä, mutta oi että tämä oli ihana. 💛

Taiteilija Frida Kahlo - Paljastava omakuva


Olen aina pitänyt Frida Kahlosta, ja hänen päiväkirjansa oli mielenkiintoinen ikkuna taiteilijan mielenmaisemaan. Nykyään en tykkää lukea päiväkirjoja, mutta olisinkohan ollut sen 15 kun luin tämän. Päiväkirjan kuvitus on jäänyt hyvin muistiin.

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen


Tämä tarina on niin hyvin kirjoitettu, ja avaa todellakin elämää 1930-luvun Yhdysvaltojen etelävaltioissa. Tämä on mielestäni painava puheenvuoro rasismia ja syrjintää vastaan, miksi onkin todella sääli, että jotkut haluavat poistaa tämän kirjan opetettavien kirjojen listalta Yhdysvalloissa.

***

Mitkä kirjat ovat jättäneet sinuun pysyvän vaikutuksen? 
 

torstai 5. syyskuuta 2019

Nämä tv-sarjat aion tsekata

Monia kiinnostavia tv-uutuuksia tulossa / ilmestynyt tänä vuonna. Jos pidät fantasiasta, mustasta huumorista tai muuten vain vähän synkemmistä sarjoista, niin nämä tärpit voisivat kiinnostaa sinuakin.

The Witcher, Netflix 2019




Andrzej Sapkovskin Noituri-kirjoihin perustuvan sarjan on ilmeisesti tarkoitus alkaa vielä tänä vuonna, mutta tarkempaa tietoa siitä ei vielä ole. Sarjassa seurataan noituri Geraltia, yksinäistä hirviöiden metsästäjää. Geraltin rooliin valittiin entinen supermies Henry Cavill, ja ainakin traileri näytti ihan lupaavalta. 👌

Olen lukenut kolme ensimmäistä Noituri-kirjaa: Viimeinen toivomus, Kohtalon miekka ja Haltiain verta.


His Dark Materials, HBO/BBC 2019




Philip Pullmanin fantasiakirjoihin (Universumien tomu) perustuva sarja. En ole koskaan lukenut kirjoja, vaikka monesti olen niihin kirjastossa törmännyt. Ehkä nyt pitäisi aloittaa? Traileri nimittäin vaikutti tosi hyvältä. Sarja kertoo kahdesta nuoresta, jotka matkustavat rinnakkaisissa universumeissa.

Sarjassa näyttelee muun muassa Ruth Wilson ja James McAvoy, ja tietenkin rovaniemeläinen Pasi Remsu. ;)

Good Omens, Amazon 2019




Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin yhteistyönä syntyneeseen romaaniin perustuva minisarja, jossa päähenkilöinä ovat ilmeisesti demoni, enkeli, antikristus ja noita. Ja jotain maailmanlopusta? Noh, kuulostaa hyvältä. Sarjaa tähdittää muun muassa David Tennant ja Charlie Sheen.


Carnival Row, Amazon 2019




Orlando Bloomin ja Cara Delevingnen tähdittämä sarja sijoittuu viktoriaaniselle ajalle, ja siinä on murhia, rikoksia ja keijuja. Yritin löytää että perustuuko tämä johonkin kirjaan, mutta ilmeisesti ei, kun siitä ei ole sen kummempia mainintoja. Traileri vaikutti tummanpuhuvalta ja aihe vähän erilaiselta, joten tämä alkoi kiinnostaa. 


What we do in the shadows




Olen melko tarkka tällaisista puhtaasti komediasarjoista. Yleensä en niitä ihan katsomalla ala katsomaan, ne ovat enemmänkin taustameluna, jos telkkari sattuu olemaan päällä. Muutamia poikkeuksia tietenkin on, jos huumori on tarpeeksi mustaa ja nokkelaa. Tällä sarjalla voisi olla potentiaalia: sarjassa seurataan kolmea vampyyria, jotka ovat asuneet yhdessä 100 vuotta.


The Name of the Rose




Sarja perustuu Umberto Econ klassikkoon Ruusun nimi. Eletään 1300-lukua, kun munkki ja hänen oppipoikansa alkavat selvittää outoja kuolemia. Muistan katsoneeni kirjaan perustuvan elokuvan moneenkin otteeseen, mutta itse kirjaa en ole koskaan lukenut.

After Life, Netflix 2019




Vaimonsa kuoltua Tonyn asenne elämää kohtaan muuttuu. Hän ei koe enää tarvetta olla turhan kohtelias. Ricky Gervais on yksi mun lemppari koomikoista, joten senkin takia tämä on pakko katsoa.

Creepshow



Nuoren pojan sarjakuva-albumista tuleekin totta. En yleensä tykkää kauhuleffoista/sarjoista, mutta tämä vaikutti jotenkin kiinnostavalta.

Lovecraft Country, HBO



Draama / kauhusarja joka sijoittuu Yhdysvaltoihin 1950-luvulle. Lovecraft Country Perustuu Matt Ruffin samannimiseen romaaniin. Tummaihoinen Atticus Black lähtee seurueensa kanssa roadtripille etsimään kadonnutta isäänsä, pitkin Jim Crow -lakien Yhdysvaltoja.

Ilmeisesti Ruff mainitsee Lovecraftin useampaan otteeseen kirjassaan jollain tapaa, joten jännä nähdä miten se näkyy tv-sarjassa.


maanantai 2. syyskuuta 2019

Osamu Dazai: Ei enää ihminen

Dazai, Osamu : Ei enää ihminen
Weilin+Göös, 1969. 170 s.

Japaninkielinen alkuteos ilmestyi 1937.

Japanilaisen Osamu Dazain Ei enää ihminen (Ningen Shikkaku) on koskettavan rujo kertomus nuoren miehen sielunelämästä hänen ajautuessaan aina kauemmas ja kauemmas ihmispelon ja itseinhon syövereihin. Kirja koostuu kolmesta muistikirjasta, johon päähenkilö Yozo on kirjoittanut tuntemuksiaan elämänsä varrelta.

Niin kauan kun voin saada heidät nauramaan, keinolla millä hyvänsä, tuumin, kaikki sujuu kohdaltani hyvin. Jos onnistun, ihmiset eivät paljonkaan välitä siitä, että olen heidän maailmassaan ulkopuolinen. 

Valitettavasti Dazai ajautui tekemään itsemurhan, ja tässä kirjassa hän kuvaa masennuksen, ulkopuolisuuden ja pelkojen tunteiden täyttämän ihmisen kehityskulkua kohti tuota surullista päämäärää. Kirjan sanotaan olevan monella tapaa semi-elämäkerrallinen, vaikka siinä kuvataankin fiktiivistä hahmoa. Sen voi helposti uskoa, sillä niin syvälle Yozon mieleen Dazai sukeltaa, ja niin monia yhtäläisyyksiä Yozon ja kirjailijan elämästä löytyy.

Kukaan ei oikeastaan tunne Yozoa, ei edes Yozo itse. Häntä ajaa takaa niin suuri pelko ihmisten vihasta, että hän tekee kaikkensa saadakseen ihmiset nauramaan: jos he nauravat, he eivät voi olla vihaisia. Kaikki tuo miellyttämisen tarve tekee hänet vain entistä surullisemmaksi, ja entistä pelokkaammaksi. Kaikkein suurin on se pelko, että joku näkee hänen naamionsa taakse: Yozon elämän suurimmat tragediat pyörivätkin tuon pelon ympärillä. Joskus joku pystyy huomaamaan, että hän vain teeskentelee iloista. Pelko hallitsee ja ohjaa Yozon elämää totaalisesti.

Olemuksessani on aina jotain sameaa, hämärää, löyhkäävän varjon kaltaista. 

Tunsin sympatiaa Yozoa kohtaan, sillä hänen elämänsä vaikutti niin vaikelta ja ilottomalta, teeskentelyltä vailla minkäänlaista aitoa tunnetta. Samalla minun oli kuitenkin vaikea pitää Yozosta, sillä mielestäni hänen läpeensä kyyninen tapa ajatella niin muista kuin itsestäänkin teki hänestä jotenkin luotaantyöntävän. Yozo kaiken muiden miellyttämisen ja pelkojensa keskellä kasvoi mielestäni melko itsekeskeiseksi hahmoksi. Kun toisille tapahtuu pahoja asioita, hän päätyy lähinnä näkemään itsensä uhrina, eikä hirveästi edes mieti toisten, esimeksiksi vaimonsa, auttamista vaikeiden aikojen yli.

Kirja oli todellakin mieleenjäävä lukukokemus, perusteellinen sukellus masentuneen, syrjäytyneen, henkiseen tyhjiöön ajautuneen ihmisen vaelluksesta 1930-luvun Japanissa. Dazain kuvailu oli koskettavaa, välillä inhorelistista, välillä vain surullista. Tämä lukukokemus oli vaikuttava, sellainen joka jää kaihertamaan mieltä. Mutta luulen että yksi lukukerta riittää minulle. Sen sijaan Dazain toinen romaani, Laskeva aurinko päätyi lukulistalleni.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...