torstai 19. maaliskuuta 2020

Näitä kirjoja luen nyt...

Blogi on ollut melkein vahingossa hiljaa jo kaksi kuukautta, äkkiä se aika juoksee... Ajattelin tehdä väliaikakatsauksen niihin kirjoihin, joita olen tällä hetkellä lukemassa. Jostain syystä olen ajautunut enemmän tietokirjojen pariin tätä nykyä, mutta kaunokirjallisuuttakin löytyy. Jos osaisin lukea vain yhtä kirjaa kerralla, saisin varmaan tasaisemmin blogitekstejäkin ulos, mutta kun pitää tehdä kaikki yhtä aikaa... 😅

Filippo Parlatore : Matka pohjoiseen Eurooppaan vuonna 1851 (myös Suomen Lappi mainitaan). Kasvitieteilijä Parlatore matkustaa Skandinavian pohjoisiin kolkkiin selvittämään mihin asti kasvit ovat levinneet, ja siitä on syntynyt tämä monivaiheinen matkakertomus.

Nappasin samalla kirjastoreissulla mukaani myös Hjalmar Appelgrenin Suomen muinaislinnat vuodelta 1891. Tämä Appelgrenin väitöskirja taitaa olla laajin selvitys Suomen linnoista (joista osa on jo tuhoutunut), mitä on tähän mennessä tehty. Tätä on hauska lukea jo vanhahtavan kielensä vuoksi. 


Robert Whitakerin Anatomy of an Epidemic kaivautuu syvälle Yhdysvaltojen lääketeollisuuteen ja mielisairauksien räjähdysmäiseen kasvuun Amerikassa. Voiko olla, että esimerkiksi masennuslääkkeet pidemmän päälle pahentavat mielenterveysongelmia, ja johtavat loputtomaan lääkekierteeseen, jota ei voi koskaan lopettaa?

Aleksandr Solzenitsyn : Gulag - Vankileirien saaristo. Solzenitsyn vietti 11 vuotta Neuvostoliiton vankileirillä kirjoittamansa kirjeen vuoksi. Hän selvisi sieltä elossa, ja kuvaa nyt kirjassaan vankileirien karmeita oloja omiin ja satojen muiden vankien kokemuksiin perustuen. Kirjansa vuoksi hänet karkotettiin maasta. Neuvostoliitossa tätä ei tietenkään koskaan julkaistu, ja Suomessakin kesti pitkään, ennen kuin kustantajat hyväksyivät sen julkaistavaksi. Tässä vuonna 2012 ilmestyneessä laitoksessa on Sofi Oksasen saatesanat.

Lisäksi minulla on lainassa kirjastosta muun muassa Richard Adamsin Ruohometsän kansa, ja Kenneth Grahamen The Wind in the Willows. Historia painottuu aika paljon näissä kirjavalinnoissa, mutta on myös kova halu palata klassikkokirjojen pariin!

P.s. Lukuiloa kaikille, ja tsemppiä tämän koronaviruksen kanssa taisteluun! Kyllähän tämä nyt vaikuttaa kaikkien elämään tavalla tai toisella...

2 kommenttia:

  1. Tuo Gulag kiinnostaa kovasti. Kiitos lukuvinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kiinnostuit! :) Onhan tuo melkonen järkäle, mutta tärkeä kirja!

      Poista