Lämminhenkinen joulusatu: Untu ja sydäntalven salaisuus

Nora & Pirkko-Liisa Surojegin : Untu ja sydäntalven salaisuus
Otava, 2012. 95 s.

"Minusta joulu kuulostaa rauhalliselta. Sellaiselta, että sen voisi ottaa kainaloon ja katsella vaikka kuuta..."

Ajattelin kirjastossa käydessäni vilkaista myös satuhyllyä, sillä halusin herätellä taas henkiin Satusunnuntaita täällä blogissa. Onhan se lokoisaa pysähtyä välillä lukemaan satukirjaa, ja antaa aivojen levätä raskailta lukutaakoilta.

Tämä ihana satukirja löytyikin heti hyllyltä esille nostettuna, ja etenkin kirjan nimi tuntui kutsuvan minua. Minun sydämestä löytyy myös erityinen paikka Pirkko-Liisa Surojeginin kuvituksille, sillä niissä on aina seesteinen ja luonnonläheinen tunnelma. Kirjan on kirjoittanut Nora Surojegin, jonka tekstistä huokuu myös tietty lämpöisyys ja huumori. Untu ja sydäntalven salaisuus oli oikein mukavaa luettavaa näin joulukuun talvisiin (vihdoinkin) tunnelmiin.

Untu Willi on rannikolla asustava pikkuruinen ukkeli, joka yksi päivä löytää postikortin, jossa toivotetaan joulun valoa. Untua alkoi mietityttää, mikä oikein on joulu tai joulun valo... Hän päättää lähteä matkalle kauas pohjoiseen etsimään vastauksia kysymyksiinsä. Matkallaan Untu tutustuu monenmoiseen metsänväkeen aina muppeleista lontteihin ja pelottavaan rautamatoon.

Tästä kirjasta tuli hyvälle mielelle. Sadusta huokui suomalainen luonto ja rauhallisuus: matkanvarrella pysähdytään kahvikupposelle tai mustikkateelle, ja kuunnellaan toisten kertomuksia luonnonhelmassa. Mukana on hauskoja ja kekseliäitä otuksia, kuten maailmanympärysmatkalla olevat (erehdyttävästi puita muistuttavat) hämyläiset, jotka eivät tosin ole edenneet kovin pitkälle vuosien varrella.

Untun matka sydäntalven salaisuutta kohti on ihanan lämminhenkistä huumoria ja elämänfilosofiaa sisältävä seikkalu, jota suosittelen lämpimästi kaikille. Tuli ihan Tove Jansson fiiliksiä tätä lukiessa, ja Muumithan on ihania kirjoja niin lapsille kuin aikuisille. Niin on tämäkin. 💜