Muumilaakson marraskuu sopii täydellisesti syksyyn

Jansson, Tove : Muumilaakson marraskuu
WSOY, 1970. 170 s.

Tuntuu hyvältä kerätä omaisuutensa aivan likelle itseään, koota ajatuksensa ja kääriytyä lämpöönsä ja kaivautua kaikkein perimmäiseen koloon, turvallisuuden keskipisteeseen, missä voi puolustaa kaikkea mikä on tärkeää ja arvokasta ja ikiomaa. Sitten saavat pakkaset ja pimeys ja myrskyt tulla minkä ehtivät.

Tove Janssonin Muumilaakson marraskuuta oli ihana lukea, varsinkin tähän aikaan vuodesta. Pääsee latautumaan kunnon syksytunnelmaan. 💛

Kirjassa syksyn sateinen kylmyys ajaa Hemulin, Mymmelin, Tuhton, Ruttuvaarin ja Vilijonkkan muumilaaksoon etsimään lämpöä ja turvaa. Mutta muumitalo on tyhjä. Mihin muumit ovat menneet? Kuka nyt tekee lämmintä herukkamehua ja luo kotoisaa tunnelmaa? Vieraat asettuvat muumitaloon, mutta kaikki ei ole aivan samoin ilman muumeja. 

Tässä Janssonin viimeisessä muumiromaanissa on jotenin alakuloinen vire. Minulle syksy (ja talvi) on parasta aikaa vuodesta, mutta tiedän että monelle se on pimeää ja masentavaa aikaa. Ehkä kirjasta vähän huokuu kumpikin tunnelma omalla tavallaan? Syksy on lähtemisen aikaa. Mutta myös jäämisen aikaa. Tärkeää on tehdä valintansa ajoissa.

Yhtenä teemana on myös omana itsenä oleminen ja pysyminen, se ettei kannata yrittää muuttua. Vilijonkka yrittää kaikkensa ollakseen kuten Muumimamma, mutta on vain yksi Muumimamma. Ja vain yksi Vilijonkka.

Muumikirjat ovat ihanan lämpöistä luettavaa aina. :)