perjantai 27. lokakuuta 2017

Robin Hobb: Salamurhaajan oppipoika


Hobb, Robin: Salamurhaajan oppipoika
Näkijän taru 1
Otava, 1996. 446 s.

Vihdoinkin tuli luettua tämä modernin fantasiakirjallisuuden klassikoksi jo noussut teos, jota ihmiset ovat yrittäneet saada mua lukemaan jo vuosia. Robin Hobbin Salamurhaajan oppipoika aloittaa Näkijän taru -nimisen kirjasarjan, jossa seurataan Prinssi Uljaan äpäräpojan Fitzin elämää. Hobb on kirjoittanut monta tähän samaan maailmaan sijoittuvaa sarjaa ja kirjaa, joista käytetään yhteistä sarjanimeä Realm of the Elderlings. Valitettavasti kaikkia näitä kirjoja ei ole suomennettu.

Fitzin lapsuus, sellaisenaan kuin hän on sen tuntenut, tulee päätökseen, kun hänet raahataan Prinssi Uljaan ystävän ja hovin eläintenhoitajan Burrichin luo. Hän nimeää äpäräpojan osuvasti Fitziksi ja pyrkii kasvattamaan hänestä kunnollisen pojan, yrittäen samalla pitää mahdollisimman matalaa profiilia. Kuningas Ovela iskee kuitenkin silmänsä Fitziin, ja näin pojasta aletaan kouluttamaan muiden tietämättä salamurhaajaa kuninkaalle, samalla kun hänen päivänsä täyttyvät myös monen monista muista oppitunneista. Toiset valtaapitävät kokevat Fitzin läsnäolon hovissa uhkana, kun taas toiset mahdollisuutena. Poika on nimittäin perinyt isältään sukunsa näkijän lahjan ja telepaattisen kommunikoinnin taidon.

Salamurhaajan oppipojassa tarinan kertoja on vanhempi Fitz, joka muistelee kohtaamiaan tapahtumia. Hän muistelee mitä ajatteli asioista pienenä poikana, välillä ihmetellen omia päätöksiään, mikä oli ihan mielenkiintoinen tapa kertoa tarinaa. Fitz on henkilöhahmona mukavan oloinen, mutta yksinäinen poika, joka tahtomattaan joutuu mukaan hovin ja Kuuden herttuakunnan valtataisteluihin, koska hän on korkea-arvoisen prinssin äpärä. Kirjassa seurataan hänen varttumistaan pienestä pojasta teini-ikäiseksi salamurhaajaksi.

Vaikka en konsanaan muuta olisi tehnyt kuin syntynyt ja löytynyt, olin jo jättänyt merkkini koko maahan ja aikakirjoihin. Vartuin ilman isää ja äitiä hovissa, missä kaikki tajusivat minun tuovan muutoksen mukanani. Ja paljon minä muutinkin.


Kirjan maailma kostuu kuudesta herttuakunnasta, joita hallitsee Näkijöiden suku. Herttuakuntia ovat kohdanneet vaikeat ajat, kun pahamaineiset punakaartilaiset ryöstävät julmasti ihmisiä ja vaativat heistä lunnaita: maksakaa niin tapamme heidät, jos ette maksa, palautamme heidät. Kuningas ei tiedä mitä punakaartilaisten ja heidän käsittelystään palanneiden ihmisten kanssa pitäisi tehdä, kansa on tyytymätön ja kapinan uhka on todellinen. Tätä ympäristöä ja poliittisia tapahtumia lukija seuraa tavallaan nuoren pojan näkökulmasta, joka yrittää ymmärtää maailmaa johon hänet on heitetty. Kaikkea hän ei ymmärräkään. 

Pidin paljon Hobbin lämpöisestä, pohdiskelevasta kerrontatyylistä, ja etenkin joka luvun alussa olevista pienistä kappaleista, joissa avataan Kuuden herttuakunnan tärkeiden henkilöiden ja tapahtumien taustoja. Tarina alkoi mielenkiintoisesti, mutta lähti sitten etenemään aika verkkaisesti omasta mielestäni. Välillä sitten taas tuli luettua sata sivua melkein huomaamatta. Tykkäsin kuitenkin kirjasta, vaikka se oli ihan erilainen kuin odotin mainospuheiden perusteella. (Poikaystävä rakastaa näitä kirjoja ja vertasi tätä Game of Thronesiin, mikä ei nyt ihan mennyt nappiin omasta mielestäni. Hän ei tosin ole katsonut kyseistä sarjaa taikka lukenut kirjoja, joten... Anyways)

Vaikka tämä kirja on yksi fantasiakirjallisuuden tunnetuimpia teoksia, ja sanotaan olevan must-read etenkin kaikille fantasian ystäville, luulen että muutkin voisivat ihan hyvin pitää kirjasta. Tässä ei nimittäin ollut ylitsevuotavasti fantasian elementtejä, vaikka jonkin verran tietysti. Saa nähdä onko tulevissa kirjoissa sitten niitä enemmän, ja mitä esimerkiksi pelottavista punakaartilaista selviää.

Kirja jätti minut pohtimaan mitä kaikkea kertoja-Fitz on joutunut kokemaan ja millaiseksi aikuiseksi tämä kuninkaan salamurhaaja tuleekaan kasvamaan. Pitää vissiin lukea sarjan muutkin kirjat. 😃


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...