Hanneriina Moisseinen: Kannas

Hanneriina Moisseinen: Kannas
Kreegah Bundolo, 2016. 237 s.

Hanneriina Moisseisen Kannas oli yksi niistä sarjakuvista, joita tuli luettua Superlukumaratonin aikana. (Note to self: sarjakuvat ovat hyvä valinta maratoneihin.) Aiemmin olen lukenut Moisseiselta koskettavan sarjakuva-albumin Isä - Father, jossa hän kertoo isänsä katoamisesta.

Kannas sen sijaan kertoo riipaisevan tarinan jatkosodasta ja Karjalasta evakkoon joutuneista ihmisistä. Toisaalla on ainoana joukostaan elossa selinnyt, mutta fyysisesti ja henkisesti vammautunut mies, joka ei muista omaa nimeään. Toisaalla taas ihmiset lähtevät marssimaan evakkoon, se määrä tavaroita mukanaan, mitä he jaksavat kantaa. Kolmantena näkökulmana on nainen, joka kuuntelee radiosta lähetystä evakkoon lähteneiden marssista.

Moisseinen on piirtänyt tämän hieman luonnosmaisella otteella, mihin oli tottuminen aluksi. Lopulta kuitenkin päädyin tykkäämään tästä tyylistä, sillä se jotenkin omalla tavallaan tuntui korostavan tuon ajan hektistä liikkeellelähtöä ja sodan järjettömyyttä. Välillä sivut sisältävät myös oikeita valokuvia muun muassa evakkolaisista, kotieläimistä ja kuolleista sotilaista. Se oli mielenkiintoinen ratkaisu ja teki sarjakuvan sisältämän tarinan hyvin todentuntoiseksi.

Hän vaikuttaa heikkomieliseltä eikö totta... Sähköshokkihoito ja viikon lepo kenties auttaisivat...

Moisseinen käsittelee tarinassaan muun muassa sitä, miten sodan tuomia traumoja ei osattu hoitaa ollenkaan... Osataanko vieläkään? Ainoana omasta rykmentistään elossa selvinneellä miehellä on vakavia traumoja ja vammoja, mutta niitä ei juuri yritetä ymmärtää tai hoitaa. Loppua kohti tarinat myös alkavat nivoutua yhteen, ja mielestäni radiolähetyksen tuominen tarinaan oli hyvä tapa tuoda esiin evakkoon lähteneiden tuntemuksia ja kokemuksia.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä(kin) sarjakuvasta. Suosittelen lukemiseksi etenkin kaikille sota- ja evakkotarinoista kiinnostuneille.