Katinka Sarjanoja: Korpinlaulu

Sarjanoja, Katinka : Korpinlaulu
Karisto, 2019. 532 s.

Katinka Sarjanojan esikoisteos Korpinlaulu on fantasiakirjallisuutta, jossa historia havisee aika voimakkaasti. Tässä onkin vähän enemmän historiallisen romaanin tuntua, vaikka eletäänkin kuvitteellisessa maailmassa, ja fantasian elementtejä on kääritty mukaan. Takakansiteksti kuvailee kirjaa kelttiläishenkiseksi fantasiaksi, mikä tuntuu ihan osuvalta.

Romaanissa päähenkilö Étain, Korppikurun kuninkaallisten sukuun kuuluva aatelinen, joutuu todistamaan isänsä teloitusta, jonka jälkeen hänet naitetaan miehelle jota hän ei tunne. Étain on kuitenkin tehnyt verivalan toisen miehen kanssa, ja se taikuus ei jätä häntä rauhaan.

Päällimmäinen tunne tästä kirjasta on positiivinen, ja aion lukea trilogian muutkin osat tulevaisuudessa. Mutta toisaalta kirjasta jäi vähän kalvava tunne, että olisin halunnut hieman jotain enemmän. Ehkä tapahtumat vierivät omaan makuuni liian vauhdikkaasti eteenpäin, ja jotkin juonenkäänteet tuntuivat ärsyttävän ennalta-arvattavilta. Dramaattiset juonikuviotkaan eivät herättäneet kovin suuria tunteita, vaikka viihdyttäviä olivatkin. Ehkä sen takia, että missään välissä ei jääty kovin pitkäksi aikaa sulattelemaan tapahtuneita asioita henkilöhahmojen kannalta, jotta niiden vaikutukset välittyisivät lukijallekin kokonaisuudessaan?

Loppua kohden henkilöitäkin alkoi vilistä kirjassa sen verran, että mielenkiinto ei pysynyt heissä kaikissa. Kaipasin enemmän persoonallisuutta ja vähemmän mustavalkoisuutta henkilöhahmoihin. Tykkään siitä, kun kirjojen henkilöt tuntuvat aidoilta, jollain tapaa samastuttavilta tai ymmärrettäviltä, vaikka he tekisivätkin pahoja asioita.

Sarjanoja kuitenkin kirjoittaa kauniisti, ja maalailee Savusälvästä, sen aatelisista, perinteistä ja uskonnoista mielenkiintoisen maailman, johon toivoisin pääseväni uppoutumaan enemmänkin trilogian jatko-osissa. Tykkäsin paljon esimerkiksi ihmisten nimistä ja nimeämisen perinteestä ylipäätään. Rautakatse, Korpinlaulu... Kirjassa on siis mielestäni paljon hyvää ja lupaavaa. Tämä oli ehdottomasti nopealukuinen, sillä reilut 500 sivua tuli luettua parissa päivässä. Jos siis kärsit vaikka lukujumista, niin tämä kirja voi olla oivaa lääkettä siihen. 😉

Romaanista muualla: Yksi luku vielä..., Nörttitytöt, HS, Siniset helmet