torstai 27. lokakuuta 2016

Houkuttelevia syksyn uutuuskirjoja

Kokosin tähän muutamia uutuuskirjoja, jotka kuulostavat sen verran mielenkiintoisilta, että katsastan ne varmasti jossakin vaiheessa. Osaan on kirjastossa aika paljon varauksia, joten niitä ei välttämättä ihan heti käsiinsä saa... Odottavan aika on pitkä. :D

Mikko-Pekka Heikkinen: Poromafia
 Johnny Kniga, 2016. 382 s.


Kuvaus: "Nelihangan suku on hallinnut Utsjokea rautaisin ottein kauemmin kuin kukaan jaksaa muistaa. Suvun viimeisen pororuhtinaan jäädessä eläkkeelle, perheenjäsenet riitaantuvat verisesti. Seurauksena on jengisota, jonka lopputuloksena koko saamelainen elämäntapa mullistuu."

Tietenkin näin palijasjalakasena lappilaisena tämmönen kirja kiinnostaa, ja kansikuvakin on aika jännän näköinen.


Leena Virtanen: Tulen morsian - Tosikertomus noitavainoista Suomessa 1666-1671
WSOY, 2016. 277 s. 


Kuvaus: "Todisteita noituudesta, yhteistyöstä paholaisen kanssa: pahalla silmällä katsominen, odottamaton viljaonni, yrteillä parantaminen.

Kun palavan oikeustajun ja luterilaisen kristinuskon omaksunut tuomari saapuu Ahvenanmaalle, saaren arkiset loitsimisen perinteet kääntyvät yllättäen yhteisöä vastaan. Kuolemantuomion saattaa pian saada mitä vähäisimmästä syystä. Hallitsemattomassa ilmiantojen ketjussa, peukaloruuvien kiristyksessä ja mestaustuomion pelossa kukaan ei enää ole turvassa. Naiset pakotetaan kääntymään toisiaan vastaan."

Mielenkiintoinen aihe kaiken kaikkiaan...


J. R. R. Tolkien: Kullervon tarina
WSOY, 2016. 163 s. 

Kuvaus: "Hobittien ja Keski-Maan luojan oma versio Kalevalan traagisimman hahmon, Kullervon, tarinasta julkaistaan viimein. Tästä kertomuksesta sai alkunsa koko Tolkienin tarumaailma."

Tämähän pitää ehdottomasti katsastaa!

Scott Stossel: Pelosta sekaisin - Yhden miehen matka ahdistuneisuuden ytimeen
WSOY, 2016. 500 s.


Kuvaus: "Monipuolinen kuvaus ahdistuneisuuden historiasta ja hoidosta.

Mikä saa aikuisen miehen pelkäämään kuolemaa tiskatessaan astioita? Tuntemaan huimausta ja vapinaa tavallisessa kokouksessa?

Kirjailija Scott Stosselin elämä ahdistuneisuushäiriön kanssa on ollut juuri tätä: kuolemanpelkoa arjen keskellä. Tuskastuneena hän alkaa tutkia taudin perimmäistä olemusta. Johtuuko ahdistuneisuushäiriö geeneistä, lapsuuden traumasta vai aivojen kemiallisesta epätasapainosta?"

Jokainen varmasti tavalla tai toisella jossain elämän vaiheessa on tuntenut ahdistusta. Toiset enemmän ja toiset vähemmän... Mikä sen tosiaan aiheuttaa?

 
Juha-Pekka Koskinen: Luciferin oppipojat
WSOY, 2016. 293 s.


Kuvaus: "Avaruusaluksessa vihamiehet on helppo pitää lähellä.

Luciferin oppipojat on kova, yllättävä ja korulauseita kaihtava suuri seikkailu uskosta, petturuudesta ja ihmisyydestä. Kiinnittäkää turvavyönne, valmistautukaa lähtökiihdytykseen sinne, mistä ei ole paluuta."

Hullunkurisen ja mielenkiintoisen kuuloinen kirja, joten täytyyhän tähänkin tutustua.


Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi
WSOY, 2016. 303s.



Kuvaus: "Tutkijapariskunta päättää yrittää lasta, vuosien pohdinnan jälkeen. Tytär syntyy mutta ehtii elää vain hetken. Kirjallisiin murhenäytelmiin perehtynyt isä joutuu kohtaamaan todellisen tragedian.

Tuntematon lapsi on puhutteleva ja analyyttinen esikoisromaani vastasyntyneen lapsen menettämisestä ja elämän jatkamisesta tilanteessa jossa valo käy vähiin. Vahva miesnäkökulma ja omakohtaisuus tuovat syvyyttä yleisinhimilliseen ja arkaan aiheeseen."

Suru on tunne, joka jokaiselle ainakin jossain elämänvaiheessa tulee tutuksi... Mielenkiinnon herätti miesnäkökulma aiheeseen, josta yleensä kirjoitetaan äidin näkökulmasta.


J. K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi
Tammi, 2016. 450 s. 


Kuvaus: "Kahdeksas tarina. Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin.

Harry Potter ja kirottu lapsi on J.K. Rowlingin, John Tiffanyn ja Jack Thornen luoma uusi tarina, jonka on näytelmäksi kirjoittanut Jack Thorne. Se on kahdeksas Harry Potter -tarina ja virallisesti ensimmäinen, josta on tehty näytelmäversio. Näytelmän ensi-ilta oli Lontoon West Endissä 30.7.2016.

Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista."

Mitä mitä, uusi Harry Potter?! Totta kai minä luen sen :D


Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia
Tammi, 2016. 556 s. 


Kuvaus: "Kertomus ystävyydestä, rakkaudesta ja paratiisiin luikertavasta käärmeestä. Dickerin varmaotteinen nuoruudenkuvaus viihdyttää jokaista lukijaa"

En ole lukenut Totuus Harry Quebertin tapauksesta -kirjaa vielä, mutta sekin on ollut lukulistalla jo jonkin aikaa. Totta tämäkin täytyy sinne laittaa!

Winston Graham: Poldark - Kapinallinen
Gummerus, 2016. 555 s.

Kuvaus: "Cornwall, 1783–87. Ross Poldark palaa haavoittuneena Yhdysvaltain vapaussodasta kotiinsa pieneen englantilaiseen kaivos- ja kalastajakylään. Perillä Ross saa kuulla isänsä kuolleen, kotitilansa ränsistyneen ja rakastamansa naisen kihlautuneen hänen serkkunsa kanssa.

Vaikka Ross tajuaa olevansa ulkopuolinen kovaa vauhtia muuttuvassa maailmassa, hän ei anna periksi. Hänen epätoivoisia kaivosmiehiä ja talonpoikia kohtaan tuntemansa sympatia kantaa yli luokkarajojen ja vaikeiden aikojen. Suurin käännekohta miehen elämässä on kuitenkin se, kun hän pelastaa katukahakan keskeltä nuoren nälkiintyneen tytön ja ottaa hänet kotiinsa palkolliseksi.

Ross Poldark – Kapinallinen on Winston Grahamin historiallisten romaanien sarjan ensimmäinen osa, joka esittelee lukijoille ristiriitojen repimän mutta oikeamielisen Ross Poldarkin, suuren romanttisen sankarin."

Taas kirjasarja, josta kuulin vasta tv-sarjan myötä... Tämä ei varsinaisesti ole uutuus, sillä kirja on tullut aikoja sitten, mutta nyt (varmasti tv-sarjan myötä) siitä julkaistiin uudistettu suomennos. Kirja kuulostaa kyllä juuri sellaiselta mistä tykkään. Draamaa, romantiikkaa ja historiaa.
 

Mima Sinclair: Pipari-ihmemaa - 30 piparkakkuohjetta leivontaan ja koristeluun
Gummerus, 2016. 112 s.


Kuvaus: "Lumoudu piparkakkuherkuista! Pipari-ihmemaasta saat parhaat perustaikinaohjeet ja 30 uutta ideaa leivontaan ja koristeluun. Valitse erilaisten piparkakkutalojen joukosta juhlapöydän katseenvangitsija tai rakenna piparikerrostaloista kokonainen katu. Koristele kotisi herkullisella linnunpöntöllä ja syötävällä tähtikranssilla. Kokoa lasipurkkiin leivottava yllätyslahja. Piparimausteiset leivonnaiset puolestaan maistuvat ympäri vuoden.

Mima Sinclair on luonut mielikuvituksellisia, helppoja ja haastavampiakin reseptejä. Kirjassa huomioidaan ilahduttavasti myös maidoton ja gluteeniton ruokavalio. Saat vinkkejä kokoamiseen, kiinnittämiseen ja kuorruttamiseen, jotta luomuksesi onnistuisivat joka kerta."

Tänä jouluna minun piparkakkutalo tulee onnistumaan! Prkl :D


2 kommenttia:

  1. En ollutkaan kuullut Scott Stosselin kirjasta Pelosta sekaisin - Yhden miehen matka ahdistuneisuuden ytimeen aiemmin. Kiitän vinkistä, ja lisään lukulistalleni (joka paisuu paisumistaan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kiinnostuit! Täällä toinen, jonka lukulista alkaa olla jo aika pitkä... Onneksi se on positiivinen ongelma. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...