keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

 

"Olipa heidät johtanut pohjoisen meren rannalle velvollisuudentunne, aate, rakkaus tai mahdolli­suus työhön, olivat ihanteet kuolleet jo ensimmäis­ten viikkojen aikana. Vaikka naisten ruumiisiin ei sota ollut iskenyt haavaa, olivat mielet silti niin rie­kaleina, että he häpesivät sitä."

 

 

Näin tämän kirjan mummolassa olkkarin pöydällä, ja ajattelin heti että minun pitää lukea se. En tiedä ehtikö mummo sitä aloittaa. 

Minulle toisen maailmansodan aika etenkin Lapissa on tullut tutuksi mummon kuvailemana. Hänhän oli silloin nuori tyttö ja muisti kaiken valokuvatarkasti. Sodan alun, paikalle saapuneet saksalaiset, evakkoretken... Paluun takaisin täysin poltettuun Lappiin, joka oli täynnä miinoja. Ystävät ja perheenjäsenet, jotka menetettiin sodassa ja sen jälkeen muun muassa maamiinoihin. Näitä aiheita myös tässä kirjassa sivutaan.

Ei kertonut katuvansa on viiden naisen vaelluskertomus Norjasta takaisin Suomeen. Eletään vuotta 1945. He olivat kukin omista syistään päättäneet lähteä Suomesta saksalaisten mukana, kuka rakkauden, kuka työn tai isänmaallisuuden tähden, mutta kun Suomi ja Saksa päätyivätkin sodan vastakkaisille puolille, näitä naisia odottikin vankileiri Norjassa. Sen sijaan, että he lähtisivät autokyydillä kotimaahansa, päätepysäkkinä Hangon vankileiri, muutaman naisen joukko saakin yllättävän mahdollisuuden lähteä kävellen Suomeen - halki täystuhon kokeneen Lapin. 

Matkalla naiset päätyvät kaikessa hiljaisuudessa pohdiskelemaan tekemiään valintoja ja niiden seurauksia nyt kun sota on ohi, ja elämä Suomessa odottaa. Miten heidät otetaan vastaan? Sen taitaa jokainen jo tietää. Kulku poltetun maaston halki on vaikeaa. Ikäviä kohtaamisiakaan ei voi välttää, vaikka kovasti he sitä yrittävät. Maa on täynnä räjähteitä, joka tuo oman kuolettavan vaaransa matkan keskelle. Sen lisäksi, että Lapin luonto on melko armoton jo muutenkin.

Lapin sota esiintyy kirjassa lähinnä sodan jälkinäyttämönä, jonka läpi kovia kokenut naisjoukkio kulkee. Onhan se ollut täysin turmeltu maisema, johon moni joutui palaamaan, ja mielestäni sitä kuvaillaan tässä hyvin.

Karusta ja synkästä aiheesta huolimatta kirja oli yllättävän nopealukuinen ja aika meni kuin siivillä tämän kanssa. Murheiden keskellä on valoa ja pieniä huumorin pilkahduksiakin, ja vaikka Veera, Irene, Katri, Aili ja Siiri eivät missään tapauksessa aio tavata toisiaan enää matkan jälkeen, jonkinlainen yhteys heidän välilleen syntyy pakostakin tällaisen koettelemuksen myötä. Samalla tavoin voisin kai kuvailla omaa yhteyttä päähenkilöihin... Hieman hataralla pohjalla, suurin osa naisista jäi melko etäiseksi, mutta lukukokemus oli vaikuttava ja varmasti mielen perukoilla vielä pitkään.

***

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

WSOY, 2020. 351 s.

Luettu Nextorysta e-kirjana

***

4 kommenttia:

  1. Itse en ole vielä tätä kirjaa avannut, se odottaa omassa kirjahyllyssäni. Mieluinen äitienpäivälahja, kuten kirja aina on. "Panttaan" tätäkin kirjaa, koska uskon pitäväni siitä. Äitini muistot noista evakkoajoista ovat hyvin minunkin muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä hyvä lahja, toivottavasti tykkäät tästä! :)

      Poista
  2. Minusta tämä oli viime vuoden paras suomalainen kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut luettua hirveästi kotimaista viime vuonna, niin ei pysty vertaamaan, mutta olihan tämä hyvä kyl. :)

      Poista