V. E. Schwab: Magian syvempi sävy

 

Ainoastaan ne harvat, jotka pystyivät liikkumaan Lontoiden välillä, tarvitsivat jonkin keinon pitää heidät oikella tiellä. Siksi Kell - Mustana Lontoona tunnetun kadonneen kaupungin innoittamana - oli antanut oman värin kullekin jäljelle jääneelle pääkaupungille.

Harmaa taikuudettomalle valtakunnalle.

Punainen terveelle valtakunnalle.

Valkoinen nälkään nääntyvälle maailmalle.

 

 

Tätä kirjaa työkaveri suositteli minulle, ja kun se vielä alkoi tulemaan kirjasovelluksessa harva se päivä vastaan, pakkohan se oli lukea! Ja ei ollut pettymys. ♡

Kell on yksi viimeisistä jäljellä olevista antareista, eli velhoista, jotka pystyvät matkustamaan eri maailmojen välillä. Maailmassa on monta Lontoota ja Kell toimii viestinviejänä punaisen, valkoisen ja harmaan Lontoon välillä. Lontoot ovat keskenään täysin erilaiset ja hyvin paljon toisistaan poikkeavien hallitsijoiden hallussa. Viestien toimittamisen rinnalla Kell myös salakuljettaa esineitä Lontoiden välillä - mikä on erittäin kiellettyä. Se vie Kellin tielle, josta ei ole helppoa pois pääsyä.

Lila taas on köyhä taskuvaras, joka on hionut selviytymistaitonsa huippuunsa. Kunnes päätyy varastamaan väärän henkilön taskusta, jolloin hänenkin soppansa on valmis... Kell ja Lila ovat kumpikin vaarallisen tehtävän edessä, sillä valloilleen päässyt magia uhkaa heitä kaikkia, maailmasta riippumatta.

Tarinaa kerrotaan vuoronperään Kellin ja Lilan näkökulmasta. Kell asuu taikuuden kyllästämässä punaisessa Lontoossa, kuningasperheen jäsenenä. Häntä kunnioitetaan ja pelätään, koska hänen velhontaitonsa näkyy heti kaikille, sillä hänen toinen silmänsä on täysin musta - antarin merkki. Lilan elämä taas on harmaassa Lontoossa, jossa taikuutta ei tavata juuri koskaan. Siellä se on melkeinpä myytti. Harmaassa Lontoossa asioita pyörittävät ihmiset, omaan ihmismäiseen tapaansa. Ja Lila on aina kaivannut ulospääsyä, seikkalua.

Olipas ihanan maaginen kirjasarjan aloitus. Totta kai aiheena on hyvän ja pahan taistelu - magia ja musta magia - kuten usein fantasiakirjoissa. Se aihe tuskin kuluu koskaan loppuun. Aikoinaan käydyssä suuressa sodassa eri Lontoot selvisivät eri tavoin: toiset kukoistivat kun taas toiset sortuivat kaaokseen. Valkoinen Lontoo pahuuden tyyssijana oli hyytävä paikka ja pahikset sellaisia, joita rakastaa vihata. Holland - surulliseen tilanteeseen ajautunut toinen maailmojen välillä matkaava antari - oli mielenkiintoisesti jossain hyvän ja pahan välimaastossa. 

Ihastuin sekä Kellin että vauhdikkaan Lilan hahmoihin, heidän persoonallisuutensa täydentävät toisiaan mukavasti. Kell ja Lila taistelevat molemmat tietynlaisen kuulumattomuuden ja erilaisuuden tunteiden kanssa. Kell on otettu osaksi kuningasperhettä, ja vaikka häntä on kohdeltu hyvin, hänellä ei ole oikeastaan vaihtoehtoa lähteä. Kuningasperhe omistaa hänet. Kell ei ole koskaan nähnytkään muuta maailmaa, pelkästään eri Lontoot. Lila taas ei tunne kuuluvansa yhtään mihinkään, eikä koskaan anna itsensä kiintyä juuri keneenkään, ihmisiin tai paikkoihin. Kell on siis omalla tavallaan erittäin hyväosainen, muttei millään tavoin vapaa, kun taas kaoottista elämää viettävällä Lilalla ei ole mitään - paitsi vapaus.

Valtakunta -kirjasarjan seuraavia osia odotellessa oli ihan mukava löytää tällainen toinen toiminnantäyteinen fantasiamaailma, johon saa uppoutua ja jossa lukeminen ei ihan heti lopu kesken. Täytyy myös sanoa, että tykkään tämän kirjasarjan kaikista kansikuvista ihan älyttömästi! Hienosti suunniteltuja, sopivat kirjojen henkeen täydellisesti.

***

V. E. Schwab: Magian syvempi sävy

Shades of Magic #1

Karisto, 2019. 457 s.

Luettu e-kirjana Nextorysta

***

Lisää luettavaa:

Kommentit

Blogin luetuimmat tekstit