Ismail Kadare: Kolme surulaulua Kosovolle

Kadare, Ismail: Kolme surulaulua Kosovolle
Faros, 2009. 88 s.
Alkup. julkaisu vuodelta 1998

"Mutta enemmän kuin itse armeijaa ihmiset pelkäsivät jotain muuta: nimityksiä Balkan ja balkanilainen. Turkkilaiset kastoivat niemimaan ja paikalliset asukkaat tällä nimellä jo ennen kuin olivat kunnolla astuneet sinne, ja nimi tarttui kiinni kuin uudet suomut vanhan matelijan ruumiiseen. Paikallisista tuntui pahalta. He kieriskelivät unessa ikään kuin ravistaakseen pois tuon nimen, mutta se tekikin päinvastoin, tunkeutui sisään väkevämmin kuin muuttuakseen yhdeksi heidän ihonsa alla. Nyt he oivalsivat, etteivät he hajaantuneina olleet yrittäneetkään antaa niemimaalle yhtä nimeä."

Tämän Ismail Kadaren kaihoisan ja surumielisen pienoisromaanin keskiössä on vuonna 1389 käyty taistelu osmaniarmeijan ja balkanilaisten joukkojen välillä. Kertomus koostuu kolmesta luvusta, joissa jokaisessa näkökulma vaihtuu, mutta tarinat liittyvät tiiviisti toisiinsa.

Ikivanha sota

Huhupuheet alkavat kiertää ihmisten keskuudessa. Kerrotaan, että kaksi prinssiä, veljeksiä, olisivat riidoissa keskenään. Huhutaan tulevasta sodasta. Turkkilaisten armeijasta. Sakean sumun keskellä käydään veriset taistelut ja sulttaani Murad kaatuu, mutta osmanit voittavat. Kuninkaan veri haudataan Mustarastaiden kentälle, Kosovoon.

Ylhäinen rouva

Tarinan näkökulma vaihtuu Rapsodeihin, sotalaulajiin. Balkanilaiset lähtevät pakoretkelle, etsien oikeaa suuntaa ja paikkaansa maailmassa. Sotalaulajista serbit ja albaanit eivät osaa haudata vanhoja kaunojaan, vaikka he ovat nyt liittolaisia. He haluavat laulaa sotalaulujaan, vaikka ihmiset eivät ymmärrä niitä, eivätkä halua niitä kuulla.

Kuninkaallinen rukous

Kosovon maahan haudattu kuningas Murad seuraa yksinäisenä ja avuttomana uusien sotien ja taisteluiden syntyjä ja loppuja. Välillä tulee hiljaista kymmeniksi vuosiksi, kunnes hän taas kuulee uutisten rippeitä maailman tapahtumista.

Kolme surulaulua Kosovolle on hyvin runollinen teos, joka jättää paljon tulkinnan varaa. Minulle tämä kertoi ihmisten kyvyttömyydestä solmia rauhaa keskenään: on serbit ja albaanit, kristityt ja muslimit.... Eri uskontojen ja kansalaisuuksien eripurat ovat vahvasti aiheina tässä kirjassa. Rivien välistä huokuu kirjailijan tuntema surullisuus siitä, että aina alkaa uusi sota. Vanhat kaunat tuntuvat nousevan esiin uudestaan ja uudestaan. Tuleeko kierteelle koskaan loppua?