maanantai 15. tammikuuta 2018

Tove Jansson: Kertomus näkymättömästä lapsesta ja Kuusi


Jansson, Tove: Kertomus näkymättömästä lapsesta ja Kuusi
Kaksi muumitarinaa
WSOY, 2017. 79 s.

Tämä söpö pieni muumikirja komeili kirjaston uutuushyllykössä siihen malliin, että pakkohan tähän oli tarttua. Mukavan ohkainen kirja iltalukemiseksi, ja kukapa nyt ei muumeista tykkäisi. Kirja sisältää nimensä mukaisesti kaksi muumitarinaa, jotka ovat aiemmin ilmestyneet kokoelmassa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962).


 Tiedättehän, että jos jotakuta säikäyttää kovin usein, hän muuttuu helposti näkymättömäksi. 

Ensimmäisessä tarinassa kerrotaan Ninnistä, näkymättömäksi muuttuneesta lapsesta, jonka Tuu-Tikki haki ilkeän, oikeammin sanottuna kylmän ja ironisen, tädin luota muumitaloon asumaan. Muistan tämän tarinan oikein hyvin pienenä katsotuista muumijaksoista, mutta oli silti hauska lukea Tove Janssonin hienovaraisella ja lämpöisellä otteella kynäilemä tarina myös.

Tarinassa alkuihmetyksestä yli päästyään muumit ottavat Ninnin mukaan heidän päivittäiseen elämäänsä, ja kas kummaa, Ninnistä alkaakin pikkuhiljaa tulla näkyvä. Välillä hän säikähtää Pikku Myyn kovia sanoja, ja välillä isoa mertakin, mutta lopulta hän pääsee peloistaan irti. Tarinan opetuksena onkin, että kaikkia täytyy kohdella kunnioittavasti ja omia puoliaan täytyy oppia pitämään.

Oikein hienosti kirjoitettu tarina tärkeästä aiheesta.


- Äiti, herää, Muumipeikko sanoi pelästyneenä. - On kuulemma tapahtunut jotain kamalaa. Sanovat sitä jouluksi.

Kuusi sen sijaan on humoristinen tarina muumeista, jotka heräävät Hemulin omituiseen touhotukseen ja äreyteen. On joku joulu, ja kaikki Muumilaakson asukkaat touhottavat epätoivon partaalla, viilettäen ympäri lumikinoksia ties minkä asian perässä. Muumit ovat ihmeissään, ja yrittävät kaiken hälinän keskellä saada selvää siitä, mikä tämä joulu on ja mitä kuuselle on tarkoitus tehdä. Joulu tuntuu muumeista aika pelottavalta.

En ollut tästä muumitarinasta kuullutkaan ennen kun tämän kirjan napasin käsiini. Mutta olipas vain aika hauska tarina! Tove Jansson taitaa tässä ottaa vähän kantaa nykyiseen joulunviettoon ja siihen, kuinka paljon ihmiset ottavat ressiä kaikesta mahdollisesta aina lahjoista ruoanlaittoon ja koristeisiin. Onkohan se ihan se joulun tarkoitus? On aika hauska kyllä muumien kautta katsoa muiden järjetöntä menoa. Vuonna 1962 ilmestynyt tarina ei voisi olla yhtään relevantimpi, mutta niin taitaa olla asian laita kaikkien muumitarinoiden kohdalla.

Kirjan lopussa on vielä kiva pieni Muumigalleria, jossa esitellään Muumilaakson asukkaita.

❅❆❅

Osallistun näillä tarinoilla Ajattomia satuja ja tarinoita 2 -lukuhaasteeseen.  
Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 11. Kirjassa käy hyvin

4 kommenttia:

  1. Hauska postaus näistä Muumilaakson asukkaista ja ote moitteetta aikaa kestävästä laaja-alaisesta Janssonin tuotannosta! Työ näkymätön lapsi jaksaa aina koskettaa eikä tuon osuvammin nykyjoulun bling-blingistä hössötyksineen voi kirjoittaa, ei ihme, että muumeja meno hirvittää...
    Jansson on sikälikin vekkuli kirjailija, että hänen tuotantonsa uudella lukukerralla aina aukeaa eri tavalla ja eri merkityksin; laadulla on tekijänsä:)

    VastaaPoista
  2. Ihan niin kuin Takkutukka toteaa, laadulla on tekijänsä. Luin tämän Lukutoukka-Kristan suosituksesta, koska tämä oli yksi Kristan suosikkikirjoja. Muumit kestävät hyvin aikaa, niin tämäkin kirja. Nautittavaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumeissa on niin ajattomia teemoja, ja ihania hahmoja, että senkin takia ne varmasti jaksavat aina uutta sukupolvea kiinnostaa. Hauska kuulla että tämä oli Kristan suosikkeja, voisi ihan hyvin nousta myös omalle suosikkilistalle. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...