tiistai 2. tammikuuta 2018

Helmet-lukuhaaste 2018


Lähden ensimmäistä kertaa mukaan Helmet-lukuhaasteeseen. Vuoden 2018 haasteen aiheet vaikuttivat oikein mielenkiintoisilta eikä turhan hankalilta, ainakaan suurin osa. Jospa tämän kautta tulisi myös tartuttua sellaisiin kirjoihin, joita ei muuten koskaan olisi löytänytkään.

Aioin lähteä melko rennolla meinigillä mukaan, eli en ota turhaa ressiä haasteesta suoriutumisesta ja kaikkien kohtien löytymisestä. Otan tämän lähinnä sellaisena välineenä, jonka kautta saa uusia näkökulmia lukemisen etsimiseen. 😊 📚

Helmet-lukuhaaste 2018:

1. Kirjassa muutetaan
    - Nora Roberts: Suojaton
2. Kotimainen runokirja
3. Kirja aloittaa sarjan
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen
    - J. K. Rowling: Tästä alkaa elämä
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
11. Kirjassa käy hyvin
      - Tove Jansson: Kertomus näkymättömästä lapsesta ja Kuusi
12. Sarjakuvaromaani
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
16. Kirjassa luetaan kirjaa
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä
      - Ayaan Hirsi Ali: Pakomatkalla
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
20. Taiteilijaelämäkerta
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
23. Kirjassa on mukana meri
      - Tove Jansson: Muumipappa ja meri
24. Surullinen kirja
25. Novellikokoelma
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
29. Kirjassa on lohikäärme
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
33. Selviytymistarina
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
      - J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
40. Kirjassa on lemmikkieläin
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
44. Kirja liittyy johonkin peliin
45. Palkittu tietokirja
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
      - Mojo Erämetsä: Aikamatkakuvia Helsingistä
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja


8 kommenttia:

  1. Minäkin harkitsen mukaan lähtöä ;) Kohta 39 on hankala. Toivon Pajtim Statovcilta uutta kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä juuri ajattelin laittaa tuon Ayaan Hirsi Alin Pakomatkalla kirjan siihen kohtaan, kunhan saan sen luettua loppuun. :D

      Poista
  2. Tervetuloa mukaan Helmet-haasteen pariin...

    Minä aloitin haasteen parissa viime vuonna, jolloin aloitin myös oman blogini pitämisen. Oma tyylini täytellä kohtia on hyvinkin rentoa meininkiä. Luen ensin kirjan, jonka jälkeen tutkailen Helmet-listaa löytyisikös ko. kirjalle sopivaa koloa täytettäväksi. Usein löytyy, kun vähän venyttää otsaketta =).

    Tuo kohta 39, minkä Mai nosti esiin, voi ajatella monella tapaa... Onko se pakko ajatella niin, että kirjoittaja on juuri Suomeen emigranttina tullut. Esimerkiksi aussikirjailijoissa on runsaasti heitä, jotka mielestäni menevät hyvin tämän otsakkeen alle, vai mitä mieltä olette?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D

      Kuulostaa melkolailla siltä tyyliltä millä itsekin aion tähän osallistua. Jotkut kohdat kuulostaa tosin siltä, että niihin täytyy ehkä varta vasten koittaa katsoa jotain.

      Minäkin ajattelin, että kuka tahansa maahanmuuttaja tähän varmasti sopii. :)

      Poista
  3. Samaa mieltä, että Helmet lukuhaasteen kautta tulee tartuttua uudenlaisiin kirjoihin. Uskon, että alkuun haastavalta vaikuttavat kohdat onnistuvat lopulta hyvin. Niitä kun on lupa tulkita omalla tavallaan. Mukavia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin :) jokainen saa tosiaan tehdä ja tulkita tavallaan, se on ihan kiva :D

      Poista
  4. Hienoa, että päätit lähteä mukaan haasteeseen!

    Itsekin päätin lähteä rennolla otteella mukaan, ilman mitään paineita. Mielestäni tämän vuoden haaste on edellistä vuotta haastavampi, sillä tiedän usemmankin kohdan mihin itselläni voi olla vaikeuksia keksiä kirjaa. Mutta onneksi apu on lähellä ja eiköhän vaikeammatkin kohdat tule selätettyä :D. Hauskoja lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun moni on taas lähtenyt mukaan tähän :) En ole aiempina vuosina näihin oikeastaan tutustunut joten en osaa verrata, mutta eiköhän tää lähde sujumaan. Hauskoja lukuhetkiä sullekin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...