J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (kuvittanut Jim Kay)

Rowling, J. K. : Harry Potter ja viisasten kivi
Tammi, 2015. 246 s.
Alkup. englanninkielinen teos v. 1997

Voih, olipa mukava palata taas ekan Potterin pariin! Nuorempana luin näitä kirjoja montakin kertaa läpi, eniten olen varmasti lukenut Azkabanin vankia ja Feeniksin kiltaa, koska ne on parhaita! Sitten kaksi viimeistä osaa luin molemmat kerran, silloin kun ne ilmestyivät. Muistan viimeisen kirjan luettuani ajatelleeni, että en voi enää ikinä lukea näitä kirjoja uudestaan... Koska tiedän näiden hahmojen kohtalon ja se oli muutenkin niin riipaisevaa luettavaa. Itseasiassa kaikki kolme viimeistä olivat melko sydäntäsärkeviä. Mutta ilmeisesti vähän vajaa kymmenen vuotta on riittävästi aikaa antaa haavojen parantua, ja nyt olen valmis lukemaan nämä uudestaan. Ja kyllä, näin vakavasti otin nämä kirjat. :')

Saattaahan tältä pallolta löytyä vielä joku, joka ei tiedä Pottereista, niin kerrotaan kuitenkin... Eli Viisasten kivestä lähtee liikkeelle Harry Potterin tarina. Harry on orpo poika, joka asuu kamalien ja välinpitämättömien sukulaistensa Petunia ja Vernon Dursleyn luona, heidän lellityn poikansa kiusattavana. Huoneenaan hänellä on portaiden alla oleva komero. Mutta yhdentenätoista syntymäpäivänään Harry saa kirjeen, joka muuttaa kaiken! Nimittäin kutsun Tylypahkan taikakouluun. Harry oppii olevansa velho ja tutustuu täysin uuteen maailmaan velhoineen, noitineen, taikoineen, olentoineen ja sääntöineen. Ja vaaroineen.

Mietiskelin alussa, että muistankohan minä kaiken mitä tässä kirjassa tapahtuu, ja aika hyvin muistinkin. Mutta lukukokemus oli silti mukava, sillä olin unohtanut kuinka hyvin Rowling kirjoittaa. Erityisesti olin unohtanut kuinka paljon huumoria näihin kirjoihin sisältyy. Jim Kayn kuvitus oli hieno lisä tähän kirjaan myös. Tykästyin hänen tyyliin luettuani Patrick Nessin Hirviön Kutsun, ja sen kautta löysinkin nämä Kayn kuvittamat Potterit.

Pakko nostaa hattua Rowlingin loputtomalle mielikuvitukselle ja sen taidokkaalle siirtämiselle paperille. Vaikea keksiä toista yhtä mielikuvituksekasta, vauhdikasta, tunteisiin uppoavaa tarinaa kuin Harry Potterit. Näissä on niin paljon elementtejä ja teemoja, joita voisi pohtia syvällisemminkin. Kirjoissa kerrotaan ystävyydestä, kiusaamisesta, yksinäisyydestä, erilaisuudesta, kuolemasta, rakkaudesta ja vihasta, hyvästä ja pahasta... Pottereita voi varmaan jo hyvillä mielin kutsua lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoiksi. Nämä ovat pitäneet pintansa suosittuina kirjoina, ainakin kirjaston lainoja katsoessa, eivätkä elokuvat ole kirjojen suosiota haitanneet yhtään.

Täytyy olla iloinen siitä, että itse sai kasvaa näiden kirjojen parissa, ja siksikin ne ovat hyvin tärkeitä minulle. Olin aina suurin piirtein saman ikäinen Potterin kanssa kirjaa lukiessani (ainakin jälkimmäisissä osissa), sillä seuraavaahan piti aina odottaa vuosi ja niin edelleen. Ja kirjastostakaan näitä ei heti saanut käsiinsä. Ei voinut marssia kirjastoon ja lukea kaikkia yhteen putkeen, mikä oli ihan hyväkin asia. Kyllähän nämä kirjat ottaa käänteen vähän synkempään suuntaan loppua kohden... Tuskin olisin 10-11 -vuotiaana halunnut lukea Puoliveristä prinssiä.

Seuraavana vuorossa Salaisuuksien kammio, joka ei ole varsinaisesti mun suosikkeja näistä, vaikka en sitä nyt inhoakkaan. Saa nähdä muuttuuko mieli...  Aion hankkia kirjastosta käsiini tästäkin Jim Kayn kuvittaman version.

Osallistun tällä Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.