J. R. Ward: Peto (Mustan tikarin veljeskunta #14)

Ward, J. R. : Peto
Mustan tikarin veljeskunta
Viisas Elämä, 2016. 549 s.

Herranjumala näitä kirjoja on jo 14... Noh, onneksi tämä oli parempi kuin pari edeltävää osaa. Mary ja Rhage nimittäin ovat yksiä mun lempihahmoja ja tässä kirjassa keskitytään taas heihin, vaikkakin paljon sivujuonia löytyy myös.

Pedossa astutaan taas New Yorkin Caldwellin kaduille ja alamaailmaan, jossa sota lessereitä vastaan jatkuu. Pintaan nousee myös uusia haasteita, tällä kertaa ihmisten puolelta (joilta vampyyrit pitävät itsensä salassa). Kaiken tämän ohella Rhagen ja Maryn rakkaustarina on kestänyt jo vuosia. Nyt vastaan tulee kuitenkin sellaisia ongelmia, joita heidän molempien täytyy tahoillaan työstää.

Tämä kirjasarja on ehdottomasti Wardin parasta antia monimutkaisine juonineen ja mielenkiintoisine henkilöhahmoineen. Syöpää sairastanut, mutta Kirjurineitsyen pelastama ihminen Mary ja veljeskunnan virallinen playboy ja hauskuuttaja, Kirjurineitsyeltä kirouksena pedon sisälleen saanut vampyyri Rhage ovat jotenkin odottamaton, mutta sen takia myös hieno pariskunta. Rhage on mukana kirjasarjassa ensimmäisestä kirjasta lähtien ja Mary astuu mukaan toisessa kirjassa.

Kuten Wardia lukeneet tietävät, hänen kirjansa sisältävät myös paljon erotiikkaa (joissakin kirjoissa sekstailut menee pikkusen jo överiksi) ja sitähän tässäkin riitti. Mutta tällä kertaa ei tuntunut ihan niin överiltä. Jossain vaiheessa kirjasarjaa huomasin myös ärsyyntyväni Wardin yliampuvasta kirjoitustyylistä pitkitettyine sanoineen tyyliin "EEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII", mutta tässä en sellaista huomannut, ainakaan liikaa. Kirjassa oli huumoria, surua ja sydäntäsärkeviä hetkiä, romantiikkaa, taisteluita... Kaikkea mahdollista, yhtä tunteiden vuoristorataa. Nauroin ja niiskuttelin. Erityisesti sydämeni (ja muutaman toisenkin sydämen) varasti vampyyrinaisten turvapaikassa asusteleva tyttö Bitty, jonka kanssa Mary tässä kirjassa työskentelee. Huomasin myös tykästyväni Assailin hahmoon, josta en tähän mennessä ole välittänyt yhtään. Ja voi mitä juonenkäänteitä... Huh.

Näitä kirjoja on jo aika monta ja juoni on käynyt niin mutkikkaaksi, että pitää varmaan alkaa lukemaan näitä kohta uudestaan, jotta pysyy kärryillä. Joka kirjassa mukaan tulee myös uusia henkilöhahmoja, jotka mutkistavat juonta entisestään. Tulee sellainen tunne, että tämä kirjasarja ei ole hetkeen loppumassa...

Wardin kirjat ovat aina takuuvarmasti raflaavia, viihdyttäviä ja nopealukuisia kirjoja koukuttavine juonenkäänteineen. Ehkä kirjailijan tuotteliaisuus näkyy hänen teoksissaan joskus, kun taso saattaa vähän vaihdella ja toisinaan hahmoissa havaittavissa on liikaa samankaltaisuutta. Hän tykkää esimerkiksi useammassa kirjassa kuvailla eri henkilöitä risteytykseksi Channing Tatumin ja jonkun muun välillä. Pikku vikoja, pikku vikoja... Jos et ole lukenut Wardilta aiemmin mitään, suosittelen aloittamaan tästä kirjasarjasta. Monet ovat tykänneet myös hänen Langenneet enkelit kirjoistaan, mutta jostain syystä minä en tykännyt niistä. Ehkä tuli jo yliannostus Wardia siinä kohtaa tai jotain.