J. R. Ward: Viskin ruhtinaat

Ward, J. R. : Viskin ruhtinaat
Aula & Co, 2016.  478 s.

J. R. Ward on minulle tuttu hänen kirjoittamastaan Mustan tikarin veljeskunta -kirjasarjasta. Tykkään näistä kirjoista, etenkin ensimmäisistä osista (viimeisimmissä kiinnostukseni on vähän hiipunut). Tämän jälkeen yritin lukea hänen Langenneet enkelit -kirjojaan, mutta en juuri tykännyt niistä. Nyt annoin vielä mahdollisuuden tälle kirjalle, joka ilmeisesti aloittaa taas uuden kirjasarjan. Tällä kertaa ei ole luvassa fantasiaa, vaan Kentuckyyn sijoittuvaa sukudraamaa.

Viskin ruhtinaat kertoo Bradfordin rahakkaasta suvusta, joka on takonut omaisuutensa viskin tislauksella. Suvun kartanon isoilla tiluksilla henkilökunta uurastaa ja rikkaat asukit järjestävät juhlia ja lekottelevat uima-altaalla. Suvulla on kuitenkin synkkiä salaisuuksia, jotka eivät kestä päivänvaloa...

Taattuun Wardin tyyliin kirja sisältää erotiikkaa, juonittelua ja paljon tapahtumia. Bradfordin sisaruksien elämästä rakkauskuvioita ja draamaa ei ainakaan puutu. Täytyy sanoa, että en varsinaisesti lämmennyt kirjalle, vaikka sainkin sen luettua loppuun melko nopeasti. Wardin kirjat ovat yleensäkin nopealukuisia ja viihdyttäviä kirjoja, kuten oli tämäkin, mutta jotenkin... Määh. En tykännyt yhdestäkään henkilöhahmosta. Myöskin kirjan asetelma (upporikas suku, kusipäinen isä, rahalla hemmotellut mutta kylmän kasvatuksen saaneet lapset) on jotenkin jo kulahtanut konsepti, eikä tämä kirja tuonut siihen mitään uutta. Juonitteluahan tässä kyllä riittää, mutta näin jo kilometrin päähän mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Kirjan kannessakin jo verrataan tätä saippuaoopperaan, mikä on osuva vertaus kieltämättä. Kaikki henkilöt ovat tietenkin uskomattoman kauniita/komeita, joko plastiikkakirurgian avulla tai luonnollisesti. Kai tällainen maailma on liian hollywood-meininkiä minulle, että pystyisin samastumaan keneenkään, edes palvelijoihin. Kaikki ovat jotenkin kieroja kuin korkkiruuvit tai sitten liian hyväuskoisia, ja muutenkin saippuaoopperamaiset juonenkäänteet (vaikka ovatkin monesti koukuttavia) ovat ärsyttäviä. -.- 

En silti sanoisi, että kirja on huonokaan, tämä on ehdottomasti viihdyttävä, mutta en usko että tartun enää jatko-osiin. Lopussa on kyllä koukku, ja pari tapahtumaa jäi jatkon kannalta mietityttämään, mutta en tiedä onko se tarpeeksi. Henkilöhahmojen kannalta tämä kirja jätti minut kylmäksi, enkä ole kiinnostunut ottamaan selvää miten heille käy tulevaisuudessa. En voinut olla vertaamatta tätä Downton Abbeyyn, kun se kirjassa kerta mainitaan. Onhan tässä sinänsä samankaltaiset lähtökohdat: Rikas perhe, kartano, palvelusväki... Siihen se sitten jääkin. Downtonissa sentään oppii pitämään hahmoista.

Jos kaipaat jotain nopealukuista, nopeatahtista luettavaa rikkaine sukuineen, juonitteluineen ja pimeine salaisuuksineen, tämä voisi olla hyvä vaihtoehto. Minä taidan pysytellä Wardin tuotannon soturivampyyrilinjalla tämän jälkeen...