V. E. Schwab: Tummenevat varjot
“I know where you sleep, Bard." She smirked. "Then you know I sleep with knives.”
V. E. Schwabin kynäilemän Shades of Magic -sarjan toinen osa Tummenevat varjot (A Gathering of Shadows) tuli osittain luettua suomeksi ja osaksi kuunneltua englanniksi. Tällä hetkellä olen todella ihastunut äänikirjoihin, jos niissä on hyvä lukija. On niin mukava esimerkiksi koiran kanssa kävellessä kuunnella samalla äänikirjaa. Tämä kirja toimii vallan mainioisti kahden lukijan kanssa.
Ensimmäisen osan tapahtumista on kulunut muutama kuukausi. Lila on löytänyt laivansa, mutta tavalliseen tapaansa haalinut samalla myös ongelmia, joiden kanssa painii heti kun kirja alkaa. Kell taas on kahlittu olemaan punaisessa Lontoossa, kruunuprinssin suojaksi. Heidän elämänsä ovat nyt yhdistyneet kirjaimellisesti, sillä jos Kell kuolee, kuolee myös prinssi. Kellistä on siis tullut täysin uudenlainen uhka ja mahdollisuus. Punaisessa Lontoossa järjestetään kuuluisat taikakilpailut, eikä Lila Bard anna niiden mennä ohi suun... Ja Kell löytää myös itsensä kilpailusta, niin vaarallista kuin se onkin.
Tämä oli varsin toiminnantäyteinen toinen osa tässä mielenkiintoisessa fantasiamaailmassa taikuusmittelöineen kaikkineen. Myös uusi hahmo, laivan kapteeni Alucard Emery toi hyvän säväyksen tarinaan. Taikuuden kyllästämien toimintakohtausten lisäksi kirja sisälsi jatkumoa ensimmäisen osan teemoille: Kellin piina perheenjäsenenä (mutta ei kuitenkaan) jatkuu. Varsinkin nyt kun tunnelma kuningasperheessä on erittäin kireä ja Kell pidetään siellä hyvin lyhyessä lieassa. Kell on vahva velho, ja käy tahtojen taistelua päänsä sisässä: lähteäkö toteuttamaan haluamiaan asioita, vai jäädäkö prinssin takia kuninkaallisten luo. Lila Bard ei edelleenkään halua asettua aloilleen, vaikka onkin löytänyt paikkansa Alucardin laivasta.
Tässä osassa vietetään aikaa enimmäkseen hyvinvoivassa punaisessa Lontoossa, jossa taikuus on mahtipontista ja näyttäytyy joka puolella. Mutta tämänkin kaupungin hyvinvointi on vaakalaudalla. Valkoiseen Lontooseen on syntynyt tyhjiö, jonka täyttämisestä haaveilee moni. Mutta vallankahvassa voi olla vain yksi. Ja yksihän sieltä nouseekin...
Tykkäsin tästäkin, vaikka ehkä pikkiriikkisen vähemmän kuin ekasta osasta. Tuntui että tässä lähinnä rakenneltiin pohjaa kolmannen osan tapahtumille. Kirja oli kuitenkin nopeasti luettu ja kuunneltu, ja aloitin melkein heti kolmannen osan, koska jäi melko cliffhangeriin tämä. 😨
***
V. E. Schwab: Tummenevat varjot
Shades of Magic #2
E-kirja: Karisto, 2019. 550 s.
Äänikirja (A Gathering of Shadows): W. F. Howes, 2020. 16h 12min. Lukijat: Kate Reading ja Michael Kramer
***
Kommentit
Lähetä kommentti