keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Frontier (tv-sarja 2016)

Netflixistä löytyi tällainen vuonna 2016 ilmestynyt sarja kuin Frontier. Tämä sijoittuu 1700-luvun Pohjois-Amerikkoihin, ja juuri kyseinen ajanjakso kiinnostaa minua älyttömästi. Sen takia aloinkin tätä katsomaan, ja tulihan kaikki kuusi jaksoa katsottua melkein putkeen. Mutta. Tämä olisi voinut olla parempikin.

Sarjassa seurataan henkilöä nimeltä Declan Harp (Jason Momoa), joka on puoliksi Pohjois-Amerikan intiaani ja puoliksi irlantilainen lainsuojaton, joka harjoittaa turkiskauppaa ja asustelee metsässä milloin missäkin. Samaan pitäjään saapuu kuitenkin englantilainen Lordi Benton, jolla on kana kynittävänä Harpin kanssa. Lisäksi sarja vilisee sivuhenkilöitä ja -juonia, joihin keskitytään melkein enemmän kuin pääjuoneen.

No niin, ensin hyvät asiat: Jason Momoa on hyvä juuri tällaisessa roolissa, ei hän tunnu muunlaisia enää tekevänkään. Mutta ei se mitään, tykkäsin Momoasta tässä. Pari sivuhenkilöä oli myös hyviä, kuten kuppilanpitäjänainen ja juoppo pappi. Miljöö ja tunnelma olivat mielestäni onnistuneita, ajanjakson hulluus ja raakuus tuli ainakin esiin. Kun uudisasukkaat saapuvat uudelle mantereelle asumaan ja rakentamaan elämäänsä, niin valtataisteluja ja onnenonkijoita riittää. Konflikteja alkuperäisväestön, jo asumaan asettuneiden uudisasukkaiden ja uusien, vasta saapuneiden englantilaisten välillä on siis luvassa. Lisäksi sarjassa oli muutama ihan hauskakin hetki.

Sitten ne huonot puolet: Suurin osa hahmoista on liian yksipuolisia minun makuuni. Sarjan naishahmot ovat kaikki jokseenkin samanlaisia tarmokkaita "en ota paskaa keneltäkään" tyyppisiä ihmisiä. Kaikki miehet tuntuu olevan eläimellisiä tappelijoita, joilla ei paljoa järki päätä pakota, paria hahmoa lukuun ottamatta. Mutta ei heilläkään ihan kaikki ollut pääkopassa kohdillaan. -.- Juoni perustuu taas jälleen kerran siihen, että hahmot ovat niin pirun tyhmiä, että sen kautta saadaan aikaiseksi hienoja jännitysmomentteja. No okei, ei nyt koko ihan juoni, mutta liian suuri osa kuitenkin. Bentonin ja Harpin välinen kauna sentään oli jokseenkin mielenkiintoista seurattavaa.

Odotin sarjalta paljon enemmän, mutta olihan tämä kuitenkin koukuttava ja jopa uusittu toiselle kaudelle, eli varmaan katson senkin. Mutta kiinnostus sarjaa kohtaan tulee lähinnä Jason Momoasta ja tästä aikakaudesta, jossa tässä eletään. Voi kunpa toisella kaudella hahmoista tehtäisiin moniulotteisempia ja käsikirjoitus olisi fiksumpi. #rukoilee


maanantai 29. toukokuuta 2017

Paperilta ruutuun -haaste: mitä tuli katsottua



Karvakasan alta löytyi kirja -blogista lähtöisin olevassa Paperilta ruutuun -haasteessa oli tarkoitus lukea kirjoja, joista on tehty tv-sarja tai katsoa kirjoihin perustuvia sarjoja. Minä en lukenut yhtään kirjaa tähän haasteeseen, mutta katsoin yhteensä kuusi tv-sarjaa:

Taivaan pilarit -minisarja:

Vuonna 2010 tehty minisarja perustuu Ken Follettin samannimiseen kirjaan. Tarina sijoittuu 1100-luvulle ja siinä kerrotaan köyhän perheen tarina, jossa rakentaja Tom yrittää löytää työtä, jolla saisi leivän pöytään. Hän aloittaa katedraalin rakentamisen Kingsbridgen kaupunkiin, mutta vastaan tulee haasteita joka suunnalta. Tarinassa käydään läpi kymmenen vuoden ajanjakso, jonka aikana kylää riepottelevat sodat, valtataistelut, mielivaltaiset lordit... Kaiken tämän keskellä Tom yrittää saada katedraalin valmiiksi.

Tämä on todellakin viihdyttävä, GoT-henkinen valtataisteluja sisältävä sarja keskiaikaisessa ympäristössä. Eddie Redmayne on myös hyvässä roolissa tässä.


Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut -minisarja

Joulun alla telkkarista tuli tämä vuonna 2015 valmistunut nelijaksoinen minisarja, joka perustuu Agatha Christien dekkariin. Sarja oli todellakin jännittävä ja yllätyksellinen. Kymmenhenkinen joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä saa kutsun syrjäiselle saarelle, mutta juhlien isäntää ei näy missään. Pian vieraat huomaavatkin olevansa välittömässä vaarassa, eikä saarelta ole poispääsyä. Yksi kerrallaan joku vieraista kuolee omituisissa olosuhteissa, mutta kuka on murhaaja?






Tess of the D'urbervilles -minisarja


Thomas Hardyn kirjaan perustuva minisarja kertoo köyhän Tess Durbeyfieldin tarinan. Kaikki saa alkunsa siitä, kun Tess lähtee rikkaiden sukulaisten, D'urbervillesien luokse käymään vanhempiensa patistamana. Siellä hän tapaa Alexin, joka päätyy raiskaamaan Tessin. Tess palaa kotiinsa murtuneena, mutta vastoinkäymiset ovat vasta alkamassa.

Hardy aiheutti aikoinaan pahennusta nyt klassikon asemaan nousseella kirjallaan, koska hän kritisoi naisen asemaa, kaksinaismoralismia ja puhuu seksuaalisesta väkivallasta näinkin suorasti. Kirja ilmestyi vuonna 1891 ja siitä on tehty monia filmatisointeja aikojen saatossa. Tässä minisarjassa on pääosissa muun muassa Eddie Redmayne ja Gemma Arterton.

Bitten

Sarja perustuu Kelley Armstrongin The Otherworld -kirjasarjaan ja kertoo Elena-nimisestä ihmissudesta. Elena on erkaantunut laumastaan ja elelee omillaan Torontossa, jossa on rakentanut itselle toisenlaisen elämän. Hän saa kuitenkin kutsun palata takaisin laumansa luokse, sillä joku on ottanut asiakseen tappaa viattomia ihmisiä ja yrittää lavastaa lauman syylliseksi. Elena on heistä paras jäljittäjä ja hänen apuaan tarvitaan kipeästi. Hän on myös maailman viimeinen ihmissusinaaras (josta tiedetään).

Tästä sarjasta on ilmestynyt kolme tuottaria, mutta minä katsoin niistä vain ensimmäisen. Aloitin jo toistakin, kunnes tajusin, että en halua kiduttaa itseäni enää enempää... Tässä oli niin lupaava tarina ja mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta toteutus oli todella laimea. Koukutti tämä kuitenkin sen verran, että eka kausi piti katsoa loppuun.

Wynonna Earp

Samannimiseen sarjakuvaan perustuva sarja kertoo Wynonna Earpista, joka on kuuluisan aseenheiluttajan Wyatt Earpin perillinen. Wynonnan paluu kotikaupunkiinsa ei suju kovin rattoisasti, kun hän törmää jo bussimatkalla demoniin. Kotikaupunki kuhisee yliluonnollisia olentoja ja vain Wynonna pystyy käyttämään asetta, jolla saa demonit lähetettyä takaisin helvettiin.

Tämä oli mukavan viihdyttävä ja menevä sarja, jossa oli kerrankin huumorintajuinen ja hauska naispäähenkilö. Sivuhenkilötkin olivat tarpeeksi mielenkiintoisia. Ainoana miinuspuolena sanoisin, että sarjan erikoistehosteet olisi voitu toteuttaa paremmin. Mutta aion jatkaa katselua sitten kun toinen tuottari ilmestyy.

Kolmetoista syytä

Jay Asherin kirjaan perustuva sarja kertoo teini-ikäisestä Hannah Bakerista, joka on tehnyt itsemurhan. Hän jätti jälkeensä 13 nauhaa, jotka luokkatoveri Clay Jensen saa käsiinsä. Jaksoissa Clay kuuntelee nauhoja ja vähä vähältä selviää syyt, jotka ajoivat Hannahin tekemään itsemurhan. Tämä oli todella koukuttava, koskettava ja jännittäväkin sarja. Sävy muuttuu loppua kohden aina tummemmaksi ja tummemmaksi.

Tykkäsin tästä sarjasta rankasta aiheesta huolimatta, minusta se oli hienosti toteutettu. Hahmot olivat moniulotteisia, Hannah mukaan lukien. Ainoa mikä jäi häiritsemään oli, että Hannah ei jättänyt vanhemmilleen mitään. Ei kirjettä, ei selitystä, ei edes omaa nauhaa. :( Loppuun jäi myös avoimia kysymyksiä, joten tästä varmasti tehdään toinen tuottari.


***

Hyvin erilaisia ja hyviä sarjoja tuli siis katsottua. Tämä oli oikein mukava haaste. :)

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kirjoja, jotka haluaisin nähdä tv-sarjana

Netflixin selailu sai minut miettimään, mitä lukemiani kirjoja haluaisin nähdä tv-sarjana. Nykyään on niin monta laadukasta kirjoihin perustuvaa sarjaa pyörimässä: Game of Thrones, Outlander, Orange is the New Black, Netflixin Marvel-sarjakuvien adaptaatiot...

Olkoon se sitten minisarja tai monen tuotantokauden mittainen tv-sarja, tykkään katsoa kirjoihin perustuvia sarjoja enemmän kuin elokuvia. Elokuvista pitää aina jättää niin paljon pois... Tottahan sitä mielellään katsoo mihin tahansa hyvään kirjaan perustuvaa sarjaa, mutta nämä ovat sellaisia, joita lukiessa on jo tullut mietittyä "tästä tulis niiiin hyvä tv-sarja":

The Witcher - Noituri

Geralt Rivialainen kuvattuna pelissä (lähde: IMDb)
Suosittu fantasiakirjasarja, josta on myös supersuosittu tietokonepeli olemassa. Olen lukenut Noituri-sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja juuri kirjastosta lainasin kolmannen luettavaksi. Melankolinen erinäisiä olentoja työkseen tappava noituri Geralt on yksiä mun suosikkihahmoja kirjallisuudessa. Ja Sapkowskin kirjoissa myös materiaalia riittää: mukavasti henkilöhahmoja, toimintaa, yhteiskuntakritiikkiä... Näissä hyviksiä ja pahiksia ei olekaan niin helppo erottaa toisistaan. Olisi jännä nähdä hänen luomansa fantasiamaailma ruudulla olentoineen kaikkineen. 💜

(Tämä teksti on pyörinyt luonnoksissa jo jonkin aikaa, ja nyt vasta sain tietää että Netflix tulee tekemään Noituri-kirjoista oman sarjan, jesss! Se on varmasti ihan loistava, Netflixin laadun tuntien. Mutta kuka tulee olemaan Geralt? Hmmm...)


Eve Dallas -kirjasarja (In Death -series)

Nora Robertsin salanimellä (J. D. Robb) kirjoittama futuristinen dekkarisarja, jossa Eve Dallas ratkoo rikoksia ja rakentaa suhdetta ökyrikkaan, lievästi hämäräperäisen Roarken kanssa. Molemmilla heistä on myös rikkinäinen menneisyys, joka paljastuu pala palalta kirjoissa.

Kirjat sijoittuvat 2100-luvun New Yorkiin. Olisi jännä nähdä miltä tämä maailma näyttäisi ruudusta katsottuna, kun kirjoissa se jää melkoisen taka-alalle kuitenkin. Varmasti tv-sarjassa futuristiset elementit nousisivat pikkuisen suurempaan rooliin, kun niitä olisi pakko katsella taustalla koko ajan. :D Näitä kirjoja on tullut jo pitkälle yli 40, mutta suomennettu on vain 8. Pöh. :(

Mustan tikarin veljeskunta


Tässäpä olisi loistava vaihtoehto täyttämään True Bloodin jättämää aukkoa. Omintakeinen ja vähemmän perinteinen vampyyrimaailma New Yorkin Caldwellissa veljeskuntalaisineen, lessereineen, nahkarotseineen ja bootseineen, rakkauskuvioineen ja hurjine juonenkäänteineen. Olisi jännä nähdä kenet valittaisiin näyttelemään ketäkin. Tämä olisi takuulla viihdyttävä sarja!


Grant County ja Will Trent -kirjasarjat

Karin Slaughterin mestariteokset kiinnostavine henkilöineen olisi mahtava nähdä myös ruudusta. Näiden kirjojen lukemisesta on vierähtänyt jo tovi, enkä ole muistanut tarttua uudempiin Slaughterin kirjoihin vähään aikaan. Muistan kuitenkin, että nämä oli koukuttavia, jännittäviä ja mielenkiintoisia jännäreitä, joita ei voinut laskea käsistään.

Parasta näissä oli henkilöhahmot ja heidän rosoinen taustansa, joka teki jokaisesta hahmosta omalla tavallaan mielenkiintoisen. Grant Countyn Sara Linton ja oman nimikkosarjansa Will Trent ovat molemmat hyviä hahmoja, ja varsinkin heidän teidensä risteytymistä oli mielenkiintoista seurata!

***

Tästä tulikin mieleen, että pitääpä ottaa uudelleen lukuun nämä Robbin ja Slaughterin kirjasarjat. Tykkään lukea näiden kaltaisia kirjoja, mutta jostain syystä en ole lukenut jännäreitä ollenkaan varmaan yli vuoteen, ehkä jopa kahteen. O.o Asiahan täytyy korjata. Paitsi luinhan minä melko vasta Agatha Christien Idän pikajunan ja Arthur Conan Doylen Baskervillen koiran, mutta noin muuten. Ne on vähän erityylisiä kuitenkin...


keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Elina Välimäki: Ei unohdu koskaan - Henkirikoksen jäljet


Välimäki, Elina: Ei unohdu koskaan - Henkirikoksen jäljet
PS-kustannus, 2017.  306 s. 

Törmäsin tähän uutuuteen selaillessani kirjaston tietokantaa ja kiinnostuin kirjasta heti. Kirja herätti huomioni myös siksi, että tämä liittyy vahvasti nyt jo valmiin opparini aiheeseen: tein opinnäytetyönäni surukirjallisuusluettelon Huoma - Henkirikoksen uhrien läheiset ry:lle. Hoksasinkin opparia väsätessäni, että henkirikoksista ei ole juurikaan kirjoitettu tämän kaltaisia teoksia. Sellaista, jossa kuuluu omaisen, läheisensä menettäneen ääni. Itsemurhista, onnettomuuksista ja sairauksista löytyy kirjallisuutta hyvin paljon, mutta ei henkirikoksista. Hienoa, että tällainen on siis nyt kirjoitettu!

Elina Välimäki on haastatellut läheisensä henkirikoksessa menettäneitä ja koonnut heidän tarinansa tähän kirjaan. Omaiset kertovat kuinka ovat jatkaneet elämäänsä menetyksen jälkeen ja millaisia haasteita ovat kohdanneet: kuinka traumaattista surua on käsitelty ja millaista apua he ovat tahoillaan saaneet tai hakeneet. Monesti heidän on täytynyt alkaa huolehtimaan heti käytännön asioista, kuten uhrin asunnon tyhjennyksestä ja hautajaisista, ja taustalla on häämöttänyt koko ajan pitkä ja kivulias oikeusprosessi, joka sekin tuo omat kulunsa. Surun keskellä tällaisia asioita ei välttämättä kykene hoitamaan, joten ystävien ja perheen apu on ollut monelle korvaamatonta.

Monet kirjan henkilöistä ovat löytäneet tukea Huomasta, joka tarjoaa vertaistukea nimensä mukaisesti läheisensä henkirikoksessa menettäneille. Mutta valitettavan usein kuolinviestin saavuttua kriisiavusta ei ole tullut tietoa ja sitä ei ole osattu heti lähteä hakemaan. Tositarinoita lukiessani huomasin kuinka eri tavoin tilanteet on hoidettu poliisin ja muiden viranomaisten taholta: toisilta ei ole herunut empatiaa ollenkaan, viesti käydään ikään kuin töksäyttämässä ovensuussa, kun taas toiset ovat ottaneet suruviestiä viedessään mukaansa kriisityöntekijän, joka on jäänyt omaisten tueksi.

Eräässä tarinassa huomioni kiinnitti kohta, jossa henkirikoksen uhrin äiti kertoo, ettei hänelle tarjottu juuri minkäänlaista kriisiapua, kun taas häntä jututtaneelle päivystäjälle sitä tarjottiin, koska kokemus oli niin traumaattinen hänelle. Ymmärrän sen, että monet eri tahot tarvitsevat kriisiapua, ja sijaistraumatisoituminen on hyvin mahdollista, mutta eikö se tärkein kuitenkin ole omainen, joka on sen suurimman surun ja trauman keskellä? Näitä tarinoita lukiessa tuntuu, että kriisiavun saaminen on sattumanvaraista ja riippuu paljon paikkakunnasta ja siitä muistaako kyseinen poliisi, tai muu suruviestintuoja siitä mainita. Omainen ei välttämättä ole hoksannut itse lähteä apua hakemaan, kun ei edes ole tiennyt mistä sellaista voisi saada. Tässä olisi siis paljon parannettavaa vielä.

Tämä on mielestäni tärkeä kirja monellakin tapaa. Kirjallisuus on muun muassa yksi tapa tarjota vertaistukea samassa tilanteessa oleville. Kirjan lainaamisessa kun ei välttämättä ole samanlaista kynnystä, kuin auttavaan numeroon soittamisessa tai muiden ihmisten tapaamisessa saattaa olla. Jos ei ole ollut sosiaalinen ja asioistaan muille puhuva ennen menetystä, voin kuvitella että sellaiseksi on vaikea muuttua yhtäkkiä. Mutta tarvetta vertaistuelle varmasti on. Hienoa siis, että löytyy ihmisiä, jotka pystyvät kertomaan kokemuksistaan näin avoimesti.

Uskon, että tämä olisi hyvä kirja luettavaksi myös sellaiselle, jonka läheinen on käymässä läpi surua: kirjasta voi löytää apua siihen, miten hänet kannattaa kohdata ja miten voi auttaa. Valitettavan usein tuntuu olevan niin, että ystävät kaikkoavat ympäriltä, kun surevaa ei osata kohdata. Vaihdetaan kadulla puolta tai piiloudutaan kaupassa hyllyjen taakse. Tai sanotaan, että etkös sinä ole jo surrut tarpeeksi. Tässä tarjotaan myös terävää kritiikkiä suorituskeskeistä yhteiskuntaa, oikeusprosessia, lyhyitä tuomioita ja korvauskäytäntöjä kohtaan. Sensaationhakuinen media ja anonyymit nettiin kirjoittelijat saavat hekin myös osansa kritiikistä.

Suurin osa kirjasta koostuu omaisten omakohtaisia kokemuksia, joissa kerrotaan rehellisesti raastavasta surusta ja siitä, miten suru on kunkin kohdalla ilmennyt. Mutta nousee tässä esiin myös toivonhiven: kaikesta voi selvitä. Kokemukset ovatkin ennen kaikkea selviytymistarinoita. Kirjan loppupuolella otetaan esiin myös alan ammattilaisten näkökulmia aina poliisista psykologeihin ja kriisiavun tarjoajiin. Kaiken kaikkiaan tämä on hieno ja tärkeä kirja vaikeasta aiheesta. Välimäki kertoo omaisten kokemuksista koskettavasti, ymmärtävästi ja rehellisesti. Tämä ei ole mitään murhajutuilla mässäilyä, vaan jokainen kertomus on kunnioittavasti kirjoitettu. Toivottavasti kirja löytää tiensä sitä kaipaavien käsiin!

Kenelle tätä suosittelisin: jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle, kenelle tahansa joka haluaa oppia kohtamaan surevan ihmisen, kriisityöntekijöille ja muille alan ammattilaisille tai opiskelijoille ja etenkin vertaistukea kaipaaville.


maanantai 22. toukokuuta 2017

William Shakespeare: Macbeth


Shakespeare, William: Macbeth
Love kirjat, 1983. 122 s.
Matti Rossin suomennos vuodelta 1982
Näytelmän ensiesitys 1606

Oi, William Shakespeare (1564-1616), tuo kaikkien tuntema näytelmien ja sonettien kirjoittaja, jonka teksteistä lukuisat englanninkielisistä sanonnoista ja sanoista ovat peräisin. Hieno mies siis! Hänen tuotantonsa sonetit ovat minulle tutumpia kuin näytelmät. Romeo ja Julia on tietenkin kaikille tuttu vähintään elokuvista ja populaarikulttuurista, mutta noin muuten Shakespearen näytelmät ovat minulle vain nimeltä tuttuja: Hamlet, Kesäyön unelma, Paljon melua tyhjästä, Julius Caesar ja niin edelleen. Macbeth on ensimmäinen näytelmä, jonka olen Shakespearelta lukenut. Taitaa olla myös ensimmäinen näytelmä, jonka olen ylipäätään lukenut alusta loppuun.

BANQUO
Jos niiden lupauksiin luotat, sinussa syttyy pian
kuninkuuden toivo.
Merkillistä: meitä vietellessään pimeyden henki
puhuu totta, kertoo merkityksettömän
salaisuuden
mutta pettää suuremmissa asioissa.

Macbeth on tarina petoksesta, vallanhimosta ja siitä, miten vääryyden tekeminen jää kalvamaan sisintä ja ajaa hulluuden partaalle. Kolme noitaa ennustavat Macbethille kuninkaan titteliä, mutta hänen ystävänsä Banquon jälkeläisistä tulevia kuninkaita. Tästä ennustuksesta syntyy Macbethille pakkomielle ja kiusaus, jota hän ei voi vastustaa. Macbeth juonittelee vaimonsa kanssa kuninkaan murhan päästäkseen itse valtaistuimelle, mutta oliko se lopulta minkään arvoista...

Yllätyin siitä kuinka sujuvaa tätä tekstiä oli lukea. Shakespeare kirjoittaa runollisesti, ja olen aina pitänyt hänen runojaan sopivan helppolukusina, mutta suomennoksella on varmasti myös merkitystä. Tarina ei siis jäänyt liian runollisuuden tai krumeluurien takia ymmärtämättä. Onpahan tässä yliluonnollisia elementtejäkin, alkaen kolmesta noidasta, jotka ennustavat tulevaisuutta. Välillä Macbeth näkee haamuja, mutta ovatko ne oikeita vai vain hänen epävakaan mielensä tuotoksia, se jää lukijalle pääteltäväksi.

MACBETH
(...)
Sammu, sammu, lyhyt kynttilä! Elämä on
vaeltava varjo,
huono näyttelijä joka temppuilee ja rehkii aikansa
ja katoaa; satua on tämä kaikki, hullun lörpötystä,
täynnä raivoa ja tuskaa, mutta mieltä vailla.

Varsin raaka näytelmä tämä kyllä on, tulee murhaa toisensa perään: palvelijoita, vaimoja, lapsia, ketään ei säästetä. Hahmojen mielipuolisuus on käsinkosketeltavaa: Alun niin luotetusta ja ylistetystä Macbethistä kuoriutuu äkkiä petturi, vainoharhainen ja pelkurimainen hahmo, kun taas Lady Macbeth kävelee joka yö unissaan pesemässä veritahroja käsistään. Yksi tarinan opetuksista onkin varmaan se, että ahneella on paskanen loppu.

Kirjan lopputekstin mukaan Macbeth kuuluu niihin Shakespearen näytelmiin, joista osa on "haamukirjoittajan" kynästä lähtöisin (ilmeisesti tässä näytelmässä juuri Hecate-osuudet, joita ei ollut kovinkaan paljon). Haamukirjoittajajuttua on Shakespearen kohdalla pähkäilty pitkään ja lukuisia veikkauksia mahdollisista kirjoittajista on heitelty ilmaan aikojen saatossa.

Vuonna 2016 tehdyn tekstianalyysin (Ylen uutinen) pohjalta pääteltiin, että Christopher Marlowe on ainakin kolmessa Henrik VI -näytelmässä mukana kirjoittajana. Analyysin avulla 17 näytelmään löytyi toinenkin kirjoittaja, mutta ilmeisesti yhteistyö on ollut ajalle suhteellisen yleinen tapa, joten siinä mielessä tämä ei olisi mitenkään erikoista.

Macbeth oli kiinnostava lukukokemus ja hauska ajatella, että tämäkin on kirjoitettu yli 400 vuotta sitten. Ja vielä tästä tehdään elokuvaversioita, luetaan kirjana ja pyöritetään teatterilavoilla, kuten suurinta osaa muistakin kyseisen herran näytelmistä. Kiistaton klassikko siis kyseessä! Kansikuva on Francisco Goyan maalaus Loitsunlukijat vuodelta 1793 ja se kuvastaa kirjan tunnelmaa hyvin.


lauantai 20. toukokuuta 2017

Kesän ja syksyn 2017 kiinnostavat uutuuskirjat

Gummerus:




Erika Vik: Seleesian näkijä (elokuu)
Ihanan Hän sanoi nimekseen Aleia -kirjan jatko-osa, onneksi ei tarvi kauaa odotella!
Lue lisää

Diana Gabaldon: Kokemattomat ja muita kertomuksia (lokakuu)
Aikaan ennen Jamien ja Clairen kohtaamista sijoittuvia tarinoita.
Lue lisää

Jojo Moyes: Ne, jotka ymmärtävät kauneutta
En ole lukenut vielä yhtäkään Jojo Moyesin kirjaa, mutta katsoin Kerro minulle jotain hyvää -leffan ja siitä tykkäsin. Jojo Moyesin tuotanto on ollut kiinnostuksen alla jo jonkin aikaa.
Lue lisää

Sarah J. Maas: Throne of Glass - Lasipalatsi (heinäkuu)
Kehuttu ja todella kiinnostavan oloinen kirjasarjan aloitus!
Lue lisää 

Otava:


Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (kesäkuu)
Itämeren Aurin itsenäinen jatko-osa, todella mielenkiinnolla odotan! Pidin edellisestä paljon. 💜
Lue lisää

Cassandra Claire: Keskiyön valtiatar (elokuu)
Uusi kirjasarja Clairelta, täytyyhän tämä katsastaa.

Jouko Vahtola: Suomen historia - Kivikaudesta 2000-luvulle (heinäkuu)
Kaikki historiaan liittyvä kiinnostaa aina, etenkin jos kyseessä on oma maa ja kulttuuri.
Lue lisää

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (syyskuu)
Vähän hauskempi tapa tutustua Suomen historiaan 😁
Lue lisää

WSOY:



Kaksi vähän erilaista perhettä WSOY:lta 😄

Simon Sebag Montefiore: Romanovit 1613-1918 (lokakuu)
"Miten verisesti keskenään riitelevä suku onnistui saamaan Venäjän otteeseensa ja rakentamaan maailman loistavimman dynastian - ja miten he tuhosivat sen?"
Lue lisää

Tove Janssonin Muumilaakson maailma (lokakuu)
"Koko perheen perusteos muumeista ja Tove Janssonista", kuulostaa sellaisesta kirjalta joka haluttaisi hankkia omaan hyllyyn. 
Lue lisää

Tammi:



Elina Rouhiainen: Muistojenlukija (Väki 1) (syyskuu)
Mielenkiintoisen kuuloinen uusi kirjasarja! Urbaania fantasiaa.
Lue lisää

J. K. Rowling & Jim Kay: Harry Potter ja Azkabanin vanki (lokakuu)
Oi, näistä olen tykännyt paljon! Azkabanin vanki on mun lemppari Potteri vieläpä, joten tämä tulee varmasti olemaan hieno lukukokemus.
Lue lisää

Christopher Dell: Noituus, magia ja okkultismi - kuvitettu historia (lokakuu)
Kutkuttavan mielenkiintoisen kuuloinen kirja tämäkin!
Lue lisää 

Päivi Alasalmi ja Laura Haapamäki: Unten puutarha ja muita satuja (syyskuu)
Tässä on ihastuttava kansikuva ja muutenkin hauskan oloinen satukirja.
Lue lisää

Mika Wickström ja Mikko Peltola: Peltsin Lapissa (elokuu)
Oi, kivan kuuloinen Lappi-aiheinen kirja! Katsoin joskus telkkarista tuota Peltsin ohjelmaa ja tykkäsin.
Lue lisää

Into:




Saara Henriksson: Syyskuun jumalat (elokuu)
Unohdetut historiat elävät uusien rinnalla. Tämä täytyy lukea!
Lue lisää

Palava totuus - Historian merkittävimmät puolustuspuheet (toim. Kalevi Kalemaa) (elokuu)
"Valikoima historian suuria puolustuspuheita ja -kirjoituksia" Sokrates, Galilei, Oscar Wilde...
Lue lisää

Gösta Sundqvist - Leevi and the Leavingsin dynamo (elokuu)
Leevi and the Leavingsien nokkamiehen elämäkerta.
Lue lisää

Eero Marttinen: Hiljaisen hymyn mies - Veikko Huovisen elämä (lokakuu)
Monien Suomi-klassikkojen kirjoittajan elämäkerta.
Lue lisää

Ulla Puuvaara ja Arto Timonen: Naamat (lokakuu)
Millaista on asunnottomuus Suomessa?
Lue lisää

Like:


Jesse Haaja ja Helena Waris: Rendel (elokuu)
"Suomen ensimmäisen supersankarin kostoretki"
Lue lisää

Myllylahti:


J. S. Meresmaa: Mifongin lunastama (lokakuu)
Mifonki-sarjan päätösosa. Olen lukenut vasta ensimmäisen osan, mutta vakuutuin siitä ja aioin lukea jatko-osatkin.

Bazar:


Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle (elokuu)
Amerikan alkuperäisasukkaiden myyttejä ja Alaskan karua ja kaunista luontoa. "Maailman kirkkaalle laidalle on kiehtova ja samalla hyytävä tarina rakkaudesta, seikkailusta ja selviytymisestä." Kaunis kansikuva!
Lue lisää

Keith Stuart: Poikani Sam (syyskuu)
Isän yritys ymmärtää poikaansa, jonka maailma on hyvin erilainen verrattuna muihin.
Lue lisää

Sarah Lark: Maorien laulu (lokakuu)
Uusi-Seelanti -sarjan toinen osa. En ole lukenut ensimmäistä, mutta nyt kiinnostuin siitä!
Lue lisää

Yuval Noah Harari: Homo Deus - Huomisen lyhyt historia (syyskuu)
Olen juuri lukemassa samalta kirjailijalta Sapiens-teosta, ja hyvin mielenkiintoinen on. Varmasti on tämäkin!
Lue lisää 

***

Tässä nämä jotka kiinnittivät minun huomioni katalogeissa. Löytyykö teidän listoilta samoja kirjoja? :)


keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Ja kirja-arvonnan voittaja on...

http://kirjojenpyorteissa.blogspot.fi/2017/05/kirja-arvonta-1552017-asti.html

Nimimerkki Mantalisti! Onneksi olkoon, nyt arpaonni suosi sinua. 😃 Laitan sinulle sähköpostia, niin sovitaan tarkemmin, että mitkä kirjat haluat ottaa ja muuta.

Kiitos kaikille muillekin arvontaan osallistuneille! Hyviä lukuvinkkejä sain tästä mukaani. 📚 😊


tiistai 16. toukokuuta 2017

Tove Jansson: Taikatalvi


Jansson, Tove: Taikatalvi
WSOY, 2010. 121 s.
Alkuperäinen julkaisuvuosi 1957

Nyt se on tehty, ensimmäinen muumikirja luettu! Muumeja tuli pienenä katsottua telkkarista ja se oli yks mun lempiohjelmista, Hopeanuolien ja Disney-leffojen lisäksi. Olen varmaan jonkun muumiaiheisen kuvakirjan joskus pienenä lukenut, mutta en näitä pidempiä satuja. Muistan aina tykänneeni erityisesti Muumien talvijaksoista, ja sen takia Taikatalvi valikoitui ensimmäisenä luettavaksi. Kirja sisältää Janssonin itsensä tekemän mustavalkoisen kuvituksen.

Taikatalvessa Muumipeikko herää kesken talviunten ja pääsee tutustumaan täysin uudenlaiseen Muumilaaksoon. Ensin kaikki erilaisuus tuntuu lannistavalta ja vähän pelottavalta, mutta sitten Muumipeikkokin löytää uusia ystäviä. Muumilaaksoon on nimittäin pesiytynyt talven ajaksi jos minkälaista otusta, kuten esimerkiksi muumien esi-isä ja susilauman perään haikaileva Surku-koira.

Tämä oli mielestäni mukavan kevyttä ja lämminhenkistä luettavaa. Jansson on lisännyt sekaan sopivasti lämmintä huumoria, joka sai suupielet kohoamaan ylöspäin. On ne muumit ja kaikki Muumilaakson asukkaat sellainen sopiva sekoitus herttaisuutta, jöröyttä ja huimapäisyyttä. On Pikku Myytä, joka on aina kaikessa vähänkin vaarallisessa touhussa mukana, on jöröjä talviolentoja, jotka eivät paljoa pukahda, vähän pelottavaa Mörköä, hajamielistä oravaa... Tässä tuli koko kirjo erilaisia hahmoja.

Tähän kirjaan on sisällytetty myös tietynlaista elämänfilosofiaa, joka tulee rivien välistä läpi. Esimerkiksi Muumipeikko ei ensin osaa hyväksyä erilaisuutta ja erilaisia tapoja, ja hänellä menee vähän aikaa ymmärtää, etteivät kaikki tee asioita samalla tavalla. Hemulilla taas ei ole oikein minkäänlaista ymmärrystä siitä, millaisena muut hänet näkevät, ja hän posottelee oikein onnellisena ympäri kukkuloita lumikengissään ja ärsyttäväkuvioisessa takissaan. 💜

Huomasin, että luin automaattisesti hahmojen vuorosanat tv:stä tutuilla äänillä, vaikka Muumeja ei ole tullut vuosiin katsottua. Täytyy ottaa asiaksi lukea myös muut muumikirjat, sillä tämä oli mukava hengähdystauko kaikista vähän raskasaiheisemmista kirjoista, joita olen lukemassa. Jos siis haluaa välillä lukea jotain kevyttä ja hyväntuulista, niin muumikirja on siihen oiva valinta.

Tällä kuittaan taas yhden osallistumisen Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteeseen (johon voi edelleen muuten osallistua :D)


lauantai 13. toukokuuta 2017

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksosauringot #1)


Vik, Erika: Hän sanoi nimekseen Aleia
Kaksosauringot-trilogia
Gummerus, 2017. 532 s.

Tätä Erika Vikin esikoisromaania on hehkutettu jo niin monessa paikassa, että omat odotukset olivat nousseet aika korkealle. Ja onhan tämä kerta kaikkiaan kaiken hehkutuksen ansainnut! Hienoa suomalaista fantasiaa. 💜 Hän sanoi nimekseen Aleia on Kaksosauringot-trilogian avausosa.

Tapahtumat alkavat siitä, kun Corildonin asuttaman seleesien Seuran tiluksien talviselle pihamaalle toikkaroi muistinsa menettänyt nuori nainen, Aleia. Mitään muuta hän ei itsestään muista kuin nimensä, eikä tunnu olevan varma siitäkään. Alkaa omituisen mysteerin selvittely: mistä tyttö on tullut, mikä hän on ja miksi hän löysi tiensä juuri Corildonin luo? Mitä ovat nämä huonot tuulet, joita seleesit joka puolella ovat havainneet puhaltavan varjomaailmassa. Ja miten voi olla mahdollista, että myös Aleia havaitsee huonot tuulet... Jokin on menossa pahasti vinksalleen, mutta kukaan ei tunnu tietävän siitä juuri mitään.

Pidin kirjan kummastakin päähenkilöstä, sekä seleesi Corildonista että Aleiasta. Corildon kuvataan kirjassa valkohiuksiseksi, joten mielleyhtymät vievät eittämättä Noituri-kirjojen melankoliseen antisankariin Geraltiin. On näillä hahmoilla muutakin yhteistä kuin hiukset: muun muassa heidän kohtaama yleinen epäluuloisuus ja suoranainen viha ihmisten (ja muiden lajien) puolelta, surumielisyys ja tietynlainen erakkomainen luonne. Syyt näihin ovat tietysti aivan erit, sillä esimerkiksi Corildonin suru kumpuaa menetyksestä. Corildon ei myöskään ole ammatikseen otuksia tappava kiertolainen, vaan tuulia tutkiskeleva kartografi. Molemmista hahmoista pidän paljon.

Tyttö istui sängyllä sylissään runsaasti kuvitettu historiankirja. Hän oli raahannut niitä kirjastosta kokonaisen sarjan yöpöydälleen.

Eihän tällaisesta voi olla tykkäämättä. 😍 Aleia on henkilöhahmona kiinnostava myös sen takia, että hänestä ei tiedetä juuri mitään. Mutta on hän myös suorasanainen nuori nainen, joka pistää töpinäksi tarpeen tullen. Saahan hän erakoituneen Corildonin ottamaan hänet luokseen asumaan. Etenkin kirjan alkumetreillä Aleian ja Corildonin välillä on jopa koomisiakin hetkiä, ja heidän välistä vuorovaikutusta oli todella mielenkiintoista seurata läpi kirjan. Myös kettumainen isokorvainen fennekki oli aivan ihana! Muut hahmot, kuten Matteo ja Esme jäivät minulle vähän etäisiksi. Ei heissä varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta ehkä en vain halunnut hyväksyä kumpaakaan näiden päähenkilöiden elämään jostain syystä. :')

Tämä Vikin luoma fantasiamaailma on varsin mielenkiintoinen paikka, ja pidän tyylistä jolla hän avaa sitä lukijalle: kaikkea ei taota päähän kerralla, vaan maailma avautuu pikkuhiljaa. Kirjan fantasiaelementit eivät mene överiksi (överi ei haittaa minua, mutta tämä oli mukavaa vaihtelua), vaan tuovat sopivasti tarinaan jotain erilaista, kutkuttavan kiinnostavaa. On olemassa sääntöjä elementtejä hallitsevien seleesien ja ihmisten välillä, on varjomaailma, kaksi aurinkoa, lajismia... Kirjassa ei myöskään olla siinä perinteisessä keskiaikaisessa fantasiamaailmassa, josta yleensä saa lukea. Tässä nimittäin liikutaan höyrylaivalla ja junalla, sähkötetään viestejä ja niin edelleen. On sheriffejä, pyssyjä ja lierihattuja.

Tykkäsin tästä kirjasta ihan mahottomasti! Eihän tätä malttanut laskea käsistä ollenkaan, kun oli koko ajan pakko saada tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, eikä tulevia tapahtumia osannut ennakoida juuri ollenkaan. Kiinnostus pysyi kirjan alkumetreiltä loppuun saakka, kun kaikkiin kysymyksiin oli pakottava tarve saada vastaukset. Pieniä tiedonmurusia sateleekin sieltä täältä, mutta moni asia jää vielä avoimeksi. Jatko-osaa odotellessa...

Vikin luovaa ja sujuvaa kirjoitusta oli mukavan helppo lukea. Hän sanoi nimekseen Aleia on vaikuttava ja tyylikäs esikoisteos todellakin! Toivottavasti tämä saavuttaa myös kansainvälistä menestystä, koska kaikki edellytykset sille varmasti olisi. Suosittelen kirjaa erityisesti kaikille fantasiasta pitäville, mutta myös kenelle tahansa hyvän mysteerin, seikkailun ja viihdyttävän kirjan ystävälle.

***
Muita lukukokemuksia: Oksan hyllyltä, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjojen keskellä, Pauline von Dahl, Kirjakaapin kummitus, Hurja Hassu Lukija, Kirjavaras Rere, Kirjoihin kadonnut, Dysphoria

torstai 11. toukokuuta 2017

Pablo Neruda: Kapteenin laulut


Neruda, Pablo: Kapteenin laulut
WSOY, 2008. 112 s.
Espanjankielinen alkuteos v. 1952

Pieni runoinnostus on alkanut kytemään minussa ja kirjastossa käydessäni muistan nykyään myös vilkuilla vähän runohyllyjä, joiden ohi aina ennen posottelin sen kummemmin miettimättä. Tällä kertaa kirjastosta lähti mukaan muun muassa tämä kokoelma intohimoisia rakkausrunoja.

Chileläinen Pablo Neruda (1904-1973) lasketaan yhdeksi 1900-luvun merkittävimmistä runoilijoista ja hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1971. Neruda oli myös tunnettu kommunistipuolueen poliitikko, ja osa hänen kirjoituksistaan onkin poliittisesti kantaaottavia teoksia. Mahtuu hänen tuotantoonsa kuitenkin paljon muutakin, kuten tämä vuonna 1952 anonyymina julkaistu kokoelma, jonka kirjoittajaksi Neruda myöhemmin tunnustautui.

Läheisyytesi oli kuin
näkymätön lehti tai oksa,
ja sydämeni täyttyi äkkiä
äänistä ja hedelmistä.
Asetuit asumaan taloon,
joka odotti sinua pimeänä,
ja sytytit siellä kaikki valot.

Syy anonyymiyteen löytyy muun muassa siitä, että nämä rakkausrunot ovat osoitettu Nerudan rakastajattarelle, eikä hänen silloiselle vaimolleen. Eläessään maanpaossa Neruda aloitti suhteen Matilde Urrutia -nimisen naisen kanssa, jonka kanssa meni myöhemmin myös naimisiin. Tämä runokokoelma on runomuotoon puettu kertomus heidän intohimoisesta suhteestaan riitoineen ja karikkoineen kaikkineen. Nerudan näkökulmasta tietysti.

Neruda kirjoittaa usein kauniisti ja melkein palvovasti, kun taas välillä hän pikkuisen piikittelee runojensa kohdetta: "(...) olin sinulle vain / hameellesi putoava hyönteinen./ Pikkumainen rakastettu, suuri rakkauteni!" Runot on jaoteltu kappaleisiin Rakkaus, Himo, Raivo, Elämät, Häälaulu ja Matkakirje. Tunnelma ja sävyt vaihtelevat voimakkaasti, esimerkiksi Himo-kappaleen runot ovat sävyltään omistushaluisia ja jopa väkivaltaisia, kun taas Häälaulu-kappale on yksi pitkä ja kaihoisa rakkausruno (minun henkilökohtainen suosikkini näistä).

Olen loukannut sinua, rakkaani,
ja repinyt rikki sydämesi

Koeta ymmärtää.
Kaikki tietävät
millainen minä olen,
mutta silti olen
sinua varten luotu.

Kokoelmassa toistuu usein monet luontoon liittyvät sanat kuten multa, veri, arot, kukkulat, meri, tuuli, myrsky... Kirjoittaja käyttää taidokkaasti luonnon elementtejä kielikuvina, joiden kautta välittyy suuri rakkaus hänen Matildeaan kohtaan. Tämä oli todellakin kiinnostava runokokoelma, ja tuntui siltä ettei Neruda ainakaan säästellyt sanoissaan. Runot kertovat enimmäkseen rakkaussuhteesta, mutta taustalta nousee hieman esiin myös ajan poliittinen ilmapiiri, sota ja köyhyys.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Anu Holopainen: Noitien hovi (Sonja #2)


Holopainen, Anu: Noitien Hovi
Karisto, 1997. 275 s.

Kerrankin tuli luettua kirja omasta hyllystä, hii! Oli kyllä mukava palata taas nuoruuden suosikkitrilogian pariin ja jatkaa lukemista Zadarin ja Sonjan seikkailuista. Anu Holopaisen Noitien hovi on jatkoa Kristallien valtakunnalle, jonka luin tuossa pari kuukautta sitten.

Tässä jatketaan suoraan siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin: Sonja ja Zadar ovat paiskautuneet Atlantiksen tuhon jälkimainingeissa ajassa tällä kertaa eteenpäin. Nyt he ovat siis edelleen Sonjan näkökulmasta syvällä menneisyydessä, mutta Zadarin kannalta katsottuna kaukana tulevaisuudessa. Monen mutkan kautta he päätyvät kelttien pariin nykyiseen Irlantiin, jossa he yrittävät sopeutua tähän pahamaineiseen kulttuuriin. Ystävyyssuhteita syntyy, mutta ongelmilta ei vältytä.

Tykkään trilogian ensimmäisestä osasta kaikista eniten (kuten monesti tuppaa käymään), mutta tässä kirjassa on yksi minun lempihahmoista Holopaisen tuotannosta, nimittäin ihana noita Hexa! Voi Hexa... Hän lyöttäytyy Sonjan ja Zadarin matkaseurueen mukaan heidän ollessaan matkalla uuteen kaupunkiin. Hexa on hauska, pikkuisen ilkikurinen, mutta silti hyväsydäminen hahmo erikoisine kykyineen. 💜 Virkistävää kirjassa on myös asetelma, jossa Sonja on pelastajan roolissa ja Zadar on se joka joutuu ongelmiin.

Pidän myös siitä, miten Holopainen kuvaa kelttien aikakautta ja elämää. On vieraanvaraisuutta, ruoasta notkuvia pöytiä ja viinikarahkoja, juhlia ja markkinoita, kuningasta ja kuningatarta, koiraa jolkottelemassa ihmisten rinnalla, ryöväreitä teiden varsilla, mystistä henkimaailmaa, noituutta ja taikuutta... Tykkään edelleen lukea Holopaisen sujuvaa tekstiä ja uppoutua tähän ihmeelliseen aikamatkailun maailmaan. Seuraava ja samalla trilogian viimeinen osa Gae Bolga on haettava myös luettavaksi.

Osallistun tällä Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.


lauantai 6. toukokuuta 2017

Novellihaaste: mitä tuli luettua

Reader, why did I marry him -blogin novellihaaste sai minut lukemaan pari novellikokoelmaa, joihin en varmasti muutoin olisi tarttunutkaan. Jostain syystä novellit eivät ole koskaan houkutelleet minua. Ennen tätä haastetta olen lukenut yhden novellikokoelman (jonka muistan), nimittäin Annie Proulxin Näin on hyvä. Haasteeseen luin seuraavat kirjat:


John Polidori: Vampyyri

Yksi ensimmäisistä nykyaikaisista vampyyrikertomuksista, josta juontuu klassinen "komea aristokraatti" tyyppinen vampyyrihahmo. Tämä on kirjoitettu 80 vuotta ennen Bram Stokerin klassikkoa Draculaa. Kiinnostava lukukokemus!

Zacharias Topelius: Morsian ja muita kauhunovelleja

Suomalaiseen 1800-luvun maalaismaisemaan ja pappiloihin sijoittuvia "kauhu"novelleja (melko kesyjä ja viattomia kuitenkin). Hauska tietää että tällaistakin on syntynyt Topeliuksen kynästä. Tästä tykkäsin.

Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia

Tästä en oikeastaan välittänyt hirveästi, mikä juontaa juurensa siihen samaan syyhyn, miksi en tykkää monista kauhuleffoistakaan: ne ovat vaan usein niin älyvapaita. Nämä ovat juuri sen oloisia kauhutarinoita, joita pienenä kerrottiin toisille keskellä yötä, kun yritettiin keksiä jotain mahdollisimman pelottavaa. :D Klassisen kauhun ystäville tämä varmasti maistuisi. Mutta oli tässä yksi hyvä novelli, nimittäin kappale, joka kuuluisi Draculaan, mutta jätettiin kirjasta pois syystä tai toisesta. Dracula on edelleen minulla lukulistalla.

Kaiken kaikkiaan haasteeseen tuli luettua 14 novellia. Vähän harmittaa kun en saanut luettua tähän enempää, mutta varmasti koetan tulevaisuudessa löytää myös novelleja lukemistoon. Pitää käydä vakoilemassa lukuvinkkejä muiden haastekoosteista. :P


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Sanna Hukkanen: Juuri


Hukkanen, Sanna: Juuri
Arktinen Banaani, 2015. 72 s.

Olen viime aikoina lainaillut montakin sarjakuva-albumia marssimalla vaan kirjastoon ja poimimalla hyllystä summanmutikassa muutaman kirjan. Osa ei ihan ollut minun tyylisiä taas vaihteeksi, mutta tästä tykkäsin. Juuri on Joensuusta kotoisin olevan Sanna Hukkasen esikoissarjakuva-albumi. Albumi koostuu viidestä omaelämäkerrallisesta tarinasta, joissa pohditaan maahanmuuttoa, sukupolvien välisiä eroja, luontoa ja äitiyttä.

Vaikea sanoa kumpi on pahempaa tai parempaa... Liiaksi menevä sosiaalisuus vaiko umpimielisyys...

Ensimmäisessä osassa mietitään paluumuuttoa takaisin Suomeen ja kulttuurieroja Suomen ja Tansanian välillä. Hukkanen on itse asunut jonkin aikaa Tansaniassa ennen muuttoaan takaisin Suomeen tansanialaisen poikaystävänsä kanssa, joten tässä pohditaan maahanmuuttoa monestakin näkökulmasta. Vaikka en olekaan asunut ulkomailla ikinä, niin voin yhtyä Hukkasen ajatuksiin muun muassa suomalaisista rakennuksista: miksi joka hiton kerrostalon pitää olla identtisiä?? Meinaan joka toinen kerta kävellä väärän kerrostalon pihalle, kun olen tulossa koiran kanssa lenkiltä ja yritän löytää kotia. -.-

Toisessa tarinassa ollaan kahvikupposen äärellä mummon kanssa ja puhutaan mummon elämästä, johon on kuulunut sotaa ja menetyksiä. Sukupolvien väliset erot tulevat esille, ja mietinnän aiheeksi nousee muun muassa nykyinen kulutusyhteiskunta ja materialismi. Tässä tuli aika vahvasti oma mummo mieleen, sillä häneltäkin on saanut kuulla tarinoita evakosta, sodasta ja siinä kuolleista sukulaisista, ystävistä, yms. Tämä oli varmasti siksi minun suosikkiosuus albumista.


Seuraavissa osissa ajetaan kaupungista metsän sydämeen, katsellaan tähtiä ja kuunnellaan metsän ääniä, pohditaan sukujuuria, ruisleivän juuria, poimitaan sieniä... Viimeisessä osassa tulee aiheeksi äitiys ja lapsen syntyminen ja kasvaminen isoksi. Mitä kaikkea saa tummaihoinen lapsi kuulla Suomessa, miten yhteiskunta tulee muuttumaan tulevaisuudessa ja miten monin tavoin hänen lapsuus tulee olemaan erilainen kuin kirjoittajan oma lapsuus. 

Kirjassa on tavallaan kaksi eri tyyliä: osa tarinoista on piirretty pehmeästi (kuten yllä olevassa kuvassa) ja toisissa taas kontrastit ovat suurempia ja piirrosjälki terävämpää. Pidin kyllä kummastakin, mutta ensin vähän ihmettelin kun tyyli vaihtui. Tykkäsin siitä, miten albumissa käsitellään isojakin aiheita arkisten asioiden ja kanssakäymisten kautta. Ollaan kahvikupposen äärellä, kävelyllä, kotosalla viettämässä aikaa. Minulle jäi kuitenkin sellainen olo, että tässä vain raapaistiin pintaa ja jäin kaipaamaan vähän syvempää sukellusta näihin aiheisiin. Mutta kyllähän tämä silti ajatukset sai raksuttamaan ja kaiken kaikkiaan pidin tästä sarjakuva-albumista. 💜

***

Juuri on luettu myös täällä: Lukupino


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...