maanantai 22. toukokuuta 2017

William Shakespeare: Macbeth


Shakespeare, William: Macbeth
Love kirjat, 1983. 122 s.
Matti Rossin suomennos vuodelta 1982
Näytelmän ensiesitys 1606

Oi, William Shakespeare (1564-1616), tuo kaikkien tuntema näytelmien ja sonettien kirjoittaja, jonka teksteistä lukuisat englanninkielisistä sanonnoista ja sanoista ovat peräisin. Hieno mies siis! Hänen tuotantonsa sonetit ovat minulle tutumpia kuin näytelmät. Romeo ja Julia on tietenkin kaikille tuttu vähintään elokuvista ja populaarikulttuurista, mutta noin muuten Shakespearen näytelmät ovat minulle vain nimeltä tuttuja: Hamlet, Kesäyön unelma, Paljon melua tyhjästä, Julius Caesar ja niin edelleen. Macbeth on ensimmäinen näytelmä, jonka olen Shakespearelta lukenut. Taitaa olla myös ensimmäinen näytelmä, jonka olen ylipäätään lukenut alusta loppuun.

BANQUO
Jos niiden lupauksiin luotat, sinussa syttyy pian
kuninkuuden toivo.
Merkillistä: meitä vietellessään pimeyden henki
puhuu totta, kertoo merkityksettömän
salaisuuden
mutta pettää suuremmissa asioissa.

Macbeth on tarina petoksesta, vallanhimosta ja siitä, miten vääryyden tekeminen jää kalvamaan sisintä ja ajaa hulluuden partaalle. Kolme noitaa ennustavat Macbethille kuninkaan titteliä, mutta hänen ystävänsä Banquon jälkeläisistä tulevia kuninkaita. Tästä ennustuksesta syntyy Macbethille pakkomielle ja kiusaus, jota hän ei voi vastustaa. Macbeth juonittelee vaimonsa kanssa kuninkaan murhan päästäkseen itse valtaistuimelle, mutta oliko se lopulta minkään arvoista...

Yllätyin siitä kuinka sujuvaa tätä tekstiä oli lukea. Shakespeare kirjoittaa runollisesti, ja olen aina pitänyt hänen runojaan sopivan helppolukusina, mutta suomennoksella on varmasti myös merkitystä. Tarina ei siis jäänyt liian runollisuuden tai krumeluurien takia ymmärtämättä. Onpahan tässä yliluonnollisia elementtejäkin, alkaen kolmesta noidasta, jotka ennustavat tulevaisuutta. Välillä Macbeth näkee haamuja, mutta ovatko ne oikeita vai vain hänen epävakaan mielensä tuotoksia, se jää lukijalle pääteltäväksi.

MACBETH
(...)
Sammu, sammu, lyhyt kynttilä! Elämä on
vaeltava varjo,
huono näyttelijä joka temppuilee ja rehkii aikansa
ja katoaa; satua on tämä kaikki, hullun lörpötystä,
täynnä raivoa ja tuskaa, mutta mieltä vailla.

Varsin raaka näytelmä tämä kyllä on, tulee murhaa toisensa perään: palvelijoita, vaimoja, lapsia, ketään ei säästetä. Hahmojen mielipuolisuus on käsinkosketeltavaa: Alun niin luotetusta ja ylistetystä Macbethistä kuoriutuu äkkiä petturi, vainoharhainen ja pelkurimainen hahmo, kun taas Lady Macbeth kävelee joka yö unissaan pesemässä veritahroja käsistään. Yksi tarinan opetuksista onkin varmaan se, että ahneella on paskanen loppu.

Kirjan lopputekstin mukaan Macbeth kuuluu niihin Shakespearen näytelmiin, joista osa on "haamukirjoittajan" kynästä lähtöisin (ilmeisesti tässä näytelmässä juuri Hecate-osuudet, joita ei ollut kovinkaan paljon). Haamukirjoittajajuttua on Shakespearen kohdalla pähkäilty pitkään ja lukuisia veikkauksia mahdollisista kirjoittajista on heitelty ilmaan aikojen saatossa.

Vuonna 2016 tehdyn tekstianalyysin (Ylen uutinen) pohjalta pääteltiin, että Christopher Marlowe on ainakin kolmessa Henrik VI -näytelmässä mukana kirjoittajana. Analyysin avulla 17 näytelmään löytyi toinenkin kirjoittaja, mutta ilmeisesti yhteistyö on ollut ajalle suhteellisen yleinen tapa, joten siinä mielessä tämä ei olisi mitenkään erikoista.

Macbeth oli kiinnostava lukukokemus ja hauska ajatella, että tämäkin on kirjoitettu yli 400 vuotta sitten. Ja vielä tästä tehdään elokuvaversioita, luetaan kirjana ja pyöritetään teatterilavoilla, kuten suurinta osaa muistakin kyseisen herran näytelmistä. Kiistaton klassikko siis kyseessä! Kansikuva on Francisco Goyan maalaus Loitsunlukijat vuodelta 1793 ja se kuvastaa kirjan tunnelmaa hyvin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...