Johanna Valkama: Itämeren Auri


Valkama, Johanna: Itämeren Auri
Metsän ja meren suku #1
Otava, 2016. 441 s.

Suo oli todellinen aarreaitta syksyn tullen, sen huumaava tuoksu antoi voimaa ja hiljainen tunnelma rauhaa. Aamun usva pyörteli yhä lämpimän kosteikon yllä. Näky kammotti monia, mutta hämärässä vaeltavat henget eivät ilmestyneet Aurille. Ei edes se yksi, jonka kohtaamista hän salassa toivoi. 

Nappasin tämän Valkaman esikoisteoksen kirjaston uutuushyllyltä, koska kansikuva näytti kiehtovalta. Takakannen luettuani kiinnostuin enemmän: luvassa viikinkejä, pohjoismaista mytologiaa ja romantiikkaa... Kuulostaa lupaavalta!

Kirja kertoo Aurista, parantajaksi halajavasta nuoresta neidosta Hämeen mailta, Suolammen kylästä. Eräällä reissullaan suolla Auri törmää hiestä höyryävään hevoseen, jonka selästä valuu maahan loukkaantunut mies. Hän parantaa outoa kieltä puhuvan miehen, Haakonin, kuntoon. Mutta kuka on tämä muukalainen, mistä hän on tullut? Auri alkaa myös pohtimaan omaa valintaansa ryhtyä parantajaksi, sillä siinä ei ole rakkaudelle sijaa...

Kirja vei mukanaan ensimmäisestä sivusta lähtien. Valkaman kaunis kieli vakuutti. Hän kirjoittaa ihanan soljuvasti Aurin ja muiden elämästä aikana, jolloin mytologioiden jumaliin uskottiin todenteolla. Taikausko ja arkielämä ovat toisiinsa vahvasti kietoutuneet, kuten varmasti aikoinaan olivatkin. Tuntui kuin saisi hetken tarkastella maailmaa tuona aikana eläneen ihmisen silmin, kun kaikki tapahtumat tulkitaan vahvasti jumalien merkkeinä milloin mistäkin. Parantamiseenkin liittyy tietynlaista taikauskoa, haavereille lauletaan samalla kun yrteistä sekoitetaan sopivia lääkkeitä. Suomalaiset metsät ja suot eläimineen ja kasveineen ovat myös vahvasti läsnä tässä kirjassa.

Miehen voimakkaiden sormien ote oli muuttunut helläksi kosketukseksi ja liekit pilkehtivät hänen harmaissa silmissään. Olivatko ne karhun tai seppäjumalan silmät, sitä Auri ei tiennyt, mutta poiskaan hän ei pystynyt enää katsomaan.

Pidin myös kirjan alun asetelmasta, jossa tarinaa kerrotaan vuoroin Aurin ja vuoroin Haakonin näkökulmasta. Lukija saa siis nähdä miten Haakon päätyy Hämeeseen, mutta Auri ja muut asukkaat eivät sitä tiedä. Auri on myös hahmona ihanan päättäväinen, kunnianhimoinen ja lahjakas parantaja, mutta samalla vähän naiivi ja viaton. Haakon taas on täysin eri maata.

Hetken voisi kuvitella, että viikinkien ja muiden rautakauden ihmisten mielenmaisema on niin erilainen verrattuna nykyajan ihmisiin, että tällaisiin hahmoihin voisi olla vaikea samastua. Mutta Valkama loihtii Aurin ja Haakonin hahmoista kaikessa taikauskoisuudessaan myös helposti samastuttavia. Kirjan teemat sopivat siis hyvin myös nykymaailmaan: rakkauden etsiminen, erilaisten kulttuurien kohtaaminen, oman tien löytäminen elämässä, kaipuu tuttuun ja turvalliseen, menetys ja suru...

Valkama tuo kirjaansa monia historiallisia hahmoja, kuten kuuluisan viikinkikuninkaan Harald Kaunotukan ja muita ajan kuninkaita ja heidän lapsiaan. En voinut olla näkemättä Kaunotukkaa Peter Franzenina (josta syytän Viikingit-sarjaa...) :D Juonitteluakaan kirjasta ei puutu, sillä siellä missä on kuninkaita, riittää juonittelijoita.

Jos siis olet kiinnostunut viikingeistä, pohjoismaisesta mytologiasta ja romantiikasta, tähän kirjaan kannattaa ehdottomasti tarttua! Tämä oli kauniisti ja taidokkaasti kirjoitettu esikoisteos Valkamalta, ja jään mielenkiinnolla odottamaan hänen tulevia julkaisujaan.


Lisää luettavaa:

Kommentit

  1. Tämähän vaikuttaa mielenkiintoiselta, pitääpä lainata itekin :) Suomalaista kirjallisuutta pitäis muutenkin lukea enemmän. Harmittavan paljon tulee lueskeltua käännöksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määki ruukaan jostain syystä lukea enemmän käännöksiä yleensä, mutta viime aikoina on osunu silmään monia kiinnostavia kotimaisia myös (kuten tämä :D). Ja hyviä ovat olleetkin!

      Poista
  2. Hypetyksestä huolimatta en innostunut täysillä, mutta odotan kyllä sarjan seuraavaa kirjaa luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin makuasia mikä kirja on kenenkin mieleen, mää tykkäsin tästä älyttömästi. :) Mielenkiintoista tosiaan nähdä millainen jatko-osa tulee olemaan.

      Poista
  3. Onpa ihana uusi banneri :) Oikeastaan tämä ei ole genreltään mitään mulle ominta aluetta, mutta välillä on mahtavaa poistua sieltä mukavuusalueelta ja se voi kummasti yllättää ja piristää lukemista. Laitan vinkin korvan taakse, ehkä törmään kirjastossa :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :) Välillä on kyl hyvä poiketa omista lukutottumuksista ja tarttua johonki erilaiseen, sitähän saattaa löytää ihan hyviäkin kirjoja. x)

      Poista

Lähetä kommentti

Blogin luetuimmat tekstit