tiistai 11. toukokuuta 2021

Julia Quinn: Salainen sopimus (Bridgerton #1)



 

Bridgerton-sarjasta tuli jonkinmoinen ilmiö 2020 vuoden lopussa, ja tulihan se itselläkin katsottua. Oli todella viihdyttävä ja koukuttava sarja, ja varmasti katson jatkokaudetkin sitten kun ne ilmestyy (ilmeisesti ainakin 4 kautta tulossa). Tykkään historiallisista sarjoista ja romantiikasta, joten ei kait tässä voinut mennä pieleen. Onneksi uuden kauden odotuksen tuskaa lieventää se, että voi tutustua tähän kirjasarjaan.

Ensimmäinen osa Salainen sopimus menee melkolailla samoja kaavoja pitkin kuin tv-sarjakin, keskittyen lähinnä Simonin ja Daphnen rakkaustarinaan. (Sarjasta minulla on kyllä aika hatarat muistikuvat, koska sen katsomisesta on jo monta kuukautta...) Eletään 1800-luvun Englannin seurapiirielämää, ja Daphnen täytyisi löytää itselleen aviomies. Simon taas haluaa välttää avioliiton keinolla millä hyvänsä. Nämä kaksi tekevät sopimuksen keskenään, jossa he teeskentelevät rakastavaisia. Sillä tavoin Daphne saisi paljon kosijoita ja Simon jätettäisiin rauhaan. Mutta tietysti asiat mutkistuvat ja tunteet heräävät. 

Mielestäni Daphne oli kirjassa kiinnostavampi hahmo kuin tv-sarjassa. Hänen ja Simonin välisissä keskusteluissa oli enemmän huumoria mukana, ja se teki heidän suhteestaankin mielenkiintoisemman ja aidomman tuntuisen. Kirja on yleensä parempi kuin tv-sarja, ja niinhän se tuntui tässäkin olevan, vaikka ei minulla ole mitään sarjaa vastaankaan. Henkilöt olivat vain hippusen moniulotteisempia. Ehkä sitä on vain vaikea saada kaikkea välittymään tv-ruudun kautta. 

Onhan tämä perus romantiikkagenreä, eli jokseenkin ennalta-arvattavaa, hieman kornia, aivot narikaan -tyylistä meininkiä rakkaus- ja juonikuvioineen, jota ei mielestäni pidä ottaa turhan vakavasti (toki tässä sivutaan vakavampiakin aiheita). Tällaisillakin viihderomaaneilla on paikkansa, kunhan ei ala analysoimaan tapahtumia turhan tarkkaan. 😅 Se on ollut minun suhtautuminen romantiikkagenreen jo kauan, ja varmasti pysyykin niin, koska muuten voi olla, että kirjoista lähtee maku hyvin äkkiä...

***

Julia Quinn - Salainen sopimus

Bridgerton #1

Tammi 2021. 360 s.

Luettu BookBeatista e-kirjana

***



tiistai 4. toukokuuta 2021

Sarah J. Maas - Okaruusujen valtakunta

 

 

Kirjablogeissa on vilahdellut Sarah J. Maasin kirjoja tiheään tahtiin, ja sitä kautta mullakin alkoi kiinnostaa kyseisen kirjailijan tuotanto. Koitin joskus aloittaa Throne of Glass -kirjasarjaa, mutta jostain syystä se ei napannut ollenkaan. Työkaveri suositteli tätä toista kirjaa, ja tämä tulikin luettua kahdessa päivässä. 😍 

Okaruusujen valtakunta on Valtakunta-kirjasarjan avausosa. 

Feyre on pakon edessä opetellut metsästämään köyhtyneelle perheelleen ruokaa, mutta yksi metsästysreissu muuttaa kaiken. Feyre nimittäin ampuu suden, joka onkin haltiasukua, ja joutuu maksamaan teostaan kovan hinnan. Ihmiset ja haltiat eivät ole tulleet toimeen keskenään vuosisatoihin, mutta Feyre joutuu jättämään perheensä ja menemään inhoamiensa haltioiden maille, muurin toiselle puolelle...

Maasin luoma fantasiamaailma ihmisten, haltioiden ja muiden olentojen keskellä oli kiinnostava ja mukaansatempaava. Tunnelma kirjassa on synkeä, kun teemoina ovat muun muassa köyhyys ja sota. Mutta niille vastapainona on myös toimintaa, romantiikkaa ja huumoriakin... Henkilöhahmojen keskinäistä kemiaa ja suhdekiemuroita oli koukuttavaa seurata. Ihanaa että niin sanotuilla sivuhahmoillakin on luonnetta ja omat taustatarinansa. Joskus etenkin ya-kirjallisuudessa tai nuortenkirjoissa henkilöhahmot jäävät ärsyttävän latteiksi, kun kaikki energia on keskitetty päähenkilöihin.

Tässä avautuu uusi fantasiamaailma, joka jää mukavalla tavalla kiehtovaksi mysteeriksi, samalla kun tuntuu uppoutuneensa sinne täysin. Feyren retkiä seuratessa kirjasta tuli jotenkin samoja fiiliksiä kuin Sapkowskin Noituri-kirjoista, vaikka hyvin erilaisiahan ne ovat keskenään. Sapkovskilla jää välillä jutut junnaamaan ikävästi, mutta tässä ei ainakaan sitä ongelmaa ollut, sen verran vetävästi Maas kirjoittaa.

Nyt tekee mieli kokeilla uudestaan myös tuota Throne of Glass -sarjaa.

***

Sarah J. Maas - Okaruusujen valtakunta

Valtakunta (Court of Thorns and Roses) #1

Gummerus, 2019. 478 s. 

***


tiistai 27. huhtikuuta 2021

Top Ten Tuesday: Kirjavia muistoja

 

Tällä kertaa en listaa lempikirjoja tai hahmoja, vaan kivoja muistoja, joihin tavalla tai toisella liittyy kirjallisuus:


Georgia Nicolsonin salatut elämät kirjan ääniluvut

Tämä kirjasarja oli suosittu minun nuoruudessa ja kaveripiirissä. Luettiin monesti näitä kirjoja ääneen ja naurettiin vedet silmissä. Silloin nämä kirjat oli ihan hulvattomia, en ole uskaltanut lukea uudestaan nyt aikuisiällä... Mutta kun näen kirjastossa näitä värikkäitä kansia, ei voi muuta kuin hymyillä.

Lainasin Azkabanin vangin... Pariksi vuodeksi

Kaverillani oli omana minun lemppari Potteri, Harry Potter ja Azkabanin vanki, ja minä lainasin sitä vähäksi aikaa... Joka venähti pariksi vuodeksi (muistaakseni), koska alotin aina vain lukemaan kirjaa alusta uudestaan. Olin siis se ärsyttävä kaveri, joka ei koskaan palauta lainaamaansa kirjaa.

Postikorttien lähettely kirjastossa

Pienenä kun kävimme kavereiden kanssa kirjastossa, parasta ajanvietettä oli se, kun jokainen menee omalle tietsikalle ja lähettää toisille hauskoja postikortteja sähköpostiin. Mitä te sitten teitte kirjastossa? 😅

Kirjojen ääneen lukeminen rannalla

Menimme usein (kesällä) aurinkoisina päivinä rannalle loikoilemaan kirjan kanssa, jota sitten luimme ääneen. Mieleen on jäänyt erityisesti Ozzy Osbournen elämäkerta kaikessa sekopäisyydessään.

Se hetki kun tajusin, että aikuisten osastollakin on fantasiahylly

Ensinnäkin, kirjastossa aikuisten osastolle poikkeaminen tuntui melkein rikolliselta silloin joskus 13-vuotiaana, kun alkoi enemmän kiinnostaa, että mitä sieltä löytyy. Pelkäsin aina, että kirjastovirkailija tulee häätämään minut pois sieltä... 😅 Siinä oli jännitystä kerrakseen minun elämään. Mutta sieltähän löytyi kunnon hyllyrivi fantasiaa (ja scifiä), ja siinäpä sitä riitti tutkimista kerrakseen.

Harry Potter -kirjan täystuho

Muisto, jolle voi nauraa nyt, mutta silloin ei naurattanut... Kun jätin aukinaisen Potterin pöydälle hetkeksi, ja kissa kävi sillä välin terottamassa siihen kynnet. Noin 20-30 sivua keskeltä kirjaa pelkää silppua. 😨💀

Ne (pitkät) hetket, kun piti odottaa vuosi seuraavaa Potteria

Juu, silloin joskus meidän täytyi oikeasti odottaa sitä seuraavaa osaa, ja voi sitä riemua, kun kirjastossa odotti uusin Potteri noutamistaan. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtä kovaa innostusta juuri missään kirjasarjassa, vaikka montaa olenkin lukemassa. Laitetaan nuoruuden intoilun (ja Potterien loistavuuden :D) piikkiin. Tosin Sarah J. Maasin Valtakunta-sarja on ollut oikein mukaansatempaava.

Runot Harhakuvassa (kuka muistaa mikä tämä paikka oli?)

Kirjoittelin joskus teininä runoja Harhakuvaan, mutta sivusto ei taida olla enää olemassakaan. Runojakaan ei ole tullut rustailtua yli kymmeneen vuoteen.


Mummo ja Nora Robertsit

Asuimme poikaystävän kanssa yhden kesän mummolassa säästääksemme rahaa Ouluun muuttoa varten, ja mieleen on jäänyt hyvin se miten mummo kävi aina katsomassa, mitä kirjoja minulla on lainassa kirjastosta, ja minä puolestaan selailin mummon lainat läpi. Yleensä ne oli Nora Robertsit, jotka päätyvät molempien luettavaksi. :') Niitä en olekaan lukenut pitkään aikaan...

Ensimmäinen surullinen kirjahetki

Sellainen oikeasti surullinen, jossa lemppari hahmo kuolee yllättäen, tai hetki joka muuten jää kalvamaan lopun elämäksi... Se oli Anu Holopaisen kirja Sinisilmä, jonka luin muistaakseni 11-12 vuotiaana. Muistan vieläkin sen tunteen, kun suljin kirjan kannet, ja tuijotin tyhjyyteen lievästi järkyttyneenä...



perjantai 23. huhtikuuta 2021

Kirjoja ruokavalioista ja terveydestä

Viimeaikoina olen lukenut paljon terveyteen ja ruokavalioihin liittyviä kirjoja. Jostain syystä niistä on vain vaikea kirjoittaa tänne, mutta ajattelin että tällainen lyhyt ja ytimekäs kollaasipostaus voisi toimia hyvin. 😅 Kirjoitan osan 2 sitten, kun saan yöpöydällä odottavan kasan luettua. Tässä lyhyesti ne kirjat jotka olen lukenut tähän mennessä: 
 

Erik Wallsten & Thomas Wahlström: Paleo - Ihmisen alkuperäinen ruokavalio ja moderni elämäntapa

 Minerva, 2015


Ruotsalaiset Erik Wallsten ja Thomas Wahström ovat tutkineet paleoruokavaliota Ruotsissa jo pitkään. He käsittelevät Paleo - Ihmisen alkuperäinen ruokavalio ja moderni elämäntapa -kirjassa ruokavalion lisäksi myös unen, stressin ja liikunnan vaikutusta länsimaisen kulttuurin keskellä elävien ihmisten terveyteen, ja miten tätä kokonaisuutta voisi lähteä korjaamaan parempaan, ihmisille luontaisempaan suuntaan. 

Paleoruokavalion sisällöstä on monia eri mielipiteitä, mutta pääasiassa siinä jätetään viljat, sokerit, prosessoidut ruoat pois (jotkut jättävät myös maitotuotteet ja juurekset), ja keskitytään syömään kasviksia, marjoja, hedelmiä, pähkinöitä, kananmunia, lihaa... Mieluiten ostetaan lähellä tuotettua ja luomuruokaa. Jos on kiinnostusta tutustua paleoruokavalioon, niin suosittelen tätä kirjaa. 


 Hanna Gillving - Ketolicious

Tammi, 2020 

 

Tämä on hyvä opas ketoruokavalioon resepteineen kaikkineen. Ketoruokavaliossa rajoitetaan hiilihydraattien saantia reilusti, proteiinia syödään kohtalaisesti ja energiaa saadaan syömällä paljon rasvaa, jota saa esim kananmunista, oliiviöljystä, voista, pähkinöistä, avokadosta, rasvaisesta kalasta, kookosöljystä, täysrasvaisista maitotuotteista yms...

Ketoruokavaliosta minulle on jäänyt esimerkiksi tavaksi syödä enemmän vihreitä kasviksia ja juoda rasvakahvi aamulla. Nykyään en syö maitotuotteita juuri ollenkaan, koska ne aiheuttaa minulle iho-ongelmia, joten rasvakahviin tulee vain kookosöljyä ja kauramaitoa. Hyvää silti. 😋

 

Pentti Huovinen - Parantavat bakteerit

WSOY, 2021


Bakteeriopin professori Pentti Huovinen kertoo kirjassaan bakteerien vaikutuksesta terveyteen, ja siitä miten voisimme pitää parempaa huolta elimistömme bakteereista. Tämä oli helppolukuinen ja mieltä avartava lukukokemus, vaikka olen aiemminkin aiheeseen jonkin verran tutustunut. Kirja auttoi ymmärtämään suolistobakteerien maailmaa (ja tärkeyttä) paremmin. Todella mielenkiintoinen kirja, kannattaa tarttua jos aihe kiinnostaa! 

 

Susanna Kovanen & Harri Lapinoja - Ruokapyramidihuijaus

Atena, 2014


Tämä oli kyllä näistä kirjoista masentavin. Se miten kuluttajaa viedään kuin pässiä narussa on aika hullua ajatella. Mutta jos haluat tutustua ruokateollisuudeen hullunkuriseen maailmaan, jossa mainostamisella, mielikuvien luomisella ja tietynlaisella kielenkäytöllä manipuloidaan kuluttajia luottamaan tiettyihin merkkeihin ja uskomaan jonkin tuotteen terveellisyyteen, niin kannattaa tarttua tähän kirjaan. 

Tässä käytiin läpi niin monia asioita aina länsimaisen ruokateollisuuden kehityksestä tähän pisteeseen, tutkimustuloksista, lobbaamisesta...Huh huh. Mihin perustuu esimerkiksi Suomessa ties kuinka kauan kouluissa opetettu ruokapyramidi? Miksi kananmunat oli pannassa ties kuinka kauan? Miten sokerin liikakulutuksen haitat pyrittiin piilottamaan syyttämällä kaikesta rasvaa... Iiks.


maanantai 7. joulukuuta 2020

Dracula (minisarja 2020)

 

Netflixin kolmiosainen Dracula-minisarja oli kaikessa mustanpuhuvuudessaan yllättävän hyvä. Sarjan katsomisesta on vierähtänyt tovi, mutta tajusin vasta nyt, että en muistanut kirjoittaa tästä tänne. Tämä oli kyllä sen verran hyvä, että pakkohan se vahinko on korjata. 

Dracula on modernisoitu tv-adaptaatio Bram Stokerin samannimisestä klassikkoromaanista. Etenkin ensimmäinen jakso (ja ehkä toinenkin) pysyttelee jotenkuten romaanista tunnistettavissa kuvioissa, mutta jossakin vaiheessa sarja lähtee elämään omaa elämäänsä. Monia muutoksia juoneen ja henkilöhahmoihin on tehty. Yleensä vastustan moista aika hanakasti, mutta tässä se toimi yllättävän hyvin. Ehkäpä tykästyin Draculan hahmoon sen verran, että hyväksyin uusille urille ajautumisen. 

Claes Bang oli nappivalinta Kreivi Draculan rooliin. Hän toi synkkään, monesti valkokankaalla nähtyyn hahmoon persoonallisuutta ja omalaatuista huumoria. Myös sisar Agatha oli mielestäni kivan erilainen hahmo. Sarjan miljöö on synkän 1800-lukulainen, kuten kauhusarjalta odottaa saattaa.

Alkuun tästä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset, mutta nyt kun aikaa on kulunut, muistelen sarjaa hyvillä mielin. Sanotaanko niin, että kolmannen jakson viimeinen puolituntinen meinasi pilata koko kokemuksen, ja jätti jälkeensä lieviä WTF-tuntemuksia, mutta nyt se on jo pyyhkiytynyt mielestä mukavasti... Suosittelen silti tätä kauhun / kauhuromantiikan ystäville, sillä suurin osa sarjasta oli loistavaa ja ehdottomasti katsomisen arvoista. 👌


torstai 3. joulukuuta 2020

Margit Sandemo: Lumottu - Jääkansan tarina 1


Lounaassa olivat kauheat tunturit, joita Silje nimitti Varjonmaaksi tai Illanmaaksi. Niiden valtava hahmo on pelottanut ja kiehtonut Siljeä koko hänen lapsuutensa ajan. Tunturit olivat niin kaukana, että ne erotti vain vaivoin. Mutta kun ilta-auringon kirkas hohde lankesi tunturien huippuihin, ne näkyivät ihmeellisen utuisen terävinä, mikä oli omiaan ruokkimaan Siljen elävää mielikuvitusta.

 

 

Norjalaisen Margit Sandemon historiallisen fantasiaromaanisarjan aloitusosa oli ehkä juuri sitä, mitä kaipasin tähän vapaapäivien alkajaisiksi. Olen lukenut enemmän tietokirjoja viime aikoina, joten tarvitsin vähän tällaisen aivot narikkaan -kirjan tähän väliin. Tämä oli taas näitä, että potentiaalia olisi ollut mielestäni parempaankin tarinaan ja henkilöhahmoihin, mutta maailma vei silti mukanaan. 

Tarinan backdrop on synkkä ja melankolinen, talvinen ruton ja kuoleman riivaama Norja, jonka tuntureilla asuu maagista Jääkansan väkeä. 17-vuotias Silje on lapsesta asti kuullut pelottavia tarinoita jääkansasta, ja niiden siivittämät painajaiset ovat vaivanneet häntä aina. Huhut kertovat, että aikoinaan jääkansan esi-isä myi sielunsa paholaiselle.

Silje on yksi perheensä rutolle menettäneistä kurjista sieluista, joka potkitaan pihalle torpasta uusien asukkien tieltä. Hän löytää nopeasti rinnalleen pari lasta, joiden kohtalo olisi ollut ikävä ilman häntä. Matkallaan kohti lämmittävää ruumisroviota, Silje törmää pelottavaan ja mystiseen mieheen metsän laidalla.

Onko kirjassa kornia romantiikkaa... Kyllä: iso, pelottava, "melkein eläimellinen" mies ja teini-ikäinen rääsyihin pukeutunut viaton tyttö kohtaa metsäreissulla. 😬 Tuliko tehtyä pari silmänmuljautusta vuoropuhelulle... Juu. Luinko silti kirjan alusta loppuun yhdellä istumalla, totta kai. :') Etenkin pidin kirjan miljööstä: tuntureiden ja lumisten maisemien kuvailusta tuli hyvin kotoisa olo. Päähahmot eivät oikein herättäneet tunteita puolin tai toisin, mikä oli vähän harmi.

Jatko-osia on huikeat 47, joten totta tästä kirjasarjasta on pari muutakin tykännyt. Ehkäpä tarinaan löytyykin hippusen enemmän syvyyttä tai yllätyksellisyyttä jatko-osissa? Kertokaa jos olette lukeneet, en ole vielä päättänyt haluanko tarttua niihin...

***

Sandemo, Margit: Lumottu 

Jääkansan tarina #1

Alkuteos ilmestynyt 1982.

E-kirja (BookBeatista) Jentas A/S, 2020. 186 s.

 


keskiviikko 5. elokuuta 2020

Alison Davies: Tähtitaivaan tarinoita


Davies, Alison: Tähtitaivaan tarinoita
Tietoja, taruja ja tieteenhistoriaa
Gummerus, 2019. 208 s.


Hei taas! Sain luettua kirjan. :') Olen kyllä lueskellut tässä parin kuukauden aikana vaikka mitä, mutten oikeastaan mitään vielä loppuun asti. Paitsi tämän! Tämä oli niin helppo ja mielenkiintoinen. Tähdet ovat aina kiinnostaneet minua, mutten ole oikeastaan opetellut löytämään kovin montaa tähtikuvioita, ehkä osaan juuri ja juuri ne perinteiset bongata: Otava, Kassiopeia, Orion, Pieni karhu.... Mutta tänä syksynä aion hankkia planisfäärin ja lähteä sen kanssa tähdistöjen bongailuun, kunhan tästä illat pimenee.

Alison Davies käy kirjassaan läpi kaikki 88 tähdistöä, ja kertoo niihin liittyvistä tarinoista. Ne ovat mielestäni oivia muistisääntöjä, kun alkaa etsimään tähdistöjä taivaalta, sillä toistensa läheisyydessä olevat tähdistöt monesti liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa: missä on Iso karhu, on myös Pieni karhu, ja lähellä täytyisi olla myös Ajokoirat, jotka ajavat karhuja takaa ja niiden takana Karhunvartija, joka ajokoirat omistaa... Ja niin edelleen.

Kirja on selkeästi rakennettu siten, että toisiinsa liittyvät tähdistöt käydään läpi samassa luvussa. Jokaisen tähdistön kohdalla kerrotaan myös kuinka se näkyy Suomessa parhaiten, vai näkyykö ollenkaan.

Suosittelen tätä kaikille tähdistä kiinnostuneille! Kirja oli oikein helppo luettava lyhyine lukuineen ja nätteine kuvineen.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Tove Jansson : Taikurin hattu


Jansson, Tove : Taikurin hattu
WSOY, 2010. 78 s. (e-kirja)

Alkuperäinen julkaisu 1948


Oli todellakin tulossa ihana päivä. Maa oli täynnä unenpöpperöisiä pieniä mönkijöitä, jotka olivat nukkuneet koko talven ja juoksivat nyt ympäriinsä touhuten joka paikassa. Tuuletettiin vaatteita ja harjattiin viiksiä ja korjattiin taloja ja valmistauduttiin kaikin tavoin uutta kevättä varten.

Tällä hetkellä minulla on kesken melko raskaita kirjoja, kuten esimerkiksi Aleksandr Solzhenitsynin Gulag - Vankileirien saaristo. Kaipasin siihen rinnalle jotain kevyttä ja sympaattista, ja mikä olisikaan parempi vaihtoehto kuin Tove Janssonin Muumit! Taikurin hattu tuntui juuri sopivalta tähän hetkeen kekseliäine taikoineen. 

Tässä kirjassa muumit löytävät sattumalta taikurin hatun, ja sekös pistääkin muumilaakson sekaisin. Hatun kanssa täytyy olla tarkkana, sillä mitä ikinä sinne laittaakin, se ei tule samanlaisena ulos! Muumit saavat muun muassa lentää pilvillä, seikkailla viidakossa... Hattivatitkin säikäyttävät muumit pahoin, hyytävän pelottava mörkö käy vierailulla ja hassua kieltä puhuvat Tiuhti ja Viuhti tulevat muumitaloon.

Taikurin hattu sisältää lempeää huumoria, filosofisia pohdintoja ja retkiä uusiin paikkoihin. Kaikkea, mitä muumikirjalta voi haluta. Muumilaakson hahmojen persoonallisuuksiin ja keskinäisiin suhteisiin syvennytään vähän tarkemmin: on säntillinen Hemuli, turhamainen Niisku-neiti, ahne Nipsu... Tunnelma on lämminhenkinen, toiveikas ja keväisen myrskyinen.

Tarinat olivat jo melko hyvin muistissa lapsuudesta muumisarjan kautta, mutta oli oikein kiva palata näihin. Muumikirjojen hyväntuulista tunnelmaa kaipaa nyt syystä jos toisestakin. Taikurin hattu on Janssonin kolmas muumikirja, ja ensimmäinen, joka sai myös kansainvälistä huomiota.  

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille, ja lukuiloa! 💛
 

torstai 19. maaliskuuta 2020

Näitä kirjoja luen nyt...

Blogi on ollut melkein vahingossa hiljaa jo kaksi kuukautta, äkkiä se aika juoksee... Ajattelin tehdä väliaikakatsauksen niihin kirjoihin, joita olen tällä hetkellä lukemassa. Jostain syystä olen ajautunut enemmän tietokirjojen pariin tätä nykyä, mutta kaunokirjallisuuttakin löytyy. Jos osaisin lukea vain yhtä kirjaa kerralla, saisin varmaan tasaisemmin blogitekstejäkin ulos, mutta kun pitää tehdä kaikki yhtä aikaa... 😅

Filippo Parlatore : Matka pohjoiseen Eurooppaan vuonna 1851 (myös Suomen Lappi mainitaan). Kasvitieteilijä Parlatore matkustaa Skandinavian pohjoisiin kolkkiin selvittämään mihin asti kasvit ovat levinneet, ja siitä on syntynyt tämä monivaiheinen matkakertomus.

Nappasin samalla kirjastoreissulla mukaani myös Hjalmar Appelgrenin Suomen muinaislinnat vuodelta 1891. Tämä Appelgrenin väitöskirja taitaa olla laajin selvitys Suomen linnoista (joista osa on jo tuhoutunut), mitä on tähän mennessä tehty. Tätä on hauska lukea jo vanhahtavan kielensä vuoksi. 


Robert Whitakerin Anatomy of an Epidemic kaivautuu syvälle Yhdysvaltojen lääketeollisuuteen ja mielisairauksien räjähdysmäiseen kasvuun Amerikassa. Voiko olla, että esimerkiksi masennuslääkkeet pidemmän päälle pahentavat mielenterveysongelmia, ja johtavat loputtomaan lääkekierteeseen, jota ei voi koskaan lopettaa?

Aleksandr Solzenitsyn : Gulag - Vankileirien saaristo. Solzenitsyn vietti 11 vuotta Neuvostoliiton vankileirillä kirjoittamansa kirjeen vuoksi. Hän selvisi sieltä elossa, ja kuvaa nyt kirjassaan vankileirien karmeita oloja omiin ja satojen muiden vankien kokemuksiin perustuen. Kirjansa vuoksi hänet karkotettiin maasta. Neuvostoliitossa tätä ei tietenkään koskaan julkaistu, ja Suomessakin kesti pitkään, ennen kuin kustantajat hyväksyivät sen julkaistavaksi. Tässä vuonna 2012 ilmestyneessä laitoksessa on Sofi Oksasen saatesanat.

Lisäksi minulla on lainassa kirjastosta muun muassa Richard Adamsin Ruohometsän kansa, ja Kenneth Grahamen The Wind in the Willows. Historia painottuu aika paljon näissä kirjavalinnoissa, mutta on myös kova halu palata klassikkokirjojen pariin!

P.s. Lukuiloa kaikille, ja tsemppiä tämän koronaviruksen kanssa taisteluun! Kyllähän tämä nyt vaikuttaa kaikkien elämään tavalla tai toisella...

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Jukka Nieminen: Vaiettu muinaisuus


Nieminen, Jukka : Vaiettu muinaisuus
Salakirjat, 2015. 206 s.

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, ja etenkin muinaishistoriasta. Mitä menneisyydessä on tapahtunut ja mitä kaikkea tietoa historian hämäristä voi vielä löytyä? Minusta tuntuu, että se mitä nykyään tiedetään, on vain pintaraapaisu... Jos sitäkään. Onhan maapallo käynyt läpi melkoisia myllerryksiä, jotka nekin ovat iso kysymysmerkki vielä, niin ei ole helppoa kaivaa esiin todisteita menneistä kulttuureista ja tapahtumien kulusta.

Nyt kiinnostus kasvoi Suomen historiaa kohtaan, ja lainasin kirjastosta muutaman aiheeseen liittyvän kirjan. Tämä Jukka Niemisen Vaiettu muinaisuus on ensimmäinen, jonka luin, ja ehdottomasti kiinnostavaa oli! Arvostan Niemisen rohkeaa ja kyseenalaistavaa otetta. Tämä muistutti minua jonkin verran Graham Hancockin kirjasta Magicians of the Gods, joska luin jokunen vuosi sitten. Ilmeisesti molemmat herrat ovat saaneet kovaa palautetta arkeologeilta heidän kirjoitustensa vuoksi. Minusta he esittävät kiinnostavia pointteja.

Nieminen kyseenalaistaa sellaisia asioita, jotka ajatellaan yleensä jo totuuksina, kuten jääkauden kilometrien korkuiset jäämassat, ja sen että jäämassojen liikkuminen olisi aiheuttanut monia niitä asioita mitä niiden kontolle on aikoinaan laitettu: hiidenkirnut, jättimäiset kivenlohkareet siellä sun täällä, maaperän painuminen ja kohoaminen... Minua tämä aihe kiinnostaa, ja siksi on aina mielenkiintoista kuulla näistä ns. eriävistä mielipiteistä. Nieminen tuo esiin myös ajatuksen erilaisista suomalaisista muinaismustotyypeistä ja niihin liittyvistä kulttuureista, jotka on ilmeisesti pitkälti sivuutettu arkeologian saralla.

Kirjasta nousi mieleen lukuisat Joe Rogan -podcastit, joissa on vieraillut tutkijoita, kuten John Anthony West, Robert Schoch (etenkin kun Nieminen puhui joka puolelta maapalloa löytyvistä tikku-ukkomaisista kuvista, joihin Schochilla on oma teoriansa), Graham Hanckock ja Randall Carslon... Joista kaikki ovat saaneet hurjasti lokaa niskaansa, mutta jatkaneet silti tutkimuksiaan ja kirjoituksiaan alalla, mikä on hienoa.  Eli jos muinaset kulttuurit ja esihistoria kiinnostaa, niin Joe Roganin podcast on oikea aarreaitta. :)

Vaiettu muinaisuus oli oikein helppolukuinen kirja kuvineen kaikkineen, ja mielenkiinto pysyi alusta loppuun. Jos sinulla kiinnostaa ajatuksia ravisteleva teos Suomen esihistoriasta, niin tartu ihmeessä tähän!

Kiinnostus heräsi myös Niemisen muuta tuotantoa kohtaan, seuraavaksi taidan etsiä käsiini kirjan nimeltä Geomantia.