torstai 29. joulukuuta 2016

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat


Tulipas tässä taannoin käytyä myös pitkästä aikaa leffateatterissa. Sinne minut houkutteli neljän seinän sisältä mökkihöperöitymästä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Ajattelin, että tämä olisi mainio leffa tyydyttämään pahinta Harry Potter -nälkää, joka on päässyt kasvamaan tässä vuosien varrella. Ei se nyt ihan sitä minulle tehnyt, vaikka muuten hyvä leffa olikin.




Elokuvassa eletään vuotta 1926 ja seurataan Lisko Scamanderia, joka on päättämässä laajaa tutkimusmatkaansa, jonka aikana hän on keräillyt mitä ihmeellisimpiä olentoja salkkuunsa. Saavuttuaan New Yorkiin, kaikki ei mene ihan niin kuin piti: New Yorkia piinaavat oudot tuhoisat sattumukset, Scamanderin salkusta katoaa taikaolentoja jästien keskelle... Chaos and adventure ensues.

Ehkä odotin leffalta enemmän "velhomaailmaa" (parempaa sanaa en keksinyt), vaikka tässä paljon taikaolentoja ja velhoja olikin. Odotin jotain kekseliäämpää ja mielenkiintoisempaa. Silti tämä oli ihan mukiinmenevä leffa ja varmasti käyn katsomassa jatko-osankin. Loppu antoi ainakin olettaa, että tarina jatkuu. Tykkään Eddie Redmaynesta ja tässäkin hän oli mainio valinta Scamanderiksi. Katherine Waterstonin esittämästä Tinasta taas en oppinut tykkäämään. Mutta hänen siskonsa ja joukkion mukaan joutuva jästi olivat mainioita hahmoja! 

Erityisesti kaikkien fantasiagenren ystävien kannattaa käydä tämä elokuva vilkaisemassa. :)


2 kommenttia:

  1. Minäkin kävin Ihmeotukset katsomassa, ja jäin vähän samoihin tunnelmiin sinun kanssasi. Elokuva olisi kaivannut mielestäni enemmän velhomaista toimintaa. Nyt oltiin vähän liikaa sen varassa, että ihmeelliset otukset riittivät katsojan viihdykkeeksi. Vaikka olihan elokuva toki näyttävän näköinen, ei siinä mitään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! No, toivottavasti jatko-osassa nähdään vähän enemmän velhomaailmaa ja velhoilua. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...