Postia pappi Jaakobille

Jouluaattona tuli telkkarista Klaus Härön ohjaama elokuva Postia pappi Jaakobille (2009). En ollutkaan aikaisemmin tätä nähnyt. Täytyy tunnustaa, että jätän aika usein suomalaiset elokuvat huomiotta, sillä ne tuntuvat olevan aika samanlaisia kaikki. Ja usein näyttelijöiden tönkkö puhe särähtää liikaa korvaan...  Tämä oli kuitenkin positiivinen yllätys, vaikka surullinen elokuva olikin.

Tarina on melko yksinkertainen: Eletään 1970-lukua. Elinkautisvanki Leila saa armahduksen ja hänet lähetetään vanhaan pappilaan, sokean pappi Jaakobin luo lukemaan hänelle postia. Kirjeissä ihmiset pyytävät pappia rukoilemaan milloin minkäkin aiheen puolesta. Postin lukeminen on papin päivän kohokohta, mutta Leilaa ei voisi vähempää kiinnostaa.

Elokuvan asetelma on mielenkiintoinen ja Kaarina Hazard sekä Heikki Nousiainen tekevät hienot roolityöt vähäpuheisena ja jurona Leilana sekä vanhana pappina, joka haluaa vielä tuntea olevansa hyödyllinen. Tämä odottamaton parivaljakko ei tunnu alkuunkaan sopivan yhteen, mutta ehkä he molemmat lopulta antavat jotain toisilleen.

Pidin paljon tästä yksinkertaisesta tarinasta, josta kuitenkin löytyy niin monta eri kerrosta. Erityisesti se sai pohtimaan vanhenemista ja vanhusten yksinäisyyttä, sekä ihmisten tarvetta tuntea olonsa hyödylliseksi. Aluksi en pitänyt Leilan hahmosta ollenkaan, kunnes ymmärsin miksi hän vaikuttaa niin välinpitämättömältä. Tämän jälkeen voisi tutustua Härön muuhunkin tuotantoon!