perjantai 23. kesäkuuta 2017

Jane Austen: Uskollinen ystävänne - kootut kertomukset


Austen, Jane: Uskollinen ystävänne - Kootut kertomukset
Helmi, 2007. 230 s.

Jane Austenia ei olekaan tullut luettua sitten lukioaikojen, mutta nyt sekin on vihdoin korjattu. Valitsin nimittäin yhdeksi lukumaratonkirjaksi Jane Austenin kirjenovellikokoelman Uskollinen ystävänne - Kootut kertomukset. Tunnetusti Austenin kirjoissa käsitellään lämpimän huumorin ja parodian keinoin naisten asemaa ja käyttäytymistä, yhteiskunnallisia normeja ja avioliittokiemuroita. Monesti romaani pyörii perheen siskosten ympärillä ja heillä yleensä kosijoita riittää. Tämä kirja ei tee siihen poikkeusta.

Uskollinen ystävänne sisältää kolme novellia: Kolme sisarta, Rakkaus ja ystävyys ja Lesleyn linna, sekä yhden pienoisromaanin nimeltä Lady Susan. Kaikissa tarina kerrotaan päähenkilöiden toisilleen tai jollekin ystävälleen lähettämien kirjeiden kautta.

Tykkäsin etenkin ensimmäisestä novellista (Kolme sisarta), koska siinä tarinaa kerrottiin hauskasti siskosten kautta eri näkökulmista, ja heidän tarinansa ovat hyvin erilaiset: Marya on kosinut melko tympeä mies ja Mary ei halua hyväksyä kosintaa, mutta toisaalta vielä kamalampi ajatus olisi, jos jompikumpi hänen siskoistaan menisi naimisiin ennen häntä. Toisaalla taas siskokset päättävät uskotella Marylle, että menisivät naimisiin miehen kanssa, ellei Mary mene, jotta Mary hyväksyisi kosinnan eikä kamala mies tulisi kosiskelemaan heitä. Kaikki tämä kerrotaan kirjeiden välityksellä heidän yhteiselle ystävälleen. Mary maalataan hyvin itsekeskeisenä ja epämiellyttävänä hahmona, kun taas hänen sisarukset vaikuttavat olevan järkeviä ja ihastuttavia persoonaltaan.

Pidin myös kokoelman toisesta novellista. Siinä päähenkilö Laura lähettää kirjeitä ystävänsä tyttärelle, joissa kertoo tapahtumatäyteisestä elämästään. Tästä huokuu hieman lämpimämpi huumori kuin edellisestä tarinasta, jossa melkeinpä heitettiin tikareita Maryn kaltaisia naisia kohti. Mutta kyllähän tässäkin pyörtyillään sohvalle, kun tunteet käyvät liian korkealla ja muutenkin irvaillaan aikalaisten tavoille.

Lesleyn linna ja Lady Susan jäivät minulle hieman etäisiksi tarinoiksi, ja totta puhuen ne eivät jääneet mieleeni kovinkaan hyvin. Näistä kuitenkin on samanlaista huumoria ja parodiaa aikalaisista kuin edellisissäkin. Järjestellään avioliittoja, rakkaudettomia tietenkin, sekä juoruillaan ja kilpaillaan siskosten kesken. Etenkin Lesleyn linnassa Austen tuntuu nauravan aikalaiskäsityksille siitä, mitä kaikkea naisten täytyy opetella ja millainen on viehkeä ja hyväkäytöksinen nainen: täytyy olla kaunis, kohtelias, osata keskustella, mieluusti useammalla kielellä, tanssia, soittaa ja mielellään myös piirtää jotain kivaa. Mutta ei saa olla liian itsetietoinen omista avuista, sillä se vähentää viehätystä. Huh huh, kaikkea sitä. Näitä taitoja ei tietenkään voi käyttää mihinkään muuhun kuin seurusteluun ja viihdyttämiseen.

Syy siihen miksi jälkimmäiset tarinat eivät jääneet kovin hyvin mieleeni voi johtua myös siitä, että luin koko kirjan vähän turhan nopeasti loppuun. 😓 Olisi ollut parempi lueskella novelli kerrallaan ja sitten välissä jotain muuta, jotta ei tulisi kyllästymistä niiden samankaltaiseen tyyliin. En ole koskaan ollut mikään vannoutunut Jane Austen -fani, vaikkakin olen aina tykännyt hänen kirjoistaan ja niistä tehdyistä filmatisoinneista. Hänen kirjoituksissaan on kuitenkin samankaltaisuutta niin paljon, että ei niitä hirveästi jaksa putkeen lukea. Tykkään muutenkin ehkä enemmän vähän pimeämmistä teemoista, vauhdista ja vaarallisista tilanteista yms. Mutta välillä on hyvä tarttua myös johonkin erilaiseen.

Tämä on tosiaan lämpimän (välillä ilkikurisenkin) huumorin täyteinen novellipläjäys, jota suosittelen etenkin kaikille Austenin kirjojen ystäville. Tai vaikka sellaiselle, joka haluaa tutustua Austenin kirjallisuuteen, mutta romaanin aloittaminen tuntuu vaikealta. Ehkä novelli on helpompi pala purtavaksi. :)

***

Mukavaa juhannusviikonloppua kaikille! 🎉🍹🌅 Minun juhannus menee kotosalla varmaankin lukemisen parissa, ja saatan ehkä valikoida jonkun uuden tv-sarjan, jonka voin ahmia putkeen.


tiistai 20. kesäkuuta 2017

Peaky Blinders (tv-sarja 2013- )

Aloin tässä vastikään katsomaan C Moren ohjelmakirjastosta tällaista brittisarjaa kuin Peaky Blinders. Koukutuin kyllä ekasta jaksosta asti ja sain katsottua viikon sisään kaikki kolme kautta, jotka tästä on tullut. Joka kaudessa on aina kuusi tunnin jaksoa, joten ei tämä nyt kovin paha urakka ollut. Viimeinen kausi jäi kyllä sellaseen cliffhangeriin että oksat pois! Neljännen kauden pitäisi alkaa tänä vuonna, mutta päivämäärästä ei ole tietoa... Nyyh.

Sarjan eka kausi sijoittuu vuoden 1919 Englantiin Birminghamin kaupunkiin, ja seuraa gangsteriklaaniperhettä nimeltä Peaky Blinders. Nimi juontaa juurensa oikeaan tuon ajan gangsterijengiin, joka ruukasi ommella lakkinsa lippaan partateriä. Ekalla kaudella perheen keskimmäinen veli Tommy Shelby on juuri palannut ensimmäisestä maailmasodasta kotiin ja ottaa rikollisliigan ohjakset tiukasti käsiinsä. Hänen oveluutensa avulla Peaky Blinders alkaa laajentaa alueitaan ja tienata suuria summia rahaa. Mutta oveluudella ja ahneudella on hintansa.

Pelotonta, ovelaa ja häikäilemätöntä päähenkilöä Tommy Shelbyä esittää hienosti Cillian Murphy. Täytyy sanoa, että yleensä en pidä siitä, jos hahmon ilmeet ei paljoa vaihtele, mutta tähän tuo sopii vallan mainiosti. Tommy on juuri sellainen hahmo, joka ei halua koskaan paljastaa mitä oikeasti ajattelee. Kaikki henkilöt aina veljistä Johnista ja Arthurista sisko Adaan ja täti Pollyyn ovat mielestäni mukavan moniulotteisia ja kiinnostavia, kiinnostavimmat heistä etenkin Tommy ja Polly.

Shelbyjen Perhe elää rikollista ja melko häikäilemätöntä elämää: he lahjovat poliisit, painavat vastustajat alas ja porskuttavat menemään. Silti heistä on vaikea olla pitämättä. Mutta ekalla kaudella kaupunkiin saapunut uusi poliisi, joka hääsi IRA:n Irlannista kovin ottein, on tullut pistämään lopun myös Peaky Blindersille. Vastusta tuovat myös kilpailevat rikollisliigat.

Tämä on tosiaan melko verinen sarja, jossa juonittelua, valtataisteluja, rakkaussuhteita ja perheenjäsenten välisiä skismoja riittää. Taustalla tietenkin mielenkiintoinen 1920-luku poliittisine ilmapiireineen, puvustuksineen ja tapahtumineen. Suosittelen tsekkaamaan jos tällainen yhtään kiinnostaa! Tämä on oikein laadukas ja erittäin koukuttava sarja.


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Blogistanian kesälukumaratonin lopputulos

Olipas mukava herätä aamulla, kun ulkona on pilvistä, sateista ja viileää. Meidän kämppä on ollut kuin sauna tässä kesällä, ugh. Kesälukumaraton loppui minun osalta tänään klo 10.00, mutta lukeminen tosiaan jatkuu. Onhan tämä Diana Gabaldonin Tuliristi koukuttavaa luettavaa.

Aloitin Tuliristillä, mutta se ei oikein heti alusta vienyt mukanaan, joten vaihdoin kirjaa välissä. Gabaldonin kirjoille tuntuu olevan tyypillistä (ainakin minun kohdalla), että alku lähtee hitaasti käyntiin.

Tuliristi on tosiaan Matkantekijä-kirjasarjan viides osa. Tässä jatketaan Jamien, Clairen, Briannan ja Rogerin tarinaa 1770-luvun Pohjois-Amerikassa, kun Yhdysvaltain vapaussota alkaa kolkutella ovella. Tätä sain yhteensä luettua 204 sivua, eli vain 1096 sivua vielä jäljellä...

Maraton sujui oikein mukavasti ja sain jopa yhden kirjan luettua kokonaan, nimittäin Jane Austenin Uskollinen ystävänne - kootut kertomukset, kokoelma kirjenovelleja. Tästä postaus tulossa ensiviikolla.

Välissä tuli kyllä tehtyä muutakin, eli en ihan koko päivää omistanut lukemiselle. Mutta ihan hyvin silti sain luettua, yhteensä 435 s. Ainoa vika tuossa Gabaldonin kirjassa on, että sen sivut heijastavat ärsyttävästi valoa, joten lukeminen sujuu vähän hitaammin kuin yleensä.

Päivittelin edistymistä tuolla twitterin puolella (@kirjapyorre). Sieltä voi löytää paljon muidenkin kirjabloggareiden päivityksiä esimerkiksi hashtagilla #lukumaraton.

Maratoniin osallistuminen oli oikein mukavaa, täytyy ottaa joskus toiste uusiksi. 😊 Hauska on myös seurata mitä muut ovat lukeneet.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Näillä lähden Blogistanian kesälukumaratoniin



Osallistun ensimmäistä kertaa Blogistanian kesälukumaratoniin, jonka aloitan tänään aamulla klo 10.00. Minun kohdalla maraton kestää siis 17.6. klo 10.00 - 18.6 klo 10.00. Tämä päivä tuli valittua siksi, että se osuu mukavasti tähän kesälomalle, joten aikaa on lukemiselle. 💕  Tässä on minun kirja-arsenaali, jonka olen säästänyt tätä hetkeä varten:

Ajattelin, että sellainen tiiliskiven kokoinen lukuromaani olisi hyvä valinta tähän, joten päätin lainata kirjastosta luettavaksi Diana Gabaldonin Tuliristin (Matkantekijä #5).



Jos kuitenkin sattuu, että lukeminen tökkii syystä tai toisesta, niin tässä on minun muut vaihtoehdot:


Ann Brashares: Neljä tyttöä ja maagiset farkut (nuoruuden suosikkeja :D)
Pertti Lassila: Armain aika
Iris Palosaari: Kirjeitä sielunmaisemasta
Jenna Kostet: Pikimusta, sysipimeä (tätä olen jo aloittanutkin)
Jane Austen: Uskollinen ystävänne - Kootut kertomukset

Jos en saa näitä nyt maratonin aikana luettua, niin varmasti ne tupsahtavat kuitenkin jossain vaiheessa tänne blogiin. Päivitän maratonin etenemisestä mahdollisesti twitterin (@kirjapyorre) puolella ja kirjoitan sitten tänne blogiin koosteen luetuista sivuista ja kirjoista maratonin lopuksi. Pidempiä postauksia luetuista kirjoista (jos saan jotain luettua loppuun asti...) luvassa sitten ensiviikolla.

Lisää tietoa kesälukumaratonista täältä.

Mukavia lukuhetkiä kaikille maratoniin vielä osallistuville ja kaikille muillekin lukijoille! 🌺📚🌞

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Yuval Noah Harari: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia


Harari, Yuval Noah: Sapiens - Ihmisen lyhyt historia
Bazar, 2016. 491 s.
Hepreankielinen alkuteos julkaistiin v. 2011

Tämä. On. Loistava. Kirja. Herranjestas. Tämä oli sellainen kirja, jonka lukemisen jälkeen piti olla hetki hiljaa ja miettiä mitä sitä oikein tuli luettua. Ja mistä tätä saisi lisää.

Yuval Noah Harari on israelilainen historiantutkija ja Sapiens - Ihmisen lyhyt historia on hänen esikoisteoksensa. Kirjassa hän kertoo ja kommentoi ihmislajin historiaa ja käännekohtia aina ensimmäisistä (tiedetyistä) Homo sapiens -lajin edustajista läpi metsästäjäkeräilykulttuurien, maanviljelykulttuurien, sotien ja imperiumien aina nykypäivään ja hieman jopa tulevaisuuteen asti. Harari kirjoittaa näistä aiheista viiltävän analyyttisesti ja viileästi, tarjoten paljon kärkkäitä, mieltä ravistuttavia esimerkkejä ja näkökulmia. Tämä teos on ajatuksia herättävä, kiinnostava, vaikuttava... Ja must read.

Sapiens on hyvin kokonaisvaltainen kuvaus ihmislajin kehityksestä ja siitä, mitkä asiat johtivat ihmisten maailmanvalloitukseen. Kirjailija jakaa ihmislajin kehityksen karkeasti kolmeen vallankumoukseen: kognitiivinen, maanviljelyn ja tieteellinen vallankumous. Näitä hän avaa lukijalle kirjassaan hyvinkin seikkaperäisesti, nerokkailla ja havainnollistavilla vertauskuvilla, esimerkeillä ja tosielämän tarinoilla höystäen. Harari tuo omia näkökulmiaan vahvasti esille, perustellen ne kuitenkin hyvin. Hänen ajatukset tuntuvat melko kumouksellisilta: hän muun muassa esittää, että maanviljelys oli ihmiskunnan ensimmäinen suuri virhearvio.

Maanviljelijät tekivät keskimäärin enemmän töitä kuin metsästäjä-keräilijät ja saivat vastineeksi huonompaa ruokaa. Maanviljelyn vallankumous on historian suurin huijaus. 

Kuka tästä huijauksesta oli vastuussa? Eivät kuninkaat, papit, eivätkä kauppiaat. Syyllisiä olivat muutamat kasvilajit, niiden joukossa vehnä, riisi ja peruna. Nämä kasvit domestikoivat Homo sapiensin, eikä päinvastoin. (s. 98)

Kirjassa käydään läpi niin monia mielenkiintoisa aihealueita, että en voi niitä kaikkia tässä luetella (vaikka mieli tekisi :D). Mutta mielenkiinto pysyi alusta loppuun! Kirjan loppupuolella on myös puhutteleva puhe onnellisuudesta (ja kärsimyksestä) ja toiseksi viimeisessä luvussa hipaistaan pikkuisen tulevaisuuden näkymiä ihmislajin kannalta. 

Jotain kertoo myös se, että jopa mun poikaystävä kiinnostui lukemaan tätä, vaikka häntä ei yleensä saa (uuteen) kirjaan tarttumaan sitten millään. Tässä on todella mielenkiintoista ja ennen kaikkea mielenkiintoisesti esitettyä asiaa. Minä olen muutenkin kiinnostunut historiasta, menneistä ajoista ja kulttuureista, joten totta kai tämä oli lainattava kirjastosta. Yllätyin kuitenkin siitä, kuinka kiinnostavasti ja jopa viihdyttävästi tämä on kirjoitettu. Tässä ei ollut vaikeaselkoisuutta, "tutkijakieltä" tai muuta vaivaa, joka joskus saattaa tietokirjoissa tulla vastaan. Harari on kirjoittanut teoksensa selkeästi suurempaa yleisöä ajatellen. Joten uskaltaisin sanoa, että myös normaalisti tietokirjoja karttavat lukijat voisivat viihtyä tämän kirjan äärellä.

Hararilta on tulossa myös uutuuskirja Homo Deus - Huomisen lyhyt historia, jossa hän tulee pohtimaan enemmän ihmislajin tulevaisuudennäkymiä. Totta kai liityin kirjaston varausjonoon tähänkin. Sapiens oli jotenkin niin vaikuttava lukukokemus, että en oikein tiedä mitä muuta tästä voisi sanoa. Mutta ajattelin lopettaa tämän kirjoituksen pariin mielenkiintoiseen lainaukseen, jotka poimin kirjasta:

Kulttuurien erilaisista tavoista ja tabuista, kuten esimerkiksi homosuhteiden kieltäminen tai naisten asema, yms:

Kulttuurilla on usein taipumus väittää, että se kieltää vain sen, mikä on epäluonnollista. Biologisesta näkökulmasta katsoen mikään ei kuitenkaan ole epäluonnollista. Se mikä on mahdollista on myös luonnollista. Aidosti epäluonnollista käytöstä, joka siis olisi luonnonlakien vastaista, ei yksinkertaisesti voi olla olemassa, joten sitä ei tarvitsisi kieltääkään. Mikään kulttuuri ei ole kieltänyt miehiä harjoittamasta fotosynteesiä, naisia juoksemasta valoa nopeammin tai negatiivisesti varautuneita elektroneja vetämästä toisiaan puoleensa. (s. 168)

Rahasta:

Niin paljon kuin Osama bin Laden vihasikin Yhdysvaltain kulttuuria, uskontoa ja politiikkaa, hän oli hyvin ihastunut Yhdysvaltain dollareihin. Miten raha onnistui siinä, missä jumalat ja kuninkaat epäonnistuivat? (s. 197)

Ja lopuksi:

Historia on sitä, mitä hyvin harvat tekivät sillä aikaa kun kaikki muut kyntivät peltoja ja kantoivat vesiämpäreitä. (s. 122)

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli


Valkama, Johanna: Linnavuoren Tuuli
Metsän ja meren suku #2
Otava, 2017. 363 s.

Johanna Valkaman esikoisteos Itämeren Auri valloitti minut täysin kauniilla kielellään ja luontokuvauksellaan, unohtamatta tietenkään pohjoismaisen mytologian läsnäoloa. Jäin innolla odottamaan jatko-osaa tälle Metsän ja meren suku -kirjasarjalle. Linnavuoren Tuuli on edeltäjänsä veroinen, vaikkakin mielestäni vähemmän viihteellinen. Tämä ei napannut minua otteeseensa heti alussa samaan tapaan kuin Itämeren Auri (jossa alun asetelma oli vallan herkullinen), mutta kirja tuntui silti loppuvan aivan liian nopeasti! Yleensäkin se, että kirja alkaa kartalla, lupaa aina pelkkää hyvää.

Tuuli ei halua äitinsä Aurin tapaan parantajan tielle, vaan haaveilee suurien soturinaisten taistelutaidoista ja kunniasta. Hän haluaa olla vähintäänkin isänsä veroinen taistelija, mutta perheessä tätä ei helpolla sulateta. Sota kuitenkin kolkuttelee ovella ja Tuulin veli Unti lähetetään hakemaan liittolaisia muualta. Tuuli karkaa miesporukan mukaan ja saa nähdä ja kokea maailmaa uudella tavalla.

Tämä on kertomus Tuulin kamppailusta saada olla oma itsensä ja löytää oma tiensä maailmassa. Vaikka isän ja äidin paheksunta saattaa satuttaa, Tuulin täytyy lopulta kuunnella omaa sydäntään. Pidin siitä, miten kirjassa ei puututtu vain Tuulin ja ylipäätään naisten asemaan tuona aikana, vaan myös miehille asetettuihin odotuksiin, joita ei ole niin helppo täyttää. Samalla kirja on seikkailu suomalaisessa metsäisessä maisemassa ja sukellus vanhojen kuninkaiden, sotien, uskomusten ja jumalien maailmaan. Löytyypä tarinasta sijaa myös romanssille.

Näiden rautakauden ihmisten sielunmaisemaan kuuluu vahvasti vanhat uskomukset eri jumaliin, yliseen ja aliseen, tuonelaan, valhallaan, uhrilahjoihin ynnä muuhun. Kaikki nähdään jollain tapaa jumalien merkkinä, joko vihasta tai hyväksynnästä. Tässä sekoittuu myös mukavasti viikinkien uskonto Haakonin puolelta ja suomalaisiin muinaisuskoihin kuuluvat uskomukset Aurin puolelta. Valkama kirjoittaa aiheesta uskottavasti, ja on helppo kuvitella, että näin ihmiset ovat aikoinaan eläneet. Mielestäni tässä on myös ripauksen verran enemmän saamelaisuuteen ja saamelaisten kulttuuriin liittyvää asiaa kuin edellisessä osassa, mistä tykkäsin myös.

En olisi pistänyt pahaksi vaikka romantiikkaa ja "viihteellisyyttä" olisi ollut hippusen enemmän, Itämeren Aurissa oli jotenkin täydellinen tasapaino kaikkea mistä tykkään: romantiikkaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja historiallista taustaa. Mutta toisaalta pidin kyllä tästä kirjasta ihan näinkin. Valkaman kieli on kaunista, hän todella osaa herättää suomalaisen luonnon ja muinaiset uskomukset henkiin kiinnostavalla tavalla. Tykkäsin myös kaikista kirjan keskeisistä henkilöistä: vahvaluontoisesta ja jääräpäisestä Tuulista, kujeilevasta Tommosta, mystisestä saamelaisesta Arijoutsesta, ymmärtäväisestä veljestä Untista ja hardcore soturinaisesta Alvasta. Tietenkään Nokinassua unohtamatta. :D

Etenkin kaikkien historiallisten seikkailukirjojen ystävien sekä pohjoismaisesta mytologiasta ja muinaisesta suomalaisesta kansanperinteestä kiinnostuneiden kannattaa tarttua tähän kirjaan. Tämä on tosiaan itsenäinen jatko-osa kirjasarjassa, joten tarina toimii, vaikka ei olisi aiempaa osaa lukenut, mutta suosittelisin silti lukemaan myös Itämeren Aurin. 💜

Kiitokset kustantamolle tästä lukukappaleesta. :)

***

Muita lukukokemuksia: Kirjasähkökäyrä, Kirjakko ruispellossa

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Emily Carroll: Through the Woods


Carroll, Emily: Through the Woods
Faber & Faber, 2014. 

Tämä kansikuva kiinnitti heti huomioni, kun selailin lähikirjastoni sarjakuvahyllyjä. Jotenkin tyylistä huokuu samanlainen tunnelma kuin Tim Burtonin elokuvista (joita rakastan :D). Myös sarjakuvan nimi Through the Woods, vapaasti suomennettuna Läpi metsien, luo mielikuvan jonkinlaisesta kauhukirjallisuudesta. Kansikuva antaa kyllä hienosti osviittaa siitä, millainen sarjakuvan tyyli tulee olemaan, ja olin vielä positiivisesti yllättynyt siitä, että sarjakuvat itsessään ovat myös värillisiä. Olen pistänyt merkille, että monesti sarjakuva-albumeissa voi olla värillinen kansikuva, mutta itse sisältö on mustavalkoinen.

There was a girl 
& there was a man 
And there was the girl's father 
who said, "You will marry this man"

Through the Woods tarjoaa kokoelman Emily Carrollin kirjoittamia ja kuvittamia, kauhulla ja erityisesti 1800-lukumaisella kauhuromantiikalla sävytettyjä tarinoita. Pidin erityisesti A Lady's Hands Are Cold -nimisestä tarinasta, jossa pariskunta menee naimisiin ja tyttö muuttaa miehen kartanoon asumaan. Siellä hän kuulee öisin outoa surumielistä ja selkäpiitä karmivaa laulua, joka tuntuu kuuluvan jostain talon kolkasta. Ensinnäkin kuvitus on ihan mielettömän kaunista väreineen ja kontrasteineen, ja tarina on jotenkin sen tyyppistä kauhua josta pidän. (Oikeastaan pidin kaikista tarinoista juuri samoista syistä, mutta jostain syystä tästä erityisesti.)


Carrollin tarinoista tulee mieleen Dracula, Frankenstein ja muut kauhukirjallisuuden klassikot. Kauhuelementit ovat genrelle tyypillisiä, sisältäen eläviä kuolleita, susia, outoja mystisiä katoamisia ja muita pelottavia ilmiöitä. Carrollin kirjoitustyylistä ja sanavalinnoista tulee myös mieleen vanhat sadut ja kertomukset, kuten esimerkiksi Grimmin sadut. Yksi kertomus on selvästi saanut inspiraationsa Punahilkasta. Tarinoiden loput jäävät usein avoimeksi, joten lukija saa mielessään kuvitella, mitä tapahtui seuraavaksi.

Ja kuvitus on uskomattoman hienoa! Oih, jäin tuijottelemaan kuvia pidemmäksikin aikaa. Päävärit kuten musta, valkoinen, punainen ja sininen ovat toimiva yhdistelmä. Vanhahtava viktoriaaninen puvustus, sekä saman aikakauden kartanot ja maalaismökit tuovat myös oman mielenkiintoisen elementtinsä tarinoihin.

Suosittelen tätä sarjakuvaa kaikille kauhun ystäville, etenkin jos pidät edellä mainituista klassisen kauhun edustajista ja Burtonmaisesta goottilaisesta tyylistä. Valitettavasti tätä ei ole vielä suomennettu, joten albumi on luettava englanniksi.


torstai 8. kesäkuuta 2017

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva


Jansson, Tove: Muumit ja suuri tuhotulva
WSOY, 1991. 54 s.

Muumit ja suuri tuhotulva on alun perin vuonna 1945 ilmestynyt ihka ensimmäinen muumikirja, Tove Janssonin esikoisteos. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt aloittaa muumikirjoihin tutustuminen tästä, mutta enpäs aloittanutkaan. Taikatalvi oli niin houkutteleva talvisen teemansa ja ihanan kansikuvansa vuoksi, että luin sen ensin. Noh, tästä lähtien pyrin lukemaan näitä julkaisujärjestyksessä.

Tässä kirjassa selviää miten muumit päätyivät asumaan siniseen taloonsa, ja sepäs vasta seikkailu olikin. Muumipappa on hukassa lähdettyään hattivattien mukaan (:D), ja toisaalla Muumimamma ja Muumipeikko yrittävät löytää aurinkoista paikkaa johon rakentaa kotinsa. Mutta sellaista paikkaa ei olekaan niin helppo löytää. Matkan varrella he kuitenkin tapaavat liudan uusia ystäviä, kuten Nipsun ja Hemulin. Matka on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta lopulta kaikki kääntyy parhain päin.

Kirjaa oli siinä mielessä hauska lukea, että en tuntenut tarinaa entuudestaan ollenkaan. Minulla ei siis ollut hajuakaan miten muumit päätyivät asumaan siniseen taloonsa ja miten kaikki oikeastaan sai alkunsa. Tämä oli melko lyhyt tarina ja sisälsi paljon mustavalkoista kuvitusta. Muumit ja muut hahmot ovat tässä ensimmäisessä tarinassa hassun näköisiä, kun on tottunut niihin pyöreäkuonoisiin muumeihin, jotka ilmeisesti tulevat sitten vähän myöhemmin.

Muumit ja suuri tuhotulva ei ehkä ollut minun lemppari muumitarina, mutta oli silti ihan mukava lukukokemus. Janssonin kirjoittama pieni teksti kirjan alussa oli myös mielenkiintoinen yksityiskohta. Siinä hän selittää miksi päätti kirjoittaa tällaisen muumikirjan. Jansson aloitti tarinan kirjoittamisen sota-aikana, ja se jäi sitten unohduksiin aina vuoteen 1945 asti, kunnes hän ystävänsä suosituksesta jatkoi taas tarinaa. Tuskin osasi aavistaa kuinka suosittuja näistä kirjoista lopulta tulisikaan. 💜

Osallistun tällä Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaasteeseen.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Ihana kirpparilöytö


Parin viikon kesäloman kunniaksi päätin uskaltaa ostaa ruukkuruusun, katsotaan kuinka kauan se pysyy elossa. Mulla ei ole viherpeukalotaitoja sitten yhtään ja kissa rakastaa syödä kaikki kukat mihin se pääsee käsiksi. -.- Unohdin myös ostaa kukkamultaa, joten siksi kukka nyt tässä kuvassa näyttää omituiselta tuossa ruukussa.

Eilisellä kirpparireissulla (lähdin Oulun keskustaan ostamaan maalia ja kattolamppua, en hankkinut kumpaakaan, mutta ostin tämän...) löytyi kutsuvan näköinen kokoelma Grimmin satuja. 💜 Kotona tarkemman tutkailun alla paljastui, että näissä on 200 + 1 Grimmin satua suomennettuna! Esittelytekstistä ymmärsin myös, että nämä ovat ihan alkuperäisversioita kunnioittaen suomennettu, joten varmaan poikkeavat jonkin verran Disneyn piirretyistä, joita pienenä tuli katsottua. Näistähän minä lukaisen pari satua vielä Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteeseen.

Muita kirjaostoksia ei ole viime aikoina tullut tehtyä. Itse en olisi raaskinut näistä luopua, mutta toisen roska on toisen aarre, vai miten se meni. :)

Oletteko te tehneet kirjalöytöjä lähiaikoina? 

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Huhti-toukokuu: mitä tuli luettua

Vähän tuntuu oudolta ajatella, että tätä kirjoittaessa on jo kesäkuun toinen päivä. Kun katsoo ulos niin ei kyllä tunnu siltä...  Eilen taisi sataa luntakin, tai vähintään rakeita. Kesäkuussa on parin viikon loma ja sitten työt jatkuu, ja loppukuusta on jo siirryttävä uuteen kämppään remontin alta asumaan. Ugh, muutto. :/

Mutta tässä vähän koostetta huhti- ja toukokuussa luetuista kirjoista: Yhteensä tuli luettua 16 kirjaa, joissa on mukana yllättävän monta runokokoelmaa, kaksi sarjakuvaa, yksi tietokirja ja loput lähinnä fantasiasta ja kotimaisista kirjoista koostuvia romaaneja.

Huhtikuun kirjat:

Luin muutamia runokokoelmia, joista en oikein välittänyt, mutta myös pari aivan ihanaa, ja päätin blogiini kirjoittaa niistä mistä tykkäsin: Silja Kejosen Vihkilumen talo, Fernando Pessoan Minä, aina vieras ja Nils-Aslak Valkeapään Kevään yöt niin valoisat. Kaikki nämä ovat hyvin erityylisiä, mutta jokainen omalla tavallaan hieno ja vaikuttava.

Sain myös luettua pari ihastuttavaa satukirjaa: Beatrix Potterin Petteri Kaniinin satumaailma, joka sisälsi koko Potterin tuotannon värikuvien kera. Ja Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi, joka sisältää lämmintä huumoria, pientä piikittelyä aikuisia kohtaan ja viisasta elämänfilosofiaa.


Huhtikuussa luin myös Janne Kukkosen Voro - Kolmen kuninkaan aarre -sarjakuvan, joka oli todella hyvä myös! Sarjakuva-Finlandian voittaja, ja ymmärrän miksi. Sarjakuvat muuten tuppaavat monesti olemaan sellaisia, että lainaan kirjastosta nipun ja niistä yleensä löytyy yksi helmi ja loput ei vakuuta. Liian monesti olen myös törmännyt sarjakuviin (nyt kun olen alkanut niitä lukemaan useammin), joissa on epäselvä teksti. :( Myöskään huumorisarjakuvat ei tunnu iskevän minuun. Mutta on mukava nähdä että muunlaistakin kirjoitetaan.

Milja Kauniston Corpus ja J. S. Meresmaan Mifongin perintö edustavat molemmat laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Täysin erityyppisiä kirjoja kuitenkin: Corpuksessa (Luxuksen jatko-osa) ollaan Pariisissa Ranskan vallankumouksen keskellä, irstaillaan ilotaloissa, juonitellaan ja yritetään pysytellä hengissä keinolla millä hyvänsä. Mifongin perintö taas aloittaa nuorten aikuisten kirjasarjan, jossa seikkaillaan keskiaikaishenkisessä uniikissa fantasiamaailmassa. Ainoa tietokirja, jonka luin oli Karin Bojs'n Homo Europaeus, joka oli myös todella hyvä! Suosittelen etenkin kaikille sukututkimuksesta tai eurooppalaisten ihmisten historiasta kiinnostuneille.

 Toukokuussa luetut:


Toukokuussa luin myös yllättävän paljon kotimaista kirjallisuutta: Anu Holopaisen Noitien Hovi, Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia (💜), Tove Janssonin Taikatalvi, Sanna Hukkasen sarjakuva Juuri ja Elina Välimäen Ei unohdu koskaan - Henkirikoksen jäljet. Lisäksi luin William Shakespearen klassikkonäytelmän Macbethin ja Pablo Nerudan kuuluisan runokokoelman Kapteenin laulut. Kaikista kirjoista tykkäsin, mutta näistä mieleenjäävimpiä lukukokemuksia olivat Erika Vikin ja Elina Välimäen kirjat ehdottomasti. 

Tällä hetkellä olen lukemassa muutamaa kirjaa yhtä aikaa: Jim Kayn kuvittama Harry Potter ja Salaisuuksien kammio, J. S. Meresmaan Mifonki-sarjan toinen osa, Yuval Noah Hararin Sapiens, Sapkowskin Haltiain verta ja Mary Shelleyn Frankenstein. Näiden lisäksi lukusuunnitelmiin mahtuu muutama uutuuskirja, muutama lisäys Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteeseen, pari nuoruuden suosikkikirjaa Uudelleen luettua -haasteeseen. Ja mitä ikinä kirjastosta kantautuu kotia. :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...