Blogistanian kesälukumaratonin lopputulos

Olipas mukava herätä aamulla, kun ulkona on pilvistä, sateista ja viileää. Meidän kämppä on ollut kuin sauna tässä kesällä, ugh. Kesälukumaraton loppui minun osalta tänään klo 10.00, mutta lukeminen tosiaan jatkuu. Onhan tämä Diana Gabaldonin Tuliristi koukuttavaa luettavaa.

Aloitin Tuliristillä, mutta se ei oikein heti alusta vienyt mukanaan, joten vaihdoin kirjaa välissä. Gabaldonin kirjoille tuntuu olevan tyypillistä (ainakin minun kohdalla), että alku lähtee hitaasti käyntiin.

Tuliristi on tosiaan Matkantekijä-kirjasarjan viides osa. Tässä jatketaan Jamien, Clairen, Briannan ja Rogerin tarinaa 1770-luvun Pohjois-Amerikassa, kun Yhdysvaltain vapaussota alkaa kolkutella ovella. Tätä sain yhteensä luettua 204 sivua, eli vain 1096 sivua vielä jäljellä...

Maraton sujui oikein mukavasti ja sain jopa yhden kirjan luettua kokonaan, nimittäin Jane Austenin Uskollinen ystävänne - kootut kertomukset, kokoelma kirjenovelleja. Tästä postaus tulossa ensiviikolla.

Välissä tuli kyllä tehtyä muutakin, eli en ihan koko päivää omistanut lukemiselle. Mutta ihan hyvin silti sain luettua, yhteensä 435 s. Ainoa vika tuossa Gabaldonin kirjassa on, että sen sivut heijastavat ärsyttävästi valoa, joten lukeminen sujuu vähän hitaammin kuin yleensä.

Päivittelin edistymistä tuolla twitterin puolella (@kirjapyorre). Sieltä voi löytää paljon muidenkin kirjabloggareiden päivityksiä esimerkiksi hashtagilla #lukumaraton.

Maratoniin osallistuminen oli oikein mukavaa, täytyy ottaa joskus toiste uusiksi. 😊 Hauska on myös seurata mitä muut ovat lukeneet.

Kommentit

  1. Hieno maratontulos! Minuakin nuo Gabaldonin kirjat voisivat sinänsä kiinnostaa, mutta en ole mikään maailman nopein lukija, joten yli tuhatsivuiset järkäleet tuntuvat mahdottomilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään kovin nopea ole, mutta Gabaldonin kirjoissa sitä sivumäärää ei usein huomaa. Niihin vaan uppoutuu ja yhtäkkiä onkin mennyt jo sata sivua. :D Välillä hän sortuu jaarittelemaan turhan pitkään jostakin, mutta yhtäkkiä syntyykin semmonen meininki, että kirjaa ei voi laskea käsistään.

      Poista
  2. Hauskaa, että luimme täsmälleen saman sivumäärän maratonin aikana! :D

    Minäkin tykästyin maratoonaamiseen sen verran, että täytyy ottaa joskus taas uusiksi, ehkä vielä tämän kesän aikana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niinpä! :D Olis kiva kyllä osallistua muihinkin kesän maratoneihin, mutta en tiedä miten työkuviot sen sallii. Jää nähtäväksi! :)

      Poista
  3. Hienosti onnistuit lukemaan! :) Mukavaa, että pidit maratoonaamisesta - itselleni siitä on tullut jo tapa: tämä oli viides maraton, johon osallistuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli tämä sen verran mukavaa, että täytyy pyrkiä ottamaan tavaksi itsellekin. :)

      Poista

Lähetä kommentti