Gulag - Vankileirien saaristo

 
"Pakkotyöleirit olivat neuvostotodellisuuden musta aukko. Niistä ei puhuttu, virallisesti niitä ei ollut olemassa. Niihin lähetettiin miljoonia ihmisiä. Jotkut palasivat, monet eivät."
 
- Ote takakannesta.
 
Vihdoinkin sain tämän parin vuoden lukuprojektin pakettiin. Oikeasti luin tätä kirjaa varmaan muutamana päivänä, mutta niiden päivien väliin mahtui aina muutama kuukausi. 😅 Tämä ei ollut mitenkään vaikeasti luettava siinä mielessä, että tämä olisi jotenkin vaikeasti ymmärrettävä, hankalaa kieltä tai olisin tylsistynyt tämän parissa - päin vastoin, tämähän oikein imaisi mukaansa. Mutta koska aihe on niin synkkä ja raskas, halusin pitää taukoja välillä.

Aleksandr Solženitsyn on Neuvostoliiton vankileireillä 8 vuotta viettänyt kirjailija, joka ryhtyi tähän uhkarohkeaan kirjaprojektiin, koska halusi kertoa kaikille, mitä hänen kotimaassaan tapahtuu: Neuvostoliiton kommunistinen utopia on valhe, jonne on muodostunut salaperäinen ryhmittymä julmia työleirejä, joita kirjailija nimittää vankileirien saaristoksi. Hän halusi kertoa tässä kirjassa niin monen vankileirien kynsiin joutuneen ihmisen tarinan kuin vain pystyi. Kirjaa hän kirjoitti aina salassa, sillä koska tahansa joku saattaisi löytää hänen käsikirjoituksensa ja se olisi siinä sitten, kaikki työ valuisi hukkaan. 

Se kiireen ja hädän tuntu, joka tästä kirjasta huokuu läpi, on käsinkosketeltavaa. 

Voin kuvitella, kuinka kirjailijan pääkopassa on lopulta viimeisetkin sietokyvyn rippeet napsahtaneet kaiken tuon epäreiluuden, julmuuden ja sorron keskellä, ja hän on vimmaisesti alkanut kirjoittamaan kirjaansa. Kirjailijan sanoissa suorastaan huutaa halu saada kaikki Neuvostoliiton kammottavuudet yksityiskohtiaan myöten mustana paperille, unohtamatta kenenkään tarinaa, kaunistelematta yhtään mitään.

Kirja koostuu kirjailijan omista kokemuksista ja tutkimuksista sekä yli 200:n vangin todistuksista. Niistä piirtyy kuva vankileirien käsittämättömästä julmuudesta, järkyttävästä kohtuuttomuudesta, järjestelmän korruptiosta, ihmismielen kieroutumisesta, ahneudesta ja puhtaasta välinpitämättömyydestä, suuresta nälänhädästä ja kansan köyhyydestä, pelon ilmapiiristä - sekä tietenkin selviytymisestä ja siitä millaisen veron se vaatii. Millaista onkaan elää yhteiskunnassa, jossa epäluottamus naapureihin ja virkamiehiin on melkeinpä elinehto. 

Tämä kirja julkaistiin aikoinaan ensimmäisenä Ranskassa. Suomenkielisen version julkaisu jäi lopulta ulkomaisen kustantamon ja myöhemmin kotimaisten pienkustantamon kontolle, sillä isommat kotimaiset kustantamot eivät halunneet koskea tähän kirjaan pitkällä tikullakaan. Suomeksi kirjan osat ilmestyivät alun perin vuosina 1974, -76 ja 78. Minun lukema kirja on Sofi Oksasen Silberfeldt kustantamon vuonna 2012 julkaisema versio, jossa on kaikki osat samojen kansien välissä.

Gulag - Vankileirien saaristo on rohkea, järkyttävä, vaikuttava - ja sellainen kirja, joka kaikkien kannattaa jossain vaiheessa elämää lukea. Tämä on yksi kammottavimpia mutta parhaimpia kirjoja, mitä olen koskaan lukenut.

Liitän tähän loppuun kirjassa mainitun runon, josta tuli sen kirjoittajalle 10 vuotta vankeutta:

"Rukoilla voit toki vapaasti
mutta... niin että vain Jumala kuulee."

★★★★★

Aleksandr Solženitsyn: Gulag - Vankileirien saaristo

Silberfeldt, 2012. 1303 s.

Alkup. venäjänkielinen teos ilmestyi vuonna 1973.

Oma ostos.

Kirjaa on luettu myös täällä: Jokke kirjanurkka, Savannilla

***

Helmet lukuhaaste 2023 kohta 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

Sadan vuoden lukuhaaste kohta 1970-luku.

Lisää luettavaa:

Kommentit

  1. Tämä todellakin kuulostaa kirjalta johon olisi hyvä monien tutustua! Mieheni joskus luki tätä ja kehui paljon. Ehkä jossain kohtaa ottaisin itsekin projektiksi, jahka tulisi sellainen lukuhetki että näin synkkään olisi voimia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Tämä kirja on tosiaan aikamoinen projekti, kun tähän ryhtyy. ':D Mutta ei varmasti tunnu hukkaan heitetyltä ajalta :)

      Poista
  2. Jenny

    tästä Applebaumin yhteenvetojen yhteenveto, urakkaa loppuelämäksesi:
    https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/gulag-vankileirien-saariston-historia/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjaa olen monesti silmäillyt, mutta halusin ensin saada tämän päätökseen. :D Vähän pitää kyl henkästä, ennen kun tartuu tähän aiheeseen uudestaan, huh.

      Poista
    2. Kokeilepa välipalana tätä Huovista, 'helpompaa' tavaraa asian päättävämmältä puolelta: https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/joe-seta-aikalaisen-kertomuksia-josef-stalinista/

      Poista

Lähetä kommentti

Blogin luetuimmat tekstit