Kirjoja vauva-arjesta ja kasvatuksesta

Ajattelin koota tähän postaukseen pari kiinnostavaa kasvatukseen ja vauva-arkeen liittyvää kirjaa, jotka ovat roukkuneet täällä bloggerin luonnoksissa jo vuoden päivät. Kuuntelin ja luin nämä odotusaikana, mutta silloin ei riittänyt energia postailuun. Nyt kun vauva-arkea on takana jo huimat 9kk, voin myös pohtia, onko näistä kirjosta ollut minulle hyötyä käytännössä, ja mitä lopulta otin mistäkin kirjasta mukaan omaan arkeeni.

Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé 

Äänikirja Storytelistä. Siltala, 2012. 10h 19 min.



Tämä on kiinnostava katsaus ranskalaiseen vanhemmuuteen. En ollut kuullut teoksesta aikaisemmin, mutta luettuani tämän jälkeen muutaman muunkin aiheeseen liittyvän kirjan, huomasin, että tämä pompahtaa esiin aika usein. Ilmeisesti tämä on ollut jonkinnäköinen ilmiö. 

Kirjassa verrataan ranskalaisia ja amerikkalaisia kasvatusoppeja keskenään. Pamela Druckerman on amerikkalainen nainen, joka päätyikin kasvattamaan lastaan Ranskassa. Siitä idea kirjaan lähtikin. Todella kiinnostavia huomioita etenkin uniasioihin, mutta muutenkin lasten kasvatukseen liittyen. 

Mikä oli se, mitä kirjasta jäi parhaiten mieleen? Se on vauvan uniasioihin liittyvä tauko. Pidä tauko ja kuulostele, älä hyökkää heti paikalle jos vauva itkahtaa. Se osoittautui erittäin hyödylliseksi neuvoksi, jota ilman olisin varmaan rikkonut meidän pojan unisyklin useampaan kertaan neuroottisella tarkistelulla. 😅

Keijo Tahkokallio: Uskalla olla lapsellesi aikuinen

Lainattu kirjastosta. Minerva, 2018. 288 s.

Hyvä kirja tasapainoisesta kasvatuksesta ja turvallisesta lapsuudesta rajoineen kaikkineen. Paljon käytännön esimerkkejä, maalaisjärkeä ja tutkimustietoon perustuvaa tietoa. Suosittelen! 

Tämän kirjan lukemisesta on jo vuosi vierähtänyt, ja paljon on tullut luettua sen jälkeen, eli yksityiskohdat ovat hämärtyneet, mutta muistan todella tykänneeni tästä. Kirja antoi minulle huojentavaa varmuutta, toisin sanoen itseluottamusta. Siksi se onkin uudelleen luettavien kirjojen listalla heti etupäässä.

Suzy Giordano: 12 Hours' Sleep by 12 Weeks Old

Äänikirja Nextorysta, Tantor Audio 2012. 2h 42min.

Tämä on varmaan näistä se kirja, joka on auttanut tällaista ensikertalaista vanhempaa alkuun kaikkein eniten. Vauva-arki on kuitenkin niin uutta ja minä ainakin kaipasin ihan konkreettisia neuvoja. Kirja on alun perin suunniteltu auttamaan kaksos- ja kolmoslapsien vanhempien hektisessä arjessa, mutta toimii vallan hyvin myös yhden vauvan kanssa.

Tämä oli lyhyt, vain reilun kahden tunnin pituinen äänikirja, jossa mentiin suoraan asiaan ja käytännön ohjeisiin, eli hyvin helppo ja nopea kuunneltava. Jos siis kaipaat jotain käytännönläheistä ohjenuoraa, jonka avulla alkaa järjestelemään omaa vauva-arkea helpommaksi, tästä kirjasta voisi löytyä vinkkejä sinullekin. Kirjasta löytyy päteviä ohjeita muun muassa ruokarytmin luomiseen, yösyöttöjen lopettamiseen, nukahtamisopetteluun, yms. Tätä ei ole suomennettu, mutta löysin sen englanninkielisenä äänikirjana Nextorysta.

Halusin siis ottaa kirjasta ne ohjenuorat, jotka kuulostivat meille sopivilta ja kokeilla josko se toimisi meille. Ja hyvinhän se toimi, mutta meni ehkä vähän pidempään, että muutoksia alkoi näkyä, kuin kirjassa luvattiin, koska en noudattanut kaikkea niin tarkasti. Esimerkiksi: vauva nukkui paljon pidempään meidän kanssa samassa huoneessa, kuin kirjassa suositeltiin (meillä noin 6kk ikään asti), nukkui aika pitkään myös kolmet päikkärit (viimeiset aika lyhyet), vaikka suositeltiin kahta... Jne. Eli en osaa sanoa täyttyykö lupaukset suhteellisen nopeista muutoksista, jos noudattaa ihan kaikkea mitä neuvotaan. Minä ajattelin, että kokeilen omalla tavallani muutaman viikon, ja jos merkkejä muutoksesta ei ole, palaan kirjaan ja koitan tehdä asiat sitten tarkemmin. Ei tarvinut palata.

Meidän vauva on nukkunut yönsä hyvin (tai tehnyt yönsä, kuten kirjassa Kuinka kasvattaa bébé sanotaan)  noin 4,5 kk ikäisestä lähtien pitkälti tämän kirjan neuvojen ansiosta. Tietysti uneen vaikuttaa monet asiat: välillä tulee hampaita, on nuhaa, muuten vain huono päivä, jne. mutta normaalisti yöt menee hyvin ja poika yleisesti ottaen ihan tykkää mennä sänkyynsä nukkumaan. Lähtötilanne ei todellakaan ollut tämä. 😅

Tiedän, että vauvojen uniasiat aiheuttaa keskustelua ja närää itse kussakin, mutta koin tämän kirjan sen verran hyödylliseksi omassa arjessa, että halusin vinkata eteenpäin.😊

Michaeleen Doucleff: Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja

Äänikirja Storytelistä. Siltala, 2022. 13 h. 51 min.
 

Tästä kirjoitinkin lyhyesti täällä, mutta halusin vinkata vielä tässä yhteydessä toistamiseen. Kuuntelin kirjan vast'ikään uudestaan, ja tykkään tästä edelleen todella paljon. En ole vielä siinä vaiheessa, että olisin päässyt näitä asioita kovin paljoa toteuttamaan omassa arjessa, mutta teema, joka on parhaiten painunut mieleeni tätä kuunnellessa on tyyneyden säilyttäminen. Siitä ei voi olla muuta kuin hyötyä.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan!

***

Luin myös nämä:

Laura Andersson: Voit nukkua - Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään (Atena 2016) ja Anna Keski-Rahkonen & Minna Nalbantoglu: Unihiekkaa etsimässä (Duodecim 2020). Näistä kirjoista ei ole jäänyt kovin hyvää muistijälkeä, mutta kai minä jotenkuten koin nämä mielenkiintoisiksi, koska luin loppuun asti. 😅 Olen herkkä jättämään kirjoja kesken, jos en pidä niistä. Voin vinkata näitäkin, jos vauvojen uniasiat on aihe joka kiinnostaa.

Seuraava kirja, jonka haluasin saada hyppysiini on Abigail Tuckerin Mom Genes - Inside the New Science of Our Ancient Maternal Instinct. Todella mielenkiintoinen aihe, mutta tätä ei ole suomennettu (ainakaan vielä). Äkkiseltään tarkistettuna tämä löytyy Storytelistä ja Nextorysta englanniksi, mutta ei tietenkään BookBeatistä, joka minulla on tällä hetkellä tilattuna.

Vinkkaa ihmeessä kommenteissa, jos olet löytänyt hyvän kirjan aiheeseen liittyen. Varsinkin, jos koit että siitä oli sinulle hyötyä. :)

Kommentit

  1. Oi täällä vastasyntyneen kanssa kuplautuessa tämä postaus tuli kuin tilauksesta! Ei siis muuta kuin lisäämään lukulistalle :D Itse olen myös tykännyt paljon Philippa Perryn Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan (ja lapsesi kiittävät, että sinä luit).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea! :) Muistan että tuo kirja tuli vastaan parissakin otteessa, mutta ei tullut silloin tartuttua. Pitääpä lukea!

      Poista

Lähetä kommentti