Kesken jääneet #5

Nyt kun on taas oikein kunnon lukuinnostus päällä pitkästä aikaa, niin tulee kirjastostakin poimittua sitä sun tätä. Ja sitten jätettyä kesken, kun ei ollutkaan ihan sitä mitä juuri sillä hetkellä haluttaa lukea. Kirjan kesken jättäminen ei siis (aina) tarkoita, että se olisi huono, vaan että se ei sovi sen hetkiseen lukufiilikseen.

Nämä jäi minulta kesken:

Yukio Mishima: Kunnia on katkera juoma. 

Tämän varasin kirjastosta, koska kiinnostuin sen englanninkielisestä nimestä: The Sailor Who Fell from Grace with the Sea. Siinä on jotain runollista. Mutta suomenkielinen nimi (ja kansikuva) ei tuonut samaa kiinnostuksen tunnetta, vaan sai kiinnostuksen tipahtamaan astetta alemmas. Ehkä se on tuo sana katkera, sana ja tunne jota inhoan. Aloitin lukemisen, mutta lopulta kirjan teema oli vähän liian inhorealistinen minulle. Joku toinen päivä.

Silja Kejonen: Lähetä minulle ympyrä

Runoilijan toinen kirja ei vienyt minua mukaansa samalla tavalla kuin esikoisteos Vihkilumen talo. Tämän alku tuli luettua ja loppu lähinnä selailtua läpi. Kansikuva oli minulle myös vähän turn off, mutta nämähän ovat niin makuasioita kuin vain voi olla. 

V. E. Schwab: Loihdittu valkeus

Olen lukenut/kuunnellut Shades of Magic -sarjan kaksi ensimmäistä osaa Magian syvempi sävy ja Tummenevat varjot. Siinä välissä ehti vierähtää vähän aikaa ennen kuin tartuin tähän kolmanteen osaan, ja jostain nyt en päässytkään enää tarinaan sisään. Kaikki tuntui paikallaan junnaavalta ja huomasin koko ajan ajatuksien harhailevan muualle, tuntui että tarina ei etene mihinkään. Lopulta jätin kesken. Tykkään toisaalta paljon tämän kirjasarjan kansikuvista, minkä takia niistä alun perin kiinnostuinkin.

Ville Hytönen: Vaivanaika - Runoutta metallurgian, mustien hirvien, komposiitin, sammalen ja bitiumin liitosta, eli kaikki mitä halusin pojalleni kertoa

Tämä oli vähän erilainen kuin mitä odotin, mutta toisaalta jossain minun pääkopan uumenissa raksutti jo tätä lainatessani, että tämä ei välttämättä ole minulle. Kirja tuntuu olevan yhtä pitkää runoa, joka ei tyylilajina minua yleensä houkuttele. Tykkään runoni vähän lyhyemmissä pätkissä. Tämä oli myös niitä kirjoja, joista en oikeastaan tajunnut juuri mitään. Vaatii varmaan tietyn mielentilan, jossa en selkeästi ollut. Arvostin kyllä kirjan visuaalista puolta, niin pitkälle kuin tätä luin.

***

Ilmeisesti kansikuvilla on minulle yllättävän paljon merkitystä. Miksiköhän... Ehkä se vain menee niin, että jos en pidä kansikuvasta, etenkin sen luomasta tunnelmasta tai assosiaatioista, minä ja kirja aloitamme tutustumisen väärällä jalalla. Kaikki ei kuitenkaan ole vielä tässä vaiheessa menetetty, yleensä sisällölläkin on jotain merkitystä... 😅 

Näistä kirjoista Mishiman kirja on ehkä se, johon kuvittelen tarttuvani vielä uudestaan.

Lisää luettavaa: